keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Leskirouva ja muita Tykki-rikosnovelleja

Äänikirjojen kuuntelemiseni on melkoisesti vähentynyt sen jälkeen, kun en ole voinut enää kuunnella niitä auton CD-soittimella. Jotenkin en ole oppinut nauttimaan puhelimella kuuntelusta, vaikka olen sitäkin yrittänyt. Asia muuttui, kun tajusin, että automatkoilla pääsen äänikirjojen maailmoihin bluetoothin kautta, ilman kuulokkeita tai muita härveleitä.

Jo pitempään kuuntelussa on ollut suomalaisten dekkaristien rikosnovelleja. Hankin kokoelman Tykki muutama vuosi sitten novelli kerrallaan. Niitä on kaikkiaan täysi tusina, ja ne ovat juuri sopivanmittaisia tunnin ajomatkoille. Kaikki pitävät mielenkiinnon yllä juonikehittelyllään ja onnistuvat ällistyttämään minut loppukäänteillään. Asialla on joukko ammattitaitoisia rikosgenren taitajia. 


Jokaisen novellin rikokseen liittyy Lahti-35 sotilaspistooli eli Tykki. Että yhdestä aseesta saakin niin erilaisia tarinoita! Esittelen tässä vain sarjan neljännen osan, Juha Nummisen kirjoittaman novellin "Leskirouva". Numminen on minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, mutta sen verran herkullisesti hän henkilöitään ja juontaan kiepauttelee, että luulen hakeutuvani hänen dekkareidensa pariin toistekin ja silloin romaaninmittaisella rikosjutulla.

"Leskirouvassa" pari taparikollista suorittaa aamuyössä ryöstöä iäkkään leskirouvan asunnossa tämän mentyä kylpylään joksikin aikaa. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, ja hädissään Koukku tarttuu aseeseen. Hän pakenee paikalta polkupyörällä. Polkiessaan vinhaa vauhtia karkuun hän joutuu onnettomuuteen auton kanssa.

Samana yönä Ville Eronen, joka on Helsingissä työmatkalla viimeistä päivää, päätyy illalla sattumoisin samaan ravintolaan nuoruudenrakkautensa Marjan kanssa. He viihtyvät yhdessä, ja Eronen palailee aamuöisessä pääkaupungissa kortteeriinsa juuri samalla kadulla, missä Koukku joutuu onnettomuuteen. Eronen löytää maassa makaavan miehen rintataskusta Lahti-pistoolin ja nappaa sen mukaansa. Myöhemmin pistoolia käytetään erään rikoksen yhteydessä, ja paikalle saapuu rikosylikonstaapeli Esko Heiskanen, joka on Marjan veli. Hänet ammutaan. Tutkimuksissa selviää, että pistooli on sama kuin se, jota käytettiin leskirouvan ryöstön yhteydessä.


Peukutan "Leskirouva"-novellia sen sivuhahmosta: Marjan veli osoittautuu monitahoisemmaksi kuin ensi silmäyksellä voisi nähdä. Lisäksi peukutan Nummisen luomaa hahmoverkostoa, jossa satunnaiset henkilöt liittyvät toisiinsa monin yllätyksellisin tavoin.

      Juha Numminen: Leskirouva, äänikirja
      4. luku rikosnovellikokoelmasta Tykki
      Kustantaja: CrimeTime 2011
      Lukija: Petteri Kaukoranta, 57 min


Muista novelleista nosta esiin Tuomas Liuksen ja Eppu Nuotion tarinat, ne kun onnistuivat yllättämään käänteillään eniten. Kaikki olivat kuitenkin laadukasta kuunneltavaa jännitysnälkään. Yhden sarjan novelleista olen esitellyt blogissa jo aikaisemmin, Harri Nykäsen vauhdikkaan takaa-ajonovellin "Jahti", joka innosti lukemaan muitakin Nykäsen dekkareita. 

Muut kokoelman kirjoittajat ovat Tapani Bagge (novelli "Seppä"), Seppo Jokinen  ("Kapiainen", mukana Sakari Koskinen), Marko Kilpi ("Maasta sinä"), Tuomas Lius ("Suden tunti"), Eppu Nuotio ("Perintö"), Outi Pakkanen ("Naisen kosto"), Markku Ropponen ("Porakorpi"), Matti Rönkä ("Viattomat"), Jarkko Sipilä ("Tuntematon mies", mukana Osmo Takamäki) ja Antti Tuomainen ("Rako"). Saatan jossain vaiheessa tuoda lisää yksittäisiä Tykki-novelleja blogiin.

