Sujata Massey: Satapurin jalokivi

Korona-aikaan julkaistiin sentään uusia kirjoja, vaikkei niitä saanutkaan kirjastosta ennen toukokuun puoliväliä. Onneksi olin varannut hyvissä ajoin Sujata Masseyn Intiaan sijoittuvan historiallisen mysteerin Satapurin jalokivi. Perveen Mistry tutkii -sarjan ensimmäinen osa Murha Bombayssa oli koukuttava ja tutustutti minut Intian ensimmäiseen naispuoliseen asianajajaan Perveen Mistryyn, joka on kuvitteellinen hahmo, mutta saanut inspiraationsa tosielämän asianajajasta Cornelia Sorabjista.

Satapurin jalokivessä Perveen Mistry saa jälleen lainopillisen tehtävän sukupuolensa takia. Tällä kertaa hän joutuu matkustamaan Bombaysta pieneen Satapurin ruhtinaskuntaan vuoristoiselle maaseudulle. Satapurin maharadža on kuollut pari vuotta sitten ja hänen alaikäinen poikansa vuosi sitten. Kuolleen prinssin nuorempi veli, vasta kymmenvuotias Jiva Rao, on tuleva hallitsija, mutta hän nousee valtaistuimelle vasta kahdeksantoistavuotiaana. Siihen asti hänen valtakuntaansa hallitsee pääministeri yhdessä englantilaisen poliittisen asiamiehen kanssa. 

Asiamies on myös prinssin edunvalvoja, joka vastaa hänen sekä hänen pikkusiskonsa ja äitinsä, edesmenneen maharadžan lesken, hyvinvoinnista. Asiamiehen tehtävä on haastava, sillä häntä ei edes päästetä palatsiin. Niin Jiva Raon leskiäiti kuin hänen leski-isoäitinsäkin noudattavat nimittäin purdah-sääntöjä ja elävät eristyksissä palatsissaan. He eivät voi puhua kenenkään ulkopuolisen miehen kanssa.

Niinpä Perveen Mistry, vuonna 1921 Intian ainoa naisasianajaja, ottaa vastaan toimeksiannon brittihallinnolta. Jiva Raon äiti ja isoäiti ovat riitautuneet siitä, missä Satapurin tulevan hallitsijan tulisi käydä koulua. Äiti haluaisi lähettää pojan Englantiin sisäoppilaitokseen, isoäiti taas pitäisi pojan palatsissa yksityisopettajan opetuksessa. Perveenin tehtävä on haastatella kumpaakin maharania, tutustua poikaan ja antaa suositus pojan koulunkäynnistä brittiläisen edunvalvojan puolesta.

Perveen matkustaa junalla ja postihevosen vaunuissa vuoristoon ja majoittuu englantilaisten vierastaloon. Hänen yllätyksekseen asiamies, Colin Sandringham, on naimaton mies, ja Perveen miettii, mitä mieltä hänen vanhempansa olisivat hänen yöpymisestään poikamiehen vieraana, vaikka talossa onkin vierashuoneita pitkä rivi ja palvelijoita eri tehtäviin. Seuraavana päivänä Perveen kannetaan kantotuolissa viidakon läpi Satapurin palatsiin, jonne matka kestää pari tuntia. 

Satapurin palatsissa tunnelma on ankea, sillä kaikki tuntuvat surevan vielä maharadžan ja hänen poikansa kuolemaa. Maharadža kuoli koleraan auttaessaan sairaita kyläläisiä, mutta oliko hänen poikansa metsästysretkellä tapahtunut kuolema onnettomuus vai jotain muuta? Pojan äiti on varma, ettei hänen poikaansa raadellut tiikeri tai leopardi, kuten sanottiin, vaan että hänet murhattiin. Siksikin hän haluaa lähettää nuoremman poikansa Englantiin, jossa hän olisi turvassa palatsissa vaanivalta pahalta.

Jotain pahaenteistä palatsissa on Perveeninkin mielestä, ja hän varmistuu kruununprinssiä uhkaavasta vaarasta, kun hän itse joutuu myrkytysyrityksen uhriksi. Kun kruununprinssi katoaa palatsista, Perveen kiirehtii selvittämään asiaa. Onko Jiva Rao kaapattu vai lähtenyt omille teilleen? Pahat aavistukset mielessään Perveen ratsastaa viidakkoon löytääkseen pojan, ennen kuin on liian myöhäistä, ja joutuu uudelleen hengenvaaraan. Lopussa kaikki salaperäiset tapahtumat saavat selityksensä.

Ilmassa on romantiikkaakin, ainakin melkein, kun Perveen ja komea Colin Sandringham  ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta voi, Perveenhän on jo naimisissa, kuten Murha Bombayssa -kirjan lukeneet tietävät. Vaikka hän asuu erossa miehestään eivätkä he tule enää palaamaan yhteen, Perveen ei tule saamaan avioeroa. Parsinaiset saavat eron vain, jos heidän miehensä ovat pahoinpidelleet heitä niin tuntuvasti, että he ovat menettäneet esimerkiksi jalkansa tai silmänsä. Kirjan loppu enteilee kuitenkin orastavalle romanssille jatkoa. Näin mikäli Jiva Raon äidin suunnitelmiin on luottamista.

Satapurin jalokivi on kiehtovan eksoottinen lukukokemus, joka sijoittuu 1920-luvulle, Intian viidakoihin ja palatseihin. Enpä tiennyt juuri mitään Intian historian siitä ajasta, jolloin britit hallitsivat osaa siitä, ja kirjan hahmoissa henkilöityvät erilaiset suhtautumistavat eurooppalaisiin hallitsijoihin ja heidän asiamiehiinsä. 

         Sujata Massey: Satapurin jalokivi : Perveen Mistry tutkii, 407 s.
         Kustantaja: Gummerus 2020
         Alkuperäinen: The Satapur Moonstone 2019 
         Suomentaja: Maija Heikinheimo  ;  Kansi: Anja Reponen

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA: Kirjavinkit/Marja-Liisa, Ruusun nimi

Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon, jota vietetään parhaillaan. luetut.net -blogista löytyy luettelo viikkoon ilmoittautuneista blogeista.

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.

Sujata Massey: Murha Bombayssa

Perveen Mistry on nuori intialainen nainen, joka on aloittanut työn isänsä lakitoimistossa Bombayssa. Hän on innoissaan, kun isällä on selvitettävänä pesä, jossa Perveen voi olla avuksi ja nimenomaan siksi, että on nainen. Rikas tehtailija on kuollut ja jättänyt jälkeensä kolme vaimoa lapsineen. Perheen jäsenet ovat muslimeja, ja naiset ovat eläneet hulppeassa talossa eristettyinä muusta maailmasta ja erityisesti muista miehistä kuin aviomiehestään tai sukulaisistaan.

Nyt kaikki lesket ovat suostuneet luopumaan perinnöstään ja antamaan osuutensa hyväntekeväisyyteen. Perveenin isä haluaa varmistua siitä, että heille on selitetty, mitä järjestely tarkoittaa heille ja heidän lapsilleen, ja että he ovat todella ymmärtäneet, mihin ovat suostuneet. Mutta asianajaja ei itse voi puhutella naisia, jotka eivät voi puhua vieraille miehille suruaikana. Bombayssa on vain yksi lakitutkinnon suorittanut nainen, joka voi auttaa, Perveen

Vaikka Perveen on suorittanut lakitutkinnon Oxfordissa, kotimaassaan Intiassa hän ei vuonna 19121 voi naisena saada lupaa toimia asianajajana. Sen sijaan hän voi avustaa isäänsä oikeussalissa ja tehdä taustatutkimuksia ja laatia testamentteja. Malabar Hillin leskien tapauksen isä antaa Perveenin tutkittavaksi, sillä tämä voi lähestyä reikäkoristeisten seinien takana oleskelevia naisia kasvokkain, selittää heille heidän taloudellisen tilanteensa ja keskustella heidän kanssaan yksitellen.

