Karen Blixen: Talvisia tarinoita (Klassikkohaaste 19)

Karen Blixenin Talvisia tarinoita on novellikokoelma, jonka yksitoista tarinaa sijoittuvat Tanskaan ja joihinkin muihin Euroopan maihin, Norjaan, Belgiaan, Saksaan. Jokaisella tarinalla on kuitenkin kiinnekohta kirjailijan kotimaahan, vaikkapa niin, että joku henkilöistä on  kotoisin sieltä.

Sain kokoelman käsiini ensin englanninkielisenä, Winter's Tales, ja vasta kun mietin siitä kirjoittamista, lainasin kirjastosta vanhan suomenkielisen laitoksen. Ensivaikutelmani nousivat siis kokoelman englanninkielisestä versiosta.

Pidin kovasti Karen Blixenin novelleista ja kirjoitustyylistä. Oli helppo uppoutua jokaisen tarinan omaan sisäiseen maailmaan, niissä oli oma erityinen tunteensa ja intensiteettinsä, joka veti puoleensa. Mieleeni nousivat englantilaiset kirjailijasiskokset Emily Brontë ja Charlotte Brontë, joiden kirjoista olen aina pitänyt. Jotain samaa tarinallisuutta, tunnetta ja mystiikkaakin löysin Talvisista tarinoista.

En ole lukenut aikaisemmin yhtään Karen Blixenin kirjaa. Tunnen hänen tarinansa  elokuvasta Minun Afrikkani ja ehkä siksi oletin löytäväni novelleista jotain afrikkalaista. Turha toivo! Ne sijoittuvat kaikki Eurooppaan ja lisäksi 1800-luvulle. Blixen kirjoitti tarinoitaan aikaan, jolloin Tanska oli natsien miehittämä. Voin kuvitella, että silloin oli turvallisinta - ja ehkä lohdullisintakin - sijoittaa kertomuksensa menneisyyteen. Silti olen tunnistavinani 1930-luvun sodan uhkaa novelleissa, joissa viitataan 1800-luvun sotiin.

Karen Blixen (1885-1962) kirjoitti sekä tanskaksi että englanniksi. Alkuun minut yllätti se, että hän julkaisi teoksen kirjailijanimellä Isak Dinesen. En muista siihen törmänneeni aikaisemmin. Onkohan niin, että Suomessa on, ainakin viime aikoina, käytetty pelkästään nimeä Karen Blixen, kun taas englanninkielisessä maailmassa hänen kirjansa tunnetaan Isak Dinesenin kirjoittamina. Olin myös hämmästynyt, etten löytänyt Winter's Tales -kirjasta enkä netin syövereistäkään kääntäjän nimeä. Arvelenkin, että Blixen kirjoitti itse sekä tanskankielisen että englanninkielisen kirjan, ne julkaistiin samana vuonna 1942. 

Karen Blixenin muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Hänen novelliensa henkilöt ja rakenne loppukäänteineen ovat hienoja, ja olenkin utelias, millaisia romaaneja hän kirjoitti.

             Karen Blixen (aka Isak Dinesen):  Talvisia tarinoita, 383 s.

             Kustantaja: WSOY 1961 (1. suomenkielinen painos 1944)

             Tanskankielinen alkuteos Vinter-eventyr (1942), suomentanut

                      Juho Tervonen.

             Englanninkielinen teos Winter's Tales, Penguin Classics 1983 (1942), 218 s.

             

Osallistun kirjalla Klassikkohaasteeseen 19, jota luotsaa Yöpöydän kirjat -blogi. Linkki vie koosteeseen, josta löytyvät kaikki haasteeseen luetut klassikot. Alun perin minun piti osallistua ihan toisella teoksella, mutta Blixenin tarinat houkuttelivat vastustamattomasti mukaansa.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur

    Klassikkohaaste 18: Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle

Ragnar Jónasson: Saari

Luin islantilaisen Ragnar Jónassonin pari poliisiromaania pitkäksi venähtäneen blogitauon aikana. Niistä Hulda-trilogian aloittava Pimeys meinasi pudottaa tuolilta loppuratkaisullaan, joka pääsi yllättämään täydellisesti. Erikoista sarjassa on sekin, että kirjojen tapahtumat on kirjoitettu ajallisesti nykyajasta taaksepäin. Pimeys kertoo rikostutkinnasta aikana, jolloin päähenkilö Hulda on pian jäämässä eläkkeelle. Puoli vuotta ennen sitä hänen esimiehensä patistaa hänet pois töistä, muutaman päivän varoitusajalla. Toisessa osassa Saari Hulda on viisikymppinen ja kolmannessa osassa Sumu kymmenen vuotta sitäkin nuorempi.

Nyt luin Saaren. Siinä reykjavikilainen rikosetsivä Hulda Hermansdóttir saa tutkittavakseen nuoren naisen kuoleman. Neljä ystävystä on mennyt viikonlopuksi eristyneelle saarella. Kouluiässä he olivat läheisiä toistensa kanssa, mutta siitä on kymmenen vuotta eivätkä he ole tavanneet toisiaan koko ryhmänä pitkään aikaan. Nyt kokoontumisella on erityinen tarkoitus: he haluavat muistella ryhmänsä viidettä jäsentä, joka murhattiin kymmenen vuotta sitten.

Viikonloppu päättyy tragediaan: yksi nuorista aikuisista löytyy kuolleena kallionkielekkeeltä pudonneena. Vai alas työnnettynä? Huldan intuitio sanoo, että nuoret eivät kerro kaikkea vaan salaavat jotain. Kun hän keskustelee tapaukseen liittyvien henkilöiden kanssa, esiin nousee vanha murhatutkimus. Se ratkaistiin aikoinaan, mutta Hulda alkaa ihmetellä siinäkin yhtä ja toista. 

Hulda on turhaan odottanut urallaan etenemistä. Vaikka hän tietää olevansa kokenut ja pätevä ja saavansa tuloksia aikaan, aina sopivan viran tullessa avoimeksi joku mies valitaan siihen. Siksi Huldalle on hyvin tärkeää, että hän onnistuu selvittämään, mitä saarella kuolleelle nuorelle tapahtui. 

Henkilökohtaisessa elämässään Hulda matkustaa ensimmäistä kertaa Amerikkaan tarkoituksenaan löytää isänsä. Hulda on yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, ja hän tietää vain, että hänen isänsä on amerikkalainen sotilas. Mies oli komennuksella Islannissa pian toisen maailmansodan jälkeen, ja hänellä oli lyhyt romanssi Huldan äidin kanssa. Äiti ei koskaan halunnut mitään yhteyttä mieheen tämän palattua kotimaahansa ja kertoi Huldalle vain miehen etunimen ja kotiosavaltion. Nyt äidin kuoltua viisikymppinen Hulda on vapaa etsimään isänsä. 

Saari ei ollut yhtä yllättävä kuin Pimeys, mutta kirjan juoni kyllä tempasi mukaansa. Ragnar Jónasson kirjoittaa vetävästi ja pitää taitavasti hyppysissään hyppelyn kahden aikatason  ja kahden tutkinnan välillä. Ja Islantihan nyt on kiehtova tyyssija millaiselle tarinalle tahansa

          Ragnar Jónasson: Saari, 297 s.
          Kustantaja: Tammi 2021.
          Islanninkielinen alkuteos: Drungi (2016). Suomentanut Oona Nyström

               englanninkielisestä käännöksestä The Island.

Menneellä viikolla on vietetty jo perinteistä dekkariviikkoa. Kirjablogeissa on luettu dekkareita ja kirjoitettu niistä. Lukuvinkkejä voi etsiä vaikka Kirsin kirjanurkan tekemästä koosteesta, josta löytyvät viikolle osallistuvat blogit ja linkit luettuihin kirja-arviointeihin.

#dekkariviikko

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 18)

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni hyvin säilyneen ja kauniin Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan, jota en ole koskaan lukenut. Tarina on toki televisiosarjasta tuttu, ja nyt se on jälleen  ajankohtainen uuden elokuvaversion saatua ensi-iltansa aiemmin tässä kuussa. Mikä siis voisi olla sopivampi aika lukea Klassikkohaasteeseen kirjasarjan ensimmäinen osa, Tie Myrskyluodolle. Klassikkohaaste on ehtinyt jo 18. kierrokselle. Sitä luotsaa tällä kertaa Ankin kirjablogi.

Myrskyluoto-sarjan viisi ohutta romaania on Maijan kehityskertomus. Alkuosa kertoo nuoresta ahvenanmaalaisesta tytöstä, joka on ihastunut kotikylän poikaan, Magnukseen. Sitten tulee Kala-Erker, isän tuttu kalakaupoista, ja tuo poikansa Janin mukanaan. Kun Erker ja Jan saapuvat uudelleen, Maija tietää, että jotain erityistä on tiedossa. Varmasti he ovat tulleet pyytämään talosta tyttöä Janille vaimoksi, ja se tyttö on tietysti Maijan isosisko Anna. Kaikki yllättyvät, kun Jan haluaakin Maijan eikä ketään toista.

Ahvenanmaalainen Anni Blomqvist (1909-1990) on sijoittanut romaanisarjan itselleen tuttuun elämänpiiriin ja ammentanut siihen omasta henkilökohtaisesta historiastaan. On kiinnostavaa lukea niistä vuosista, jotka Maija eli vielä vanhempiensa kodissa kihlauksen ja häitten välissä. Äidin mielestä Maijan tuli oppia paljon lisää niin elämästä kuin kuolemastakin ennen miehelään menoa ja muuttoa eristyneelle Myrskyluodolle. Niinä vuosina Maija tuskin näki Jania, mutta niin vain alkoi nuoruudenihastus vähitellen haalistua ja tilalle syntyä kiintymys tulevaan aviomieheen. Missään vaiheessa Maijan mieleen ei noussut kapinointi, kun isä yksin päätti hänen tulevaisuudestaan.

Maija on reipas ja työteliäs ja samaan aikaan taipuvainen unelmoimaan sekä tarkkailemaan luontoa. Häntä kiehtovat porraskamarissa asuvan vanhan Ollen tarinat vanhoista ajoista ja kaikesta, mikä on näkymätöntä ja silti elämään kuuluvaa kuten haltiat, tontut ja veden emäntä. Mietin, mihin ajankohtaan tapahtumat sijoittuvat. Jossain kohtaa mainitaan matka uuteen pääkaupunkiin. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 1812. Miehet myös jutustelevat suuresta Paosta, josta arvelevat olevan yli sata vuotta. He tarkoittanevat isovihan aikaa 1700-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Arvelenkin kirjan fiktiivisen Maijan eäneen 1800-luvun alkupuoliskolla.

Tie Myrskyluodolle on nopealukuinen kirja, jossa ei kikkailla omaperäisillä kerronnallisilla ratkaisuilla tai kielellä. Anni Blomqvist vaihtaa taitavasti tunnelmasta toiseen. Yhdessä luvussa äiti lähettää Maijan kummitätinsä kanssa valvomaan naapurin papan kuolinvuoteen äärelle. Tummasävyistä lukua seuraa kappale, joka on täynnä kevään aurinkoa ja lintujen iloista laulua.

Kirja päättyy siihen, kun Maija muuttaa Myrskyluodolle tuoreena aviovaimona. Tuntuu, että tarina on vasta alussa, mutta niin kai pitääkin, kun sarjasta on vielä neljä teosta jäljellä. Niiden kimppuun siis pikapuoliin.

             Anni Blomqvist:  Tie Myrskyluodolle, 154 s.

             Kustantaja: Gummerus 1977 (1. suomenkielinen painos 1974)

             Ruotsinkielinen alkuteos Vägen till Stormskäret (1968), 

                      suomentanut Björn-Christer Lindgren.

*** *** ***

Osallistun jälleen Klassikkohaasteeseen parin vuoden blogitauon jälkeen. Edellinen kirjoitukseni blogiin olikin tasan kaksi vuotta sitten samaisessa haasteessa. Ehkä säännöllisempi kirjoittelu viriää taas hiljalleen. Lukemisesta ei taukoa ole ollut.

Muut haasteeseen osallistuvat kirjat löytyvät koonnista.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur