keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Iäkäs eteläkorealainen pariskunta saapuu maan pääkaupunkiin Souliin lastensa luo. Nämä ovat kukin junan saapuessa kiireisiä eivätkä pääse rautatieasemalle vastaan, mutta isä ja äiti vakuuttavat kyllä isekin löytävänsä tien ison veljen perheen kotiin. Tavanomaiseen tapaan isä kulkee nopeasti edellä eikä pienikokoinen äiti pysy vauhdissa mukana. Metrojuna saapuu ruuhkaiselle laiturille, ovet avautuvat, isä astuu täpötäyteen vaunuun, ja juna kiihdyttää uuteen vauhtiin. Vasta seuraavan pysähdyksen jälkeen isä huomaa, ettei äiti olekaan hänen selkänsä takana. Hän on kadonnut.



Perheen 67-vuotiaan äidin katoamisesta ja etsimisestä palkittu kirjailija Kyung-shook Shin kirjoittaa kiinnostavan romaanin. Pidä huolta äidistä rakentuu neljästä osasta sekä jälkisanoista. Kirjan rakenne on kiehtova: Jokaisessa osassa äidin häviämistä tarkastelee eri perheen jäsen, joka etsii äitiä, ja samalla muistot tästä tulevat mieleen. Jo aikuiset lapset palaavat lapsuuteensa ja kouluvuosiin, muistavat kaiken sen, mitä äiti teki heidän hyväkseen silloin ja myöhemmin aikuisuudessa, ja kokevat syyllisyyttä siitä, miten vähän ovat äitiä kiittäneet tai pitäneet häneen yhteyttä. 70-vuotias aviomies muistaa häänsä ja koko pitkän avioliittonsa, sen miten on pitänyt vaimoaan itsestäänselvyytenä, odottanut tämän palvelevan itseään ja hoitavan sairaana. Jälkisanoissa äiti itse saa puheenvuoron.
"Kuinka pitkälle muistot tietystä ihmisestä ulottuvat? Muistot äidistä? 
Unohtuneita muistoja ajalta, jolloin äiti oli vielä vierelläsi, pulpahtelee kaikkialla mieleesi. Siksi et ole pystynyt keskittymään yhteenkään ajatukseen minuuttia kauempaa sen jälkeen, kun kuulit äidin kadonneen. Muistot tuovat mukanaan myös katumuksen. Olisi pitänyt sovittaa sitä mekkoa. Kyykistyt paikkaan, johon äitisikin kenties istahti." 
Usean henkilön ristivalotuksessa äidistä, So-nyo Parkista, muodostuu monitahoinen kuva viisaasta ja rakastavasta naisesta, joka, vaikka on ollut kouluja käymätön ja lukutaidoton, on tottunut selviämään kaikista tilanteista, joita perheen jäsenet ovat kohdanneet köyhässä ja vaatimattomassa elämässä. Äitiä etsiessään jokainen kuulee asioita hänestä, joista ei aikaisemmin tiennyt. Yllättävämpää silti on, että maalaiskylässä asuvalla äidillä on ollut sellaista elämää ja sellaisia ihmisiä, joista kukaan heistä ei vieläkään tiedä mitään.

Ensimmäistä osaa lukiessa tuli tunne, että tässä kirjassahan on jotain samaa kuin loppuvuodesta lukemassani Elizabeth Stroutin romaanissa Nimeni on Lucy Barton. Kummassakin on aikuinen tytär, joka on kouluttautunut huolimatta varattomasta lapsuudesta ja joka on kirjailija. Kummassakin tytär muistaa lapsuuttaan ja äitinsä roolia elämänsä merkittävissä tapahtumissa. Kerronnassakin on toistensa kaltaisuutta. Mutta sitten teoksen toisessa osassa vuorossa on perheen esikoisen, kiinteistöbisneksessä työskentelevän ison veljen, näkökulma, ja samankaltaisuuden kupla haihtuu. Puhumattakaan 70-vuotiaan aviomiehen muistoista.

Kirjassa näkökulmien vaihtelu pitää yllä sopivaa jännitettä, mutta tarkkaavaisuutta lukeminen vaatii, kun kirjan eri osissa myös kerronnan persoona vaihtelee. Yleisimmin käytetään sinä-kerrontaa, kuten yllä olevassa lainauksessa, jolloin välillä on pakko pysähtyä ja miettiä, kuka tässä kertoo ja mistä. Ison veljen osuus on kuitenkin hän-muodossa ja pitkä epilogi minä-muodossa. Minulle ei selviä, mistä vaihtelu sinä- ja hän-kerronnan välillä juontuu. Selviäisikö se uudella lukukerralla? Tai jos tuntisin korealaista kulttuuria tai tapaa kirjoittaa? Tai onko sillä edes merkitystä? En tiedä. 

Kirja on antoisa ikkuna korealaiseen kulttuuriin ja sen muuttumiseen kaupungistumisen ja vaurastumisen myötä. Se on myös ikkuna erään naisen elämään, joka poikkeaa täysin omastani. Ennen kaikkea kirja on äidin rakkauden ylistys ja kertomus erään perheen keskinäisistä suhteista, tunteista, syyllisyyksistä ja välittämisestä, velvollisuudestakin.

Korealainen kirjallisuus on jäänyt minulle melko vieraaksi, onhan sitä suomennettukin vasta vähän. Pidä huolta äidistä on kustantajan mukaan ensimmäinen suomeksi käännetty eteläkorealainen romaani, ja se julkaistiin vasta neljä vuotta sitten. 

Aiemmin luettu korealainen - Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää

            Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä, 142 s. (e-kirja)
            Kustantaja: into 2017 (paperikirja 2015)
            Alkuperäinen koreankielinen: Ommarul putakhaet 2008

            Suomentaja: Taru Salminen
            Kansi: Ninni Kairasalo

E-KIRJA on laina Ellibs-kirjastosta.
HAASTEET: Helmet-lukuhaasteessa tämä sopii ainakin kohtiin 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä, 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria, ja 31. Kirjassa kuljetaan metrolla.
Kuukauden kieli -haasteessa tammikuun kieli on korea.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Paula Havaste: Pronssitähti

Paula Havaste on tuttu kirjailija historiallisista romaaneistaan, jotka sijoittuvat muutaman vuosisadan taakse Lappiin (Kymmenen onnen Anna) tai keskiajalle (Vihat-sarja). Olen nauttinut niiden menneiden aikojen naisten elämän kuvauksesta, ja siksi tartun kirjailijan uusimpaan aprikoimalla, millainen mahtaa olla lähemmäs nykyaikaa tuleva, vuoden 1949  Neuvosto-Viroon sijoittuva Pronssitähti.

"Hän otti pojan kehdostaan ja asteli koira kannoillaan marjapensaiden luokse tutun kannon päälle lasta syöttämään. Jossakin kaukana kaksi joutsenta toitotti toisilleen, ja iltaruskon punainen leimu kalpeni yön sineksi. Vilja kosketti vasemman käden keskimmäisillä sormilla sydämensä kohtaa ja tunsi, kuinka kesä tuoksui, kukat ja muheva multa, lupaus sadosta ja viljavasta maasta."
Pronssitähti sisältää samoja aineksia kuin aiemmat Havasteen romaanit. Vilja Talvik, nuori vaimo ja pienen poikavauvan äiti, hoitaa ahkerasti ja tarmokkaasti Talvikin suvulta perittyä tilaa Viron Saarenmaalla. 1940-luvulla maaseudun työt tehdään vielä edellisiltä sukupolvilta opituilla tavoilla,  vaikka uudet vallanpitäjät ovat lohkoneet ison osan tilan maista läheiselle sovhoosille ja navetassa ammuu kaksi sovhoosin lehmää sen yhden sallitun oman lisäksi. Rakas aviomies Villem ei ole talon töissä yhtä ponteva kuin vaimonsa, hänen ajatuksensa harhautuu liian usein haaveisiin, mutta hän onkin runoilija, jolle on myönnetty kunniakirja. Kumpikin joutuu tekemään työtä myös kalasovhoosille sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Villem kutsutaan Tallinnaan noutamaan kunniakirjaansa, ja Pronssitähdessä rinnakkain asettuu Saarenmaan tilallisten, vaikkakin ahtaalle ajettujen, työteliäisyys ja terveet elämänarvot sekä pääkaupungin uuden kulttuurieliitin juhlinta ja rällääminen. Siihen menoon temmataan kunniarunoilijakin puoliväkisin mukaan. Hänen lukiessaan palkittua runoaan hiki nousee otsalle: osaavathan he nyt ymmärtää senkin hänen suvisen luontorunonsa isä aurinkoisesta, mitä hän kirjoittaessaan ei edes tarkoittanut.
"Vilja keritsi Muria [koiraa] ja toivoi voivansa painaa kädet kasvoilleen ja itkeä sydämensä pohjasta, mutta sellainen oli vaarallista. Täytyy olla huomaamaton, vaaraton, hiljainen ja sopeutuva, hän päätti kuten niin monta kertaa ennenkin."
Kotona Vilja pelkää kaiken maaseutuidyllinsä keskellä, on niin paljon sellaista, mitä pitää salata. Mitä voi nuori nainen tehdä sille, että sattui syntymään kylässä, jossa autettiin hätään joutuneita, kylälle tuttuja saksalaisia? Tai sille, että hän tyttönä otti hoiviinsa rakastetun opettajan koiran, kun musta auto vei opettajan pitkälle matkalle Siperiaan? 

Pronssitähti on samanlainen ja erilainen kuin muut lukemani Paula Havasteen kirjat. Tuttua on naisten työt, kansanlaulut ja -runot, kansanperinteen ja taikojen ja enteiden elävyys arjessa. Tuttua on myös sama viehättävä ja soljuva tekstin kuljetus, rauhallinen virta, jonka vietäväksi on helppo asettua. Erilaista on se painostava tuntu, taitavasti kuvattu, mutta ei liiallisen osoitteleva, jonka alla Neuvosto-Virossa tavalliset ihmiset joutuivat elämään ja sanojaan - ja runojaan - varomaan ja moneen taipumaan.

Suosittelen. Aiemmin luettua samalta kirjailijalta:
      Kymmenen onnen Anna
      Tuulen vihat
      Maan vihat ja Meren vihat
      Lumen armo

               Paula Havaste: Pronssitähti, 208 s.
               Kustantaja: Gummerus 2018 
               Kansi: Eevaliina Rusanen

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA blogeissa: Kirjakaapin avainKirjamies, Kirja vieköön, Kirjavinkit/hikkaj,  Sinimarjan matkassa, Tuijata
HAASTEET: 
Helmet-haasteessa tämä sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt, 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja (koira, mehiläiset) ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (oman kotikirjastoni kirjavinkkilistalla viime vuonna).
Rakas Viro -haasteessa puuttuu enää kourallinen onnittelupanoksia sadasta.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa


Magdalena Hansson on toimittaja, joka palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Hagforsiin monen Tukholmassa asutun vuoden jälkeen. Taustalla on avioero ja edessä uusi työpaikka Värmlandsbladetin paikallistoimittajana. 6-vuotias Nils-poika käy esikoulua ja matkustaa joka toinen viikonloppu isänsä ja tämän uuden perheen luo pääkaupunkiin.

Uusi alku hiljaisessa Hagforsissa on hämmentävä. Magdalena käy erokriisiään läpi ja vihoittelee miehelleen, Nils ikävöi isäänsä, lehden toimituksessa on hiljaista, sillä mitäpä kunnanvaltuuston kokousta kummempaa uutisoitavaa värmlantilaisella pikkupaikkakunnalla tapahtuisi. Keskustassa liikkuessaan toimittaja törmää tavan takaa vanhoihin koulukavereihin, naapureihin ja sitten entiseen rakastettuunsa Petteriin, jonka luota hän oli aikoinaan paennut Tukholmaan. Kumpikin on ollut tässä välissä tahoillaan naimisissa, mutta nyt he ovat yksin ja kouluikäisten lasten vanhempia.

Sitten Hagforsissa alkaa tapahtua. Ensin paikkakuntalaisen vakavaraisen perheen 16-vuotias teinityttö ei palaa uuden vuoden juhlista kotiin, ja hänestä ei löydy jälkeäkään viikkoihin. Sitten löytyy surmattu nuori tyttö alastomana erään kauempana olevan mökin maakellarista. Selviää, ettei hän ole etsitty Hedda. Yrityksistä huolimatta kuollutta tyttöä ei tunnisteta eikä kukaan ole tehnyt hänestä etsintäpyyntöäkään. Poliisi on ymmällään. Kuka on maakellarin tyttö? Liittyykö kadonneen Heddan tapaus maakellarin tyttöön?

Toimittaja Ninni Schulmanin esikoisdekkarin Tyttö lumisateessa päähenkilö on toimittaja Magdalena Hansson. Magdalena, joka soittelee poliisilaitokselle ja sen kaikille työntekijöille saadakseen jotain uutta kirjoitettavaa surmatusta ja kadonneesta tytöstä. Magdalena, joka sattumalta näkee jotain kyseenalaista eräässä purku-uhan alla olevassa talossa. Magdalena, joka ryhtyy tutkimaan tapausta omin päin ja hankkimaan siitä todisteita lehtensä käyttämän freelancer-valokuvaajan kanssa, kun poliisin resurssit eivät riitä kaikkeen. Tarpeetonta sanoakaan, että kaikki liittyy kaikkeen ainakin sattuman kautta.

Tyttö lumisateessa on rikosromaani toimittajan työn näkökulmasta, ja vaikka Hagforsin poliisivoimat tulevat kirjan sivuilta tutuiksi, teoksessa ei lähestytä rikoksia poliisin päättelyketjujen kautta. Jännitystä lisää Magdalenan oma-aloitteinen ja uskalias toiminta rikollisten paljastamiseksi - ja jymyjutun saamiseksi! - sekä siihen liittyvät uhkausviestit, joissa varoitetaan häntä, jottei mitään pahaa tapahtuisi hänelle itselleen tai Nilsille.

Kirjassa saavat osansa Magdalenan ihmissuhdekuviot ja tunne-elämän myllerrykset. Hän lähentyy Petterin kanssa, ja vaivihkaiseksi viittaukseksi jää, että jotain oli tapahtunut aikoinaan, ja sen seurauksena Magdalena oli paennut. Mitä se oli?  Ehkä se selviää sarjan seuraavassa osassa. Useissa Hagforsin perheissä on vaiettuja salaisuuksia, jotka paljastuvat samalla, kun rikokset selviävät.

Kirja nostaa esiin vakavia ja ajankohtaisia, nuoriin tyttöihin liittyviä teemoja, eivätkä niihin liittyvät tapahtumat ole aina kaunista luettavaa. Jälkisanoissa Ninni Schulman selvittää, että hänen kirjansa taustalla on sen verran oikeasti tapahtunutta, että hän oli vuonna 2001 Expressen-lehden uutistoimittajana seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa mies sai tuomion Hagforsissa tehdystä rikoksesta, johon liittyi teinityttöjä.

Ihan kelpo dekkari, joka sopii hyvin talviseen luentaan, kun lumi tuiskuaa ulkona. Kirja on hyvin kirjoitettu ja taitavasti suomennettu. Suosittelen sellaisille, jotka eivät kaihda dekkareissa poliisien arkisen perhe-elämän kuvauksia ja ihmissuhteiden pohdintaa. Sarja on jo saanut jatkoa. Poika joka ei itke julkaistiin suomeksi 2018, ja nyt huhtikuussa on tulossa sarjan kolmas osa Vastaa jos kuulet. Ruotsissa kirjoja on julkaistu jo kuusi.

            Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa, 442 s.
            Kustantaja: Tammi 2017
            Alkuperäinen: Flickan med snö i håret 2010

            Suomentanut: Maija Kauhanen

KIRJA on kirjastolaina. Se on luettu myös blogeissa Järjellä ja tunteella, Kirjasähkökäyrä,  Leena Lumi, Lukulampun valossa, Rakkaudesta kirjoihin.

Haasteet: Helmet 2019 -haasteessa tämä sopii ainakin kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä, 29. Kirjassa nähdään unia. Sarjakirjojen Jatkumo-haaste.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Kirjavuoteni 2018 summattuna


Kirjavuosi 2018 on takana päin ja edellisvuosien malliin summailen lukemisiani numeroina ja vaikutelmina. Huomaan, että olen jatkanut vuoden 2017 lukupuuhakkuutta: kun aiemmin luin ehkä 65 kirjaa vuodessa, vuosi sitten kirjoitin omaan tilastooni luvun 102. Yllätyksekseni saan nyt lähes yhtä ison luvun menneeltä vuodelta: 93.

Lukemisiini sisältyi aika paljon lyhyttä (tai lyhyehköä) proosaa, novellia, sarjakuvaa. Tiiliskiviromaaneja kaihdan, pelkään, että ne jäävät kesken. Viime vuonna luin runokirjoja tavallista enemmän, sillä osallistuin runohaasteeseen. Saman voi sanoa sarjakuvista ja novelleista. Sen sijaan lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen väheni reilusti edellisestä vuodesta. (Sama informaatio löytyy numeroina postauksen lopusta.)

Valtaosan kirjoista luen edelleen perinteisinä paperikirjoina, mutta kesällä hankkimani Kobo-lukulaite näkyy kasvaneena e-kirjojen määränä. Ilmeisesti lukukokemus oli kummassakin hyvä, sillä kirjalistaa silmäillessäni en enää muistanut, missä formaatissa kirjat luin, piti tarkistaa bloggauksista. Äänikirjoja kuuntelin vähemmän kuin silloin, kun autossa oli vielä CD-soitin! Kuuntelu ehkä lisääntyy uudelleen, kun jouduin joulun alla vaihtamaan uudempaan puhelimeen. Vanhan kanssa ei ollut mahdollista kuunnella äänikirjoja esimerkiksi suoratoistopalveluista tai Ellibs-kirjastosta. 




Kirjoja on vaikea laittaa mihinkään keskinäiseen järjestykseen, ne voivat tehdä vaikutuksen niin monella eri tavalla ja säilyä mielessä eri syistä. Nostan kuitenkin tähän yhdeksän kaunokirjallista teosta, jotka ovat painaneet kevyen tai painavan muistijäljen sieluuni ja joko puhutelleet, viihdyttäneet tai synnyttäneet uusia ajatuksia tai tunteita. 

Luen enemmän kotimaista kuin ulkomaista. Vaikuttavimmat kotimaiset ovat suhteellisen tuoreita tapauksia, viime vuonna (Pastoraali, Rouva C) tai edellisenä vuonna (Kivitasku, Sandra) julkaistuja tai hieman vanhempia (Meriromaani). Joukossa on yksi sarjakuvaromaani, johon ihastuin (Emil ja Sofi). Näistäkin näkee, mistä pidän: Pastoraali on ainoa, joka ei ole historiallinen. 

Kuukauden kieli -lukuhaasteen houkuttelemana luin kansainvälisemmin kuin tavallisesti, sillä haasteessa luettiin joka kuukausi tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja. Näistä 12 kielellä kirjoitetuista teoksista ei kuitenkaan löytynyt suursuosikkeja, vaikka ne tarjosivat eksoottisia ja kiinnostavia nojatuolimatkoja Egyptiin, Japaniin, Vietnamiin, Chileen, Etelä-Afrikkaan, Turkkiin,  Azerbaidžaniin ja eri Euroopan maihin.

Kärkisijat ulkomaisissa lukukokemuksssani saa kolme pohjoisamerikkalaista klassikkoteosta. Se oikeastaan hämmästyttää minua, sillä luen vähän yhdysvaltalaista kirjallisuutta enkä oikein jaksa innostua edes muiden lukijoiden paljon hehkuttamista opuksista.  Ehkä olen lukenut vääriä kirjoja. Tai väärään aikaan. Kuin surmaisi satakielen, Liian paljon onnea sekä Minun kansani, minun rakkaani olivat kukin vaikutuksen tehneitä luettavia.




Ja dekkarinystävän on nostettava mieleen jääneet rikos- ja jännityskirjatkin summaukseen. Pidän itseäni kodikkaiden kevytdekkarien (cozy crime) ystävänä, mutta huomaan, että mieleen ovat parhaiten jääneet hiuksia nostattavia takaa-ajokohtauksia (Jään muisti ja Laserjuuri) tai selkäpiitä karmivia rikoksia ja suoranaista pahuutta (Irène ja Viisi) sisältäneet kirjat, joita kuitenkin luen vähemmän. Ehkä se lukiessa koettu pelko ja jännitys vain jäi jonnekin muistin lokeroihin. Valloittavan Ruth Galloway -sarjan aloitus (Risteyskohdat) sentään edustaa omimmalta tuntuvaa dekkaria: brittiläistä ja kotoisen tavallista, vaikka taitekohdassa sankaritar joutuu hengenvaaraan, mistä tietysti pelastuu, koska sarja jatkuu.

Olen osallistunut haasteisiin ahkerasti, liiankin ahkerasti. Haastekirjalistat löytyvät Helmet 2018 -lukuhaasteen ja Haaste 2018 sivuilta. Tänä vuonna tekee mieli leppoistaa vähän,  mutta niin sanoin vuosi sittenkin, ja paljonko se auttoi? 

Aloitan uuden lukuvuoden maltillisesti haasteiden osalta. Helmet 2019 -haastetta kokoilen taas siinä sivussa, ja juuri alkaneeseen Kuukauden kieli 2019 -haasteeseen etsin sopivaa luettavaa joka kuukausi, koska se oli viime vuonnakin niin kivaa. Ja sitten on luvassa  Klassikkohaaste 8 (luen naisnobelistin teoksen) ja naisklassikkoja (lisää naisnobelisteja) ja vielä erikseen L. M. Montgomeryä. Eiköhän näillä pärjäillä alkuvuosi.


Mutta niihin numerisiin tilastoihin. Sulkeissa on vuoden 2017 lukemat.
  • luin/kuuntelin 93 kirjaa, muutamasta en blogannut (102 kirjaa)
  • näistä jännitys- tai rikoskirjoja 22, joista yksi novellikokoelma (20)
  • lasten ja nuorten kirjoja 10 + 1 yksittäinen satu (32)
  • sarjakuvia 7 (4)
  • tietokirjoja, mukana muistelmat ja elämäkerrat 7 (6)
  • novellikokoelmia 6 (6)
  • runokirjoja 10 (4)
  • englanninkielisiä 0 (0), suomenkielisiä 93 (102)
  • kotimaisia / ulkomaisia kirjoja  51/42 (101/1)
  • painettuja kirjoja / äänikirjoja / e-kirjoja  74/6/13 (91/7/4)
  • tämän vuoden (2018) uutuuskirjoja 22 (22)
  • viime vuonna (2017) julkaistuja 13 (14)
  • 1800-luvulla julkaistuja 2 kirjaa (Alcott, Huong) (2) & 1 satu (Topelius).
  • 1900-1930-luvuilla julkaisuja 4 kirjaa (Kallas 1913, Harmaja 1935, T.S. Eliot 1939, sekä Lagerlöfin kertomukset kirjoitettu luullakseni v. 1900 molemmin puolin) (8).

tiistai 1. tammikuuta 2019

Kuukauden kieli -haasteen kielet ja kirjat



Hyvää vuoden 2019 ensimmäistä aamua! 

Eilen illalla bloggasin menneen vuoden viimeisestä haastekirjasta, ja ennen kuin pääsen summailemaan koko lukuvuotta, koostan vielä Kuukauden kieli -lukuhaasteen. Se alkoi Aukeamia-blogissa vuosi sitten. Siinä on luettu joka kuukausi jollain tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja. Tai kirjoja.

Innostuin haasteesta kovasti, se sai minut juuri sopivalla tavalla etsimään luettavaa omien lempitottumusteni ulkopuolelta. Vuoden mittaan luin useita kirjoja maista, joista en ole koskaan aikaisemmin lukenut mitään: Puola, Etelä-Afrikka, Egypti, Vietnam. Mukaan tuli kirjoja eri genreistä: eniten romaaneja ja dekkareita, mutta myös useita runoteoksia, lyhytproosaa ja kaunokirjallinen matkakirja.

Sain haasteen suoritetuksi, ja luin kunkin kuukauden kielellä kirjoitettuja - suomeksi! - 1-3 teosta. Usein bloggaaminen tosin venyi seuraavan kuun puolelle. Ehkä suurimman vaikutuksen ovat jättäneet kaikki kolme japanilaista kirjaa, kolme saksaksi kirjoitettua kirjaa (aloitin geokätköilyn Poznanskin dekkarin inspiroimana!), vietnamilainen runokirja ja nyt viimeksi lukemani venäjäksi kirjoitettu azerbaidžanilainen kirja.

Suurkiitos, la plume, kivasta ja sopivan haastavasta haasteesta. Odottelen jo vuoden 2019 kuukauden kielien julkistusta ja lukumatkoja uusiin maihin.

Tässä vielä luettelo lukemistani kirjoista:


Tammikuu: ranska
      Pierre Lemaitre: Irène (dekkari)
      Jules VerneTsaarin kuriiri (seikkailu)
      Jules VerneKavaltajan loppu (seikkailu)
Helmikuu: japani
      Yasunari KawabataKioto (romaani)
      Hiromi Kawakami: Sensein salkku (romaani)  
Maaliskuu: puola
      Wisława SzymborskaTäällä (runoja)
      Tomek Tryzna: Mene, rakasta (romaani)
Huhtikuu: portugali
       Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut (romaani)
Toukokuu: turkki
       Orhan Pamuk: Valkoinen linna (romaani)
Kesäkuu: italia
       Marco Vichi: Komisario Bordelli (dekkari)
       Salvatore Quasimodo: Ja äkkiä on ilta (runoja)
       Elena Ferrante: Loistava ystäväni (romaani)
Heinäkuu: afrikaans
       Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa (dekkari)
Elokuu: vietnam
       Hồ Xuân HươngKysymyksiä kuulle (runoja)
Syyskuu: saksa
       Ursula Poznanski: Viisi (dekkari)
       Elias Canetti: Marrakešin ääniä (matkakirja)
       Herta Müller: Matala maa (lyhytproosaa)
Lokakuu: espanja
       Pablo Neruda: Maremoto (runoja)
       Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja (romaani)
Marraskuu: arabia
       Nawal El Sadaawi: Nainen nollapisteessä (biofiktio)
Joulukuu: venäjä
       Akram Ailisli: Kiviset unet (romaani)