Tilanne kiepsahtaa, kun leskien asiainhoitaja murhataan. Juuri tämä mies oli järjestänyt asiat niin, että lesket lahjoittaisivat omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Leskien välitkään eivät ole niin auvoiset kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Kuka halusi asiainhoitajan pois päiviltä ja miksi? Miten kukaan ulkopuolinen pääsi suljettuun taloon kenenkään huomaamatta? Vai onko syyllinen joku talon väestä?

Toisena juonteena Sujata Masseyn dekkarissa Murha Bombayssa : Perveen Mistry tutkii on takaumina kerrottu Perveen Mistryn avioliitto komean kalkuttalaisen miehen kanssa, kun Perveen oli vain 19-vuotias opiskelija Bombayn yliopistossa. Perveyn vanhemmat eivät ensin hyväksyneet avioliittosuunnitelmia, vaikka sulhasen perhe oli samasta uskontokunnasta. He kuuluivat Intian zarathustralaisvähemmistöön, jonka esi-isät olivat aikoinaan purjehtineet Intiaan Persiasta. Perveyn isä antoi lopulta periksi, ja Pervey muutti suuren rakkautensa perässä Kalkuttaan miehensä kotiin. Siellä anoppi noudatti varsin vanhoillisia zarathustralaistapoja. Alun huuman jälkeen Perveen alkoi tuntea itsensä onnettomaksi ja yksinäiseksi uudessa kodissaan, sillä mies työskenteli perheyrityksessä myöhään yöhön, anoppi koulutti miniää perinteisten ruokien saloihin, eikä hänen sallittu jatkaa opintoja Kalkutassa. Puolen vuoden avioliiton jälkeen tapahtuu jotain, joka saa Perveenin pakkaamaan laukkunsa ja palaamaan Bombayhin.

Kaksi juonikuviota leikkaavat toisensa, kun viisi vuotta Kalkutasta lähtönsä jälkeen Perveen on näkevinään aviomiehensä Bombayssa. Kun Perveen eräänä myöhäisenä iltana houkutellaan ansaan, hän ei tiedä, onko sen takana hänen aviomiehensä vai Malabar Hillin leskien asianhoitajan murhan tutkimuksista hermostunut henkilö.

Murha Bombayssa on ensimmäinen lukemani Sujata Masseyn dekkari, vaikka jo jonkin aikaa olen suunnitellut tutustuvani hänen Japaniin sijoittuviin rikoskirjoihinsa, joita kirjailija on suoltanut kokonaisen sarjan. Vuosiin 1921 ja 1916 sijoittuva Bombayn murhamysteeri alkaa verkkaisesti ja sisältää paljon kulttuurista ainesta. Dekkarina teos on mukiinmenevä, ei todellakaan jännittävimmästä päästä, mutta miljöönsä ja ajankohtansa takia minusta kovasti kiinnostava. 

Kirja on myös puheenvuoro naisten oikeuksien puolesta, ja Perveenin isän into ja valmius kouluttaa tyttärensä Intian ensimmäiseksi lakitutkinnon suorittaneeksi naiseksi ansaitsee hatunnoston. Mielenkiintoisinta kirjassa kuitenkin oli päähenkilöiden kuuluminen Intian vähemmistöön, persialaislähtöisiin parseihin eli zarathustralaisiin, ja heidän tapakulttuurinsa ja ajatusmaailmansa esittely. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin lukenut romaanissa zarathustralaisuudesta, joten ihan senkin tähden palaan varmasti Perveen Mistryn tutkimuksien äärelle uudemman kerran. Sarjan toinen osa Satapurin jalokivi julkaistaan suomeksi huhtikuussa 2020.

         Sujata Massey: Murha Bombayssa : Perveen Mistry tutkii, 460 s.
         Kustantaja: Gummerus 2019
         Alkuperäinen: The Widows of Malabar Hill 2018 
         Suomentaja: Maija Heikinheimo  ;  Kansi: Anja Reponen

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA esimerkiksi blogeissa Anun ihmeelliset matkat, Donna mobilen kirjat, Kirjamerestä ongittua, Kirsin kirjanurkka

HAASTE: Maailman ympäri 80 päivässä -haaste, jossa tällä samalla kirjalla matkustan Bombayhin ja Kalkuttaan.

Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle

Tässäpä oiva rikosromaani sellaisillekin, jotka eivät yleensä lue dekkareita eivätkä välitä kiihkeistä tai viekkaista surmatyön kuvauksista. Jukka Behmin kirjassa Lahjoja norsujumalalle : Herra Patil ratkaisee ei nimittäin aiheuteta kenenkään kuolemaa. Kuollut henkilö kyllä liittyy tapahtumiin, sillä erään miehen kuollut ensimmäinen vaimo lähettelee kirjeitä miehen toiselle vaimolle.

Herra Adhikara Patil on insinöörismies, joka eläkkeelle jäätyään tekee sitä, mistä eniten pitää. Hän haluaa korjata polkupyöriä, joten hän perustaa polkupyöräkorjaamon. Ensimmäisenä asiakkaana pyöränsä hänen pihalleen taluttaa naapuri, herra Kandera, jonka pyörässä ei ole sanottavaa vikaa, mutta miehen mieltä painaa iso arvoitus. Hänen nuori vaimonsa on saanut kirjeen miehen edelliseltä, aikanaan luonnollisen kuoleman viemältä vaimolta, joka on tavan mukaan kuoleman jälkeen poltettu.

Kirjeitä tulee toinen ja kolmaskin. Käsittämätöntä on, että kirjeissä kerrotaan asioita ja yksityiskohtia, joita ei pitäisi kenenkään muun kuin herra Patilin ja hänen ensimmäisen vaimonsa tietää. Ja miksi kukaan edes vaivautuisi kirjoittamaan näitä kirjeitä, sillä niin herra Kanderalle kuin herra Patilillekin on selvää, etteivät kuolleet ole tavanneet kirjoitella viestejä kirjoituskoneella paperille. Motiivi selviää, kun yhdessä kirjeessä pyydetään tuomaan rahalahja norsujumalan temppeliin.

Epäiltyjä on tietysti useita, pääasiassa herra Kanderan perhepiiristä ja hänen räätälinliikkeestään, mutta kirjan lopussa polkupyöränkorjaaja Adhikara Patil ratkaisee arvoituksen. Siinä sivussa hän auttaa köyhää poikaa, joka tuo korjauskelvottoman pyörän korjaamolle, ja löytääpä omankin varastetun pyöränsä auttaessaan poikaa hänen asiassaan.

Jukka Behmin dekkari on kirjan takakannen mukaan "lempeää jännitystä Mma Ramotswen tapaan", ja jotain samaa siinä onkin, vaikkei teksti ole yhtä afrikkalaisen hersyvää kuin Mma Ramotswen luojalla, Alexander McCall Smithillä, jonka sarjasta olen lukenut yhden kirjan. Behmin teoksesta tuli mieleen myös Tarquin Hall ja hänen Intiaan sijoittuvat Vish Puri -dekkarinsa. Jotain samaa, hyvin intialaista, on herra Patilissa ja hänen perheessään, joiden hyväntuulista sanailua oli mukava lukea. Herra Patililla on rakastava, viisas vaimo ja iäkäs, mutta terävä äiti. joten heidänkin takiaan kirja oli leppoisaa ja paikoin hykerryttävää seuraa. Herra Patil ratkaisee -sarjassa on viime vuonna ilmestynyt toinen osa, Viallinen valkaisuvoide.

        Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle, 219 s.
        Kustantaja: Tammi 2013
        Kansi: Anders Carpelan

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Mari A, Krista
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (33. Kirja kertoo Intiasta), 100 suomalaista kirjaa (no 53).

Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus

Yksityisetsivä Vish Puri saa toimeksiannon eräältä arvostetulta ja suoraselkäiseltä tuomarilta, jonka palvelija on kadonnut. Huhumylly väittää tuomarin raiskanneen ja murhanneen tytön, ja pelkkä syytös tahraa tuomarin mainetta. Puri apureineen käy selvittämään tapausta, ja se osoittautuukin visaiseksi: kukaan ei tiedä tytöstä muuta kuin nimen Mary ja että hän kuuluu johonkin Intian vähemmistökansaan. Surmasiko tuomari tai joku hänen palvelijoistaan tytön? Vai katosiko tämä vain jonnekin tavaroineen? Entä miten löytää Mary-niminen tyttö yli miljardin ihmisen joukosta ilman tarkempia tietoja sukunimestä tai kotipaikasta?

Vish Puri on intialainen yksityisetsivä Delhistä, Mitä yksitysimmät etsivät Oy:n toimitusjohtaja ja johtava etsivä. Enimmäkseen Puri saa toimeksiantoja, joissa varakas suku pyytää selvittämään avioitumassa olevan nuoren naisen tai miehen tulevan puolison taustaa, tai tapauksia, joissa pyydetään selvittämään, onko mies tai vaimo tai mielitietty syönyt muutakin kuin kotiruokaa, kirjan ilmaisua käyttääkseni.

Tälläkin kertaa Visna Purilla ja hänen persoonallisilla apulaisillaan on useita tapauksia samaan aikaan. Eräs sulhasmies osoittautuu aivan toisenlaiseksi kuin on antanut ymmärtää, toinen on mitä kunnollisin nuori mies, mutta kantaa salaisuutta sisällään.

Vish Puri joutuu murhayrityksen kohteeksi hoitaessaan chiliviljelmäänsä talonsa katolla. Teon motiivi ja tekijät jäävät hänelle arvoitukseksi, sillä hänellä on liian kiire toimeksiantojensa kanssa, mutta onneksi hänellä on tarmokas äiti, joka alkaa suorittaa omia tutkimuksiaan poikansa vastalauseista huolimatta ja osin tämän tietämättä.

Vish Puri on sympaattinen etsivä, jolle perhe on tärkeä ja jonka arvot ovat kohdallaan. Puri on ylpeä siitä, että uudemman teknologian lisäksi hän osaa käyttää ikivanhoja intialaisia etsivätaitoja työssään, ja harmittelee sitä, että Sherlock Holmesin maine on niin laaja, vaikka Intiassa käytettiin samoja menetelmiä pari tuhatta vuotta sitten.

Kirja oli viihdyttävä lukukokemus ja matka värikkääseen Intiaan. Maan, sen ihmisten ja tapojen kuvaus olikin kirjan houkuttelevinta antia, sillä ihmisten paljous, kaoottinen liikenne, kadunvierten hajut ja mausteisen ruuan maut elävät sivuilla. Puri osoittautuu varsinaiseksi herkkusuuksi lääkärin varoituksista huolimatta, ja paikallisella ruoalla on kirjassa iso osuus. Arvostin kirjan lopussa olevaa sanastoa, josta löytyivät käännökset ja selitykset niin vaatekappaleille, ruokalajeille kuin muillekin sanoille. Kirjassa nostetaan myös Intian yhteiskunnallisia ongelmia esille, mutta niillä ei jäädä synkistelemään, sillä kirja on kevyehkö ja siinä on paljon huumoria. Kirjailija asuu Delhissä Intiassa perheensä kanssa, mutta on britti, joten hän varmasti katselee ja kuvaa Intiaa sen hyvin tuntevan länsimaalaisen silmin.


Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus, 360 s.
Kustantaja: Gummerus 2012

Alkuperäinen: The Case of the Missing Servant (2009) , suomentaja Tero Valkonen

Kansi: Tuomo Parikka

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos.

MUUALLA: Amman lukuhetki, Kirja joka maasta, Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja Maailman kuvalehti