torstai 1. joulukuuta 2016

Kuukauden Tiina: Tiina ottaa vastuun

Nyt on koossa tiu Tiinoja, sillä luin juuri 20. Tiina-kirjan, nimeltään Tiina ottaa vastuun. Tiu käy sen yhteydessä mittayksiköksi, sillä lasketaan kananmunia, ja niitä Tiinakin kirjassa laskee ja kerää jopa hameen helman täyteen. Mitä sitten tapahtuu, kun munien kantaja unohtaa saaliinsa ja innostuksissaan heiluttaa käsiään ilmassa, pitää lukea kirjan sivuilta.

Anni Polva on käsitellyt tässä kirjassa tavallista vakavampia asioita, sairautta ja kuolemaa. Mummo kirjoittaa Tiinan vanhemmille ja pyytää tyttöä avuksseen. Mummolla on pahoja sydänvaivoja, mutta hän ei halua mennä sairaalaan, ja lääkäri on määrännyt hänet lepäämään. Tilanne on vakava ja synkistää kaikkien Tiinan perheenjäsenten mielen. Tiina lähtee tietysti heti maalle mummon luo, ja saa matkaseuraksi Veljen ja tämän juuri kihlatun tyttöystävän, jonka mummo on pyytänyt tavata.

Maalle Tiinan ja mummon avuksi tulee Juha, ja kommelluksilta ei voida välttyä. Kommellusten lisäksi ystävykset joutuvat ehkä elämänsä koettelevimpaan tilanteeseen, kun mummon terveydentila kääntyy todella huonoon suuntaan. Tiinan äitikin joutuu äkillisesti sairaalaan, joten tytön on lyhyessä ajassa kasvettava ja otettava vastuuta.

Kuolema on esillä paljon Tiinan keskusteluissa niin vanhempien kuin mummonkin kanssa. Sen vastapainona kirjassa on tavallista enemmän huolenpitoa ja hellyyttä. Parikin kertaa Juha kietoo käsivartensa Tiinan ympärille lohdutukseksi. En muista, että aikaisemmissa kirjoissa olisi niin tapahtunut. Puhumattakaan, että Juhan suusta olisi päässyt tällaista lausetta:
     "... Sellaisia kasvatusperiaatteita mekin alamme noudattaa Tiinan kanssa, sitten kun me kasvamme vanhoiksi ja saamme lapsia." 
     Hän ei huomannut, mitä hänen huuliltaan lipsahti, eikä  naisväki huomauttanut siitä hänelle. Mummo vilkutti vain Tiinalle kiusoitellen silmää.
Tiina ottaa vastuun -kirjassa Tiinan ja muitten talon lasten ikä päivittyy. Sarjan toisessa kirjassa Tiina aloitti oppikoulun, ja sen mukaan Tiina täytti sinä vuonna yksitoista vuotta. Sen jälkeen Tiina on ollut ihmeen iätön, toisella kymmenennellä, mutta sen tarkemmin on ollut vaikea sanoa. Nyt asia selviää. Tänä kesänä Juha, Kalle ja Leila ovat rippikouluiässä, mutta Tiina ja Elvi ovat vuotta nuorempia ja pääsevät rippikouluun vasta ensi vuonna. Ikään nähden jotkut Tiinan kommelluksista tuntuvat melko lapsellisilta, mutta kyllä hän kovasti kasvaakin, kun joutuu kohtaamaan vakavaa sairautta lähipiirissään ja miettimään elämän rajallisuutta. 

Tätä ennen tiinoja julkaistiin yksi vuodessa, joka vuosi. Tämän ja edellisen kirjan, Tiinakin ratsastaa, välissä aikaa on kuitenkin kulunut kaksi vuotta.

Olen lukenut tiinoja muutaman kesäkauden ja pitänyt aina taukoa keskellä talvea. Nyt jatkan läpi talven tavoitteena saada sarja luetuksi ensi syksyyn mennessä. Otsikoin edelleen kirjoitukset Kuukauden Tiinoiksi, vaikka ne ilmestyvät vaihtelevin välein.

KIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

     Anni Polva: Tiina ottaa vastuun, 171 s.
     Kustantaja: Karisto 1976, 4. painos (1. painos 1976)
     

lauantai 26. marraskuuta 2016

Takashi Hiraide: Kissavieras


Vieraasta kissasta tulee kissavieras, kun pieni ja siro Chibi-kissa ryömii naapurin aidan alta käyskentelemään kirjailijan ja hänen vaimonsa puutarhassa ja kodissa. Aikaa myöten siitä tulee niin säännöllinen vieras, että se saa huoneen nurkkaan oman nukkumapaikan ja ruokakupin. Sekä kirjoittaja että varsinkin hänen vaimonsa kiintyvät kissaan kovasti ja käyvät levottomiksi aina, kun se ei saavu heille tavanomaiseen aikaansa.

Kirjailija työskentelee kustannusalalla, toimittajana ja kirjailijana, ja kissan ansiota on, että hän uskaltautuu tekemään uraansa koskevan päätöksen, jota on pitkään miettinyt. Vaimo on samalla alalla, ja aviopari tekee paljon töitä kotoa. Siellä heillä on mahdollisuus seurata puutarhan tapahtumia ja Chibin edesottamuksia pitkin päivää. Aviopari on työlleen omistautunut eikä halua lapsia, ikää heillä on vähän päälle kolmekymmentä. Heille on yllätys, miten tärkeä valkeasta, täplikkäästä eläimestä heille tulee.

Takashi Hiraiden romaanissa minä-kertoja kirjoittaa esseitä Chibistä lehtiin, enkä voi olla miettimättä, miten omaelämäkerrallinen hänen teoksensa Kissavieras on. Kirja on vähäeleinen, kirjailija kertoo runollisesti puutarhasta ja sen muutoksista vuodenaikojen vaihtuessa. Muutenkin Kissavieraassa on keskeistä muutos ja muuttaminen, luopuminen, uuteen asettuminen. Ja elämän pienet yllätykset. Vaikka Chibi on kirjan pääosassa, myös avioparin elämää ja avioliittoa kuvataan eleettömällä tyylillä. Mieleen tulevat japanilaiset haikurunot. Kissavieras kutsuu samalla tavoin pysähtymään, kurkistamaan sanojen taakse.

Pidin kirjasta, sen vaatimasta hidastempoisesta lukemisesta. Myös loppuun koottu lyhyt sanasto oli tervetullut ja avasi joitain Japanin kulttuurin piirteitä.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Kissavierasta on tänä vuonna luettu ainakin blogeissa Elämä on ihanaa, Kirjojen kamari, Lukuisa (jossa lisää linkkejä blogeihin), LumiomenaOksan hyllyltä, Tuijata. KulttuuripohdintojaUllan luetut kirjat,

HAASTEET: Kurjen siivellä (Itä-Aasia -lukuhaaste), Kirjavat kissat -lukuhaaste ja Minihaaste 2/16 - Kielimatkalle.


     Takashi HiraideKissavieras, 152 s.
     Kustantaja: S & S 2016
     Alkuperäinen: Neko no Kyaku 2001, suomentanut Raisa Porrasmaa
     Kansi: Satu Konttinen

lauantai 19. marraskuuta 2016

Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka

Onko tosiaan niin, etten ole koskaan lukenut mitään Selma Lagerlöfin teosta? Siltä vaikuttaa, ja päätin korjata tilanteen, tosin en lukemalla, vaan kuuntelemalla hänen kirjoittamansa lastenkirjan Nils Holgerssonin ihmeellinen matka.


Nils on laiska ja suorastaan ilkeä 14-vuotias poika, joka kiusaa eläimiä ja ihmisiä. Kerran hän menee liian pitkälle, ja haltija muuttaa hänet pieneksi tontuksi, Peukaloiseksi, joka ymmärtää eläinten puhetta. On kevät, ja metsä- eli villihanhet ovat muuttomatkalla Nilsin kotiseudun Skånen yli. He onnistuvat houkuttelemaan Martin, yhden Nilsin äidin kotihanhista, mukaansa, ja Nils hyppää tämän selkään ja pääsee elämänsä matkalle. 

Nils Holgerssonin tarina tunnetaan suomeksi myös nimellä Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Matkan aikana Nils joutuu miettimään kolttostensa seurauksia, sillä hän haluaisi kovasti muuttua takaisin ihmiseksi. Se on mahdollista, mutta sen toteutumiseen liittyy ehto. Jännittävä seikkailu kestää koko kesän, ja Nils joutuu kerran jos toisenkin kasvokkain menneitten ilkeyksiensä kanssa, mutta hänellä on myös runsaasti tilaisuuksia pelastaa eläinystäviään ovelalta ketulta tai vaanivilta susilta. Kirjailija on kirjoittanut paikoin melkoisen kasvatuksellisesti, mutta samalla viehättävästi ja jännittävästi.

Hanhien ja välillä kotkankin selässä Nils matkaa läpi Ruotsin käyden eri maakunnissa ja kohdaten niiden eläimiä ja ihmisiä. Selma Lagerlöf on kuvannut elävästi jokaisen alueen ominaispiirteitä, luontoa, eläimiä ja ihmisten elinkeinoja sekä heidän rakentamiaan ympäristöjä. Osan kaupungeista ja maakunnista tunnistin, osasta en ollut kuullutkaan, ja teki mieli kaivaa kartta esiin. Tarina sopi mainiosti äänikirjana kuunneltavaksi, mutta auton ratissa ei Ruotsin kartan katsomisesta tullut mitään!

Selma Lagerlöf (1858-1940) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon tuotannostaan vuonna 1909, ensimmäisenä naisena ja ensimmäisenä ruotsalaisena. Nils Holgerssonin ihmeellinen matka on käännetty noin 60 kielelle ja on luultavasti kirjailijan kansainvälisesti tunnetuin teos.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Nils on seikkaillut  ainakin blogeissa Jokken kirjanurkka ja Kirjasähkökäyrä ja Luettua elämää ja Nannan kirjakimara.

HAASTE: Kirjaherbario saa tästä uuden kasvin kokoelmaan, laakeripuun, jonka lehti laakerinlehti (lagerlöf) on.


      Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka. Äänikirja.
      Kustantaja: WSOY 1991. (Paperikirja 1989. 1. käännös 1907-1908.)
      Alkuperäinen: Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige, I-II 1906-1907
      Suomentaja Päivö Taubert.
      Lukija: Inkeri Wallenius. 3 CD-levyä, noin 13 tuntia.
      Pakkaus: Kai Toivonen

lauantai 12. marraskuuta 2016

Naisten aakkoset: I

Naisten aakkosten I-kirjain saa seuraavanlaisia valintoja. Kyseessä Tarukirjan haasteen yhdeksäs osa, jossa "... etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 

   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Suosikikseni nostan Inka Nousiaisen, sillä hänen kirjansa Kirkkaat päivä ja ilta valloitti minut.


   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Minna Immonen on kuvittanut paljon kirjoja herkin akvarellimaalauksin, ja hänen korttinsa ilahduttavat juhla- ja merkkipäivinä. Kuvassa on orkidea hänen suunnittelemassaan postimerkissä.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Emmi Itäranta on kirjailija, jonka kirjoja en ole lukenut, mutta johon haluan ehdottomasti tutustua. 

Haasteen aiemmissa osissa olen käyttänyt kuvituskuvina Kate Greenawayn aakkoskuvia hänen lastenkirjastaan. I-kirjaimesta kuvaa ei kuitenkaan löydy.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     
        B  Bit It     
        C  Cut It     
        D  Dealt It
        E  Eat It
        F  Fought for It
        G Got it
        H Had it

maanantai 7. marraskuuta 2016

Leningrad - Ost-Berlin -lukumatkan päätös

Viime vuoden puolella kanssabloggaaja aloitti mielenkiintoisen lukuhaasteen, jolle hän antoi nimeksi Leningrad - Ost-Berlin ja jossa on luettu entisten sosialistimaiden kirjallisuutta. Lähdin mukaan tavoitteena lukea muutama teos, ja juuri sen verran saalista on reppuun kertynyt. 



Niinkin kävi kuin joskus käy eli nälkä kasvoi syödessä. Oikein jäi harmittamaan, etten ehtinyt (vieläkään) lukea loppuun Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don -eeposta, se olisi niin sopinut tähän haasteeseen. Lisäksi olin kerännyt lukupinoon Jaan Krossia ja Mati Untia Virosta, Péter Nádasia Unkarista sekä lisää Christa Wolfia. Uskon palaavani niiden pariin tulevina päivinä.

Kiitos, ketjukolaaja, mainiosta haasteesta. Löysin monta itselleni uutta kirjailijaa, pidin erityisesti lukemistani Tšingiz Aitmatovin ja Viivi Luiken teoksista, mutta muutkin olivat hyviä kirjoja..

Tässä vielä lukemani kirjat. Linkit vievät niistä kirjoittamiini bloggauksiin.


Bulgaria

Neuvostoliitto
       Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Neuvostoliitto/Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta
       Tšingiz Aitmatov: Džamilja; Punahuivinen poppelini
       Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva
                       
Romania
       Herta Müller: Hengityskeinu

Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) eli Itä-Saksa
       Christa Wolf: Häiriötapaus : Erään päivän uutisia


Viro
       Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät


Tyttö, vain viisivuotias, asuu jossain päin Viron maaseutua. Hän on vielä pikkulapsi ja pelkää kodin pimeitä nurkkia joutuessaan jäämään yksin kotiin. Äiti ja isoäiti on komennettu keräämään kuusen havuja kolhoosin lehmille. Mutta tyttö osaa jo kävellä itse kirjastoon. 
   "Oli varminta pelotella itse nurkat ja kaapintakuiset, ennen kuin ne ehtisivät uhkailla minua. 
   Hiivin varpaisillani porstuaan, kuulostelin, ajoin hampaat irveen ja hyökkäsin matalalla äänellä möristen ruokakomeroon keskelle pelottavinta pimeyden pesää."
Tyttö elää maailmojen rajalla. Isoäiti on ennenvanhainen, hänellä on salaisessa kätkössään tsaariperheen kuva ja hän tietää loitsuja. Äiti käy työssä kolhoosissa, isä taas asuu komennuksella meijerissä ja tulee sieltä aina muutamaksi päiväksi kotiin moottoripyörällään. Isä tuo uuden ajan repussaan, radion. Sitä kerääntyvät kaikki kuuntelemaan, musiikkia ja Neuvosto-Viron puheita. 

Vanhan ja uuden ajan rajalla seisovat tyhjentyneet kulakkien talot, vaietaan taloista kadonneista pojista, kuullaan askelten ohittavan talon pimeässä. Tyttö ei ymmärrä, miksei metsässä asuvista miehistä saa puhua.

Viivi Luiken kirjaa Seitsemäs rauhan kevät on sanottu Viron parhaaksi romaaniksi kirjan takakannessa olevan tekstin mukaan. Siinä tyttö, minäkertoja, elää elämäänsä loppukesästä 1950 kevääseen 1951, seitsemänteen kevääseen sodan päättymisen ja uuden aikakauden alun jälkeen. Kirja elää väkevästi 50-luvun alun virolaisen maaseudun arjessa ja isoissa muutoksissa, ja joskus kurkotetaan välähdyksenomaisesti tulevaisuuteen, jo aikuisen tytön aikaan. Kirja ilmestyi vuonna 1985, joten 80-luvun alkua pitemmälle ei sen sivuilla nähdä. 
"Sinä hetkenä meillä oli jo toinen jalka tulevaisuudessa. Äiti saattoi olla varma, etteivät keuhkotauti, reumakuume ja keskikorvantulehdus tapa minua. Hän itse saa kaikki tuontikenkänsä, suomen kielen kurssinsa ja Moskovan-matkansa."
Viivi Luik on tavoittanut lapsen kokemusmaailman tavattoman hyvin, sen miten satujen ja tarinoiden maailmat kietoutuvat yhteen reaalimaailman kanssa. Teoksen kieli on rikasta ja ilmeikästä, myös suomentaja Eva Lille on tehnyt hyvää työtä. 

Viron kirjallisuus on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta tämä kirja kyllä herätti vahvan kiinnostuksen Viivi Luiken muihin kirjoihin ja samalla toisiin virolaisiin kirjailijoihin.

KIRJA on omasta hyllystä.

HAASTE: Tämä jää viimeiseksi Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteeseen lukemakseni kirjaksi, haaste päättyy huomenna. Tämä sopii myös Sadun juuri alkaneeseen minihasteeseen 2/16, jossa aiheena on Kielimatkalle eli siinä luetaan kirja, joka on alun perin kirjoitettu jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.


     Viivi LuikSeitsemäs rauhan kevät, 248 s.
     Kustantaja: Tammi 2011 (4. painos; 1. painos 1986)
     Alkuperäinen: Seitsmes rahukevad 1985, suomentanut Eva Lille
     Kansi: Helena Kajander