sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Ragnar Jónasson: Saari

Luin islantilaisen Ragnar Jónassonin pari poliisiromaania pitkäksi venähtäneen blogitauon aikana. Niistä Hulda-trilogian aloittava Pimeys meinasi pudottaa tuolilta loppuratkaisullaan, joka pääsi yllättämään täydellisesti. Erikoista sarjassa on sekin, että kirjojen tapahtumat on kirjoitettu ajallisesti nykyajasta taaksepäin. Pimeys kertoo rikostutkinnasta aikana, jolloin päähenkilö Hulda on pian jäämässä eläkkeelle. Puoli vuotta ennen sitä hänen esimiehensä patistaa hänet pois töistä, muutaman päivän varoitusajalla. Toisessa osassa Saari Hulda on viisikymppinen ja kolmannessa osassa Sumu kymmenen vuotta sitäkin nuorempi.

Nyt luin Saaren. Siinä reykjavikilainen rikosetsivä Hulda Hermansdóttir saa tutkittavakseen nuoren naisen kuoleman. Neljä ystävystä on mennyt viikonlopuksi eristyneelle saarella. Kouluiässä he olivat läheisiä toistensa kanssa, mutta siitä on kymmenen vuotta eivätkä he ole tavanneet toisiaan koko ryhmänä pitkään aikaan. Nyt kokoontumisella on erityinen tarkoitus: he haluavat muistella ryhmänsä viidettä jäsentä, joka murhattiin kymmenen vuotta sitten.

Viikonloppu päättyy tragediaan: yksi nuorista aikuisista löytyy kuolleena kallionkielekkeeltä pudonneena. Vai alas työnnettynä? Huldan intuitio sanoo, että nuoret eivät kerro kaikkea vaan salaavat jotain. Kun hän keskustelee tapaukseen liittyvien henkilöiden kanssa, esiin nousee vanha murhatutkimus. Se ratkaistiin aikoinaan, mutta Hulda alkaa ihmetellä siinäkin yhtä ja toista. 

Hulda on turhaan odottanut urallaan etenemistä. Vaikka hän tietää olevansa kokenut ja pätevä ja saavansa tuloksia aikaan, aina sopivan viran tullessa avoimeksi joku mies valitaan siihen. Siksi Huldalle on hyvin tärkeää, että hän onnistuu selvittämään, mitä saarella kuolleelle nuorelle tapahtui. 

Henkilökohtaisessa elämässään Hulda matkustaa ensimmäistä kertaa Amerikkaan tarkoituksenaan löytää isänsä. Hulda on yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, ja hän tietää vain, että hänen isänsä on amerikkalainen sotilas. Mies oli komennuksella Islannissa pian toisen maailmansodan jälkeen, ja hänellä oli lyhyt romanssi Huldan äidin kanssa. Äiti ei koskaan halunnut mitään yhteyttä mieheen tämän palattua kotimaahansa ja kertoi Huldalle vain miehen etunimen ja kotiosavaltion. Nyt äidin kuoltua viisikymppinen Hulda on vapaa etsimään isänsä. 

Saari ei ollut yhtä yllättävä kuin Pimeys, mutta kirjan juoni kyllä tempasi mukaansa. Ragnar Jónasson kirjoittaa vetävästi ja pitää taitavasti hyppysissään hyppelyn kahden aikatason  ja kahden tutkinnan välillä. Ja Islantihan nyt on kiehtova tyyssija millaiselle tarinalle tahansa

          Ragnar Jónasson: Saari, 297 s.
          Kustantaja: Tammi 2021.
          Islanninkielinen alkuteos: Drungi (2016). Suomentanut Oona Nyström
               englanninkielisestä käännöksestä The Island.

Menneellä viikolla on vietetty jo perinteistä dekkariviikkoa. Kirjablogeissa on luettu dekkareita ja kirjoitettu niistä. Lukuvinkkejä voi etsiä vaikka Kirsin kirjanurkan tekemästä koosteesta, josta löytyvät viikolle osallistuvat blogit ja linkit luettuihin kirja-arviointeihin.

#dekkariviikko

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 18)

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni hyvin säilyneen ja kauniin Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan, jota en ole koskaan lukenut. Tarina on toki televisiosarjasta tuttu, ja nyt se on jälleen  ajankohtainen uuden elokuvaversion saatua ensi-iltansa aiemmin tässä kuussa. Mikä siis voisi olla sopivampi aika lukea Klassikkohaasteeseen kirjasarjan ensimmäinen osa, Tie Myrskyluodolle. Klassikkohaaste on ehtinyt jo 18. kierrokselle. Sitä luotsaa tällä kertaa Ankin kirjablogi.

Myrskyluoto-sarjan viisi ohutta romaania on Maijan kehityskertomus. Alkuosa kertoo nuoresta ahvenanmaalaisesta tytöstä, joka on ihastunut kotikylän poikaan, Magnukseen. Sitten tulee Kala-Erker, isän tuttu kalakaupoista, ja tuo poikansa Janin mukanaan. Kun Erker ja Jan saapuvat uudelleen, Maija tietää, että jotain erityistä on tiedossa. Varmasti he ovat tulleet pyytämään talosta tyttöä Janille vaimoksi, ja se tyttö on tietysti Maijan isosisko Anna. Kaikki yllättyvät, kun Jan haluaakin Maijan eikä ketään toista.


Ahvenanmaalainen Anni Blomqvist (1909-1990) on sijoittanut romaanisarjan itselleen tuttuun elämänpiiriin ja ammentanut siihen omasta henkilökohtaisesta historiastaan. On kiinnostavaa lukea niistä vuosista, jotka Maija eli vielä vanhempiensa kodissa kihlauksen ja häitten välissä. Äidin mielestä Maijan tuli oppia paljon lisää niin elämästä kuin kuolemastakin ennen miehelään menoa ja muuttoa eristyneelle Myrskyluodolle. Niinä vuosina Maija tuskin näki Jania, mutta niin vain alkoi nuoruudenihastus vähitellen haalistua ja tilalle syntyä kiintymys tulevaan aviomieheen. Missään vaiheessa Maijan mieleen ei noussut kapinointi, kun isä yksin päätti hänen tulevaisuudestaan.

Maija on reipas ja työteliäs ja samaan aikaan taipuvainen unelmoimaan sekä tarkkailemaan luontoa. Häntä kiehtovat porraskamarissa asuvan vanhan Ollen tarinat vanhoista ajoista ja kaikesta, mikä on näkymätöntä ja silti elämään kuuluvaa kuten haltiat, tontut ja veden emäntä. Mietin, mihin ajankohtaan tapahtumat sijoittuvat. Jossain kohtaa mainitaan matka uuteen pääkaupunkiin. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 1812. Miehet myös jutustelevat suuresta Paosta, josta arvelevat olevan yli sata vuotta. He tarkoittanevat isovihan aikaa 1700-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Arvelenkin kirjan fiktiivisen Maijan eäneen 1800-luvun alkupuoliskolla.

Tie Myrskyluodolle on nopealukuinen kirja, jossa ei kikkailla omaperäisillä kerronnallisilla ratkaisuilla tai kielellä. Anni Blomqvist vaihtaa taitavasti tunnelmasta toiseen. Yhdessä luvussa äiti lähettää Maijan kummitätinsä kanssa valvomaan naapurin papan kuolinvuoteen äärelle. Tummasävyistä lukua seuraa kappale, joka on täynnä kevään aurinkoa ja lintujen iloista laulua.

Kirja päättyy siihen, kun Maija muuttaa Myrskyluodolle tuoreena aviovaimona. Tuntuu, että tarina on vasta alussa, mutta niin kai pitääkin, kun sarjasta on vielä neljä teosta jäljellä. Niiden kimppuun siis pikapuoliin.

             Anni Blomqvist:  Tie Myrskyluodolle, 154 s.
             Kustantaja: Gummerus 1977 (1. suomenkielinen painos 1974)
             Ruotsinkielinen alkuteos Vägen till Stormskäret (1968), 
                      suomentanut Björn-Christer Lindgren.

*** *** ***

Osallistun jälleen Klassikkohaasteeseen parin vuoden blogitauon jälkeen. Edellinen kirjoitukseni blogiin olikin tasan kaksi vuotta sitten samaisessa haasteessa. Ehkä säännöllisempi kirjoittelu viriää taas hiljalleen. Lukemisesta ei taukoa ole ollut.

Muut haasteeseen osallistuvat kirjat löytyvät koonnista.


Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus

    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista
    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu
    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles
    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet
    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur