Laura Ingalls Wilderin elämäkerta ja esikoiskirja

Nyt olen paikannut yhden aukon sivistyksessäni, kun olen lukenut (tai oikeammin kuunnellut) ensimmäisen Pieni talo -sarjan kirjan. Kas, kaikki alkoi siitä, kun sain Sheferijm-blogin arvonnasta Laura Ingalls Wilderin elämäkerran. Sitä lukiessa alkoi tuntua siltä, että pitäisi lukea jokin tai joitakin kirjailijan kirjoistakin. Niinpä kuuntelin Storytelistä hänen esikoisteoksensa Little House in the Big Woods (1932, suomennettu 1961 nimellä Pieni talo suuressa metsässä).

William Anderson on historioitsija, joka on tutkinut Laura Ingalls Wilderin (1867-1957) elämää ja kirjallista tuotantoa. Hän myös johtaa kirjailijan kotimuseota Missourissa, Yhdysvalloissa. Kirjassaan Laura Ingalls Wilder : A Biography  Anderson kertoo kirjailijan elämäntarinan lapsuudesta kuolemaan, ja paikkansa saavat myös Pieni talo -sarjan kirjojen syntyvaiheet.

Olin yllättynyt siitä, että Laura Ingalls Wilder oli jo 65-vuotias, kun hän julkaisi esikoiskirjansa. Hän oli toki kirjoittanut pitkään, sillä hän avusti useita lehtiä kirjoittaen artikkeleita pioneerinaisten ja -kotien näkökulmasta. Laura ja Almanzo Wilderin tyttärestä Rosesta tuli toimittaja ja myöhemmin myös kirjailija, ja hän rohkaisi äitiään kirjoittamaan lapsuus- ja nuoruusmuistoistaan. Tyttären neuvojen innostamana Laura teki työtä käskettyä, mutta kukaan ei julkaissut hänen omaelämäkerrallista käsikirjoitustaan. Vasta kun hän sai kustannustoimittajakseen lastenkirjallisuudesta vastaavan henkilön ja muokkasi teoksensa lapsille, Harper julkaisi vuonna 1932 esikoisen nimellä Little House in the Big Woods. Siitä ja sarjan muista lastenkirjoista tuli valtavan suosittuja Yhdysvalloissa ja niistä otettiin yhä uusia painoksia.

En ihmettele kirjojen suosiota. Ne kuvaavat pitkän jakson Amerikan historiaa, joka kirjojen julkaisuaikaan kuului jo menneisyyteen, ja Ingalls Wilder osasi kirjooittaa lapsia kiinnostavalla tavalla. Siksi koulut ja kirjastot tarjosivat kirjasarjaa lapsille luettavaksi. Elämässään Laura oli osa Yhdysvaltain lännen asutustoimintaa sekä lapsuusperheessään että aviomiehensä kanssa. Perheet muuttivat aina muutaman vuoden välein seuraavaan osavaltioon, kunnes Ingallsin perhe asettui Etelä-Dakotaan Lauran ollessa kouluiässä ja myöhemmin Wilderit vaelsivat Missouriin, jossa asuivat loppuelämänsä.

Alkuun minua häiritsi elämäkerrassa sen naiivius ja kielellinen yksinkertaisuus. Sitten tajusin, että Andersonin kirja on luokiteltu lasten ja nuorten kirjallisuudeksi eli kirjoitettu Laura Ingalls Wilderin suurimmille faneille. Ehkä se siksi esittää kirjailijan elämän todella positiivisessa valossa, ja hänen kohtaamansa suuret vaikeudet tuntuvat näin suomalaisesta aikuislukijasta jotenkin vaimennetuilta.

Opin kaikenlaista uutta Yhdysvaltojen pioneerihistoriasta. Kesken kirjan täytyi alkaa kuunnella Lauran esikoiskirjaa.

            William Anderson: Laura Ingalls Wilder : A Biography, 240 s.

            Kustantaja:  HarperTrophy 1995 (1. p. 1992)

            Kansi: suunnittelu Charles Kreloff, kuva Wendell Minor

Little House in the Big Woods kertoo Laura Ingallsin lapsuudesta Wisconsinissa. Hän syntyi siellä Pepinin kaupungin lähellä, isän perhe oli aikoinaan muuttanut New Yorkista länteen ja päätynyt suuren metsän laitamille Wisconsinin osavaltioon. Kun Laura oli vielä pieni, hänen vanhempansa muuttivat lapsineen Kansasiin, mutta perhe palasi jo vuoden kuluttua takaisin kotiin suureen metsään. 

Kirjassa Laura on neljän vanha, ja tapahtumat kerrotaan hänen näkökulmastaan. On vuosi 1871. Sisar Mary on pari vuotta vanhempi ja Carrie vielä vauva. Teoksessa vuorottelevat Lauran kuvaukset arkielämästä hirsimökissä sekä leikeistä Maryn ja serkkujen kanssa ja isän ja isoisän tarinat metsästä ja heidän siellä kohtaamistaan eläimistä kuten susista, karhuista ja puumista. Paikoin Laura kertoo yksityiskohtaisesti kodin erityisistä askareista kuten vaahterasiirapin tekemisestä tai sian eri osien valmistamisesta ruoaksi teurastuksen jälkeen.

Kirja on herttainen lastenkirja, joka on luullakseni kirjoitettu selvästi nuoremmille lapsille kuin esimerkiksi L. M. Montgomeryn tyttökirjat. Storytelin sivustolla ikäsuositus on 6-9 vuotta. Äänikirja on luettu erittäin selkeällä englannilla, vaikka  erilaiset 1800-luvun työnkuvaukset vilisevät sanoja, jotka eivät välttämättä ole tuttuja nykysuomalaiselle englannin oppijalle.

Esikoiskirjansa hyvän vastaanoton rohkaisemana Laura Ingalls Wilder jatkoi lapsille kirjoittamista. Seuraavaksi vuorossa oli kirja hänen aviomiehensä Almanzo Wilderin kasvuvuosista New Yorkissa, Farmer Boy (1933), joka julkaistiin suomeksi 1973 nimellä Farmarin lapset. Kolmas kirja oli Pieni talo preerialla (Little House on the Prairie 1935, suomeksi 1957), ja sitä seurasi vielä viisi muuta teosta. Pitäisiköhän seuraavaksi katsoa Pieni talo preerialla televisiosarjana Yle Areenasta?

          Laura Ingalls Wilder: Little House in the Big Woods, äänikirja
           Kustantaja: Harper Collins 2017 (äänikirja; 1. painettu painos 1932)
           Lukija: Cherry Jones,  3 t 41 min,

KIRJA (elämäkerta) on arvontavoitto - kiitos Aino! - ja ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytelista.

Helmet-haaste: Laura Ingalls Wilder : A Biography kohtaan 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla. Little House in the Big Woods kohtaan 45. Esikoiskirja.

