Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (Klassikkohaaste 23)

On kulunut aikaa siitä, kun viimeksi tartuin Mika Waltarin tuotantoon. Nyt heinäkuussa luin hänen pienoisromaaninsa Vieras mies tuli taloon johonkin lukuhaasteeseen blogien ulkopuolella. Keksin, että tässäpä kirja Klassikkohaasteeseen.

Vieras mies tulee maalaistaloon erään kevättalvisen päivän illansuussa. Hän sanoo nimekseen Aaltonen, mutta kertoo myöhemmin, ettei se ole hänen oikea nimensä. Vieras mies tulee hakemaan töitä tilanhoitajana nähtyään ilmoituksen sanomalehdestä. Talon emäntä on siinä hakenut apua, sillä talo ja maat ovat pahasti rapistuneet ja työmiehen tarpeessa. Emännän lisäksi talossa on hänen aviomiehensä, "mies, joka kamarissa asuu", mutta hän ylenkatsoo fyysistä työtä ja sen tekijöitä ja on lisäksi sairas. 

Vanha Hermanni-isäntä asuu omassa kamarissaan. Hän on entinen isäntä, joka on ikääntyessään myynyt talon kaupunkilaispariskunnalle. Osana talokauppaa on tehty  eläkesopimus, joka takaa Hermannille asunnon ja ruoan talosta niin kauan kuin hän elää. Hän on nykyisen emännän miehelle kaukaista sukua ja on osallistunut talon töihin, mutta nyt eivät voimat enää riitä.

Näistä lähtökohdista Waltari alkaa tarinansa, joka tapahtuu 1930-luvun loppupuolella yhden kevään ja kesän aikana. Enempää en halua juonesta kertoa, etten turhaan spoilaa sellaiselta, joka ei ole vielä kirjaa lukenut tai nähnyt sen pohjalta tehtyä elokuvaa.

Omaan lukukokemukseeni vaikutti paljon se, että olin juuri ennen Waltarin kirjaa sattumoisin  lukenut F. E. Sillanpään esikoisromaanin Elämä ja aurinko (1916). Kummassakin mies tulee taloon/kylään, ja elämä muuttuu ratkaisevasti kaikille päähenkilöille. Kumpikin kirja aiheutti myös aikanaan kohua ja keskustelua uskallettuina pidettyjen sisältöjen vuoksi. Sillanpään esikoinen julkaistiin 110 vuotta sitten, Waltarin Vieras mies lähes 90 vuotta sitten, ja käsitykset siitä, mistä on sopivaa kirjoittaa, ovat kovasti muuttuneet ajan saatossa. Sekin on kirjoissa samaa, että niissä korostuu maan tärkeys ja maaseutu onnellisuuden ja rauhallisen elämän tyyssijana. Kumpikin kirjailija kuvaa ympärillä olevaa luontoa lähes lyyrisesti. Muutokset luonnonilmiöissä kuten leppeä iltarusko tai ukkonen saavat vastakaiun ihmisten tyytyväisyydessä tai peloissa.

Vieras mies tuli taloon rakentuu taitavasti kohti loppuratkaisua. Rauhallisen luonnon, ympäristön ja ihmisten kuvaamisen keskeen Waltari nostaa jonkin sanan tai eleen, joka lisää intensiteettiä lähes huomaamattomasti ja antaa lukijan uumoilla jotain väistämätöntä  tapahtuvaksi. Juuri tuo pinnan alla oleva ja vähitellen kasvava intensiteetti on minulle Waltarin kertojan taituruuden ydintä. Henkilöiden mielenmaiseman ja keskinäisten suhteiden muutokset välittyvät usein sanoitta ja silti lukijalle ymmärrettävästi.

Suuri Suomalainen Kirjakerho julkaisi kaksi Waltarin pienoisromaania yhtenä niteenä. Luin tähän haasteeseen vain toisen niistä, mutta luen myös Fine van Brooklynin lähiaikoina. Kukaties kirjoitan siitäkin tänne blogiin.

           Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon & Fine van Brooklyn, 201 s. (kaksoisnide)

             Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho 1978. (Vieras mies tuli taloon, 1. p. WSOY 1937)

Osallistun kirjalla Klassikko-haasteeseen 23, jonka järjestäjänä toimii Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi. Linkistä pääsee koosteeseen, josta löytyy lista kaikista haasteeseen luetuista klassikoista.

Aikaisemmin olen osallistunut klassikkohaasteisiin näillä kirjoilla:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur

    Klassikkohaaste 18: Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle

    Klassikkohaaste 19: Karen Blixenin Talvisia tarinoita

    Klassikkohaaste 22: Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi 

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi (Klassikkohaaste 22)

Kaarlo Vatanen on toimittaja, joka on kerta kaikkiaan kyllästynyt elämäänsä. Viimeinen pisara putoaa, kun hän on kuvaajan kanssa palaamassa työmatkalta ja heidän autonsa törmää tiellä pieneen jäniksenpoikaseen. Vatanen nousee autosta ja etsii metsään paenneen otuksen. Hän lastoittaa eläimen poikki menneen takajalan ja istuu ojanpientareella, kun odottamiseen väsynyt kuvaaja kaasuttaa tiehensä.

Vatanen miettii, mitä tehdä. Hänen pitäisi kai hankkiutua tien varteen ja pyytää kyytiä johonkin autoon, joka veisi hänet Heinolaan tai Helsinkiin asti. Ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Sen sijaan, että kävelisi tielle, hän suuntaa metsään jäniksenpoika pikkutakkinsa taskussa.

Näin alkaa toimittaja Vatasen vuosi jäniksen kanssa. Hän ei palaa kotiin vaimonsa luo, ei liioin työpaikalleen tai edes kaupunkiin, vaan lähtee reissuun kesyyntyvän lemmikin kanssa. Luvassa on hulvattomia matkoja ja seikkailuja eri puolilla Suomea. Nilsiässä hän joutuu putkaan, ja poliisit paimentavat jänistä ja etsivät sille ruokaa pihanurmikolta. Myöhemmin Vatanen joutuu evakuoimaan ihmisiä ja karjaa suuren metsäpalon alta. Yksi lehmistä poikii matkalla ja vajoaa myöhemmin suohon. Ei hätää, Vatanen keksii keinot ja rakentaa vinssin, jolla vetää emälehmä suosta. 

Kevättalvella Vatanen päätyy Sodankylään Sompioon hakkaamaan poroaitapuita. Lähistöllä karhu on herännyt talviunestaan ja tulee tutkimaan kämppää ja siellä majailevaa Vatasta. Kun kontio puraisee toimittaja-puunhakkaajaa vatsaan, saa mies tarpeekseen ja lähtee karhunhiihtoon jäniksensä kanssa. Päiväkausia hän hiihtää karhun perässä, kunnes lumituiskussa päätyy Neuvostoliiton puolelle ja Vienanmeren jäälle, josta puna-armeijan sotilaat hänet pidättävät.

Jäniksen vuosi on seikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu. Se on road trip -kirja, jossa matkaa tehdään milloin linja-autolla tai taksilla, milloin junalla, ilmavoimien helikopterilla ja suksilla. Samalla se on puheenvuoro vapauden puolesta ja takaisin luontoon -romaani, jossa päähenkilö valitsee luonnonläheisen elämäntavan urbaanin oravanpyörässä juoksemisen sijaan.

Jäniksen vuosi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975, yli viisikymmentä vuotta sitten. Se on ensimmäinen lukemani Arto Paasilinnan teos. Olen ollut näemmä ennakkoluuloinen humorististen kirjojen suhteen. Ihan turhaan. Tämä oli aivan mainio kevyemmän luettavan  tarpeeseen. Paasilinnan sanasto on rikasta, eteen tuli monta itselleni uutta sanaa, joiden merkitystä sain arvailla.

Kun etsin tietoa Arto Paasilinnasta (1942-2018), hämmästyin hänen tuotteliaisuudestaan ja kansainvälisestä suosiostaan. WSOY:n mukaan Paasilinna kirjoitti 35 romaania ja lukuisia muita teoksia. 36. romaani julkaistiin postuumisti, kun kirjailijan aikaisemmin julkaisematon esikoisteos Laki vaatii vainajia julkaistiin vuonna 2019. Paasilinnan kirjoja on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

Jäniksen vuosi on yksi harvoista suomalaisista kirjoista, jotka on valittu kansainväliselle listalle 1001 Books You Must Read Before You Die.

             Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi, 182 s.

              Kustantaja: Weilin & Göös 1986 (5. p., ensimmäinen painos 1975).

          

Osallistun kirjalla Klassikko-haasteeseen 22, jonka järjestäjänä toimii Kulttuuri kukoistaa -blogi. Linkistä pääsee koosteeseen, josta löytyvät kaikki haasteeseen luetut klassikot.

Aikaisemmin olen osallistunut klassikkohaasteisiin näillä kirjoilla:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur

    Klassikkohaaste 18: Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle

    Klassikkohaaste 19: Karen Blixenin Talvisia tarinoita

Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen

 

Brittiläisen Ann Cleevesin dekkarit ovat ihastuttaneet ja koukuttaneet seuraansa. Keväällä luin Shetlanti-sarjasta Kuin tuhka tuuleen. Siinä Lontoossa opiskeluaikana toisensa löytäneet ystävykset matkustavat Shetlantiin Unstiin juhlimaan yhden häitä. Yöllä Eleanor, yksi vieraista, katoaa kuin tuhka tuuleen. Seuraavana päivänä hänen ystävänsä saa itsemurhaviestin. Kaikki kynnelle kykenevät etsivät Eleanoria meren rannasta ja kallioilta, ja lopulta hänen ruumiinsa löytyy.

Shetlanti-sarjasta tuttu rikospoliisi Jimmy Perez tutkii Eleanorin kuolemaa työtoverinsa Willow Reevesin kanssa. Jimmy on vasta palannut töihin rakastettunsa ja kumppaninsa traagisen kuoleman jälkeen, koska haluaa muuta ajateltavaa. Hän on myös kumppaninsa tyttären huoltaja ja ottaa lapsen mukaansa tapaamaan isovanhempiaan, kun Eleanorin tapaus vie hänet Lontooseen perehtymään ystäväporukan vaiheisiin ja ihmissuhteisiin.

Ann Cleeves osaa juonen kieputtelun taidon. Poliisien epäilykset siirtyvät henkilöstä toiseen sen mukaan, mitä uusia johtolankoja he löytävät. Lukijana minun on pakko jatkaa lukemista, jotta saan tietää, miten syyllinen selviää. Kirjailija kirjoittaa hyvin ja kiinnostavasti, ja suomentajakin on tehnyt valtaosaltaan hyvää työtä. Pidin siitä, miten kirjan nimeen on löydetty sopiva suomenkielinen ilmaisu vastaamaan englannin idiomia "into thin air". Sen sijaan en ole varma, miten onnistunut käännös on "nukkuminen on aina sujunut sen verran mallikkaasti, että sammuin kuin saunalyhty". Kuulostaa suomalaisiin korviin tutulta, mutta en pääse mihinkään ajatuksesta, että mahtaako Shetlanninsaarten asukkailla olla aavistustakaan siitä, mikä saunalyhty on. Tai sillä lontoolaisella, jonka suuhun sana on laitettu.

Kuin tuhka tuuleen on Shetlanti-sarjan kuudes osa. Aikaisemmin olen kirjoittanut sarjan avausosasta Musta kuin yö. Kaikkiaan sarjassa on kahdeksan osaa. Ilmeisesti lukijoille tai kirjailijalle on tullut ikävä Jimmyä, sillä luin jostain, että kirjailijalta julkaistaan lokakuussa uuden Jimmy Perez & Willow Reeves -sarjan ensimmäinen kirja The Killing Stones, joka sijoittuu Skotlannin Orkneysaarille. Sen suomennosta odotellessa.

         Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen, 354 s.

          Kustantaja: Karisto 2019.

          Englanninkielinen alkuteos: Thin Air (2014), suomentaja Annukka 

               Kolehmainen.

Tällä viikolla vietetään perinteistä dekkariviikkoa jo 11. kertaa. Kirsin kirjanurkka luotsaa teemaviikkoa, jonka aikana blogeissa luetaan dekkareita ja kirjoitetaan niistä. Lukuvinkkejä voi viikon jälkeen tutkia koosteesta (lisään linkin myöhemmin), kiitos Kirsin kirjanurkka!

