maanantai 31. elokuuta 2015

Kesäkirjahaasteen melkein 6 kirjaa

Lukulamppu julisti kesän alussa kesäkirjahaasteen. Siinä haastettiin lukemaan vähintään 6 kirjaa kesän aikana siten, että jokainen kirja täyttäisi yhden 10 perusehdosta. Bonuksena 11. ehdon sai itse keksiä.

Ilmoittauduin mukaan, mutta olen osallistunut kovin passiivisesti. Katsotaan kuitenkin, mitä kesän lukulaariin on jäänyt ja löytyykö kuusi ehdot täyttävää opusta.

Haasteen 10 perusehtoa ja oma luettujen listani näyttää tältä. Kirjojen nimistä linkit vievät blogikirjoituksiini.


1. Kirja, jonka kansikuva kiehtoo.
Viimeksi kirjoitin blogissani Justin Gon esikoiskirjasta Katoava aika. Siinä on Jussi Kaakisen kiehtova kansi, joka sopii erinomaisesti kirjan kiehtovaan sisältöön.

2. Kirja, josta en arvele pitäväni.
Harvoin tartun kirjoihin, joista en arvele pitäväni edes vähän. Tänä kesänä en tarttunut yhteenkään

3. Kirja, joka tekee minulle hyvää.
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin sarjakuva-albumi Kas, kissa. oli ihana hyvänmielen kirja, humoristinen ja oivaltava. Pääosassa on lukuisa joukko eriluontoisia karvakeriä ja niiden nöyriä palvelijoita. Tekee hyvää jokaiselle kissanystävälle.

4. Kirja, jossa on kesä.
Virpi Hämeen-Anttilan Käärmeitten kesän tapahtumat sijoittuvat kesäiseen 1920-luvun Helsinkiin.

5. Kirja, jonka löysin luettavakseni ilmaiseksi.
Klassikkohaasteeseen luin heinäkuussa Juhani Ahon Papin rouvan, jonka latasin ilmaiseksi puhelimeeni Project Gutenberg -sivustolta. Sieltä löytyy runsaasti suomenkielisiäkin ennen vuotta 1923 julkaistuja teoksia, joita olen ladannut sekä puhelimeen että tietokoneelle.

6. Kirja, jonka nimessä on oma nimeni tai jonka kirjoittaja on etunimikaimani.
Ei osunut vielä kohdalle. Syksyllä aion lukea Paula Havasteen Maan vihat.

7. Kirja, jonka lainasin kirjastosta.
Näitä on monta, sillä luen eniten kirjaston kirjoja. Mainittakoon tässä vaikka Malalan elämäkerta, Minä olen Malala, jossa minua järkytti ja puhutteli se, että nuori pakistanilainen tyttö saa melkein maksaa hengellään sen, että haluaa käydä koulua ja haluaa, että hänen ystävänsäkin saavat käydä koulua.

8. Kirja, jonka olen ostanut tänä kesänä.
Ostin mm. Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilaan, mutta sitä en vielä lukenut.

9. Kirja genrestä, jota en yleensä lue. (Kesken)
Luen harvoin fantasiaa, enkä nytkään ehtinyt tuomaan blogiin asti Tatu Kokon nuorten kanssa kirjoittamaa Rob McCool ja Krimin jalokivi. Se on vauhdikas fantasiaseikkailu, jonka olen lukenut melkein loppuun. Se on tulossa blogiin lähiaikoina, ja silloin käyn linkittämässä sen tännekin.

10. Tiiliskivikirja eli paksu teos. (Kesken)
Aloitin klassikkohaasteeseen Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä, mutta jätin sen kesken, kun tajusin, etten ehdi lukea sitä loppuun heinäkuussa. Luen sitä syksyn kuluessa.

Kesälukuhaaste päättyy tänään, mutta syksypä vasta onkin lukuaikaa, kun tuulet ja sateet tulevat ja kirjan kanssa on mukava käpertyä sohvan nurkkaan.