ÄÄNINOVELLI on oma ostos. 
Osallistun novelleilla Novellihaaste 2:een, johon saan 11 novellia lisää (Nykäsen novellin kuuntelin jo ennen haastetta) ja peukutuksen hahmosta,

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Marco Vichi: Komisario Bordelli

Matka jatkuu, Thaimaasta palataan Eurooppaan. Dekkariviikon kolmannessa kirjassa viivähdetään Italiassa aikamatkaillen, sillä Marco Vichin poliisiromaani Komisario Bordelli  sijoittuu vuoden 1963 Firenzeen.



On tukahduttavan kuuma elokuu. Poliisivoimissa työskentelevä komisario Bordelli hikoilee pienessä kuplavolkkarissaan, joka virkamatkalla pörisee rinnettä ylös kukkulalle. Siellä olevasta hulppeasta vanhasta talosta on löytynyt kuolleena talon omistaja, kuusikymppinen leskirouva Rebecca Pedretti. Kuolema vaikuttaa äkilliseltä, mutta luonnolliselta: naisella oli astma, ja yöpöydältä löytyy lääke, joka auttaa nopeasti kohtauksen tullessa. Nyt sekään ei ole auttanut, vaan varakas huvilan omistaja on kuollut rajuun astmakohtaukseen kasvoillaan tuskanirve.

Ruumiinavaus paljastaa, että astmalääkettä ei löydy lainkaan menehtyneen vastasta, sen sijaan kylläkin reilu annos kielen päältä. Lisäksi lääkepullon korkki on kiinni, vaikka naisen asento on selvästi sellainen, että kuolema on tullut rajusti ja äkillisesti eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta sulkea korkkia. Bordellilla ja hänen sisilialaisella konstaapelillaan Piraksella on melkoinen murhamysteeri selvitettävänään.

Rebecca-rouvan lähimmät sukulaiset ovat originelli veli Dante ja kaksi sisarenpoikaa vaimoineen. Melko pian Bordelli ja Piras päätyvät pitämään jälkimmäisiä todennäköisinä syyllisinä murhaan, sillä he tuntuvat kärkkyvän rikkaan tätinsä perintöä tai ainakin osaa siitä. Mutta miten todistaa heidän syyllisyytensä, kun veljeksillä ja heidän vaimoillaan on täysin pitävä alibi rouvan kuolinillalle; he olivat todistetusti kilometrien päässä rannalla illastamassa ja tanssimassa. Ja miten he oikein tekivät murhan? Bordelli ja Piras tietenkin onnistuvat ratkaisemaan visaisen tapauksen, ja pieni, mutta tärkeä vihje tulee sattumalta Rosalta, ilotytöltä, jolla on viaton ja kultainen sydän. Olenkohan lukenut aikaisemmin dekkaria, jossa murhaaja on syytön! 

Komisario Bordelli on persoonallinen tapaus, kuten rikoskirjojen sankarit tapaavat olla. Hän on 53-vuotias perheetön mies, joka unelmoi löytävänsä sen oikean naisen elämäänsä. Toisessa maailmansodassa hän taisteli fasisteja vastaan, ja hikisinä, unettomina öinä hänen mielensä täyttyy sota-aikaisista taistelumuistoista, jotka valvottavat häntä. Yksi hänen parhaista sotakavereistaan oli ollut Piraksen isä. Bordelli on leppoisa ja joviaali mies, joka ei kaihda niiden seuraa, jotka ovat poikenneet lain väärälle puolelle, mutta joilla on sydän paikallaan.

Marco Vichin dekkarisarjan ensimmäinen osa on sopivaa kesäluettavaa, (vähän liiankin?) rauhallista tempoltaan. Ei tappeluja, ei väkivaltaa, vaan arvoituksen pohdiskelua Italian helteisessä elokuussa. Yksi komisarion muistelus ajalta, jolloin hän oli kahdeksanvuotias lapsi, jää kuitenkin häiritsemään, minusta vastenmielinen rikos esitetään turhan positiivisessa valossa. Kirjan henkilögalleria on varsin omintakeinen ja pirteä ja tuo kepeyttä ja huumoria tarinaan.

          Marco Vichi: Komisario Bordelli, 238 s.
          Kustantaja: Aviador 2016
          Alkuperäinen: Il commissario Bordelli 
2002

          Suomentaja: Enneli Poli

          Kansi: Matti Vuohelainen, kannen kuva Yari Marcelli

KIRJAN lainasin kirjastosta.
Muualla sitä on luettu blogeissa Kirja vieköönLuettua  elämää, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä.

Kirja on kolmas - ja viimeinen - lukemani Dekkariviikon  kirja.  Kirjankansibingoon saan ruksata ruudun "Kaupunki".  Kesäkuun Kuukauden kieli on italia, ja rohmuan yhden kirjan lisää sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen.

torstai 14. kesäkuuta 2018

David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa

Sumuiselta ja myrskyiseltä Iso-Britannian marskimaalta aurinkoiseen ja hymyilevään Aasiaan. Dekkariviikon toisen kirjani tapahtumapaikkana on Chiang Main kaupunki Pohjois-Thaimaassa ja erityisesti kaupungin suurin - ja paras - sairaala Sriphat.



Ladarat Patalung on Sriphatin sairaalan hoitoeetikko. Ei ole tullut aikaisemmin dekkareissa vastaan hoitoeetikkoja enkä itse asiassa ole tiennyt, että moista ammattikuntaa on edes olemassa. Mutta Chiang Maista sellainen löytyy, ainakin fiktiossa, enkä tiedä, onko se thaimaalainen erikoisuus vai yhdysvaltalainen, sillä amerikkalainen kirjailija David Casarett on ammatiltaan lääkäri, joka on työskennellyt myös Thaimaassa. 
"Eetikon työssä oli ennen kaikkea kyse havainnoinnista. Ja se taas oli ennemminkin... tapa. Siihen pystyi kuka tahansa. Oli vain oltava hiljaa, kuunneltava ja katseltava. Siinä kaikki." 
"Kun potilaan hoito herätti epäilyitä, hän ryhtyi tutkimaan. Vaikka ei hän varsinaisesti sitä sanaa käyttänyt. Hän katseli ja kuunteli ja esitti kysymyksiä. Hän yritti määritellä, olivatko hänen työtoverinsa menetelleet oikein. Ja silloin kun he eivät olleet, hän koetti auttaa hoitoon osallistuneita lääkäreitä ja hoitajia ymmärtämään, mitä he olisivat voineet tehdä toisin."
Hoitoeetikon yössään Khun Ladarat joutuu selvittämään, kuka on se mies, joka tulee viettämään aikaa teho-osastolle potilaitten omaisten joukkoon, vaikkei hänellä ilmeisesti ole ketään sukulaista sairaalassa. Tai kertomaan amerikkalaisen turistin läheisille, ettei häämatkalla väkivaltaisen norsun vaurioittama mies todennäköisesti selviäisi vammoistaan.

Eräänä päivänä etsivä Wiriya Mookjai istuu ensimmäistä kertaa Ladaratin toimistossa sairaalassa. Khun Wiriya on Thaimaassa harvinainen ilmestys, rehellinen poliisi, ja nyt hän on tullut pyytämään Ladaratin apua arkaluontoisessa tapauksessa. Eräs nainen oli tuonut yöllä sairaalaan miehensä, joka perille päästyä oli jo kuollut. Päivystävä lääkäri kirjoitti kuolintodistuksen, ja asian piti olla sillä selvä. Sairaalan päivystyksessä oli kuitenkin ollut valvontavuorossa nuori konstaapeli, joka muisti nähneensä naisen aiemminkin. Se oli ollut toisessa sairaalassa, ja nainen oli silloinkin tuonut sinne sairastuneen miehensä, joka oli ehtinyt kuolla ennen lääkärin luo pääsemistä. Ja se oli tapahtunut vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Kumpikin mies oli kiinalainen ja heillä oli aivan sama, tosin hyvin tavallinen, kiinalainen nimi.

Khun Wiriya toivoo Ladaratilta apua sen selvittämiseen, onko syytä epäillä murhaa vai onko nainen ollut vain tavanomaista epäonnisempi aviomiestensä suhteen. Näin saa alkunsa Ladaratin hoitoeetikko-etsivän työ, jossa tutkimuksia tunnollinen ja ehdottoman oikeudenmukainen Ladarat tekee oman sairaalatyönsä ohella. Etsivän apulaisena hän saa tietoja krikettiliigasta ja vierailee tyttöbaarissa, perehtyy kiinalaisten miesten vaimon etsintään ja hänen autoaan uhataan, ja työpäivän jälkeen uuras työmuurahainen ostaa ruokakojuista houkuttelevia thairuokia ja hedelmiä. Hänen kissansakin maistelee mielellään kypsää mangoa. Kuolleita miehiä sairaalaan kuljettavan naisen tapaus selviää, kuinkas muuten.

David Casarettin kirjoittama Kuolema Kukko-onnen majatalossa : Chiang Main Eettinen etsivätoimisto 1 tarjoaa lempeää ja eksoottista viihdykettä. Vinhaa vauhtia tai verta ja väkivaltaa ei tarvitse pelätä, tämä on kodikas arvoitusdekkari eikä edes kovin jännittävä. Sivuilla vilistelee pitkiä thaimaalaisia nimiä, Ladaratin kissa esimerkiksi on "Maewfawbaahn", ja monenlaisia herkkuja nautitaan päivien kuluessa aterioilla ja välipaloina. 

Dekkari tuo eittämättä mieleen Alexander McCall Smithin kirjoittaman Mme Ramotswe : Etsivätoimisto no 1, ei vain kirjan nimen takia, vaan vähän tyyliltäänkin. Samaan hersyvään afrikkalaiseen iloon Casarettin teos ei yllä, ehkä sen ei tarvitsekaan, Aasiassa kun ollaan, mutta jotain muutakin tämän vetovoimasta puuttuu. Ladarat on opiskellut hoitoeetikon työtä Chigagossa Yhdysvalloissa, ja siksi hän usein herkullisesti vertailee  amerikkalaista ajattelua, tapakulttuuria ja sairaalamaailmaa thaimaalaiseen, yleensä thaimaalaisen eduksi. Taitava veto amerikkalaiselta kirjailijalta. 

Myös sarjan toinen osa, Tiikkipuulehdon arvoitus, on julkaistu suomeksi. Ehkä luen sen joskus, kun kaipaan kirjassa aasialaista elämänmenoa ja aasialaisia herkkuja. Kaakkois-Aasiaan sijoittuvia kirjoja tulee sen verran harvoin vastaan, että ihan näitä hyvän mielen dekkareita lukaisee jo sen tähden.

          David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa, 222 s. (e-kirja)
          Kustantaja: Otava 2016 (paperiversio 2016)
          Alkuperäinen: Murder at the House of Rooster Happiness 
2016

          Suomentaja: Antero Tiittula

E-KIRJA on oma ostos. 
Muualla se on luettu blogeissa Evarian kirjahylly, Kirjamerestä ongittuaKirjapolkuni, Kirjavinkit.

Osallistun kirjalla Dekkariviikon kamppanjaan. Lisäksi Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Keltainen ja oranssi" ja korjaan suoritukset niin Jatkumo-haasteeseen kuin Yhdysvallat-lukuhaasteeseenkin. 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Dekkariviikko on taas täällä, ja mikä sen oivallisempi aika silmäillä rikos- ja jännityskirjavinkkejä kuin dekkariviikon blogipostaukset. Vuosi sitten dekkariviikon aluksi esittelin yhdeksän kotimaista dekkarisarjaa. Tänä vuonna vuoron saa muutama ulkomainen sarja. Tänään starttaan todella mieleisellä brittituttavuudella.




"He nousevat autosta ja kävelevät märän ruohon yli marskimaalle. Tuuli kuiskii kaislikossa, ja siellä täällä synkät vesilammikot heijastelevat harmaata taivasta. Ruth pysähtyy marskimaan laidalle etsimään ensimmäistä vajonnutta tolppaa, mutkittelevaa sorapolkua, joka vie petollisen veden yli ulommas laskuveden jättämälle mutapohjalle. Kun hän löytää sen puoliksi murtoveteen uponneena, hän lähtee kävelemään taakseen katsomatta."
Marskimaalla harmaan taivaan alla kävelee Ruth Galloway, lähes nelikymppinen arkeologi, joka asuu kahden kissansa, Sparkyn ja Flintin, kanssa aivan marskimaan laidalla. Ruth opettaa forensista arkeologiaa eli rikosteknistä ihmisluiden tutkimusta yliopistossa  Norfolkissa Englannin itärannikolla. Nyt marskimaalta on löytynyt pienikokoisia luita, ja äreä rikoskomisario Harry Nelson tarvitsee Ruthin apua niiden ajoittamisessa. Vuosikymmen sitten katosi viisivuotias pikkutyttö jäljettömiin eikä häntä koskaan löydetty. Sitä tapausta Nelson ei ole kyennyt unohtamaan, hän on vannonut itselleen, että vielä selvittää tapauksen, jotta tytön vanhemmat saavat rauhan. Lisäksi näinä aikoina lähiseudulta on kadonnut toinenkin pieni tyttö.

Löytyneet luut osoittautuvat todella vanhoiksi, ne ovat peräisin rautakaudelta parintuhannen vuoden takaa, vaikka ovat säilyneet turpeessa hyvin. Sitten löytyy jotain paljon tuoreempaa... ja alkaa murhaajan etsiminen. Kuka on voinut olla asialla? Mitään  johtolankoja ei löydy, joten poliisi tutkii viime vuosina marskimaalla liikkuneita ja sen tuntumassa asuvia. Ruthin ex-poikaystävä Peter tulee seudulle ja pyrkii takaisin Ruthin elämään, samaan aikaan on tulossa norjalainen Erik, joka oli aikoinaan Ruthin arkeologian opettaja, ja yhdessä kolmikko teki kaivauksia marskimaalla yhtenä kesänä kymmenen vuotta sitten. Ryhmässä oli myös eräs mies, joka sittemmin joutui vankilaan ja on hiljattain vapautunut ja asuu lähistöllä asuntovaunussa.

Ruth Galloway on niin tavallinen ja sympaattinen naisihminen, että hänen seurassaan murhamysteerin ratkaisu on varsin viihtyisää, vaikka tunnelmat harmaassa englantilaisessa syksyssä ovatkin ajoittain aika synkkiä. Tavallisennäköinen, ylipainoinen Ruth omistautuu arkeologin työlleen intohimoisesti. Peterin silloin vuosia sitten lähdettyä heidän kodistaan Ruth on asunut yksin pikkutalossaan marskimaan liepeillä, tai siis kissojensa kanssa. Hän on tietoinen biologisen kellonsa tikityksestä ja suree sitä, ettei hänellä ole omaa lasta. Marskimaan luitten löydyttyä hän joutuu rikospoliisin avustajana melkoiseeen pyöritykseen ja jopa hengenvaaraan. Kaiken lisäksi hän huomaa, että kaikki poliisin epäilemät henkilöt ovat hänelle tuttuja, ellei tekijä ole sitten satunnainen marskimaan samoilija. 

Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan aloitus ihastutti. Niin tavallisenoloinen päähenkilö, niin englantilaisen sumuinen ja tuulinen marskimaa ja niin synkeitä rikoksia. Ripaus kelttiläistä mytologiaa. Uhkauskirjeitä.  Ja niin etäisenä alkanut yhteistyö poliisin kanssa. Ajan kanssa tullaan kuitenkin tutuiksi ja välit lämpenevät, ja Ruth ja Nelson oppivat arvostamaan toistensa tarkkuutta ja samanlaista ammatillista suhtautumista tutkimustyöhön.

Tämän sarjan lukemista aion jatkaa. Ehdottomasti. Laadukas brittidekkari, kiinnostavat henkilöt ja kiehtova mysteeri karulla alueella maan ja meren välissä. 

          Elly Griffiths: Risteyskohdat, 249 s. (e-kirja)
          Kustantaja: Tammi 2017 (paperiversio 2017)
          Alkuperäinen: The Crossing Places 
2009, suomentanut Anna Lönnroth
          Kansi: Markko Taina


E-KIRJA on oma ostos. Dekkari on luettu ainakin blogeissa Kirsin kirjanurkkaLeena Lumi, Lukuneuvoja, LumiomenaSinisen linnan kirjasto, Yöpöydän kirjat.


Aloitan kirjalla tämän vuoden Dekkariviikon, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogi. Risteyskohdat on brittiläisen Ruth Galloway -sarjan ensimmäinen osa.

Helmet-haasteessa kirjaan tämän kohtaan "40. Kirjassa on lemmikkieläin". Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Veden olomuoto". Osallistun myös Jatkumo-haasteeseen, jossa luetaan sarjakirjoja, sekä Kirjoja ulapalta -haasteeseen, koska kirjassa eletään ja tutkitaan rikoksia meren ja maan liittymäkohdassa, merta ja vuoroveden nousemista tarkkaillen ja välillä paetenkin.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sonja Lumme: Sonjan yrttitarha

Puutarhaharrastukseni on erinomaisen pienimuotoista: kukkia ja yrttejä parvekkeella. Amppeleissa, ruukuissa ja laatikoissa, ja pari monivuotista köynnöstä maahan istutettuna, kun niiden onneksi parveke on maan tasalla.




Näin alkukesästä kirjastosta tuppaa tarttumaan mukaan jokin parvekeviljelyn inspiraatiokirja. Tänä vuonna sellaiseksi osuu Sonja Lumpeen kirjoittama ja Antti Nylanderin valokuvittama Sonjan yrttitarha. Se osoittautuu mukavaksi katsella ja lueskella, valokuvat tarjoavat ideoita erilaisista istutusastioista ja teksti tietoa eri yrteistä, niiden viljelystä ja käytöstä.

Teos alkaa perusohjeilla ja -kuvituksella yrttiviljelyn aloittamisesta, siemenistä, mullasta, ruukuista ja parvekelaatikoista. Kirjailija antaa ohjeita esikasvatukseen ja taimilapsien karaisuun keväällä. Ihan uutta minulle oli siementen kylmäkäsittely jääkaapissa. Esimerkiksi rosmariini tarvitsee talvetuksen itääkseen, ja sen voi itse toteuttaa laittamalla multaan kylvetyt siemenet muutamaksi päiväksi jääkaappiin muutaman plusasteen lämpötilaan.

Kirja esittelee 29 kasvatettua yrttiä, niiden ominaisuudet, kasvuedellytykset sekä viljelyn ja antaa ideoita niiden terveyshyödyistä ja käytöstä ruuanlaitossa. Joukossa on minulle ihan uusiakin lajeja kuten sitruunaverbena ja oliiviyrtti. Ennestään tuttua on siemenestä viljely, ja ainakin ruohosipulia olen juuripaakusta jakanut, mutta enpä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että yrttejä voi lisätä pistokkaistakin huonekasvien malliin. Menee kokeiluun!

Kasvatettujen yrttien lisäksi kirjaan on otettu mukaan lyhyesti viisi luonnosta löytyvää villiyrttiä ja joitakin kukkivia, syötäviä kesäkukkia.

Mainio ja inspiroiva yrttiviljelyn perusopus. Sain uusia ideoita yrttiöljyn tekemiseen ja yrttien säilömiseen. Kirjasta ei löydy kovin monta ruokaohjetta, mutta pestoreseptiä aion ehdottomasti kokeilla, siihen tarvittavat basilika ja persilja löytyvät sopivasti tämänhetkisestä parveketarhastani. Ja krassikapriksetkin kuulostavat säilömisen ja maistamisen arvoisilta. Vieläköhän ehtii saada satoa, jos nyt kylvää erän koristekrassia?

          Sonja Lumme: Sonjan yrttitarha, 144 s.
          Kustantaja: Tammi 2015
          Valokuvat: Arne Nylander. K
ansi: Sanna-Reeta Meilahti.


KIRJA löytyi kirjastosta. Kirjankansibingoon ruksaan ruudun "Kesä".


Tietokirjahaaste päättyy tänään sunnuntaina, ja osallistun siihen tällä kirjalla. Kirjastoluokitus on "67.3 Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit." Toisena kirjana luin aikaisemmin Risto Lindstedtin ja Eero Ojasen käymän sisällissotateemaisen kirjeenvaihdon 1918 - Matkoja muistin rintamilla (kirjastoluokka "92.7 Suomen historia. Itsenäisyyden aika."). 

Laitoin itselleni haasteeseen tavoitteeksi kaksi kirjaa kahdesta eri kirjaston pääluokasta, ja se toteutui. Aina tuntuu siltä, että enemmän voisi tietoa lukea, monet tietokirjat ovat ihan viihdyttäviäkin. Kiitos Klassikkojen lumoissa -blogille haasteen luotsaamisesta!