Nainen Suomesta: Sirkka

Naistenviikko on taas täällä. Kirjoitan sen aikana blogiini parista, kolmesta naiskirjailijan  romaanista. Niistä jokaisessa päähenkilö on nainen, ja kirjailijat ovat eri maista. Aloitan supisuomalaisella Sirkalla, jonka kuuntelin jo keväällä äänikirjana.

Anni Saastamoisen Sirkka on mainio tapaus, hulvaton ja surumielinen samaan aikaan. Tämän sanon sekä kirjasta että sen nimihenkilöstä, Sirkasta.

"Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan. Sirkka on Sirkka."

Sirkka on yksin elävä sinkkunainen, jolle järjestelmällisyyys ja tehokkuus ovat tärkeitä. Työssään Sirkka on tarkka ja ahkera, ihmisistä Sirkka ei pidä, ja pyrkii elämään niin, että joutuu muiden kanssa tekemisiin mahdollisimman vähän. Töissä on tietysti käytävä ja kaupassa ja kirjastossa, mutta muuten kontaktit rajoittuvat taiteelliseen äitiin ja Nataliaan, johon Sirkka aikoinaan tutustui opiskeluaikana luennolla. Yhdessä vaiheessa oli Sauli, josta Sirkka kyllä piti, mutta Saulia ei ole enää. Saulista ei saa puhua, mutta kummasti hän nousee Sirkan ajatuksiin yhä uudestaan.

Äiti ja Natalia tekevät parhaansa tuodakseen Sirkan säntilliseen elämään väriä ja lämpöä. Äiti vie Sirkan verho-ostoksille, mutta Sirkka ei osta keltaisia verhoja, vaikka suostuu kyllä edellisiä verhoja vaaleampaan harmaaseen. Eräänä päivänä äiti odottaa Sirkan oven takana ja istuu kirkkaankeltaisessa keinutuolissa. Vanhanpiian varusteisiin kun kuulemma kuuluu keinutuoli, ja sellaisen äiti on nyt tyttärelleen hankkinut. Toinen tarpeellinen varuste on kissa, ja sellainenkin Sirkan kotiin päätyy kaikkien ihmeeksi. Ensin yksi ja sitten kohta perään toinen.

Sirkka on oivaltava ja humoristinen kirja. Se on hauska siksi, että se on hauskasti kirjoitettu,  ja haikea siksi, että jotenkin lukijanakin toivon, että Sirkan elämässä olisi enemmän väriä ja lämpöä. Mutta kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että jokaisella on oikeus omanlaiseensa tapaan elää. Sellaiseen, mihin elämänrohkeus kunakin aikana riittää. Ei tarvitse taipua tapailemaan menninkäismäistä, brittiläisen poliisisarjan komisarion lailla hymyilevää Kaarlo Orakasta, vaikka kaikki kyselevätkin miesasioista, ellei mies loppujen lopuksi kiinnosta tarpeeksi. Kirja päättyy tyytyväisesti - ja (ainakin melkein) toiveikkaasti.

Kirja sopi mainiosti kuunneltavaksi äänikirjana ja Pirjo Heikkilä lukijaksi juuri tähän teokseen. Ei mikään ihme, että Sirkka voitti Storytel Award -palkinnon vuoden 2019 parhaana äänikirjana kaunokirjallisuuden sarjassa.

        Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja
         Kustantaja: Kosmos 2019
         Lukija: Pirjo Heikkilä  4 t 5 min

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin kuuntelupalvelusta.

Osallistun kirjalla naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkin takaa löytyy lista osallistuvista blogeista.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska se sattuu juuri nyt olemaan lukuvinkkinä kotikaupunkini kirjaston nettisivulla.

Christina Larsson: M-ryhmä II & III

Nuori poliisi Nora Feller on päässyt erityisiä rikoksia tutkivaan M-ryhmään. Ensimmäinen rikostutkinta, johon hän uudessa ryhmässään osallistuu, on Varbergin kunnanjohtajan murha, joka selviää vähän liiankin helposti löytyvien todisteiden ansiosta. Sen tapauksen Christina Larsson kertoo teoksessa M-ryhmä I ja jatkaa Noran ja M-ryhmän tarinaa teoksissa M-ryhmä II ja M-ryhmä III.

Varbergin murhan jälkeen Nora saa niin sanotusti levätä laakereillaan kolme viikkoa. Hänelle ei anneta uusia työtehtäviä M-ryhmässä, vaan hän saa luvan kanssa pitää lomaa. Sitten tulee kutsu uuteen tutkimukseen, ja Nora toteaa jossain vaiheessa, että joko hänelle ei anneta mitään työtä tai sitten hän saa painaa ympäripyöreitä päiviä. 

Liikenainen Louise Brobacke on löydetty kotinsa uima-altaasta hukkuneena kädet ja jalat nippusitein sidottuina. M-ryhmä kutsutaan tutkimaan murhaa paikallisen poliisin harmiksi. Brobackella on miehensä kanssa useita liikeprojekteja ja nyt myös kiistanalainen sopimus saastuneen ranta-alueen puhdistuksesta.

Onko Brobacken liiketoimissa kaikki laillista ja onko kaupungin johtotehtävissä olevat sotkeutuneet suhmurointiin heidän kanssaan? Brobacken firma on käyttänyt henkilöstönvuokrausyritystä, joka on tuonut heille työmiehiä Latviasta. Nyt miehet ovat äkillisesti kadonneet paikkakunnalta, kun poliisi on alkanut etsiä Louise Brobacken murhaajaa ja tutkia heidän liikeasioitaan. Oliko jollakin syy vaientaa Louise? Miksi?

Nora Feller saa myös yllättäen puhelun Ulrikilta, työtoverilta entisestä työpaikasta Katrineholmista. Hän haluaa puhua Noran kanssa tapauksesta, jota he tutkivat yhdessä, ennen kuin Nora siirtyi M-ryhmään. Nora oli silloin varma, että erään kuolleena löytyneen miehen tapauksessa oli jotain hämärää, vaikka rikostutkimus aikanaan keskeytettiin. Nyt Ulrik on vakuuttunut siitä, että Nora oli silloin oikeassa, mutta Nora ei halua alkaa kaivella menneitä.

Heti samaan syssyyn M-ryhmä kutsutaan Katrineholmiin, jonka poliisilaitoksella Nora työskenteli ennen M-ryhmää. Oikeuslääkäri on julmasti tapettu. Nora onkin kaupungissa sopivasti, sillä hänen äitinsä on saanut aivoinfarktin ja on sairaalassa hoidettavana. Lisäksi Nora kuulee, että Ulrik on kuollut, pudonnut jyrkänteeltä. Hänen jäljiltään löytyy itsemurhaviesti, mutta Ulrikin vaimo ja appi ovat varmoja, ettei Ulrik ollut aiheuttanut omaa kuolemaansa.

