Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

    "Aika on viekas leikkikaveri, siitä ei koskaan tiedä mille päälle se sattuu. Toisinaan se loikoilee tylsistyneenä kuin laiska kissa auringonlaikussa. Mutta sitten se yhtäkkiä pomppaa ylös ja säntää juoksuun, sen vartalo onkin jäntevä ja solakka eikä sitä saa millään kiinni. Silloin yksi asia johtaa toiseen, ja pian mikään ei ole enää ennallaan."

Tänä vuonna on julkaistu monta hyvää vuoden 1918 sisällissodasta kertovaa teosta, ja niiden joukkoon sopii hyvin myös viimeksi lukemani Pasi Pekkolan romaani Huomenna kevät palaa. Olin etukäteen jotenkin asennoitunut siihen, että Pekkola on kirjoittanut kirjansa lapsen näkökulmasta, joten lukiessa yllätyin, kun lasten kokemusten rinnalle tuodaan vahvasti se, millaisia aikuisia kasvoi vuoden 1918 lapsista ja miten sota näkyi heidän valinnoissaan ja elämässään yli 30 vuotta myöhemmin 1950-luvulla.

Talvi 1918 on pitkä ja kylmä. Villilähteellä torpassa Eeva osaa jo lukea, pikkuveli Eino on vasta muutaman vuoden. Isä painostetaan punaisten puolelle ja taisteluihin mukaan. Läheisen kartanon vanhempi poika on kadonnut, huhuja liikkuu, mutta tuskin kukaan tietää, että Saksassa koulutetaan suomalaisista jääkäreitä. Tilan nuorempi poika, Henrik, on saanut haukkumanimen Kukkakeppi. Hänellä ei ole vanhemman veljensä ylvästä komeutta eikä hienoja käytösätapoja. Harmikseen häntä ei pidetä riittävän vanhana osallistumaan taisteluihin valkoisten puolella.

Näkökulmat sotaan tarjoutuvat lukijalle juuri Eevan, Einon ja Henrikin kokemuksista. Vuoden 1918 tapahtumat kerrotaan jaksoissa, jotka on otsikoitu paikkojen mukaan: Lasten lapsuuden koti ja Villilähteen kylä. Lahti, jonne Eeva, Eino sekä heidän äitinsä vietiin taisteluja pakoon sen jälkeen, kun isä oli saanut surmansa taisteluissa. Hennala ja vankileiri.  Samaan aikaan Kukkakeppi pääsee rintamalle, sillä niin siellä kuin myöhemmin vankileirilläkin tarvitaan niitä, jotka ovat käskettäessä valmiita tekemään ihan mitä tahansa.

Aikuiselämän jaksot taas on otsikoitu kolmen päähenkilön nimen mukaan. Henrik on paennut sodan jälkimaininkeja Amerikkaan ja kouluttautuu ammattiin, jossa hän voi auttaa ihmisiä. Eheytyykö miehen oma sisin nuoruuden teoista? Eeva palaa Lahteen kierrettyään maailmalla maasta toiseen. Pikkuveljeä hän ei ole unohtanut. Saako hän rauhan, jos onnistuu kostossaan? Eino on saavuttanut hyvän yhteiskunnallisen aseman. Muistikuvat lapsuuden tapahtumista ovat hyvin hämäriä, osan hän on päättänyt salata lähimmiltäänkin. Onko nyt aika antaa muistoille tilaa?  

Viime aikojen romaaneissa on käytetty paljon näkökulman vaihdoksia ja aikatasojen siirtymiä. Tässä kirjassa se mielestäni toimii erityisen hyvin, ja kirjan rakenne mahdollistaa sopivan väljyyden, joka antaa lukijan ajatuksille ja tulkinnoille tilaa. Pasi Pekkola kirjoittaa sujuvaa prosaa, ja erityisesti nautiskelin hänen uusista ja osuvista kielikuvistaan, joilla hän sanoitti varsinkin luonnon ja sään ilmiöitä. Kirja on surumielinen, paikoin traaginen, mutta päättyy silti hienoisesti toiveikkaaseen vireeseen.

"Päivät olivat laiskoja haukotuksia, lattialla loikoilua ja ruuan odottelua."

"Huhut kiersivät sakeana ilmassa. Eeva kuunteli niitä hiljaisena. Ei sellaisia voinut ottaa todesta. Maailma oli rikki, se nyt oli selvää, mutta pitikö sitä vielä pahentaa. Kun puheet yltyivät liian hurjiksi, hän nappasi veljensä syliin ja alkoi supattaa satua tämän korvaan." 

Hieno kirja. Nautin. Suosittelen. Aikaisemmin olen lukenut kirjailijan Kiinaan ja Suomeen sijoittuvan romaanin Lohikäärmeen värit.

          Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, 343 s.
          Kustantaja: Otava 2018
          Kansi: Piia Aho

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA se  on luettu esimerkiksi blogeissa Anun ihmeelliset matkat,  Kirjahyllyssä,  Lumiomena, Sivutiellä,

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Pasi Pekkolan viime kesänä ilmestynyt Lohikäärmeen värit vie aikamatkalle. Se liikkuu useassa aikatasossa ja kahdessa maassa. Romaani tempaa mukaansa, ja sitä on vaikea keskeyttää hetkeksikään.

Yksi aikatasoista on vuosi 2013. Suomessa syntynyt, kolmekymppinen Kimi on kasvanut isänsä Tomin ja isovanhempien kanssa. Kiinalainen äiti Xiaolong jätti miehensä ja poikavauvansa ilman selityksen sanaakaan. Hän vain katosi. Tai jätti perheensä. Äidistä ei ole koskaan puhuttu, isän ja pojan välissä on äidin kokoinen kuilu, jota he eivät ole osanneet ja uskaltaneet puhua umpeen.

Kimin elämä alkaa murentua ympäriltä, ensin tyttöystävä ja sitten työpaikka. Ensimmäistä kertaa elämässään Kimi matkustaa Kiinaan isän luo, tämä on siellä töissä. Kimi uskottelee itselleen menevänsä lomalle ja vierailulle isänsä luo, mutta matka äidin kotimaahan on pakomatka Suomesta. Siitä tulee matka sen selvittämiseen, kuka hän on ja miksi äiti lähti ja hylkäsi hänet.

Varhaisin aikatasoista vie lukijan Kiinan maaseudulle aikaan, jolloin Kimin äiti syntyi. Tämän äiti kuoli synnytykseen, mutta kaikkien ihmetykseksi isä päätti pitää hänet, vaikka hän olikin tyttö. Tyttö sai nimekseen Pikku-Lohikäärme, koska sinnitteli itsensä elämään, ja hänestä kasvoi oikea sisupussi, joka selviytyi lapsuuden köyhyydestä, vilusta ja nälästä sekä myöhemmin kulttuurivallankumouksen punakaartien väkivaltaisesta terrorista.

Keskimmäinen aikataso sijoittuu vuosiin 1982 ja 1983, jolloin Kimin äiti tuli Suomeen ja meni naimisiin Tomin kanssa, johon oli tutustunut Kiinassa. Xiaolong halusi tulla maahan, joka olisi turvallinen hänen tulevalle lapselleen ja jossa tällä olisi mahdollisuuksia. 

"Hän katsoi tätä kaikkea, näitä kaikkia ihmisiä, ja ajatteli, ettei hän välttämättä ollutkaan niin outo. Ja kuitenkin hänessä oli jotain lähtemättömästi erilaista. Juuri erilaisuutta hänet oli opetettu varomaan. Kotimaassa kaikkien piti näyttää samalta, käyttää samanlaisia vaateita, samoja värejä, kiinnittää hiuksensa samalla tavlla. Pojat leikkasivat lyhyiksi, tytöt sitoivat kahdelle palmikolle. Poikkeukset kitkettiin tuimin katsein ja arvostelevin sanoin. Jos se ei riittänyt, tartuttiin kiinni. 

Sellainen, joka poikkesi muotista, oli muita vastaan. Puoluetta vastaan. Sellaisten ihmisten ajatukset erosivat muista. Ja erilaiset ajatukset olivat vaarallisia. Ne olivat hengenvaarallisia."

Suomi oli kuitenkin liian hiljainen maa eikä sinne päässyt omaa menneisyyttään pakoon, vaan se saapui velkomaan vanhoja unelmia ja vanhaa rakkautta. Yksi velkojista oli Kultahattu-elokuva, jonka Xiaolong oli nuorena nähnyt ja josta oli tullut hänen haaveunelmansa niin rahasta kuin rakkaudesta. Elokuvalla on kirjassa tärkeä rooli.

Lohikäärmeen värit koukutti minut lukemaan mielenkiintoisella ja jännittävälläkin juonellaan. Näkökulmat ja aikatasot vaihtelevat. Samanaikaisesti kirjan teemat ovat ajankohtaisia ja vakavia: maahanmuuttaminen ja sen tuoma muukalaisuus ja yksinäisyys; matka oman elämän ja suvun salaisuuksien selvittämiseen ja ymmärtämiseen; äidin hylkäämänä kasvaminen. Valtavan mielenkiintoisia ovat myös kuvaukset Kiinan maaseudulta ennen kulttuurivallankumousta ja sen aikana 1960-luvulla. Surulliseksi tulin monien Kiinan maaseudun tyttöjen kohtaloista heidän muutettuaan Shanghaihin ja muihin isoihin kaupunkeihin paremman elämän toivossa.

     Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit, 459 s.
     Kustantaja: Otava 2015


KIRJA on ensimmäinen lainani Ellibs-kirjastosta, kun kyllästyin painetun kirjan jonoihin. Mutta ei varmasti jää viimeiseksi. En ymmärrä, miksen ole aikaisemmin lainannut e-kirjoja kirjastosta.

MUUALLA Kaisa Reetta mietti kirjaa lukiessaan pakon edessä tehtyjä moraalisia valintoja ja niiden vaikutusta ihmisiin; Jonnalle (Kirjakaapin kummitus) kirjan ehdottomia vahvuuksia on kahden erilaisen maan vivahteikas ja todentuntuinen kuvaus; Annikaa lukuelämyksen mahti vapisutti. Risto Löfin (Etelä-Suomen Sanomat) arviossa romaani kurkottaa kansainvälisen lukuromaanin luokkaan.

HAASTE: Kirja sopii Kurjen siivellä : Itä-Aasia lukuhaasteeseen (Kiina).