Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nopola Sinikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nopola Sinikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulusatuja sekä Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

Joulun aikaan luin lasten joulukirjoja, Marjatta Kurenniemen joulusatukokoelman ja ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjani ikinä.



Joulun ikkuna -kokoelmaan (1984) on koottu joulusatuja Marjatta Kurenniemen useasta aikaisemmasta satukirjasta, jotka on julkaistu vuosina 1948, 1957 ja 1964, ja mukaan on lisätty uusina kolme satua ja yksi runo. Tarinoissa esiintyvät joulun tutut kotimaiset satuhahmot joulupukki ja -muori tonttuineen, mutta myös linnut ja muurahaiset sekä eloon heränneet puun lehti, leikkikalut ja vaikkapa vanha joululaulu.

Satujen tunnelma on taianomainen, mitä vain voi tapahtua. "Unisukset" kertoo hauskasti Heikin joululahjasta, suksista, joita tämä ei pääse käyttämään, koska jouluna ei ole maassa lunta. Unessa sukset houkuttelevat Heikin vinhaan hiihtoon ilmojen halki ensin lumimyllärin tykö hämmästelemään, miksi myllyn siivet eivät pyöri, ja sitten hakemaan pohjoisnavalta öljyä sateisenä kesänä ruostuneitten siipien voitelemiseen. Ja millaisella lopputuloksella: 
Ja suuret myllynkivet lähtivät kolisten liikkeelle. Lumimylläri kaatoi kivensilmään lumijyviä ja lumijauhot alkoivat tupruta myllyn tuutista ja ryöpytä kohti maata, niin että pian oli kaikki valkeana.
Eikä ollutkaan ihme, että Heikin herätessä ilma oli ulkona sakeana lumihiutaleista, ja poika pääsi kokeilemaan uusia suksiaan. Kaikki sadut päättyvät hyvin, niissä korostuvat vanhan hyvän joulun auttavaisuuden ja hyväsydämisyyden arvot, ja ne ovat täynnä joulun salaperäisyyttä. Omaa aikaansa ne kyllä heijastavat. Moniko lapsi on kuullutkaan, että entisaikaan kaukopuhelut tilattiin keskuksen kautta, kuten lapset joutuvat tekemään pyytäessään joulun jälkeen pukkia Korvatunturilta sovittelemaan riitaa heidän ja leikkikalujen välillä sadussa "Leikkikalujen kapina"?

          Marjatta Kurenniemi:  Joulun ikkuna, 72 s.
          Kustantaja: Weilin+Göös 1984
          Kuvitus ja kannen kuva: Jukka Lemmetty
       



Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä on ensimmäinen Nopolan sisarusten kirja, johon olen tarttunut sen kokonaan lukeakseni. Sen verran olen nähnyt kirjan sankareita televisiossa tai lukenut katkelmia kirjojen arvioista, että tuntui helpolta päästä sisälle henkilöhahmojen ja tapahtumien pyörteeseen. Vain Isonapa tuotti hieman vaikeuksia, mutta paljastui pian poliisiksi.

Kirjan tapahtumat alkavat itsenäisyyspäivästä ja huipentuvat jouluaattoon. Siinä välissä Heinähatun ja Vilttitossun äiti häärää ja puuhaa lakkaamatta, siivoaa, leipoo ja kokkaa, lajittelee vanhoja vaatteita Pelastusarmeijan joulukeräykseen ja kirjoittelee joulukortteja. Heinähattu ja Vilttitossu saavat vihiä, että heidän vajassaan saattaisi olla tonttu. Loppuvuodeksi heille tullut vaari kertoo, että tonttuja hyvitellään ja lepytellään viemällä niille ruokaa, ja Vilttitossu päättää ryhtyä toimeen salaa siskoltaankin. 

Kellarista alkaa mystisesti kadota ruokaa, ja paikalle hälytetään virkavalta eli Isonapa ja Rillirousku. Kuulusteluista ja tutkimuksista huolimatta he eivät pääse varkaan jäljille. Vilttitossu tietää, että vajassa tosiaan asuu tonttu, sillä hänen sinne viemänsä ruuat häviävät joka kerta.

Monenlaisesta ovat Heinähatun ja Vilttitossun joulunaluspäivät tehty. Lastenkirjojen tapaan lopussa kaikki on hyvin, varkaudet ovat selvinneet, ruokaa ahmiva tonttu on tunnistettu ja tytöt vanhempineen ja naapurin Alibullenin neitien kanssa syöneet jouluaattona mahansa täyteen ruokaa ja herkkuja.