M-ryhmä löytää oikeuslääkärin elämästä ja kuolemasta yllättäviä asioita, mutta jälleen murhaan syyllinen ja todisteet löytyvät liian sopivasti. Lavastaako joku johtolankoja? Miksi? Mikä M-ryhmässä ja sen jäsenissä on oikein vialla? Ja miten oikeuslääkärin ja Ulrikin kuolemat liittyvät toisiinsa?

M-ryhmän taustalla olevat voimat ovat yhteiskunnan vaikuttajia, ja koko kuvio osoittautuu suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi kuin Nora osaa aavistaa. Tai edes saa tietää, ennen kuin hän irtisanoutuu työstään M-ryhmässä. Lukijallle tilanne selviäää lopussa, mutta joutuvatko oikeat syylliset rangaistaviksi mistään M-ryhmän tutkimista rikoksista? Niin M-ryhmän kuin Norankin tulevaisuus jää auki.

M-ryhmän osat ovat kieltämättä koukuttavia kuunneltavia, mutta rikokset niissä ovat liian kuvottavia ollakseen minun makuuni. En tiedä, jatkaako Larsson M-ryhmän tai Noran tarinaa uusissa kirjoissa, mutta minun tekee seuraavaksi mieleni etsiytyä vähän tavallisempien (ja vähemmän julmien ja sairaiden) rikosten pariin, kun jännitys alkaa taas  vetää puoleensa.

          Christina Larsson: M-ryhmä I ja M-ryhmä II, äänikirjat
          Kustantaja: Word Audio Publishing 2020
          Alkuperäiset: Sektion M II & Sektion M III 2019, suom. Pirjo Lintuniemi
          Lukija: Karolina Kudjoi, 5 t 57 min & 6 t 10 min
          Kannet: Nils Olsson

ÄÄNIKIRJOIHIN sain kuunteluoikeuden kustantajalta. Kiitokset!

Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon. 
Lista muista mukaan ilmoittautuneista blogeista löytyy luetut.nyt -blogista.

Aikaisemmin viikolla kirjoitin Sujata Masseyn 1920-luvun eksoottiseen Intiaan sijoittuvasta rikosromaanista Satapurin jalokivi.

Äänikirjamatkailua Burmaan ja Pariisiin

Olen tänä keväänä kuunnellut äänikirjoina pari romaania, joista kumpikin on saksalaisen kirjailijan kirjoittama. Se hieman hämmästyttää, sillä toisessa tapahtumat sijoittuvat Burmaan (nykyään Myanmar) sekä Yhdysvaltoihin ja toisessa taas Pariisiin ja muualle Ranskaan. Kumpikin on viihteellinen, mutta ei räväkällä chick lit -tyylillä, vaan mietiskelevällä ja psykologisella otteella.

Jan-Philipp Sendkerin kirjassa Sydämenlyönneissä ikuisuus burmalainen ja amerikkalainen kulttuuri kohtaavat. Julia on burmalaissyntyisen isän ja amerikkalaisen äidin tytär New Yorkissa. Hänen isänsä Tin Win on menestyvä lakimes, joka yhtenä päivänä työmatkalle lähdettyään ei saavu sovittuun tapaamiseen eikä sen jälkeen kotiinsa, vaan katoaa mystisesti vaimonsa ja aikuisten lastensa elämästä sanaakaan sanomatta. Julia on juuri isän katoamista edeltävänä päivänä valmistunut oikeustieteen opinnoista ja saanut hyvän työpaikan. Perhe selvittää, että isä lensi Aasiaan, mutta Bangkokissa hänen jälkensä häviävät.

Muutama vuosi myöhemmin Julia löytää vanhan, isänsä kirjoittaman rakkauskirjeen, jota hän ei ollut koskaan lähettänyt burmalaisnaiselle, Mimille. Isä ei liioin ollut koskaan kertonut perheelleen elämänsä ensimmäisistä kahdestakymmenestä vuodesta. Isä on ollut kadoksissa jo neljä vuotta, mutta nyt Julia päättää lähteä etsimään häntä siitä burmalaisesta kylästä, joka mainitaan kirjeessä ja jossa tuo tuntematon burmalainen nainen asui ainakin kirjeen kirjoitusaikaan.

Matkalla Julia kuulee uskomattomia tarinoita isänsä lapsuudesta ja nuoruudesta sekä niistä olosuhteista, jotka veivät isän Yhdysvaltoihin vuosikymmeniksi. Sydämenlyönneissä ikuisuus on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, ja se sisältää itämaista viisautta elämän tärkeistä asioista. Matka muuttaa työkeskeisen Julian maailmankuvaa perusteellisesti.

Kirja on filosofinen ja lempeä nojatuolimatka Burmaan sekä tunteikas tarina rakkauden voimasta. Sopii kuunneltavaksi, kun kaukokaipuu iskee tai muuten vain haluaa hetkeksi pois arjesta. Hieman sain kuuntelemisen kanssa olla tarkkana, kun tarina seurasi toistaan, ja burmalaisten nimien kanssa oli vaarana hukata se, kenestä ja mistä ajankohdasta kukin tarina kertoo. Marcus Bäckmanin ääni sopi kyllä hyvin kirjan mietteliääseen tempoon.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelusta. Helmet-haasteessa sijoitan sen kohtaan 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella.

      Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus. Äänikirja.

      Kustantaja: Gummerus 2017 (suomenkielinen painettu kirja 2016)

      Alkuperäinen: The Art of Hearing Heartbeats, 2002

      Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi

      Lukija: Marcus Bäckman, 9 t 5 min.

Toinen kuuntelemani äänikirja on Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Sen päähenkilö on viisikymppinen Jean Perdu, joka omistaa Pariisissa Seinen varrelle pysäköidyn kirjakauppalaivan. Hän kutsuu alustaan kaunokirjallisuusapteekiksi, sillä hänellä itsellään on taito nähdä, millaisen kirjan kukin asiakas tarvitsee. Hän jopa kieltäytyy myymästä kirjaa, jonka hän tietää masentuneelle liian lannistavaksi.

Jean Perdu ymmärtää alakuloa ja surua, sillä hänen oma sydämensä särkyi, kun hänen suuri rakkautensa Manon jätti hänet kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Sen yli ei Jean ole koskaan päässyt, tyttöystävän nimeäkään hän ei suostu lausumaan, ja tämän käyttämän huoneen hän on lukinnut asunnossaan. Kaikki alkaa muuttua, kun samaan kerrostaloon muuttaa Catherine, jolla ei ole mitään. Jean antaa naiselle lipaston lukitusta huoneesta, ja Catherine löytää sen laatikosta kaksikymmentä vuotta vanhan kirjeen. Viimein Jean suostuu lukemaan sen, ja samalla selviää, ettei Manon hylännyt Jeania, vaan hänellä oli ihan muu syy lähtöönsä. Jos Jean vain olisi suostunut lukemaan kirjeen silloin, kun Manon sen jätti pöydälle. Nyt on jo kaksikymmentä vuotta liian myöhäistä.

