lauantai 21. huhtikuuta 2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat


Synninkantajat on vaikuttava kirja. Pidin kovasti Pauliina Rauhalan esikoisesta Taivaslaulu, ja tämä toinenkin tekee minuun suuren vaikutuksen. Päätän kuitenkin olla tekemättä vertailuja kahden teoksen välillä. Ne ovat erilaisia, mutta hienoja kirjoja kumpikin omalla tavallaan.

Alkuun minulla kestää tovin päästä kunkin Synninkantajien henkilön tarinaan mukaan, on työlästä vaihtaa näkökulmaa jokaisen lyhyen luvun jälkeen ja miettiä, miten luvut ja tarinat liittyvät toisiinsa. Vähitellen kuitenkin tutustun Aaroniin, Aliisaan, Aurooraan ja Taistoon, huomaan sukulaissuhteet, risteävät kertomukset, prisman heijastamat eri lailla koetut todellisuudet. Kun olen lukenut viimeisenkin sivun, liikutun, ja näen draaman kaaren. Palkitsevaa.

Synninkantajat on kirja uskosta ja epäuskosta, mutta ennen kaikkea yhteisöstä, jossa sallitaan vain yksi tapa uskoa ja ilmentää uskoa elämässä ja jossa käytetään valvomisvaltaa yhteisön jäsenten hengelliseen ja maalliseen elämään. Yhteisö on lämmin pesä sisällä oleville, torjuva ja kylmä ulkopuolisille ja oikeaa uskoa jaksamattomille. Kirja kuvaa yhteisöä yksilöiden kertomusten kautta, kohdentaa katseen Aliinaan, joka uskaltaa ajatella itse, nuoreen rakastuneeseen Aurooraan, joka haluaa aidan toiselle puolelle, Taistoon, joka on ottanut tai saanut valvomisvallan, ja vielä lapseen Aaroniin, joka joutuu valitsemaan papan ja mummin välillä.

Synninkantajat on loputtoman surullinen kirja, ja traagisinta on, että aaroneita, aliisoja, aurooria ja taistoja on oikeasti (ollut) olemassa. Rauhala kirjoittaa kauniisti, lainaa raamatunlauseita, runoja ja lauluja, hänen luonto- ja varsinkin lintukuvastonsa on runsas ja monimerkityksinen.

Toisenlaisen tason teoksessa avaavat matkakertomukset, joita on kirjassa useita. Niitä kirjoittaa kirjailija, keski-ikäinen perheenisä, joka on työstään vapaalla kirjoittaakseen väitöskirjaa. Se on jumiutunut, ja sen sijaan hän kirjoittaa romaania. Sitä varten hän matkailee tekemässä taustatutkimusta, ainakin mielikuvituksensa siivin. Matkakertomukset ovat tyyliltään analysoivia, ja niistä heijastuu kirjailijan kirjoitusprosessi, luomisen ja liian lähelle, liian kipeälle menemisen tuska. Matkakertomuksissaan kirjailija perehtyy erilaisiin yhden totuuden liikkeisiin, uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin, sekä keskustelee uskosta ja epäuskosta englantilaisen runoilija Matthew Arnoldin (1822-1888) ja tanskalaisen teologi ja filosofi Søren Kierkegaardin (1813-1855) kanssa.

Synninkantajat on hieno kirja, vakava, surullinen ja puhutteleva. Epilogista teoksen lopussa löytyy mukava yhteys myös Taivaslauluun.

          Pauliina Rauhala:  Synninkantajat367 s.
          Kustantaja: Gummerus 2018
          Kansi: Jenni Noponen

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA sitä on luettu esimerkiksi blogeissa Evarian kirjahylly,  KirjapolkuniKirjojen kauneudestaLumiomena, Rakkaudesta kirjoihin
Helmet-lukuhaasteessa merkitsen tämän kohtaaan "24. Surullinen kirja".

