Joulun aikaan luin lasten joulukirjoja, Marjatta Kurenniemen joulusatukokoelman ja ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjani ikinä.
Joulun ikkuna -kokoelmaan (1984) on koottu joulusatuja Marjatta Kurenniemen useasta aikaisemmasta satukirjasta, jotka on julkaistu vuosina 1948, 1957 ja 1964, ja mukaan on lisätty uusina kolme satua ja yksi runo. Tarinoissa esiintyvät joulun tutut kotimaiset satuhahmot joulupukki ja -muori tonttuineen, mutta myös linnut ja muurahaiset sekä eloon heränneet puun lehti, leikkikalut ja vaikkapa vanha joululaulu.
Satujen tunnelma on taianomainen, mitä vain voi tapahtua. "Unisukset" kertoo hauskasti Heikin joululahjasta, suksista, joita tämä ei pääse käyttämään, koska jouluna ei ole maassa lunta. Unessa sukset houkuttelevat Heikin vinhaan hiihtoon ilmojen halki ensin lumimyllärin tykö hämmästelemään, miksi myllyn siivet eivät pyöri, ja sitten hakemaan pohjoisnavalta öljyä sateisenä kesänä ruostuneitten siipien voitelemiseen. Ja millaisella lopputuloksella:
Marjatta Kurenniemi: Joulun ikkuna, 72 s.
Kustantaja: Weilin+Göös 1984
Kuvitus ja kannen kuva: Jukka Lemmetty
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä on ensimmäinen Nopolan sisarusten kirja, johon olen tarttunut sen kokonaan lukeakseni. Sen verran olen nähnyt kirjan sankareita televisiossa tai lukenut katkelmia kirjojen arvioista, että tuntui helpolta päästä sisälle henkilöhahmojen ja tapahtumien pyörteeseen. Vain Isonapa tuotti hieman vaikeuksia, mutta paljastui pian poliisiksi.
Kirjan tapahtumat alkavat itsenäisyyspäivästä ja huipentuvat jouluaattoon. Siinä välissä Heinähatun ja Vilttitossun äiti häärää ja puuhaa lakkaamatta, siivoaa, leipoo ja kokkaa, lajittelee vanhoja vaatteita Pelastusarmeijan joulukeräykseen ja kirjoittelee joulukortteja. Heinähattu ja Vilttitossu saavat vihiä, että heidän vajassaan saattaisi olla tonttu. Loppuvuodeksi heille tullut vaari kertoo, että tonttuja hyvitellään ja lepytellään viemällä niille ruokaa, ja Vilttitossu päättää ryhtyä toimeen salaa siskoltaankin.
Kellarista alkaa mystisesti kadota ruokaa, ja paikalle hälytetään virkavalta eli Isonapa ja Rillirousku. Kuulusteluista ja tutkimuksista huolimatta he eivät pääse varkaan jäljille. Vilttitossu tietää, että vajassa tosiaan asuu tonttu, sillä hänen sinne viemänsä ruuat häviävät joka kerta.
Monenlaisesta ovat Heinähatun ja Vilttitossun joulunaluspäivät tehty. Lastenkirjojen tapaan lopussa kaikki on hyvin, varkaudet ovat selvinneet, ruokaa ahmiva tonttu on tunnistettu ja tytöt vanhempineen ja naapurin Alibullenin neitien kanssa syöneet jouluaattona mahansa täyteen ruokaa ja herkkuja.
Kirjassa on Markus Majaluoman mainio kuvitus ja Sinikka Nopolan & Tiina Nopolan sujuva ja humoristinen teksti, joka sai minut hyvälle tuulelle ja nauratti pari kertaa makeasti ihan ääneen.
Sinikka Nopola - Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, 127 s.
Kustantaja: Tammi 2010 (12.painos; 1. p. 1993)
Kuvitus ja kannen kuva: Markus Majaluoma
KIRJAT ovat kirjastosta.
100 suomalaista kirjaa (no 94-95)
Osallistun myös joulukuun superlukumaratonille, joka kestää viikon 25.-31.12.2018 ja jota emännöi Lotta Tylypahkan kirjasto -blogista. Lueskelen omaan tahtiini, mutta tavallisista maratonrupeamista poiketen en aio kirjoittaa päivittyvää raporttia, vaan kirjaan lukemani sivut ihan tavallisiin postauksiin ja loput sitten koosteeseen maratonin päätteeksi. Maratonin aikana luin näistä kahdesta kirjasta
Joulun ikkuna s. 31-72 eli 42 sivua
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä 127 sivua
#superlukumaraton
Joulun ikkuna -kokoelmaan (1984) on koottu joulusatuja Marjatta Kurenniemen useasta aikaisemmasta satukirjasta, jotka on julkaistu vuosina 1948, 1957 ja 1964, ja mukaan on lisätty uusina kolme satua ja yksi runo. Tarinoissa esiintyvät joulun tutut kotimaiset satuhahmot joulupukki ja -muori tonttuineen, mutta myös linnut ja muurahaiset sekä eloon heränneet puun lehti, leikkikalut ja vaikkapa vanha joululaulu.
Satujen tunnelma on taianomainen, mitä vain voi tapahtua. "Unisukset" kertoo hauskasti Heikin joululahjasta, suksista, joita tämä ei pääse käyttämään, koska jouluna ei ole maassa lunta. Unessa sukset houkuttelevat Heikin vinhaan hiihtoon ilmojen halki ensin lumimyllärin tykö hämmästelemään, miksi myllyn siivet eivät pyöri, ja sitten hakemaan pohjoisnavalta öljyä sateisenä kesänä ruostuneitten siipien voitelemiseen. Ja millaisella lopputuloksella:
Ja suuret myllynkivet lähtivät kolisten liikkeelle. Lumimylläri kaatoi kivensilmään lumijyviä ja lumijauhot alkoivat tupruta myllyn tuutista ja ryöpytä kohti maata, niin että pian oli kaikki valkeana.Eikä ollutkaan ihme, että Heikin herätessä ilma oli ulkona sakeana lumihiutaleista, ja poika pääsi kokeilemaan uusia suksiaan. Kaikki sadut päättyvät hyvin, niissä korostuvat vanhan hyvän joulun auttavaisuuden ja hyväsydämisyyden arvot, ja ne ovat täynnä joulun salaperäisyyttä. Omaa aikaansa ne kyllä heijastavat. Moniko lapsi on kuullutkaan, että entisaikaan kaukopuhelut tilattiin keskuksen kautta, kuten lapset joutuvat tekemään pyytäessään joulun jälkeen pukkia Korvatunturilta sovittelemaan riitaa heidän ja leikkikalujen välillä sadussa "Leikkikalujen kapina"?
Marjatta Kurenniemi: Joulun ikkuna, 72 s.
Kustantaja: Weilin+Göös 1984
Kuvitus ja kannen kuva: Jukka Lemmetty
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä on ensimmäinen Nopolan sisarusten kirja, johon olen tarttunut sen kokonaan lukeakseni. Sen verran olen nähnyt kirjan sankareita televisiossa tai lukenut katkelmia kirjojen arvioista, että tuntui helpolta päästä sisälle henkilöhahmojen ja tapahtumien pyörteeseen. Vain Isonapa tuotti hieman vaikeuksia, mutta paljastui pian poliisiksi.
Kirjan tapahtumat alkavat itsenäisyyspäivästä ja huipentuvat jouluaattoon. Siinä välissä Heinähatun ja Vilttitossun äiti häärää ja puuhaa lakkaamatta, siivoaa, leipoo ja kokkaa, lajittelee vanhoja vaatteita Pelastusarmeijan joulukeräykseen ja kirjoittelee joulukortteja. Heinähattu ja Vilttitossu saavat vihiä, että heidän vajassaan saattaisi olla tonttu. Loppuvuodeksi heille tullut vaari kertoo, että tonttuja hyvitellään ja lepytellään viemällä niille ruokaa, ja Vilttitossu päättää ryhtyä toimeen salaa siskoltaankin.
Kellarista alkaa mystisesti kadota ruokaa, ja paikalle hälytetään virkavalta eli Isonapa ja Rillirousku. Kuulusteluista ja tutkimuksista huolimatta he eivät pääse varkaan jäljille. Vilttitossu tietää, että vajassa tosiaan asuu tonttu, sillä hänen sinne viemänsä ruuat häviävät joka kerta.
Monenlaisesta ovat Heinähatun ja Vilttitossun joulunaluspäivät tehty. Lastenkirjojen tapaan lopussa kaikki on hyvin, varkaudet ovat selvinneet, ruokaa ahmiva tonttu on tunnistettu ja tytöt vanhempineen ja naapurin Alibullenin neitien kanssa syöneet jouluaattona mahansa täyteen ruokaa ja herkkuja.
Kirjassa on Markus Majaluoman mainio kuvitus ja Sinikka Nopolan & Tiina Nopolan sujuva ja humoristinen teksti, joka sai minut hyvälle tuulelle ja nauratti pari kertaa makeasti ihan ääneen.
Sinikka Nopola - Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, 127 s.
Kustantaja: Tammi 2010 (12.painos; 1. p. 1993)
Kuvitus ja kannen kuva: Markus Majaluoma
KIRJAT ovat kirjastosta.
100 suomalaista kirjaa (no 94-95)
Joulun ikkuna s. 31-72 eli 42 sivua
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä 127 sivua
#superlukumaraton