Kirje aiheuttaa sellaisen tunnemyrskyn Jeanissa, että hän luopuu kirja-apteekistaan ja ottaa ja lähtee proomullaan etelään kohti Provencea,josta Manon oli tullut Pariisiin. Proomun jo irtautuessa laiturista mukaan hyppää nuori kirjailija Max Jordan, ja yhdessä miehet kokevat monta seikkailua ja tapaavat  kiehtovia ihmisiä. Hyvän mielen kirjojen tapaan kaikki päättyy lopussa hyvin. Max Jordan selättää kirjoitusjumin ja kohtaa kauniin ja kiinnostavan traktorinajajan. Jean Perdu taas uskaltaa kohdata ne tunteet, jotka Manon ja hänen lähtönsä aikanaan herättivät ja jotka hän antoi koteloitua sisälleen, niin rakkauden kuin raivonkin. Vasta sitten Jean on valmis uuteen rakkauteen.

Tarina soljui hyvin ja koin sen viihdyttävänä - ja vähän ärsyttävänä samaan aikaan. Ajatuksessa kirjakauppalaivasta ja sen kauppiasapteekkarista on jotain hellyttävää. Kukapa ei haluaisi täsmäkirjaa kuhunkin suruun ja ahdistukseen tai ilon hetkeen. Ja ihmistä, joka osaa lukea sisintä niin hyvin, että tietää tarkkaan, mikä kirja tarvitaan kussakin sieluntilassa. Toisaalta kirjailija pudottelee mietelauseiksi käyviä ajatelmia elämästä, ihmissuhteista ja kirjoista siihen malliin, että ensin sen ihastuttaa ja saa haluamaan äänivirran hidastumista. Sitten se alkaa kyllästyttää. En tiedä, miltä olisi tuntunut kirjan tekstin lukeminen omaan tahtiin, näihin mietelmiin pysähdellen.

Pieni kirjapuoti Pariisissa on sekin oivaa pakoa arjesta, jos ei kaihda tunnemyllerryksiä ja mutkallisia ihmissuhteita. Sen lukee yksi suosikkilukijoistani Erja Manto.

ÄÄNIKIRJA on aikaa sitten tehty oma ostos Elisa-kirjasta. Helmet-haasteessa sijoitan sen kohtaan 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli. Osallistun myös kirjalliseen Pariisi-Dakar -ralliin.

      Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa. Äänikirja.

      Kustantaja: Bazar 2018 (suomenkielinen painettu kirja 2016)

      Alkuperäinen: Das Lavendelzimmer, 2013

      Suomentaja: Veera Kaski ;  Lukija: Erja Manto, 11 t 48 min.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Edellisestä Tove Janssonin Muumi-kirjasta on jo aikaa. Nyt lukuun tuli Muumipappa ja meri, ja jälleen äänikirjana, vaikka Muumipapan urotyöt kuunneltuani tuumin, että seuraavan Muumi-kirjan luen taas ihan painettuna kirjana. Ja täytyy todeta, että olisi se varmaan nytkin ollut antoisampaa. Tove Jansson kuvaa luontoa ja sen yksityiskohtia niin herkullisesti, että sen sävyt tulevat parhaiten esiin ihan paperilta nautiskellen ja makustelemaan pysähdellen. Toisella kertaa sitten. Jos haluaa uppoutua juoneen ja seikkailuihin, siihen Ahti Jokisen tulkitsema äänikirjaversiokin tarjoaa kyllä mainion ja eläytyvän mahdollisuuden.

Muumipappa on tylsistynyt ja apea. Kaikilla muilla perheen jäsenillä on puuhansa ja toimensa, mutta hän kokee itsensä vallan tarpeettomaksi. Siihen vaivaan löytyy oiva lääke, kun Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle majakkasaarelle ja ryhtyä päälliköksi ja sankariksi. Elämä saarella ei kuitenkaan ole niin hohdokasta, kuin se vaikutti Muumipapan kuvitelmissa. Hän ei osaa sytyttää majakkaan valoa eikä tehdä monia muitakaan saaren vaatimia töitä, mutta onneksi mukana on tasainen, taitava ja viisas Muumimamma. Saarella riittää tutkittavaa, eikä niistä vähäisin ole se, miksi majakanvartija sammutti majakkansa jä häipyi pois.

"Mitä jos saari irtoaisi pohjastaan ja äkkiä, jonakin aamuna se liplattelisikin kotilaiturin lähettyvillä. Tai mitä jos se ajelehtisi kauemmas ja purjehtisi vuosikausia, kunnes luiskahtaisi maailman laidan yli kuin kahvikuppi liukkaalta tarjottimelta..." 

"Ja saari tuli yhä levottomammaksi. Puut kuiskailivat ja hytisivät, variksenvarpujen yli kävi pitkiä väristyksiä kuin meren laineita. Rantakaura rapisi ja painautui litteäksi, se yritti riuhtaista juurensa irti päästäkseen pakoon." 

Muumipappa ja meri -kirjassa minua ihastuttaa kovasti Tove Janssonin tapa tehdä meri- ja saaristoluonto eläväksi, jopa inhimilliseksi, kuten sadun maailmassa kuuluukin. Meri ei ole minulle kovinkaan tuttu elementti, mutta Tove Janssonin seurassa siihen on helppo rakastua. Meri ja saari ovat kauniita ja niissä on paljon tutkittavaa, mutta myrskyn puhjetessa leikki on kaukana. Tosin rajuilma voi olla hyödyllinenkin.

Kuten aina, tämäkin Muumi-kirja on täynnä seikkailua ja jännittäviä käänteitä. Samalla se tarjoaa tarkkoja huomioita elämästä ja perheenjäsenten keskinäisistä suhteista, merestä ja saaresta sekä omien pelkojen voittamisesta. Tarkasti sanoitetut ajatushelmet ovat aikuisellekin riemastuttavaa ja oivalluttavaa lukemista.

Ensimmäisen muumikirjan, Muumit ja suuri tuhotulva, julkaisemisesta on tänä vuonna kulunut 75 vuotta. Moomin Charcters ja John Nurmisen säätiö ovat yhteistyössä rakentaneet tämän vuoden kestävän #MEIDÄNMERI-kampanjan, jonka nettisivun kautta voi halutessaan osallistua Itämeren puhdistamiseen ja suojelemiseen.

Aikaisemmin lukemani Muumi-kirjat (ruotsinkielisten kirjojen julkaisujärjestyksessä): Muumit ja suuri tuhotulva (1945/1991), Muumipapan urotyöt (1950/1963), Taikatalvi (1967/1968).

      Tove Jansson: Muumipappa ja meri. Äänikirja.

      Kustantaja: WSOY 2011. (Suomenkielinen painettu kirja 1965.)

      Alkuperäinen: Pappan och havet, 1965. Suom. Laila Järvinen

      Lukija: Ahti Jokinen, 5 t 46 min.
      Kansi: Tove Jansson.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelussa.

Osallistun kirjalla - myöhästyneesti - Kian Luetaanko vielä tämä? -blogin Muumi-kirjojen lukuhaasteeseen, jossa suojellaan Itämerta lukemalla. Haasteen kooste on täällä.

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 25. Kirjassa ollaan saarella, sekä 36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja, sillä se on Tarja Halosen ja Pertti Arajärven yhteinen kirjasuositus.

Kesän 2020 Kirjoja ulapalta -haaste Nannan kirjakimarassa.

Christina Larsson: M-ryhmä I

Nora Feller on ruotsalainen poliisi, joka on saanut uuden työpaikan göteborgilaisessa erikoisyksikössä, M-ryhmässä. Se tutkii erityisen hankalia ja arkaluonteisia murhia. Sinänsä on melkoisen kummallista, että vielä kokematon Nora pääsee M-ryhmään, eri toten, kun hän on joutunut jättämään edellisen työpaikkansa henkilöristiriitojen takia. Noralla on henkilökohtainenkin syy muuttaa Göteborgiin: hänen aluksi hurmaavasta poikaystävästään on kolmen kuukauden seurustelun aikana kehkeytynyt omistushaluinen ja - kuten myöhemmin ilmenee - väkivaltainen stalkkeri.

Ensimmäinen M-ryhmän rikos, jota Nora on mukana tutkimassa, on kunnanjohtajan murha Varbergissa. Eräänä aamuna hänet löydetään surmattuna Varbergin linnoituksesta. Mitä hän on tehnyt siellä keskellä yöllä, onko hän tavannut jonkun? Kukaan ei ole nähnyt mitään, ja rikospaikalta löytyy tuskin lainkaan jälkiä teosta, vain takin nappi ruumiin alta ja kädestä pari hiusta, jotka DNA-tutkimus määrittelee miehen hiuksiksi.

M-ryhmä törmää tutkimuksissaan suomalaisittain ajankohtaiseen aiheeseen. Valbergissa on hoivakoti Lingården, josta kunta ostaa palveluja ja josta on tehty useita valituksia. Ne eivät ole kuitenkaan johtaneet minkäänlaisiin parannuksiin. Voiton maksimointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin dementoituvien vanhusten hoito. Autoritaarinen kunnanjohtaja on uusimassa hoivakotia ylläpitävän Attica Caren sopimuksen. Ehkä joku kaltoinkohdellun asukkaan omainen on ottanut oikeuden omiin käsiin estääkseen saman menon jatkumisen? Tai joku henkilökunnasta? Samalla omistajalla on lähistöllä pari muutakin hoivakotia, ja ennen pitkää näyttää siltä, että M-ryhmällä on hyppysissään oiva murhaajaepäilty, jonka syyllisyydestä alkaa paljastua yhtä ja toista näyttöä. Lisäksi yhden hoivakodin tiloissa on merkkejä muista, äärimmäisen inhottavista rikoksista, joiden ajatteleminen saa Nora Fellerin voimaan pahoin.

M-ryhmä ottaa Noran vastaan kalseasti ja epäluuloisesti. Ryhmän johtaja Luka Petrovic ei anna tilaa Noran näkemyksille eikä muutenkaan näytä edistävän rikoksen ratkaisua parhaalla mahdollisella tavalla. Nora joutuu kerran jos toisenkin suitsimaan suutaan, ettei puutu liian usein ehdotuksineen ryhmän strategiaan, uusi kun on, ja hänellä on painolastina edellisen työpaikan ristiriidat, joista M-ryhmä tuntuu olevan tietoinen. Onneksi ryhmässä on Charlotte, profloija, joka sentään on ystävällinen. Noran mielestä ryhmässä on jotain outoa. Kunnanjohtajan murhasta epäilty pidätetään varsin nopeasti ja sopivasti löytyneiden todisteiden perusteella, ja M-ryhmä passitetaan takaisin kotiin Göteborgiin. Sen verran hutiloidulta ratkaisu tuntuu lukijastakin, että tässä ei varmaan ole vielä kaikki. Tilanne on siis otollinen sarjatrillerille.

Christina Larsson on kirjoittanut M-ryhmä -trillerinsä kolmeen osaan, jotka onneksi julkaistaan nopeassa tahdissa. Tämä ensimmäinen osa oli sujuva ja miellyttävä kuunneltava, kiitos myös äänikirjan lukijan Karoliina Kudjoin. Rikostutkinnan kiemuroita ja epäiltyjä oli sopivasti, ja poliisiporukka päivitti aina kokouksissaan, mitä kukin oli saanut selville. Juoni koukutti kuuntelemaan, mitä seuraavaksi selviää, mitä ryhmässä oikein tapahtuu, ja mitä Noran stalkkaava ex-poikaystävä tekee. Sarjan toinen osa, M-ryhmä II, on jo julkaistu, ja kolmas eli viimeinen osa on tulossa tuota pikaa.

Äänikirjan on kustantanut Word Audio Publishing, joka julkaisee ymmärtääkseni vain digitaalisesti ladattavia ääni- ja e-kirjoja. Sen teoksia on tarjolla ainakin tilauspalveluissa. Minun täytyy tunnustaa, että ruotsalainen dekkaristi Christina Larsson on minulle uusi tuttavuus nimeään myöten. Tuntuu, että tarjonnassa menevät sekaisin samantapaiset nimet - Christina Larsson, Åsa Larsson, Kristina Ohlsson, Anna Jansson - aina siihen asti, kun heidät alkaa tunnistaa sarjoistaan ja sankareistaan. Ja sehän voi tapahtua vasta, kun on lukenut heidän dekkareitaan.

          Christina Larsson: M-ryhmä I, äänikirja
          Kustantaja: Word Audio Publishing 2020
          Alkuperäinen: Sektion M I 2019, suom. Pirjo Lintuniemi
          Lukija: Karolina Kudjoi, 5 t 31 min
          Kansi: Nils Olsson

ÄÄNIKIRJAAN sain kuunteluoikeuden, kiitos kustantajalle!
MUUALLA: Kuunnellut äänikirjat, Sivusuhteita

Helmet-haasteessa kirjan voi sijoittaa ainakin kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, ja 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä sekä haastekooste

Olen vasta blogiaikana lukenut Jules Verneä, sillä lapsena hänen kirjansa eivät kuuluneet lukemistooni. Kahtena niteenä suomeksi julkaistu Tsaarin kuriiri (Tsaarin kuriiri ja Kavaltajan loppu) oli jännittävä seikkailu, josta liitoskohdat keisarillisen Venäjän historiaan tekivät kiinnostavan. Nyt innostuin kuuntelemaan äänikirjana klassikon Maailman ympäri 80 päivässä, mihin kimmokkeen antoi Hemulin kirjahylly -blogin aloittama lukuhaaste, jonka kooste löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Englantilainen yläluokkainen herrasmies Phileas Fogg käy Reformiklubillaan aterioimassa, lukemassa lehtiä ja pelaamassa vistiä. Erään kerran hänen peliseurueensa keskustelee siitä, että maailma on pienentynyt ja että Morning Chronicle -lehden mukaan sen voi kiertää 80 päivässä. Lehti on jopa laatinut aikataulun sellaiselle matkalle. Phileas Fogg on sitä mieltä, että lehden aikataulu on täysin mahdollinen, toiset viisi taas eivät usko siihen. He lyövät vetoa 20 000 punnasta, ja Phileas Fogg lähtee matkaan Doverin satamasta kohti Ranskaa samana iltana. Hän matkustaa yhdessä ranskalaisen palvelijansa kanssa, joka on vasta alkanut työn Foggin palveluksessa ja joka sanoo nimekseen Jean Passepartout, Jokapaikanhöylä.

Seuraa matka, jonka aikana rauhallinen ja säntillinen Phileas Fogg pelaa vistiä niin junissa kuin laivojen salongeissa ja Jokapaikanhöylä ratkoo ongelmia ja joutuu monenmoisiin seikkailuihin. Niitä riittää Foggillekin, sillä pahaksi onneksi juuri ennen hänen lähtöään Englannin pankista varastettiin 55 000 puntaa, ja eräät tahot ovat varmoja, että Fogg on syyllinen ja siksi lähtenyt pois maasta. Siksi Egyptin Suezilla odottaa salapoliisi, jonka tehtävä on löytää Fogg, selvittää tämän syyllisyys varkauteen ja pidättää hänet saatuaan pidätysmääräyksen.

Intiassa rata ei olekaan vielä valmis Kalkuttaan asti, joten kekseliäs Jokapaikanhöylä löytää heille epätavallisen ratsun. Matkalla Fogg ja Jokapaikanhöylä pelastavat parsilaisnaisen roviolta, jolla hänet on määrä polttaa yhdessä kuolleen aviomiehen kanssa. Hongkong, Jokohama, San Francisco, New York ja Lontoo. Fogg on varma, että on hävinnyt vedon, sillä hän tulee laskujensa mukaan Lontooseen liian myöhään. Häneltä on jäänyt huomaamatta, että hänen kellonsa ei ole Englannin ajassa, ja niinpä hän ehtii kuin ehtiikin ajoissa - itse asiassa päivän etuajassa - ja voittaa vedon.

Jules Vernen kirja on vauhdikas kuunneltava. Ilmestymisaikanaan vuonna 1872 se on  varmasti avartanut lukijoidensa käsitystä maailmasta ja sen maista ja kulttuureista.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeat-palvelussa.

       Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä. Äänikirja.

       Kustantaja: Saga Egmont FI 2018. (Suomeksi ensi kerran 1874)

       Alkuperäinen: Le tour du monde en quatre-vings jours, 1872

       Suomentaja: Samuli Suomalainen ; Lukija: Ilkka Hautala. 8 t 12 min.

Hemulin kirjahyllyn haasteessa tarkoituksena oli kiertää maailma samaa reittiä käyttäen kuin Phileas Fogg ja käyttää siihen aikaa 80 päivää - tai armollisesti ihan mikä tahansa ajanjakso. Minä käytin matkaan tuon Foggin 79 päivää, mutta en sitten kuitenkaan ehtinyt käydä kirjallisesti joka kaupungissa, missä Fogg matkallaan pysähtyi.

Listaan tähän Phileas Foggin matkareitin, jonka kopioin Hemulin kirjahyllyn haasteen aloituspostauksesta, ja sen lomaan merkitsen lukemani kirjat. Oma matka-aikani oli 11.10.-30.12.

Lontoo / Iso-Britannia (2.10.)
     Haasteen aluksi luin nobelisti Doris Lessingin kissoistaan kirjoittaman kolmen novellin kokoelman Kissoista, joka valtaosaltaan sijoittui Lontooseen.

     Sen jälkeen pysähdyin Egyptissä. Fogg viipyi jonkin aikaa Suezin kaupungissa, mutta en löytänyt kiinnostavaa kirjaa sieltä, joten luin Ranya ElRamlyn autofiktiivisen kirjan Auringon asema. Kirjailija kertoo suomalais-egyptiläisestä perheestään ja lapsuudestaan Egyptissä. Kaunista, runollista kieltä.

Aden / Jemen (14.10)
     Netistä onnistuin löytämään dekkarin, joka sijoittuu Jemenin pääkaupunkiin Sanaahan, mutta Adenkin mainitaan muutamaan kertaan. Peggy Hansonin romaanista Deadline Yemen opin yhtä ja toista Jemenistä, joka on jäänyt melkoisen vieraaksi.

Bombay (Mumbai) / Intia (20.10.)
     Sujata Masseyn rikosromaani Murha Bombayssa sijoittuu 1920-luvun Intiaan ja sisältää herkullista ajankuvaa.

Kalkutta / Intia (25.10.)
     Osa Masseyn kirjasta tapahtuu Kalkutassa, joten kirjaan saman teoksen tähän.

Hongkong / Kiina (6.11.)

Jokohama / Japani (14.11.)
     Heikki Valkaman tuore dekkari Tulikukka sijoittuu Kiotoon, Japaniin, ja Jokohama mainitaan siinä parissa kohtaa.

San Francisco / Yhdysvallat (3.12.)
New York / Yhdysvallat (11.12.)

Lontoo / Iso-Britannia (21.12.)
     Ehkä tämä on huijaamista, mutta koska en ole aikaisemmin lukenut Jules Vernen kirjaa Maailman ympäri 80 päivässä, johon tämä haaste perustuu, päätin lukea sen nyt ja sijoittaa kirjan Lontooseen, josta Fogg alkoi matkansa ja jonne se päättyi. Tietysti voi ajatella, että kirja korvaa kaikki ne kaupungit ja satamat, joista en lukenut erillistä kirjaa, mutta sehän ei tietenkään ole haasteen tarkoitus!

Kiitos, Henna, kivasta haasteesta, johon joutui vähän etsimään sopivia kirjoja (positiivista!). Vähän jäi harmittamaan, etten aloittanut haasteeseen lukemista aikaisemmin ja saanut ainakin New Yorkia vielä mukaan, mutta eihän mikään estä palaamasta väliin jääneisiin kaupunkeihin ensi vuonna, vaikka haaste päättyykin nyt.

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Mitä kaikkea kirjassa voikaan tapahtua, kun sen päähenkilö lähtee vastentahtoisesti lyhyelle matkalle Englantiin siskonsa häihin? 

1) Ensinnäkin, matka voi pidentyä usealla viikolla ihan siitä syystä, että Heli-sisko on tahallaan kirjoittanut hääkutsuun väärän, paljon oikeaa aikaisemman hääpäivän, koska on pelännyt, ettei Suomen sisko Nora tule muuta kuin häätilaisuuteen, vaikka Heli niin haluaa ja tarvitsee häntä myös häävalmisteluihin.

2) Toiseksi, perillä voi odottaa aivan ihastuttava vanha goottilainen kartano ja uskomattoman komea kartanon perijä, joka sattuu olemaan Helin sulhanen Mark. Ja kun kartanon aivan yhtä hurmaavaa puutarhaa hoitelee toinen aatelinen komistus, jonka pelkkä näkeminen värisyttää... 

3) Kartanossa on kuitenkin jotain mystistä, pelottavaa ja outoa. Nora ei voi olla ajattelematta yliluonnollisuuksia englantilaisissa kauhuromanttisissa romaaneissa, kun hän löytää kuolleen korpin, ja vaikka sille löytyy selitys, Nora huomaa kartanon ilmapiirin pahaenteisyyden.

4) Ja kun Nora pääsee perille synkästä sukusalaisuudesta, kadonneesta kartanon esikoispojasta, Markin isoveljestä, josta edes Heli ei ole kuullut sanaakaan ja jonka muistoa äiti, kartanon rouva, lähes palvoo,

5) ei tarvita paljon siihen, että Nora joutuu hengenvaaraan, sillä ihan ilmeisesti hän on uteliaisuuttaan pistänyt nenänsä johonkin sellaiseen, jota joku ei halua päivänvaloon.

6) Ikään kuin chick lit romantiikassa, kauhussa, sukuhistoriassa ja jännityksessä ei olisi tarpeeksi yhdelle kirjalle, kirjailija Niina Mero lisää Englantilaiseen romanssiinsa ihka aitoja Englannin romantiikan ajan runoilijoiden runoja, englanniksi. Nora opiskelee ja tekee gradua juuri heistä, ja hänelle pääsy Oxfordiin tapaamaan alan tutkijaa ja keskustelut Shelleystä, Keatsistä, Poesta ovat unelmien täyttymys. Englannin matka ja sen pidentyminen ei sittenkään ollut hullumpi ajatus.

Niina Meron romaani on runsas, mutta kepeä kuunneltava. Viittaukset englantilaisiin runoilijaklassikkoihin ja lainaukset heidän tuotannostaan tekevät siitä astetta syvemmän ja kiinnostavamman kuin mitä monet romanttiset viihdekirjat minulle tavallisesti ovat. Kuunneltu kirja ja sen runot herättävät myös hinkua tarttua mainittujen brittikirjailijoiden teoksiin ja lukea heidän runojaan ihan perinteisistä painetuista kirjoista. Ja sehän on aina ansio kirjalle, jos se houkuttelee lähtemään lukupolulle.

               Niina Mero: Englantilainen romanssi, äänikirja
                 Kustantaja: Gummerus 2019 (painettu kirja 2019)
                 Lukija: Pirjo Heikkilä, 10 t 14 min                 
                 Kansi: Jenni Noponen

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeatin tilauspalvelusta (HS:n tilaajaetu kesällä).

Pirjo Tuominen: Opettajatar

Sattumoisin luin melkein peräkkäin kaksi kirjaa, joissa kummassakin pääosassa on (koti)opettajatar ja jotka ajallisesti sijoittuvat 1800-luvun puolivälin tienoille, toinen Englantiin ja toinen Suomeen, Helsinkiin ja Hämeeseen. Heinäkuiseen Klassikkohaasteeseen luin Anne Brontën romaanin Agnes kotiopettajatar ja automatkoilla olen kuunnellut Pirjo Tuomisen teosta Opettajatar.

Opettajatar on Rosa Balck, Haminan keisarillisen kadettikoulun opettajan, maisteri Platon Balckin, vanhin tytär. Maisteri on leski ja yksinhuoltaja neljälle jo aikuistuneelle tyttärelle. Maisteri on kovistellut erästä kadettioppilastaan, ja tämä päättää kostaa aiheuttamalla häväistysjutun, joka tahraa Rosan maineen. Koko perheen on jätettävä Hamina ja muutettava Helsinkiin. Aika on 1850-luku.

Helsingissä varattoman isän ja tyttöjen on mietittävä elatustaan nyt, kun isällä ei ole enää opettajan palkkaansa. Hän on kuitenkin opettanut tyttärensä hyvin, ja perhe perustaa kaupunkiin tyttöpensionaatin. Rosasta kehittyy taitava ja pidetty opettaja kouluun. Häväistysjuttu saavuttaa hänet Helsingissäkin, ja kun pensionaatti joudutaan sulkemaan, muut tytöt saavat opettajan paikat muualta, mutta Rosa ei.

Sitten Helsingin taloon tulee vieraisille tuntematon vapaaherra ja tehtailija Helmer Örn Akilan kartanosta Hämeestä. Hän on kuullut liikekumppaneiltaan hyvää Rosan opetustaidoista ja pyytää tältä apua suunnittelussa, sillä hän haluaa perustaa koulun tehdaslaitostensa työntekijöiden lapsille. Rosa matkustaa isänsä ja sisarensa kanssa  Akilaan ja tutustuu niin sen leski-isäntään kuin tämän korskeaan äitiinkin sekä keskustelee koulun perustamisesta kartanon järjestämiin tiloihin. Asiat eivät kuitenkaan etene - ovatko juorut häväistysjutusta tulleet Akilan isännän korviin? Hänen, jonka ajatteleminen saa Rosan posket punehtumaan.

Tällaisesta alkuasetelmasta Pirjo Tuominen kutoo Opettajattaren juonen, joka vie Rosa Balckin ja hänen perheenjäsentensä elämää 1850-luvulta 1870-luvulle. Taustalla Suomi kehittyy Venäjän osana, Itämaista sotaa käydään Helsingin edustalla 50-luvulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä maa kärsii nälkävuosien otteessa eivätkä kaikki Rosan läheiset säästy sen seurauksilta. Osa perheenjäsenistä matkustaa Itä-Preussiin ja Italiaan. On vakavia sairauksia, keuhkotautia ja koleraa, mutta niiden vastapainona rakastumisia, kihlajaisia, häitä ja uuden sukupolven syntymisiä.

Tuomisen epookkiromaani on viihdyttävää kuunneltavaa, ja juonenkäänteitä riittää Rosan, hänen sisartensa ja isänsä elämänvaiheissa. Ajankuvana kirja on mainio ja valottaa Suomen alkavaa teollistumista ja kansankoulutusta sekä varsinkin naisen asemaa monesta näkökulmasta. Aviomies saattaa hävittää kaupunkitalon, jonka nainen on saanut vanhemmiltaan myötäjäisiksi, sillä naineella naisella ei ollut oikeutta omaan omaisuuteen. Samoin oli laita naimattoman naisen, hänellä oli oltava huoltajana joku miessukulainen tai esimerkiksi asianajaja, vaikka hän olisi ollut 70-vuotias. Kirjassa asiantila tosin koituu parin naisen eduksi: kun eräs isäntä tekee ikääntyneiden, mutta naimattomien, naisten kanssa velkasopimuksia, niin että nämä joutuvat puille paljaille, sopimukset eivät olekaan laillisia, koska ne on allekirjoittanut toinen naisista ja koska heidän virallinen holhoojansa on kuollut kymmenen vuotta aikaisemmin. Vain leskeksi jäänyt nainen ei tarvinnut miesholhoojaa päättämään asioistaan ja hoitamaan omaisuuttaan.

Aikaisemmin olen lukenut Pirjo Tuomisen rikosromaanin Tuonelan joutsen.

          Pirjo Tuominen: Opettajatar, äänikirja
          Kustantaja: Tammi 2019 (painettu kirja 2019)
          Lukija: Krista Putkonen-Örn, 14 h 48 min
          Kansi: Mika Kettunen

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelusta.
MUUALLA: Etelä-Saimaa, Rentoakankaali

Helmet-haasteessa kirja käy kohtiin 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 32. Kirjan nimessä on ammatti, ja 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Kaunis vaate".

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset

Kirjasarjan lukeminen on seurustelua tuttavaksi tulleen ihmisen kanssa. Joskus tutustuminen kestää aikansa, joskus sarjaan ja sen päähenkilöön ihastuu välittömästi ensimmäistä osaa lukiessa. Kummassakin tapauksessa uuden kirjan ilmestyminen merkitsee kuulumisten päivitystä vanhan tutun seurassa.

Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan Karl Axel Björk -sarjan uusimmassa Björk on saatu taas Suomen kamaralle. Piipahdus työtehtävissä Berliinissä ja iljettävän rikollisen saaminen vastaamaan tekosistaan siellä oli toki miljööltään mukavan erilainen Björk-kirja, mutta olen niin tykästynyt 20-luvun Helsinkiin, että tervehdin ilolla Karl Axelin paluuta tutuille kulmille.

Sarjan kuudennessa osassa Kirkkopuiston rakastavaiset Karl Axel Björk aloittelee työuraansa Gustav-setänsä yrityksessä. Valtion virkamiehen tehtävät olivat jääneet taakse, kun Björk sai sedältään työtarjouksen selvittää Berliinin toimiston asioita. Nyt Helsingin konttorissa Björkistä sukeutuu varsin hyödyllinen liikemies, apulaisjohtaja, joka osaa vakuuttaa asiakkaat puheillaan ja hankkii setänsä firmalle isoja sähkösopimuksia. 

"... hän tunsi hyvin ihmiset ja osasi neuvotella ja hieroa kauppoja, vaikka hän ei ollut kovin seurallinen, vaan pikemminkin yksinänsä viihtyvä. Ja hänellä oli terävä pää: hän oppisi sen, minkä tahtoi oppia."

Vapaa-ajalla Björk jatkaa yksityisetsiväharrastustaan eikä malta jättää rikollisia rauhaan silloinkaan, kun Vanhan kirkon kirkkopuistosta löydetään nuoripari kuolleena. Asetelma tuo mieleen Romeon ja Julian: kaksoisitsemurha, jossa nuori mies on ensin ampunut neidon ja sitten itsensä.

Karl Axel Björk ei kuitenkaan usko neiti Fredrika Walkendorfin ja apteekkarinpoika Erik Ahlmanin kaksoisitsemurhaan, eikä niin tee hänen poliisiystävänsä Martti Ekmankaan, sillä kuolintapauksessa on jotain mieltä askarruttavaa. Björkin tutkimukset vievät hänet parikin kertaa pois Helsingistä, toisen kerran Lappeenrantaan ja toisen Kotkaan, joissa kummassakin hänellä on Gustav-sedän liikeasioita. Neiti Walkendorfin ja hänen isäpuolensa menneistä vaiheista alkaa paljastua yhtä ja toista epäilyttävää. Käy ilmi, että herra Walkendorf on jo vuosien ajan sotkeutunut inhottaviin rikollisiin puuhiin yhdessä varsin korkeitten tahojen kanssa. Näistä tekemisistä perille pääseminen tietää hengenvaaraa jokaiselle, joka sitä yrittää. Ja kun yksityisetsivä Björk kaivautuu salaisuuksiin, hän huomaa, että tietyt rikolliset tulevat liian lähelle hänen setänsä liikeyritystäkin.

Rakkausasioissa Karl Axel Björk huojuu edelleen kahden naisen välillä. Lisbet-serkku on viehättävä ja älykäs ja vetää Björkiä puoleensa ja Gustav-sedän perheeseen. Toisaalta Ida Helanderkin on ihana, ja Björk saa ihailla hänen nokkeluuttaan, kun kutsuu hänet Lappeenrantaan kumppanikseen selvittämään Fredrika Walkendorffin ja hänen isäpuolensa viime vuosien oloja. Kummastakin naisesta Björk tietää, ettei tule koskaan rakastamaan heitä samalla palolla kuin Katjaa, mutta aika Berliinissä osoitti jälleen, että Katjaa hän ei voi saada. Se jos mikä on omiaan alakuloistuttamaan miehen mieltä. Naisasiat jäävät sen verran kesken tässä Karl Axel Björk-sarjan kuudennessa osassa, että lisää rikosselvittelyjä - ja naisasioita - on epäilemättä luvassa lukijoitten iloksi.

Björk-sarjan teokset:
     1. osa: Yön sydän on jäätä (2014)
     2. osa: Käärmeitten kesä (2015)
     3. osa: Kuka kuolleista palaa (2016)
     4. osa: Koston kukat (2017)
     5. osa: Tiergartenin teurastaja (2018)
     6. osa: Kirkkopuiston rakastavaiset (2019)


          Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset, äänikirja
          Kustantaja: Otava 2019 (painettu kirja 2019)
          Lukija: Aku Laitinen, 8 h 51 min

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelusta. MUUALLA: Kirjavinkit ("iso suositus"), Vantaan Sanomat ("me-too-henkeä 20-luvun Helsingissä")

Helmet-haasteessa laitan tämän kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää, sillä 20-luvussa on mielestäni jotain puoleensa vetävää. Itsenäisyys on uutta, kaikki kehittyy ja reipastuu sodan jälkeen, toista maailmansotaa ei vielä ounastella.