#dekkariviikko

Karen Blixen: Talvisia tarinoita (Klassikkohaaste 19)

Karen Blixenin Talvisia tarinoita on novellikokoelma, jonka yksitoista tarinaa sijoittuvat Tanskaan ja joihinkin muihin Euroopan maihin, Norjaan, Belgiaan, Saksaan. Jokaisella tarinalla on kuitenkin kiinnekohta kirjailijan kotimaahan, vaikkapa niin, että joku henkilöistä on  kotoisin sieltä.

Sain kokoelman käsiini ensin englanninkielisenä, Winter's Tales, ja vasta kun mietin siitä kirjoittamista, lainasin kirjastosta vanhan suomenkielisen laitoksen. Ensivaikutelmani nousivat siis kokoelman englanninkielisestä versiosta.

Pidin kovasti Karen Blixenin novelleista ja kirjoitustyylistä. Oli helppo uppoutua jokaisen tarinan omaan sisäiseen maailmaan, niissä oli oma erityinen tunteensa ja intensiteettinsä, joka veti puoleensa. Mieleeni nousivat englantilaiset kirjailijasiskokset Emily Brontë ja Charlotte Brontë, joiden kirjoista olen aina pitänyt. Jotain samaa tarinallisuutta, tunnetta ja mystiikkaakin löysin Talvisista tarinoista.

En ole lukenut aikaisemmin yhtään Karen Blixenin kirjaa. Tunnen hänen tarinansa  elokuvasta Minun Afrikkani ja ehkä siksi oletin löytäväni novelleista jotain afrikkalaista. Turha toivo! Ne sijoittuvat kaikki Eurooppaan ja lisäksi 1800-luvulle. Blixen kirjoitti tarinoitaan aikaan, jolloin Tanska oli natsien miehittämä. Voin kuvitella, että silloin oli turvallisinta - ja ehkä lohdullisintakin - sijoittaa kertomuksensa menneisyyteen. Silti olen tunnistavinani 1930-luvun sodan uhkaa novelleissa, joissa viitataan 1800-luvun sotiin.

Karen Blixen (1885-1962) kirjoitti sekä tanskaksi että englanniksi. Alkuun minut yllätti se, että hän julkaisi teoksen kirjailijanimellä Isak Dinesen. En muista siihen törmänneeni aikaisemmin. Onkohan niin, että Suomessa on, ainakin viime aikoina, käytetty pelkästään nimeä Karen Blixen, kun taas englanninkielisessä maailmassa hänen kirjansa tunnetaan Isak Dinesenin kirjoittamina. Olin myös hämmästynyt, etten löytänyt Winter's Tales -kirjasta enkä netin syövereistäkään kääntäjän nimeä. Arvelenkin, että Blixen kirjoitti itse sekä tanskankielisen että englanninkielisen kirjan, ne julkaistiin samana vuonna 1942. 

Karen Blixenin muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Hänen novelliensa henkilöt ja rakenne loppukäänteineen ovat hienoja, ja olenkin utelias, millaisia romaaneja hän kirjoitti.

             Karen Blixen (aka Isak Dinesen):  Talvisia tarinoita, 383 s.

             Kustantaja: WSOY 1961 (1. suomenkielinen painos 1944)

             Tanskankielinen alkuteos Vinter-eventyr (1942), suomentanut

                      Juho Tervonen.

             Englanninkielinen teos Winter's Tales, Penguin Classics 1983 (1942), 218 s.

             

Osallistun kirjalla Klassikkohaasteeseen 19, jota luotsaa Yöpöydän kirjat -blogi. Linkki vie koosteeseen, josta löytyvät kaikki haasteeseen luetut klassikot. Alun perin minun piti osallistua ihan toisella teoksella, mutta Blixenin tarinat houkuttelivat vastustamattomasti mukaansa.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur

    Klassikkohaaste 18: Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle

Ragnar Jónasson: Saari

Luin islantilaisen Ragnar Jónassonin pari poliisiromaania pitkäksi venähtäneen blogitauon aikana. Niistä Hulda-trilogian aloittava Pimeys meinasi pudottaa tuolilta loppuratkaisullaan, joka pääsi yllättämään täydellisesti. Erikoista sarjassa on sekin, että kirjojen tapahtumat on kirjoitettu ajallisesti nykyajasta taaksepäin. Pimeys kertoo rikostutkinnasta aikana, jolloin päähenkilö Hulda on pian jäämässä eläkkeelle. Puoli vuotta ennen sitä hänen esimiehensä patistaa hänet pois töistä, muutaman päivän varoitusajalla. Toisessa osassa Saari Hulda on viisikymppinen ja kolmannessa osassa Sumu kymmenen vuotta sitäkin nuorempi.

Nyt luin Saaren. Siinä reykjavikilainen rikosetsivä Hulda Hermansdóttir saa tutkittavakseen nuoren naisen kuoleman. Neljä ystävystä on mennyt viikonlopuksi eristyneelle saarella. Kouluiässä he olivat läheisiä toistensa kanssa, mutta siitä on kymmenen vuotta eivätkä he ole tavanneet toisiaan koko ryhmänä pitkään aikaan. Nyt kokoontumisella on erityinen tarkoitus: he haluavat muistella ryhmänsä viidettä jäsentä, joka murhattiin kymmenen vuotta sitten.

Viikonloppu päättyy tragediaan: yksi nuorista aikuisista löytyy kuolleena kallionkielekkeeltä pudonneena. Vai alas työnnettynä? Huldan intuitio sanoo, että nuoret eivät kerro kaikkea vaan salaavat jotain. Kun hän keskustelee tapaukseen liittyvien henkilöiden kanssa, esiin nousee vanha murhatutkimus. Se ratkaistiin aikoinaan, mutta Hulda alkaa ihmetellä siinäkin yhtä ja toista. 

Hulda on turhaan odottanut urallaan etenemistä. Vaikka hän tietää olevansa kokenut ja pätevä ja saavansa tuloksia aikaan, aina sopivan viran tullessa avoimeksi joku mies valitaan siihen. Siksi Huldalle on hyvin tärkeää, että hän onnistuu selvittämään, mitä saarella kuolleelle nuorelle tapahtui. 

Henkilökohtaisessa elämässään Hulda matkustaa ensimmäistä kertaa Amerikkaan tarkoituksenaan löytää isänsä. Hulda on yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, ja hän tietää vain, että hänen isänsä on amerikkalainen sotilas. Mies oli komennuksella Islannissa pian toisen maailmansodan jälkeen, ja hänellä oli lyhyt romanssi Huldan äidin kanssa. Äiti ei koskaan halunnut mitään yhteyttä mieheen tämän palattua kotimaahansa ja kertoi Huldalle vain miehen etunimen ja kotiosavaltion. Nyt äidin kuoltua viisikymppinen Hulda on vapaa etsimään isänsä. 

Saari ei ollut yhtä yllättävä kuin Pimeys, mutta kirjan juoni kyllä tempasi mukaansa. Ragnar Jónasson kirjoittaa vetävästi ja pitää taitavasti hyppysissään hyppelyn kahden aikatason  ja kahden tutkinnan välillä. Ja Islantihan nyt on kiehtova tyyssija millaiselle tarinalle tahansa

          Ragnar Jónasson: Saari, 297 s.
          Kustantaja: Tammi 2021.
          Islanninkielinen alkuteos: Drungi (2016). Suomentanut Oona Nyström

               englanninkielisestä käännöksestä The Island.

Menneellä viikolla on vietetty jo perinteistä dekkariviikkoa. Kirjablogeissa on luettu dekkareita ja kirjoitettu niistä. Lukuvinkkejä voi etsiä vaikka Kirsin kirjanurkan tekemästä koosteesta, josta löytyvät viikolle osallistuvat blogit ja linkit luettuihin kirja-arviointeihin.

#dekkariviikko

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 18)

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni hyvin säilyneen ja kauniin Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan, jota en ole koskaan lukenut. Tarina on toki televisiosarjasta tuttu, ja nyt se on jälleen  ajankohtainen uuden elokuvaversion saatua ensi-iltansa aiemmin tässä kuussa. Mikä siis voisi olla sopivampi aika lukea Klassikkohaasteeseen kirjasarjan ensimmäinen osa, Tie Myrskyluodolle. Klassikkohaaste on ehtinyt jo 18. kierrokselle. Sitä luotsaa tällä kertaa Ankin kirjablogi.

Myrskyluoto-sarjan viisi ohutta romaania on Maijan kehityskertomus. Alkuosa kertoo nuoresta ahvenanmaalaisesta tytöstä, joka on ihastunut kotikylän poikaan, Magnukseen. Sitten tulee Kala-Erker, isän tuttu kalakaupoista, ja tuo poikansa Janin mukanaan. Kun Erker ja Jan saapuvat uudelleen, Maija tietää, että jotain erityistä on tiedossa. Varmasti he ovat tulleet pyytämään talosta tyttöä Janille vaimoksi, ja se tyttö on tietysti Maijan isosisko Anna. Kaikki yllättyvät, kun Jan haluaakin Maijan eikä ketään toista.

Ahvenanmaalainen Anni Blomqvist (1909-1990) on sijoittanut romaanisarjan itselleen tuttuun elämänpiiriin ja ammentanut siihen omasta henkilökohtaisesta historiastaan. On kiinnostavaa lukea niistä vuosista, jotka Maija eli vielä vanhempiensa kodissa kihlauksen ja häitten välissä. Äidin mielestä Maijan tuli oppia paljon lisää niin elämästä kuin kuolemastakin ennen miehelään menoa ja muuttoa eristyneelle Myrskyluodolle. Niinä vuosina Maija tuskin näki Jania, mutta niin vain alkoi nuoruudenihastus vähitellen haalistua ja tilalle syntyä kiintymys tulevaan aviomieheen. Missään vaiheessa Maijan mieleen ei noussut kapinointi, kun isä yksin päätti hänen tulevaisuudestaan.

Maija on reipas ja työteliäs ja samaan aikaan taipuvainen unelmoimaan sekä tarkkailemaan luontoa. Häntä kiehtovat porraskamarissa asuvan vanhan Ollen tarinat vanhoista ajoista ja kaikesta, mikä on näkymätöntä ja silti elämään kuuluvaa kuten haltiat, tontut ja veden emäntä. Mietin, mihin ajankohtaan tapahtumat sijoittuvat. Jossain kohtaa mainitaan matka uuteen pääkaupunkiin. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 1812. Miehet myös jutustelevat suuresta Paosta, josta arvelevat olevan yli sata vuotta. He tarkoittanevat isovihan aikaa 1700-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Arvelenkin kirjan fiktiivisen Maijan eäneen 1800-luvun alkupuoliskolla.

Tie Myrskyluodolle on nopealukuinen kirja, jossa ei kikkailla omaperäisillä kerronnallisilla ratkaisuilla tai kielellä. Anni Blomqvist vaihtaa taitavasti tunnelmasta toiseen. Yhdessä luvussa äiti lähettää Maijan kummitätinsä kanssa valvomaan naapurin papan kuolinvuoteen äärelle. Tummasävyistä lukua seuraa kappale, joka on täynnä kevään aurinkoa ja lintujen iloista laulua.

Kirja päättyy siihen, kun Maija muuttaa Myrskyluodolle tuoreena aviovaimona. Tuntuu, että tarina on vasta alussa, mutta niin kai pitääkin, kun sarjasta on vielä neljä teosta jäljellä. Niiden kimppuun siis pikapuoliin.

             Anni Blomqvist:  Tie Myrskyluodolle, 154 s.

             Kustantaja: Gummerus 1977 (1. suomenkielinen painos 1974)

             Ruotsinkielinen alkuteos Vägen till Stormskäret (1968), 

                      suomentanut Björn-Christer Lindgren.

*** *** ***

Osallistun jälleen Klassikkohaasteeseen parin vuoden blogitauon jälkeen. Edellinen kirjoitukseni blogiin olikin tasan kaksi vuotta sitten samaisessa haasteessa. Ehkä säännöllisempi kirjoittelu viriää taas hiljalleen. Lukemisesta ei taukoa ole ollut.

Muut haasteeseen osallistuvat kirjat löytyvät koonnista.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur