Johan Ludvig Runeberg: Hanna

Siniristilippu liehuu talvitaivasta vasten, juhlistetaan Runebergin päivää. Minulla siihen kuuluu tänä vuonna kahvin ja runebergintortun seurana kansallisrunoilijan kirjoittama romanttinen runoelma Hanna.

Hannalla on alaotsikkokin, Kolmilauluinen runoelma. Se kertoo pappilan tyttärestä, 17-vuotiaasta Hannasta, jota pitäjän viisikymppinen, vauras nimismies saapuu kosimaan. Iäkäs pastori-isä haluaa turvata tyttärensä tulevaisuuden, kun hänestä itsestään aika jättää, ja vanha Susanna-palvelija suostuttelee tyttöä vastaamaan myöntävästi. Isä pyytää Hannaa miettimään asiaa. Nuoresta, soreasta Johanna-palvelijasta tulee Hannan uskottu.

Päivä on juhannusaatto, pappilaa koristellaan vihrein lehvin ja tuoksuvin kieloin. Heti nimismiehen lähdettyä Hannan ylioppilasveli saapuu kesälomaksi kotiin ja tuo mukanaan ystävänsä. Isä tunnistaa nuoren miehen tämän ulkonäöstä oman nuoruudenystävänsä pojaksi. Teetä tarjoilevan Hannan poski punehtuu somasti. Nuoret lähtevät kolmistaan viettämään iltaa kokkokalliolle ja laskeutuvat sieltä lähteelle. 

"Lähde kun peilinä on, tytön silmä jo huomasi vieraan / hahmon, huomaamatta hän uskoi vain näkevänsä / piirteet kalliit nuo, yhä katseli niin varomatta, / kunnes äkkiä tuo hymysuin tytön kohtasi katseen."

Hanna on runomuotoon kirjoitettu idyllinen kertomus, jota on viehättävä lukea. Papin tyttären ensirakkauden kuvaus on hempeä ja romanttinen. Suomalainen järviluonto, metsät ja pellot näyttäytyvät kauneimmillaan kesäyössä: 

"Täällä on  vihreys vaihtelevaa. Lukemattomat saaret / nousevat aaltojen alta ja nuojuen kutsuvat puutkin / soutelijaa väsynyttä, ne hälle varjoa tarjoo. / Nientä jos taas lähestyt, joka maahan yhtyvän näyttää, / aukeavat vedet laajemmat, kodikkaat kylät siellä / rantoja reunustaa sekä hohtaa kaukana kirkko."

Runeberg toimi kotiopettajana sekä Ruovedellä että Saarijärvellä opiskelurahoja hankkiessaan, joten voi hyvin kuvitella hänen sijoittaneen Hannan niiden inspiroimaan maaseutumaisemaan. Muuten hän asui elämänsä meren rannalla: syntyi Pietarsaaressa, opiskeli Turussa, muutti Turun palon jälkeen Helsinkiin ja 1830-luvun lopussa Porvooseen. Kirjailijan Hannassa käyttämä runomitta, heksametri, oli hänelle antiikin kirjallisuudesta tuttu. Muun muassa Homeroksen eepokset Ilias ja Odysseia on kirjoitettu heksametrillä, ja ne ovat olleet Runebergille tuttuja, kreikan ja latinan kielten opettaja kun oli.

Lukemani kirja on kaksikielinen. Aukeaman vasemmalla sivulla on alkuperäinen ruotsinkielinen teksti ja oikealla sivulla Teivas Oksalan suomennos vuodelta 1997. Sen kieli on mielestäni nykysuomalaiselle ymmärrettävää, joskin vanhahtavaa, kuten alkuteoksen kirjoittamisen aikaan sopiikin, ja vaatii hieman enemmän vaivaa kuin proosateksti.. 

Luin kertomuksen suomenkielisenä, tänään vain välillä vilkuilin alkuperäisiä ilmaisuja. Kirjan lopussa on Teivas Oksalan johdanto teokseen, hän avaa siinä sekä antiikin heksametrirunouden että saksalaisen idylliepiikan vaikutusta Runebergin Hannaan. Itselleni tuli kirjasta ja sen pappilamiljööstä mieleen Juhani Ahon Papin tytär, mutta siinä missä Runebergin Hanna on idyllinen ja romanttinen ja pappilan tyttären tulevaisuus näyttää kirjan lopussa ruusuisen onnelliselta ja valoisalta, Ahon Papin tytär on realistinen ja pappilan Ellin ensirakkaus päättyy onnettomasti ja jättää jälkeensä kaipauksen.

KUVITUSKUVAN olen ottanut Runebergin kotimuseossa Porvoossa viime kesänä. Joku taitava käsityöihminen on tehnyt runebergintortut langasta. Kätevää museossa, säilyvät pitkään!

      Johan Ludvig Runeberg: Hanna : Kolmilauluinen runoelma, 94 s
       Kustantaja: WSOY 1993
       Suomennos: Teivas Oksala (alkuteos En dikt i tre sånger, 1836)
       Kansi: Kristina Segercrantz


KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirja on luettu Amman lukuhetkessä, Kirjojen kamarissa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Nuoren opettajattaren kirjablogissa.

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (3. Suomalainen klassikkokirja), 100 suomalaista kirjaa (no 10)