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Viimeksi lukemani kirjat näyttävät muodostavan tutkielman muistista ja muistamisesta. Vai mitä mieltä olette: 1918 - Matkoja muistin rintamilla, Talvisodan aika - Lapsuusmuistelma, Jään muisti, Lissabonissa muistin sinut. Vakuutan, ettei tämä ole suunniteltua!

Viimeisin on brasilialaisen Luis Ruffaton kirjoittama pienoisromaani Sérgiosta, joka muuttaa unelmiensa perässä Eurooppaan, Lissaboniin. Elämä kotikaupungissa Brasiliassa on alkanut tympiä, vaimo joutuu hermojensa takia lepokotiin, pientä poikaa hoitavat appivanhemmat. Arki on yhtä työntekoa, mutta rahaa ei silti tunnu kertyvän. Sérgio haaveilee helpommasta elämästä, kiinteistöjen ostamisesta ja niiden koroilla elämisestä. Naapurien ja ehkä jopa koko kaupungin arvonannosta. 

Kun Sérgio joutuu lankonsa pettämäksi, hän päättää matkustaa Portugaliin ja luoda oman onnensa - ja rikkautensa - siellä, tulla takaisin vauraana miehenä ja nauttia kaikkien kunnioitusta.
... ohikulkijat tervehtisivät minua kunnioittavasti, Päivää, Serginho, ei, vaan Hyvää päivää, senhor Sérgio, ei vaan Oikein hyvää päivää, tohtori Sérgio, kuka ties asettuisin ehdokkaaksi kaupunginvaltuustoon, liittyisin Leijoniin tai Rotareihin, olisin tärkeä henkilö, ...
Lissabonissa muistin sitä jakaantuu kahteen lukuun: aika Brasiliassa ennen muuttoa ja aika Lissabonissa muuton jälkeen. Kummassakaan maassa ei ole helppoa. 

Uusi alku vanhalla mantereella ei ole auvoinen. Työtä ei löydy niin helposti kuin tuttavat Brasiliassa kertoivat. Matkakassa hupenee euro eurolta. Portugalilaisille hän on yksi monista siirtolaisista, heitä tulee Brasiliasta, Angolasta, Mosambikista, Guinea-Bissausta, ja juuri eri maista tulleisiin maahanmuuttajiin Sérgio tutustuukin. Vähitellen hän saa työpaikan ravintolassa tarjoilijana, ja asiat luistavat hetken. Vuoden kuluttua hän saa potkut, asiakkaat nyt vain haluavat, että heitä palvelevat vaaleatukkaiset ja sinisilmäiset ukrainalaiset.

Luiz Ruffato kirjoittaa Sérgion tarinaa hyödyntäen tajunnanvirtaa, joka on minulle aina haastava tekniikka, mutta tässä sitä ei viljellä äärimmäiseen asti. Ajatuksen logiikka säilyy, ja asioista juontuvat sivupolut avaavat päähenkilön historiaa, muistia menneistä tapahtumista. Toiveikkaaksi ei kirjan lopetusta - ja Sérgion tilannetta erinäisten pettymysten jälkeen - voi sanoa, ja näen jotain kovin vertauskuvallista siinä, miten kirjailija on otsikoinut kirjansa kaksi lukua: "Kuinka lopetin tupakanpolton" ja "Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen".

Kirjan aihe on tärkeä. Ja ajankohtainen Suomenkin maahanmuuttotilanteessa.

Lukiessa ihmettelin sanojen lihavointeja ja kursivointeja. Kustantajan sivulta löysin suomentajan vinkin, että kirjailija käyttää niitä osoittaakseen brasilianportugalin kirja- ja puhekielen eroja ja toisaalta eri portugalinkielisten maiden käyttämän kielen erilaisuutta. Portugalia en osaa yhtään, mutta ihastelen suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän käyttämiä suomen kielen variaatoita hänen tavoitellessaan alkukielen luomia merkityksiä ja tunnelmia.

          Luiz RuffatoLissabonissa muistin sinut, 130 s.
          Kustantaja: into, 2018
          Alkuteos: Estive en Lisboa e lembrei de você  2009
          Suomentaja: Jyrki Lappi-Seppälä
          Kansi: Tuomo Parikka

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA sitä on luettu ainakin blogeissa Aina joku keskenKieltenopen kotiblogi, Kirjojen kauneudesta, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä.
Kuukauden kieli -haasteessa luetaan huhtikuussa portugalinkielisiä kirjoja.

torstai 12. huhtikuuta 2018

M. J. McGrath: Jään muisti


Missä: Ellesmeren saarella. Niin että missä? Kirjan sisäkansien kartat auttavat paikallistamaan Ellesmeren saaren Kanadan koillisosan arktiseen saaristoon. Saaren erottaa Grönlannin luoteisrannikosta (kartalla) kapeahko salmi. Leveyspiiri on sellainen, että yötön yö kestää neljä kuukautta, jona aikana ei auringonsäde näyttäydy horisontin yläpuolella. Avomeri vapautuu jäistä elokuussa, rannoilla on ikijäätä.

Milloin: Joskus viime vuosikymmenellä?

Kuka: Edie Kiglatuk, osatoiminen opettaja ja osatoiminen eräopas, metsästäjä ja kalastaja, entinen juoppo, puoliksi inuitti ja puoliksi valkoinen. Hänen lähipiirinsä eli ex-aviomies, ex-poikapuolet, täti. Kaikki he ovat inuitteja. Ylikomisario Derek Palliser, joka on paikallinen inuittipoliisi, tuntee Kanadan lait, mutta myös inuittiyhteisön lainkäytön. (Kuvitteellisen) Autisaqin kylän/kaupungin asukkaita. Tutkimusasemien tutkijoita. Erinäisiä rikollisia tahoja.

Mitä: Edie saa opastettavakseen kaksi etelästä tullutta valkoista miestä, jotka ovat metsästämässä Kanadan arktisella tundralla. Kesken retken lumimyrskyssä toinen heistä ammutaan. Ampujaa ei saada selville. 

Myöhemmin toinen miehistä palaa Ellesmeren saarelle, tällä kertaa hän avustaa erästä Englannista tullutta Arktiksen tutkimusmatkailijan jälkeläistä. Tutkijan retkikunta menehtyi pienellä (kuvitteellisella) Graigin saarella, esi-isää tai hänen miehistöään ei koskaan löydetty. Nyt suvun jälkeläinen on saanut käsiinsä yhden esi-isän päiväkirjoista ja on saapunut etsimään merkkejä tämän jäänteistä. Etsinnöissä hänen avustajansa joutuu lumimyrskyyn, katoaa jäjettömiin, ja hänen inuittioppaansa, Edien poikapuoli Joe, pakenee hiihtäen meren jään yli Autisaqiin. Sekavana hypotermiasta hän kuolee seuraavana päivänä, ja kaikki vaikuttaa siltä, että hän on tehnyt itsemurhan.

Sitä Edie ei purematta niele, vaikka inuittiyhteisö ei näe mitään syytä asian selvittämiseen. Niinpä Edie päättää selvittää Joen kuolemaa omin päin, tosin saaden paljon vastentahtoista apua poliisi Derek Palliserilta. Selvitystyössään Edie joutuu huimiin arktisiin seikkailuihin Ellesmeren saaren tundralla, Grönlannissa ja merellä. Kuviot ovat paljon isommat kuin Edie on osannut ajatella, pohjoisen luonnonvaroista on kiinnostunut taho jos toinenkin. Kunnon rikosjännärin tapaan ratkaisua saa arvuutella ja odotella lähes loppumetreille, ja siellä on lukijaa vastassa useampikin yllätys.

Miten: Jään muisti, kirjoittajansa M. J. McGrathin esikoisjännäri, on sujuvasti kirjoitettu, vetävä ja puhuttelevakin. Suomentaja on käyttänyt alkuperäiskansan ihmisestä sanaa "inuitti", ja se särähti aluksi, sillä minulle on tutumpi suomeksi "inuiitti". Piti ihan tarkistaa netistä. Kielikellon mukaan molemmat ovat mahdollisia, mutta "inuitti" suositeltavampi. Käytän tässä kirjotuksessa kirjassa olevaa muotoa.

Paikoin kirjassa on kuvailevia suvaintovaiheita, mutta sitten taas jännitys tiivistyy ja takaa-ajokohtaukset saavat lukutahdin ihan huomaamatta kiihtymään. Suvantovaiheiden ansiosta inuittien elinympäristö avautuu kaikessa ankaruudessaan, ja lukija pääsee kurkistamaan heidän elämäntapaansa ja kulttuuriinsa. Heidän alueellaan on kuitenkin paljon sellaista, jota muu maailma ja sen rikkaat mielellään hyödyntäisivät. Siitä nousee kirjan rikoskuvio, joka langettaa kirjalle myös määreen ekotrilleri. 

Kirjailija on Arktiksen asiantuntija ja kirjoittanut useita suosittuja tietokirjoja nimellä Melanie McGrath. Niitä ei liene suomennettu. Sen sijaan Jään muistin jälkeen on ilmestynyt suomeksi toinen jännityskirja Lumipoika, jossa Edie Kiglatuk ratkoo mysteeriä Alaskassa.

MiksiJään muisti on kirja jännityksen ystävälle, arktisen pohjoisen elämästä kiinnostuneelle, luontoa harrastavalle, eksoottisesta kulinarismista uteliaalle.

          M. J. McGrathJään muisti, 394 s.
          Kustantaja: Like, 2012
          Alkuperäinen: White heat  2011, suomentanut Anu Nyyssönen
          Kansi: Tommi Tukiainen

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA se on luettu ainakin blogeissa Amman lukuhetki, Kirjavinkit, Kirsin kirjanurkka, Tarukirja.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan "22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin", sillä rentoutuakseen Edie katselee DVD:ltä vanhoja mykkäelokuvia (Charlie Chaplin, Buster Keaton, Harold Lloyd) ja tv-sarjoja ("Langalla"). Lisäksi tästä tulee suoritus Tundran lumoissa -haasteeseen ja uuteen Kirjoja ulapalta -haasteeseen - kirjassa asutaan tundralla meren äärellä, kumpaakin kuvataan paljon ja kummastakin hankitaan syötävä. Rikosten selvitys vie huimiin tilanteisiin niin tundran kuin merenkin armoille. Liitän tämän myös sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Eeva Kilpi: Talvisodan aika - Lapsuusmuistelma

Muisti on merkillinen asia. Hiljattain lukemassani kirjeenvaihdossa 1918 - Matkoja muistin rintamiilla Risto Lindstedt ja Eero Ojanen pohtivat sisällissotaa ja sen muistamista sekä muistamisen ja muistelemisen merkityksiä. Nyt heti sen perään törmäsin muistiin ja muistoihin Eeva Kilven hienossa ja koskettavassa teoksessa Talvisodan aika - Lapsuusmuistelma.


Lähes viisikymmentävuotta talvisodan jälkeen kirjailija Eeva Kilpi muistelee syksyä 1939 ja senjälkeistä talvea. Syyskuun ensimmäisenä päivänä koulu alkaa totuttuun tapaan. Kirjan nimettömäksi jäävä tyttö, minäkertoja, on 11-vuotias ja menee yhteiskoulun toiselle luokalle. Samaan aikaan aikuiset puhuvat, että sota siitä vielä tulee. Koulua käydään Elisenvaarassa lokakuulle, sitten koulu otetaan puolustusvoimien käyttöön, ja tyttö jää päiviksi kotiin Hiitolaan. Auttelee äitiä, käy Hiitolan asemalla ravintolaa pitävän mummon luona lukemassa lehtiä, kulkee tutuissa metsissä ja lammen rannalla. Seuraa otsikoista sodan uhan kasvua.

Sitten tulee päivä, jolloin alkaa sota. Ensimmäisen kerran pommikoneet pudottavat lastinsa Hiitolaan sodan toisena päivänä. Tyttö keikkuu rattailla äidin ja pikkusiskon sekä mummon, halvaantuneen pipitädin ja Koivistolta tulleiden kälytädin ja serkun kanssa. Kymmenen kilometrin päästä isä on järjestänyt heille turvallisemman paikan kauempana radasta. 
Isän oli määrä huolehtia Hiitolan kautta ohjautuvasta siviiliväestön evakuoinnista, mutta samana iltapäivänä hän saikin jostain syystä määräyksen rintamalle. Äiti ja me lapset läksimme pommitusta pakoon, niin kuin tätä meidän ensimmäistä lähtöämme nimitettiin. Se kaikki, tiedon saapuminen, päätökset, järjestelyt, eroaminen, lähtö, matka kilometrien päähän metsäkylään on tapahtunut muutamien tuntien aikana. En muista siitä mitään.
Asetutaan isän ruotukaverin luo, piharakennukseen, jossa he kaikki neljä naista ja kaksi lasta mahtuvat kahteen pieneen huoneeseen, ja myöhemmin vielä nuoritäti päälle. Ahtautta kestetään ja siedetään, sillä on sota, täytyy olla urhoollinen, kotirintamalla. Joka tapauksessa tätä ei kestäisi kauan, sota loppuu, sodan jälkeen päästään palaamaan kotiin. Hiitolaa ja Elisenvaaraa pommitetaan rajusti, rataa ja radan risteyskohtaa. Asema palaa. Jotain hauskaakin talven pakkasilla tapahtuu. Tulee joulu. Loppiaiseksi pääsee Hiitolan apupappi lomalle  rintamalta, ja nuoritäti vihitään hänen kanssaan. Tyttö pääsee häihin. 

Sotatoimet kiihtyvät, helmikuun loppupuolella evakot joutuvat siirtymään sisämaahan, äiti, tyttö ja sisko menevät Kolkontaipaleelle Savoon, jossa äiti oli ollut nuorena. Sodan päättymistä odotetaan, toivotaan ja rukoillaan edelleen, ja kotiin pääsemistä. Sitten tulee 13.3.-40. Tulee rauha. Ja sen jälkeen järkytys: koti on luovutetulla alueella, koko Hiitola on, ja Karjala.
Muistot osoittautuvat oikukkaiksi kun niitä lähestyy. Ne tuntuvat ensin kiinteiltä ja selviltä, mutta kun niitä alkaa kosketella, ne ovatkin äkkiä hauraita ja särkyviä kuin kasvit vanhassa herbaariossa; niistä putoilee osia pois, ne muuttuvat läpikuultaviksi kuin aaveet ja heijastelevat toinen toisiaan, niin että niitä on vaikea sijoittaa oikeaan aikaan ja paikkaan.
Muisti on merkillinen asia. Kirjoittaessaan lapsuusmuistelmaansa Eeva Kilven mieleen tulee monia merkityksellisiä päiviä, niistä hän saattaa muistaa vain niiden synnyttämän tunnelman, mutta ei niinkään yksittäisiä puuhia ja tapahtumia. Sitten on toisia päiviä, jotka muisti on täysin pyyhkinyt pois eikä hän saa niistä kiinni edes yrittämällä. Jotain hän muistaa väärin, minkä voi nyt kirjoittaessaan todeta jälkeenjääneistä dokumenteista, sotapäiväkirjoista ja sanomalehtiartikkeleista.

Eeva Kilpi on mestari kuvaamaan lapsen sisäistä maailmaa, mielkuvitusta ja tunnetiloja, ajatuksia aikuisten asioista. Hänen kielensä on rikasta ja arkista samaan aikaan. Lapsen tarkkuudella hän käyttää tuttuja hiitolalaisia sanoja ja sananparsia ja huomioi niitä sanoja ja tapoja, joita muut käyttävät, talvisodan evakkomatkalla kohdatut ja muualta kotoisin olevat. Huomaan myös, että jo esikoisteoksessaan, novellikokoelmassa Noidanlukko, Eeva Kilpi on liikkunut samojen lapsuudenmuistojen äärellä. Hiitolaan jääneitä noidanlukkoja muistelee tyttö evakkomatkallaankin.

Taitava, herkkävireinen kirja, joka yhä puhuu sodan mielettömyydestä, lapsesta kasvamassa sen jaloissa ja kotiseudun kaipuusta. Kirjalle on olemassa jatkoa, sillä Kilpi kirjoitti myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika ja Jatkosodan aika. Niistä myöhemmin, kunhan olen ne lukenut. Talvisodan aika sai Runeberg-palkinnon vuonna 1990.

       Eeva Kilpi: Talvisodan aika - Lapsuusmuistelma, 158 s. (e-kirjassa)
       Kustantaja: WSOY 2011, 2. painos, josta e-kirja 2017 (1. painos 1989)


E-KIRJAN lainasin Ellibs-verkkokirjastosta.
MUUALLA kirjaa on luettu ja kuunneltu paljon, esimerkiksi blogeissa Jokken kirjanurkka, Luetut, lukemattomatMrs Karlsson lukee..., Nannan kirjakimaraP.S. Rakastan kirjoja,
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "1. Kirjassa muutetaan". Lisäksi osallistun kirjalla Naisen tie -lukuhaasteeseen, jossa luetaan naisten elämäkertoja ja muistelmia.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Naisten aakkoset: X, Y ja Z

Tarukirjan Naisten aakkoset -haasteessa olen saavuttanut pisteen, että enää en löydä kolmea suosikkia jokaisesta aakkosten loppupään kirjaimesta. Siksi siirryn suosiolla oikopolulle ja annan itselleni luvan etsiä vastauksia kolmen kirjaimen kimpalle samalla kertaa eli yksi kysymys yhtä kirjainta kohdan. Noin suurin piirtein. Haasteessahan esitellään "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."



   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Joitain vuosia sitten luin mukavia ja mielenkiintoisia teetarinoita, jotka tekivät vaikutuksen. Kokoelman hauska nimi on Merenneito tavaratelineellä : teetarinoita. Nostan kirjan tekijän Ulrika Yliojan suosikikseni.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Renée Zellweger näytteli Beatrix Potteria tämän elämäkertaelokuvassa, mutta sitä paremmin muistan Zellwegerin elokuvasta Bridget Jones - elämäni sinkkuna, joka toi hänelle naispääosan Oscar-ehdokkuuden.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Haluaisin tutustua Xinraniin, kiinalaiseen kirjailijaan, joka on kirjoittanut Kiinan tyttölasten kohtaloista kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret. Myös islantilaisen dekkaristin Yrsa Sigurðardóttirin teoksiin tutustuminen houkuttelee. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä. Hän ei ole piirtänyt erikseen kuvaa aakkosten loppupään kirjaimille, joten käytän samaa kuvaa kirjaimista U - Z.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie                  K  Knelt for It                              U
        B  Bit It                          L  Longed for It                           V
        C  Cut It                         M Mourned for It                        W
        D  Dealt It                      N Nodded for It
        E  Eat It                          O Opened It
        F  Fought for It              P  Peeped in It
        G Got It                          Q Quartered It (ei kirjoitusta)
        H Had It                          R  Ran for It
        J Jumped for It               T  Took It