Anni Swan: Ollin oppivuodet (Klassikkohaaste 13)

Anni Swanin kirjat olivat suosikkejani lapsena - lainasin niitä koulun kirjastosta ja varmaan myöhemmin kaupunginkirjastostakin. Kun hiljattain sain käsiini Ollin oppivuodet, luulin lukeneeni sen lapsuudessa, mutta tämä taisi kuitenkin jäädä väliin, sillä en muista tällaista Swanin tarinaa ollenkaan. Niinpä kirja on omiaan 13. Klassikkohaasteeseen, jota luotsaa Kirjakaapin kummitus -blogi.

Olli kasvaa Koivumäen kartanon ainoana poikana ja perillisenä. Hän on hemmoteltu ja tottunut saamaan haluamansa, ja kerran kiukuspäissään hän lähtee karkumatkalle. Hän aikoo pois kotoa aina Amerikkaan asti.  Olli ei ole ehtinyt kovinkaan kauas, kun hänen serkkunsa Kaarle ratsastaa hänen ohitseen. Kaarle vie Ollin omaan ränsistyneeseen kartanoonsa yöksi, ja ennen aamua Kaarlella on suunnitelma siitä, miten hän voi huijata Ollille tulevan perinnön itselleen. Niinpä hän suostuttelee Ollin lähtemään kanssaan Ruotsiin.

Ruotsissa Olli joutuu suutarimestari Simolinin perheeseen ja ilkeän mestarin ja hänen poikiensa kiusattavaksi.  Simolinin vaimo säälii poikaa, mutta miesväki kohtelee Ollia julmasti. Kuluu pari, kolme vuotta. Kaarlen suunnitelma on ilkeä: hän maksaa Simolinille pojan ylläpidosta ja vaitiolosta, ja kun Kaarlen pyynnöstä Olli lähettää äidilleen kirjoittamansa kirjeet Kaarlen osoitteeseen, joka ei tietysti koskaan saa niitä, Olli ei voi muuta kuin uskoa serkun väitteet siitä, että isä ja äiti ovat hylänneet poikansa konnuuksien takia.

Onneksi Olli saa yhden hyvän ystävän, Ränni-Pellen, joka houkuttelee Ollin karkaamaan kanssaan merille. Olli päätyy laivaan, joka tuo hänet Helsinkiin, ja joidenkin vaiheiden kautta suutarimestari Jokelan apupojaksi. Ollille koittaa paremmat ajat. Jokela on ystävällinen, ja naapurista Olli löytää ystäviä. Olli on myös oppinut läksynsä: kiukuttelevasta pikkupojasta on koettelemuksissa kasvanut ystävällinen, kohtelias ja vastuuntuntoinen nuorukainen. Joka kaipaa kotiaan, jonne ei usko olevansa tervetullut, ja vanhempiaan, joiden ei usko haluavan edes nähdä häntä.

Monien käänteiden, seikkailujen ja vastoinkäymisten jälkeen kaikki päättyy hyvin, kuten Anni Swanin lastenromaaneissa tapaa käydä. Vanhahtava kieli on minusta viehättävää, mutta mietin kyllä, mitä nykylapset tuumivat siitä. Vai lukevatko he Swania? Kirja on kirjoitettu yli sata vuotta sitten ja on sanavalinnoissaan aikansa tuote. Kun Ränni-Pelle kerran suuttuu, hän sadattelee reippaasti: "Vai sinä, sen saamarin Simolin, sinä kaikkien konnien pääpappa, sinä sakaali, hottentotti, kalmukki!" Tarina on koskettava, paikoin nostalginen ja jopa pateettinen. Sopivaa lukemista helteiseen kesäsäähän.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Anni Swanin kirjoista Iris rukka, Sara ja Sarri, Sara ja Sarri matkustavat, Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark. 

Helmet-haaste: Kirjassa opetetaan jokin taito (Ollille opetetaan suutarin työtä.)

          Anni Swan: Ollin oppivuodet, 197 s.
          Kustantaja: WSOY 1973 (SiniSet-sarja; 13. painos, 1. p. 1919)
          Kannen kuva: Martta Wendelin

Klassikkohaasteen koonti ja linkit muiden blogien kirjoituksiin löytyvät TÄÄLTÄ:

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

Anni Swan: Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark

Anni Swanin nuortenromaanit olivat lapsuuteni suosikkeja ja nyt lukemani kirjapari sieltä parhaasta päästä. Iris rukan voittanutta ei kirjailijan tuotannossa minulle kuitenkaan ole.