Kirjassa on Markus Majaluoman mainio kuvitus ja Sinikka Nopolan & Tiina Nopolan sujuva ja humoristinen teksti, joka sai minut hyvälle tuulelle ja nauratti pari kertaa makeasti ihan ääneen.

          Sinikka Nopola - Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, 127 s.
          Kustantaja: Tammi 2010 (12.painos; 1. p. 1993)
          Kuvitus ja kannen kuva: Markus Majaluoma

KIRJAT ovat kirjastosta.
100 suomalaista kirjaa (no 94-95)



Osallistun myös joulukuun superlukumaratonille, joka kestää viikon 25.-31.12.2018 ja jota emännöi Lotta Tylypahkan kirjasto -blogista. Lueskelen omaan tahtiini, mutta tavallisista maratonrupeamista poiketen en aio kirjoittaa päivittyvää raporttia, vaan kirjaan lukemani sivut ihan tavallisiin postauksiin ja loput sitten koosteeseen maratonin päätteeksi. Maratonin aikana luin näistä kahdesta kirjasta
Joulun ikkuna s. 31-72 eli 42 sivua 
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä 127 sivua

#superlukumaraton

lauantai 17. joulukuuta 2016

Siihen aikaan, kun kirjabloggari Novellimaratonille lähti

Heti puolenyön jälkeen alkoi Novellimaraton, mutta vitkuttelin siivouspuuhissa ja kauppareissulla aina iltapäivään asti. Kauppareissulla tuli poiketuksi kirjastossa, ja kuinka ollakaan, novellikokoelmia vilkutteli minulle sieltä ja täältä hyllyiltä. Aikaa maratoonaamiseen on 24 tuntia eli aloitusajastani laskien melkein sunnuntaiehtooseen.

Kyseessä on tietysti Reader, why did I marry him? -blogin aloittama Novellimaraton 17.12.2016. Innostuin, kun kynnys on tehty sopivan matalaksi: mukaan pääsee jo yhdellä novellilla, jonka ilmoittaa lukeneensa. Aikomukseni ei olekaan kisata veren maku suussa, mutta lupaan lukea ainakin yhden novellin seuraavan vuorokauden aikana. Päivitän tänne lukemiseni sopivin väliajoin, ja samalla tästä tulee maratonin kooste.


Ennakolta varauduttu

Olen kerännyt sopivasti hollille novelleja omilta hyllyiltä. Mukana on omia ja kirjaston kirjoja: Juhani Ahoa, Eeva Kilpeä, Jaan Krossia, Maritta Lintusta, Anton Tšehovia sekä yksi Granta ja rikosnovellikokoelma Tykki ääninovelleina.

Tänään kirjastosta mukaan pyrkivät ja pääsivät:

Liikkeelle lähtö

Kello on 18.00
ja oma novellimaratonini alkaa. Valitsen ensimmäiseksi luettavakseni Juhani Ahon Siihen aikaan, kun isä lampun osti, joka on kirjailijan ensimmäinen julkaistu teos (1883). Se löytyy kotihyllystä Ahon Kootuista teoksista, joiden I nidos sisältää kokoelman Ensimmäiset novellit. Nämä voi ladata myös sähköisenä ilmaiseksi Project Gutenberg -sivustolta.

Kello 19.45
Siihen akaan, kun isä lampun osti on aivan mainio novelli. Ehkä olen sen joskus aiemminkin lukenut, en muista, mutta nyt kiinnitin huomiota siihen, miten hienoa Juhani Ahon kieli on, miten hän käyttää dialogia näyttäessään uuden ja vanhan ajan yhteen törmäämisen, ja miten ihmiset ottavat uuden vastaan eri tavoin. Kylän väki rientää katsomaan ihmettä, uutta öljylamppua, mutta päreiden kiskomisesta vastannut Pekka siirtyy saunaan puuhailemaan päreen valossa.

Ahosta virittäytyneenä luin kokoelman toisenkin novellin, Sipolan Aapon kosioretki. Siinä ison Sipolan talon harvapuheinen poikamiesisäntä lähtee yöjalkaan kosimaan mökin tyttöä Annua. Kosioretki päättyy odottamattomasti. Novellissa on huumoria, mutta pohjalla on vakavampi pohjavire, ja Ahon henkilökuvaus on taidokasta.

Luettu 
Juhani Aho: Kootut teokset : I nidos. (WSOY 1918)
   1. novelli: Siihen aikaan, kun isä lampun osti. (14 s.)
   2. novelli: Sipolan Aapon kosioretki. (17 s.)

Seuraavaksi tartun Sinikka Nopolan esikoiskirjaan Teepussit.

Kello 23.00
Illan mittaan luin kaksi novellia Nopolan kokoelmasta sekä hänen kirjoittamansa johdannon. Kirja julkaistiin 1987 (Weilin & Göös) ja toinen painos 2010 (Gummerus). Jälkimmäiseen kirjailija on kirjoittanut kiinnostavan esipuheen Lukijalle, jossa hän katsoo kriittisesti esikoiskirjaansa ja sitä, millainen kirjoittaja hän silloin oli. Omien sanojensa mukaan hän yritti "olla viksu ja urpaani" ja oli tietämätön siitä, että "realistinen tyyli ei sovi minulle".

Kokoelman niminovellissa Teepussit Leila ja Jarmo viettävät hääpäiväänsä Venetsiassa, jossa he parhaansa mukaan yrittävät vältellä siellä kohtaamaansa Leilan gynekologia. Asiat näyttäytyvät kuitenkin uudessa valossa, kun lääkäri raottaa yksityiselämänsä verhoa Leilalle.

Sinikka Nopola ei pidä huonona novelliaan Aamuun saakka, joten valitsin sen toiseksi luettavaksi. Teepussien tavoin sen päähenkilöinä on keski-ikäinen pariskunta, Marita ja Pentti, jossa mies miettii vaimoaan ja tämän ajatuksia. Yhtenä yönä kumpikin on poissa kotoa ja hoitaa pois päiväjärjestyksestä asian, josta eivät ole voineet puhua toiselle. Novellin lopussa vilahtaa Nopolalle ominainen huumori.

Luettu 
Sinikka Nopola: Teepussit. (Gummerus 2010, 1. p. Weilin & Göös 1987)
   3. novelli: Teepussit. (9 s.)
   4. novelli: Aamuun saakka. (12 s.)

Palaan blogiin aamusella. Ehkä luen vielä jotain nyt illalla. Tai sitten en.

Sunnuntaina klo 12.30
Novellimaraton on jatkunut Juha-Pekka Koskisen novelleilla. Kokoelmassa pariisinvihreä työhuone novellit on jaettu kolmeen ryhmään, ja valitsin yhden jokaisesta. Ne ovat keskenään sen verran erilaisia, että niiden perusteella en pysty päättelemään mitään siitä, ovatko kunkin osan novellit jotenkin keskenään samanlaisia vai eivät. Kaikissa kukkii kuitenkin huumori, joka saattaa olla vinksahtanutta kirjan takakannen luonnehdintaa käyttääkseni.

Laukkuryssä kertoo pohjoisen Koutajoen kirjoittajien linja-automatkasta Neuvostoliittoon Smirskin kirjailijoiden kutsusta. Mukana ovat kaikki suomalaisten neuvostoturismin huvittavat kliseet: rajanylittämisen jännitys, miliisien pelko, liialliset väkevät juomat, mukana vietävät myytävät tavarat ja vierailu Ladan tehtaalla. Talvisodan vaiheitakin muistetaan. Kotiin palatessa novelli huipentuu niin kuin novellin tuleekin.

Lain sallima kahvitauko on tarkkanäköinen ja ironinen kuvaus työpaikan taukohuoneesta, jossa kahvinkeittovuoroista tulee elämää isompi asia.

Oodi maitokahville on hulvaton ja absurdi tarina isännöitsijätoimiston huoltomiehestä, joka saa yhden taloyhtiön asukkaalta valituksen melusta. Se tulee yläkerran asunnosta, jossa kuuluisa säveltäjä ahertaa sinfoniansa parissa. Hänen musisointinsa ei kuitenkaan ole valituksen syy, vaan hänen vaimonsa vessassa päästelemät äänet. Huoltomies ei tiedä, miten asian ilmaisisi säveltäjän vaimolle. Koskisella on varattuna käänteitä lukijalle, joten novelli ei ole ihan sitä, miltä se ensin vaikuttaa. Tämä osui johonkin huumorisuoneen, ja nauroin ääneen.

Luettu 
Juha-Pekka Koskinen: pariisinvihreä työhuone. (Karisto 2011)
   5. novelli: Laukkuryssä. (13 s.)
   6. novelli: Lain sallima kahvitauko. (11 s.)
   7. novelli: Oodi maitokahville. (10 s.)

Jaahas, mitähän sitten? Jotain kansainvälisempää? Amerikkalaista?

Klo 16.00
Luin pari novellia kokoelmasta Kyyhkysrutto ja muita amerikkalaisia novelleja. Kirjailijoiksi valitsin Raymond Carverin, jonka edes nimeä en muista kuulleeni ennen novellihaastetta, ja Joyce Carol Oatesin, joilta kummaltakin on kokoelmassa yksi novelli.

Raymond Carver kuvaa Tehtävä -novellissaan Anton Tšehovin viimeisiä aikoja Moskovassa, siirtymistä Sveitsiin (miksi Schwarzwald on suomennettu Mustaksi metsäksi?) ja viimeisiä hetkiä siellä kylpylässä. Carver tuo novelliinsa Tšehovin vaimon Olgan sekä itsensä Tolstoin, lainaa heidän kirja- ja päiväkirjamerkintöjään, ja jään miettimään, ovatko ne autenttisia vai Carverin omasta päästä. Hotellin palvelija saa tehtävän, Carverin teksti on intensiivistä ja latautunutta, lyhyet lauseet nakuttava hermostuneen tunnelman.

Joyce Carol Oatesin novellissa Missä on täällä? perheen iltarauha häiriintyy, kun ovelle koputtaa mies, joka on asunut samassa talossa monta vuosikymmentä aikaisemmin. He antavat miehelle luvan tutkia taloa ja pihapiiriä ulkoapäin ja lopulta kutsuvat hänet sisälle. Voi millaiset tunteet Oates herättää sinänsä harmittomassa tilanteessa, millaisen pahaenteisen ilmapiirin hän synnyttää! Hieno novelli, joka jättää lukijallekin tulkintaa.

Luettu 
Kyyhkysrutto ja muita amerikkalaisia novelleja. Suom. Anni Sumari. (ntamo 2009)
   8. novelli: Raymond Carver: Tehtävä. (15 s.)
   9. novelli: Joyce Carol Oates: Missä on täällä? (11 s.)

Vielä ehdin lukea jonkin uudemman suomalaisen novellin kokoelmasta Martti Joenpolven novellikilpailu : Novellit 2016.

Vähän vaille klo 18.00
Novellit on luettu ja maaliin päästy. Luin kolme novellia Martti Joenpolven novellikilpailun antologiasta, johon on valittu kymmenen novellia kilpailun parhaimmistosta.

Kilpailun voitti oululainen Jukka Ahola novellilla Helmi ja Loviisa, ja kokoelmaan oli päässyt hänen toinenkin novellinsa, Omena. Luin ne molemmat. Kilpailuraati luonnehti voittajanovellin yltävän "taitavan omaperäiseksi ja asialtaan lähes shokeeraavaksi". Omenan taas sanottiin olevan "koko kisan ehdottomimmin poikkeava novelli". Sen näkökulma on varsin omenainen. Aholan omaperäisyydestä on helppo olla samaa mieltä. Helmissä ja Loviisassa on vakava kertoja, joka saa odottamaan vuosikymmenten taakse ulottuvaa tarinaa, mutta kertojan kertoma tapahtuukin tällä vuosikymmenellä. Aivan kaikkea en ensi lukemalta ymmärtänyt kummassakaan novelissa, pureksittavaa jäi seuraavaan kertaankin.

Espoolaisen Iris Backlundin novelli Kaksikymmentä minuuttia tuli kilpailussa toiseksi ja on perinteisempi kuin Aholan novellit. Siinä ollaan sukulaisvisiitillä ja mennään saunaan, ensin naisten vuorolla ja sitten miesten. Tapahtumat nähdään yhden perheen tyttären silmin aina tilanteen kärjistymiseen asti. Raati näki siinä "yhtä hyvin rauhaisan tarkasti ja herkästi kuin armottomastikin intensiteettiään perinteisellä suomalaisproosan näyttämöllä kasvattavan episodikuvauksen".

Luettu 
Martti Joenpolven novellikilpailu : Novellit 2016. (Gummerus 2016)
   10. novelli: Jukka Ahola: Helmi ja Loviisa. (10 s.)
   11. novelli: Jukka Ahola: Omena (11 s.)
   12. novelli: Iris Backlund: Kaksikymmentä minuuttia (13 s.)

*** *** ***
Novellien lukeminen oli itse asiassa hauskaa. Mukaan valikoitui hyvin erilaisia novelleja. Parhaimmilta maistuivat Juhani Ahon Siihen aikaan, kun isä lampun osti ja Joyce Carol Oatesin Missä on täällä? Maratonin lisäksi sain näin aloitetuksi Ompun Novellihaasteen 9.11.2016 - 7.5.2017.

Kaikkiaan sain maratonilla saldooni:
Novellimaraton  12 novellia (146 sivua)
Novellihaaste  12 novellia

Kiitos Ompulle maratonin järjestämisestä!