Pikkupappilassa-romaani alkaa siitä, kun pappisperhe muuttaa isän uuden viran myötä maalaisseurakuntaan Hämeeseen. Elämä pikkupappilassa on vaatimatonta, vilkasta ja viehkeää, lapsia papilla ja hänen rouvallaan on seitsemän, ja lisää väriä tuovat naapuriperheiden jälkikasvu. Erityisesti kirjassa nousevat esiin papin tyttäret. Minna, esikoinen, on kaunis, hyvä ja viisas ja hän on juuri palannut kotiin opinnoistaan Haminan naisopistosta. Martta on ahkera ja käytännöllinen apu pappilan kotitaloudessa ja käsitöissä, Liisi taas innostunut historiasta, ja hän haluaakin Helsinkiin opiskelemaan, jos vain pellavasadosta saadaan tarpeeksi rahaa koulumaksuihin. Ulla kulkee metsissä, hurmaantuu luonnosta ja kaikesta kauniista ja haaveilee tulevansa kirjailijaksi. Tytöistä nuorin, 10-vuotias Lotti, sen sijaan aikoo mammaksi, jolla on kaksitoista lasta. Hän huolehtii tunnollisesti  nukeistaan ja pelastamastaan kulkukissa Mossesta. Tyttöjen jatkona ovat vielä pikkupojat Kaarlo ja Lauri.

Pikkupappilan tyttöjen sanotaan muistuttavan Louisa M. Alcottin Pikku naisia -romaanin sisarussarjaa. Sitä en muistaakseni ole lukenut, mutta Swanin tytöistä tuli mieleen hiljattain lukemani Rauha S. Virtasen Seljan tytöt. Seljan perheestä kun löytyy myös runoja kirjoittava haaveilija ja kotona puuhailua rakastava, järkevä nuorimmainen. Seljan elämänpiiri kuitenkin on uudemmalta vuosisadalta ja muutenkin erilainen kuin pastori Sandin tytöillä.

Pikkupappilaan on sisällytetty toinen toistaan romanttisempia juonikuvioita. On äidin serkku Ulrik Schöring, joka on kadonnut jäljettömiin petyttyään rakkaudessa ja jonka uskotaan kuolleen, mutta joka nyt palaakin Amerikasta vauraana miehenä. Hän ostaa takaisin aikanaan pakkohuutokaupalla myydyn sukukartanon ja löytää vaimon pikkupappilasta. On pappilan naapuriin päätynyt löytölapsi Mark, joka rakastaa viulunsittoa, ja kun Harjulassa ei saa soittaa, hän pakenee ja ryhtyy kulkuriksi. Pappilan Ulla ymmärtää Markia, ja pappilan Minna saa Markin houkutelluksi palaamaan Harjulaan, kun lupaa, että poika saa soittaa pappilassa. Löytyypä Markin isäkin ihmeellisen sattuman kautta. Ja on Sarvimäen paronin ainoa poika, joka ei tule toimeen äitipuolensa kanssa, ja siksi karkaa rengin vaatteissa maantielle ja pestautuu tuntemattomana pappilan rengiksi.

Anni Swanin romaanin kieli ja juoni tuntuvat vanhahtavilta, mutta kuinka muuten voisi ollakaan, kun sen ensipainos ilmestyi melkein sata vuotta sitten vuonna 1922. Lisäksi nimiösivulla on luonnehdinta "Kertomus isoäidin ajalta", joten se kuvaa elämää joskus 1800-luvulla. Ajankuva on viehättävää, ja kirjan juonen moninaiset käänteet ja tapahtumat tempaavat mukaansa. Pappilassa ollaan köyhiä, mutta kuulutaan kuitenkin pitäjän sivistyneistöön, joka seurustelee vallasväen ja aatelistenkin kanssa. Samalla ollaan tuttuja myös talonpoikien taloissa ja mäkitupalaisten mökeissä. Arvomaailma on kristillinen, kuten papin perheelle sopii, apua tarvitsevia autetaan, missä voidaan, ja lapset kasvatetaan rehellisiksi ja oikeudenmukaisiksi.

Kirja on valittu Ylen 101 kirjaa -sarjan vuoden 1922 kirjaksi. Se on luettavissa e-kirjana verkosta, joskin itse luin sen ihan perinteisenä paperikirjana. Linkin kautta pääsee katsomaan myös TV-keskustelua kirjasta Ylen 101 kirjaa -sarjassa.

      Anni Swan: Pikkupappilassa, 234 s.
      Kustantaja: WSOY 1987 (13. painos; 1. p. 1922)
      Kansi: Martta Wendelin

Pikkupappilassa sai jatkoa, kun Anni Swan kirjoitti sille pariksi nuortenromaaninsa Ulla ja Mark. Kirja alkaa romanttisesti pappilan tyttären häillä, jonne tulleet isän opettajasisaret toteavat, että Ullan pitäisi päästä kouluun. Niinpä Ulla matkustaa kolmen naimattoman tädin kanssa kaupunkiin heidän kouluunsa ja saa asua heidän kodissaan. Koti-ikävän hellitettyä Ulla sopeutuu kouluun ja tätien kotiin ja saa uusia ystäviä.

Samanaikaisesti löytölapsi Markin saksalainen isä menee naimisiin Suomessa ja muuttaa Berliiniin. Mark pääsee mukaan ja saa ottaa viulutunteja. Äitipuoli ei kuitenkaan pidä Markista, sillä hän ei usko pojan oikeasti olevan hänen miehensä lapsi, vaikka tämä itse on vakuuttunut siitä. Sitten isä yllättäen kuolee, mutta ehtikö hän tunnustaa Markin pojakseen? Mitään paperia siitä ei tunnu löytyvän.

Äitipuoli huolehtii Markista lähettämällä tämän pois kotoa yksityisesti koulutettavaksi. Uusi opettaja on ankara mies eikä siedä pojan laiskottelua ja viulun vinguttelua. Mark karkaa ja lyöttäytyy yksiin kulkevien soittajien kanssa. Seurueen konserttikiertue saapuu Ullan koulukaupunkiin. Tätien kieltoa uhmaten Ulla pääsee katsomaan unkarilaista musiikillista ihmelasta, joskin vain aidan päälle kiipeämällä, ja hän ei ole uskoa silmiään, kun hän tunnistaa valeasuisen ystävänsä. Nuoret tapaavat, mutta sitten seurue häviää kaupungista. Seuraa jännittäviä juonikiemuroita ja takaa-ajo, mutta Markin käy lopulta oikein hyvin, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana.

      Anni Swan: Ulla ja Mark, 246 s.
      Kustantaja: WSOY 1978 (8. painos; 1. p. 1924)
      Kansi: Martta Wendelin

KIRJAT ovat kirjastolainoja.
MUUALLA Pikkupappilasta ovat kirjoittaneet Maailman ääreen, Sheferijm -blogit sekä Ullasta ja Markista Maailman ääreen ja Sheferijm -blogit.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 56 ja 57), Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste.

Anni Swan: Iris rukka

Iris rukka oli lapsuusaikojen kirjasuosikkini, ja paljon pidin muistakin lukemistani Anni Swanin lastenromaaneista. Nyt tartuin pitkästä aikaa uudelleen Iriksen tarinaan - ja kuinkas siinä kävikään? Kirja on edelleen viehkeä ja liikuttava ja toivoa luova. Vaikka siinä menetetään ystävä sairaudelle ja kuolemalle, siinä myös parannutaan, keppostellaan ja uskotaan sekä toivotaan, että elämässä käy vielä hyvin kaiken ikävän, surun ja tylyn kohtelun jälkeen.

Mutta muistikuvani kirjan tapahtumista eivät pitäneet paikkaansa! Tai siis eivät pitäneet kaikilta osin paikkaansa. Joko olin unohtanut asioita tai sitten näkemäni Iris rukan elokuvaversiot eivät olleetkaan yhtenevät romaanin kanssa, sillä ne taidan nyt muistaa paremmin. Esimerkiksi Iriksen ja hänen isänsä ensimmäisen kohtaamisen tapahtumapaikka oli muistini mukaan ihan eri kuin mitä kirjasta nyt luin. Ja täysihoitolan tapahtumista minulla oli hyvin vähäisiä ja hämäriä muistikuvia. Aivan täysin olin unohtanut sen, että Iris keksi kaikenlaisia kommelluksia ja kepposia. Mieleeni ovat syvemmälle painuneet kaikki liikuttavat ja surulliset kohtaukset. Mikä kertonee jotain asioiden mielessä pysymisestä ja yli päätään oppimisesta.

Elämänsä alkutaipaleen Iris kasvoi maaseudulla etäisten sukulaisten hoivissa. Äiti oli kuollut, kun Iris oli aivan pieni, ja isä lähtenyt heti sen jälkeen konsertoimaan ulkomaille. Nyt tyttö on 11-vuotias, ja hänen enonsa kutsuu hänet Helsinkiin perheeseensä asumaan, jotta Iris pääsisi kouluun ja saisi kunnon kasvatusta. Alku kaupungissa on hankala: serkut vieroksuvat ja häpeävät häntä hänen maalaisuutensa tähden. Iris taas ystävystyy sellaisten lasten ja nuorten kanssa, jotka osaavat arvostaa hänen teeskentelemättömyyttään ja suoruuttaan. Monien koettelevien ja surullisten vaiheiden jälkeen asiat kääntyvät lopulta hyvälle tolalle Iris rukalle ja hänen läheisilleen.

Ihana kirja, joka jaksaa liikuttaa edelleen. Nyt huomasin muutakin. Kieli on hurmaavan vanhahtavaa, eikä ihme, sillä Anni Swan kirjoitti kirjan jo 1916. Kasvatuksellinen ote kirjassa on paikoin osoitteleva - hemmotellut, pinnalliset enon lapset ja heidän rinnallaan hyväsydäminen Iris-luonnonlapsi -, mutta tuollainen taisi olla tapana tuon ajan lasten ja nuorten kirjoissa. Koululaiselämän kuvaus on kiintoisaa ajankuvaa ja luullakseni aitoa, sillä kirjailija toimi opettajana pitkään viime vuosisadan alussa. 

Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaasteessa. Samalla pääsen osallistumaan Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen, johon tähän asti olen lukenut vain Tiina-kirjoja.

          Anni Swan: Iris rukka, 189 s.
          Kustantaja: WSOY 1987 (18. painos, 1. p. 1916)
          Kannen kuva: Martta Wendelin

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Iris rukasta ovat kirjoittaneet Aino, Katja/Kirjojen kammari, Katja/Lumiomena, 

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, sillä siitä on tehty elokuva), 100 suomalaista kirjaa (no 30), Ajattomia satuja ja tarinoita, Lapsuuteni kirjasuosikit 

Anni Swanin Sara ja Sarri -kirjat

Anni Swanin (1875-1958) kirjat olivat lapsuudessani suosikkien joukossa, ja Iris rukka niistä rakkain. Tänä vuonna rakastetun kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta, joten tartuin hänen Sara ja Sarri -kirjoihinsa, joita en muista aikaisemmin lukeneeni.

Sara ja Sarri
kertoo orvoksi jääneestä Sarrista eli Saara Krankista, papin tyttärestä, joka on kasvattina kanttorin perheessä. Kanttorska pitää kovaa kuria ja töitä on tehtävä paljon. Sarrin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hänen sukulaisensa, tehtailijan tytär Sara Krank, kaipaa toveria. Sara on menettänyt äitinsä, sairastelee eikä jaksa käydä tavallista koulua, joten hänen leski-isänsä etsii tyttärelleen toveria hyvästä perheestä. Kanttorilaan tulee kirje, ja Sarri matkustaa tuota pikaa Kaunialan kartanoon Helsingin lähelle. Oi onnea! Miten kaunis talo, oma huone ja sieviä vaatteitakin. 

Sarasta ja Sarrista tulee erottamattomat, niin koulunkäynnissä kuin kaikissa kepposissakin, joihin Sara saa kiltin Sarrin houkutelluksi. Erään kerran he vaihtavat keskenään vaatteita kylään mennessään, ja paikalla olevat nuoret kohtelevat Saran vaatteissa olevaa Sarria kuin tämä olisi rikas perijätär. Tytöt vannovat viattomuuttaan - heillähän on sama nimi, joten voiko heitä syyttää, jos ihmiset olettavat olemattomia vain heidän ulkoasunsa perusteella.

Saran isän onni kuitenkin kääntyy, hän menettää kaiken omaisuutensa, ja muuttaa tyttöjen kanssa Saran äidinperintonä enoltaan saamaan Louhelaan, jossa he elävät paljon niukemmin kuin ennen ja joutuvat perehtymään puutarhanhoitoon ja maanviljelykseen. Kepposia ei täältäkään puutu, ja kerrotaanpa Louhelassa tarinaa aarteestakin, jonka merikapteeni-eno olisi sinne kätkenyt. Sitä havittelee myös enon häijy laivapalvelija. Tyttöjen avuksi tulee heidän ystävänsä Paul, - ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sara ja Sarri matkustavat
on kertomus Euroopan matkasta, jolle Sara isänsä ja Sarrin kanssa lähtee hoidattamaan isän terveyttä. Mukaan he palkkaavat tyttöjen seuraksi ja kaitsijaksi Bellan, joka kertomansa mukaan on balttilaista aatelissukua ja mielellään livauttaakin hienojen sukulaistensa nimiä.

Ensin matka suuntautuu Italiaan ja aina Sisiliaan asti. Siellä käydään monissa vanhoissa kaupungeissa, ihaillaan kirkkoja ja museoita, ja yövytään pienissä hotelleissa, joista monet ovat herra Krankille tuttuja hänen aikaisemmalta matkaltaan. Italian osa kirjaa oli yksitoikkoisempi kuin muu matka, sillä se sisälsi runsaasti kuvauksia matkanteosta, maisemista, kirkkorakennuksista ja siellä olevista kuvista ja patsaista. Ehkä 30-luvun lapsesta se oli kiintoisaa, kun ei ollut televisiota, ei kaikille värikkäitä kuvalehtiäkään.

Italiasta matka jatkuu terveyskylpylään Tšekkoslovakiaan, sieltä yön selässä valepukuista ja passitonta sotilasta auttaen Unkariin, Budapestistä Wieniin ja Tirolin sekä Venetsian kautta viimein kotimatkalle pohjoiseen. Italian jälkeiseen loppumatkaan mahtuu uskomattomia seikkailuja, ja monista kohdatuista ihmisistä tulee tyttöjen ystäviä. Seikkailujen lomassa tytöt kuulevat taruja ja legendoja näkemistään paikoista, ja Keski-Euroopan valtioiden historiakin tulee tutuksi sen keskellä elävien uusien ystävien kautta.

*** *** *** *** ***

Sara ja Sarri on perinteinen tyttökirja teemoiltaan: orpotyttö, kohtalonomaisia käänteitä rääsyistä rikkauteen ja varakkuudesta vaivoihin, reippaita ja rohkeita tyttösankareita, kepposia, kummituksia, aarteenetsintää, lujaa ystävyyttä ja onnellinen loppu. Tämä oli ihana kirja, koskettava ja reipas samaan aikaan. Oli mukava lukea myös vanhahkoa suomen kieltä!

Sara ja Sarri matkustavat on taas matkakertomus, joka tyttökirja-aineksen lisäksi sisältää paljon kansantaruja eri maista, viittauksia tunnettuihin historian henkilöihin, hallitsijoihin, kansallissankareihin, kirjailijoihin ja muihin taiteilijoihin. Minä opin uutta Keski-Euroopan maiden historiasta ennen vuotta 1930: eri sodissa jaetut maat ja valtiot ovat erottaneet perheenjäsenet eri puolille rajaa ja tuoneet hallitsijoita, joiden aikana oma kieli ja kansallisidentiteetti eivät ole olleet sallittuja. Pitäisikin etsiä jotain historiallista luettavaa alueelta! 


      Anni Swan: Sara ja Sarri. Kootut kertomukset 7. 212 s.
      Kustantaja: WSOY 1976 (10. p., ensipainos 1927)
      Kannen kuva: Martta Wendelin

      Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat. Kootut kertomukset 8. 218 s.
      Kustantaja: WSOY 1980 (9. p., ensipainos 1930).
      Kannen kuva: Martta Wendelin


KIRJAT lainasin kirjaston varaston lastenosastolta.

MUUALLA: Saran kirjat -blogissa viihdyttiin molempien kirjojen seurassa, Assyriologin lifestyle -blogissa ikävöitiin Roomaan Saran ja Sarrin matkassa.

HAASTEET:
Osallistun kirjoilla Naistenviikon lukutempaukseen Saaran päivänä 19.7. Onnittelut vain kaikille Saroille ja Saaroille!

Sara ja Sarri sopii maataloustöiden kuvauksellaan Maalaismaisemia -lukuhaasteeseen.
Sara ja Sarri matkustavat taas sopii Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen, jossa sen kanssa päästään Wieniin asti.