#kesäkirjahaaste #Lukulamppu

lauantai 29. elokuuta 2015

Justin Go: Katoava aika


Tristan on 23-vuotias, vasta valmistunut amerikkalainen asianajaja, kun hän saa mykistävän tiedon Lontoosta. Sikäläinen asianajotoimisto on saanut käsiinsä asiakirjan, jonka mukaan Tristan perii huomattavan omaisuuden, jos hän pystyy osoittamaan, että hän on erään 80 vuotta sitten kuolleen englantilaisen vuorikiipeilijän rakastetun jälkeläinen. Tuo englantilainen, Ashley Walsingham, kuului Mount Everestin retkikuntaan ja katosi vuonna 1924 yrittäessään vuoren valloitusta.

Mutta mitä tekemistä Tristanilla ja Ashleyllä on toistensa kanssa? Käy ilmi, että Tristanin Charlotte-mummon äidillä, Eleanorilla, oli sisar Imogen Soames-Anderson. Juuri Imogen oli Ashleyn rakastettu, jolle mies testamenttasi enimmän osan suuresta omaisuudestaan. Sitä on hoidettu lähes 80 vuotta trustissa, eikä Imogen itse tai kukaan hänen mahdollisista jälkeläisistään ole ikinä ilmestynyt vaatimaan omaisuuttaan. Imogen on kadonnut, mutta onko Tristan hänen jälkeläisensä?

Tristan lähtee Lontooseen selvittämään asiaa, ja hänen sukunsa arvoitus vie hänet Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan ja Islantiin. Ruotsiin, koska Eleanorin ja Imogenin isä oli ruotsalainen ja koska Charlotte syntyi 1917 Ruotsissa. Ranskaan, koska Ashley palveli Ranskassa brittiarmeijan luutnanttina ensimmäisessä maailmansodassa ja kirjoitteli kirjeitä Imogenille, johon oli ehtinyt tutustua viikon verran ennen sotaan lähtöään syyskesällä 1916. Saksaan, koska Ranskasta Tristan löytää viittauksia kirjeisiin, joita Ashley kirjoitti Everestiltä Imogenille Berliinin poste restanteen. Ja Islantiin, koska Berliinissä Tristan näkee samanlaisen korun, jonka hän on nähnyt isoäitinsä tavaroiden joukossa. Korun on valmistanut islantilainen korutaiteilija ja on enemmän kuin todennäköistä, että korun on ostanut joku Islannissa suoraan taiteilijalta, kaiverruttanut siihen isoäidin nimikirjaimet ja lahjoittanut tälle.

"Seikkailukertomus", sanoo Justin Gon kirjoittaman esikoiskirjan takakansi. Mutta Katoava aika on seikkailu, jonka kiihkeimmät käänteet Tristan kokee Euroopan eri maiden arkistoissa ja museoissa sekä vanhojen talojen ullakoilta löytyvien tomuisten ja puoliksi palaneiden kirjeiden sivuilla. Niiden päätyminen Tristanin käsiin on hänen asianajajan perusteellisuudella tekemänsä tutkimustyön ja silkkojen onnellisten sattumuksien yhteistulos.
"Voi olla, ettet pysty  löytämään todisteita siitä, että hän olisi tullut tänne, mutta vastaavasti et voi tietää, että hän ei olisi tullut. Rekistereitä on ihan liikaa. Jos ajatellaan, että tietäisit naisen nimen, asuinpaikan, ja -ajan, niin etsisit tietenkin syntymät, kuolemat ja avioliitot. Mutta sitten olisivat vielä väestölaskennat, kirkonkirjat, tuomioistuimet. vero- ja omaisuusrekisterit, sanomalehdet, sairaskertomukset, matkustajaluettelot --" (s. 476)
Katoava aika on rakkausromaani, jossa Ashleyn ja Imogenin tarina ja kaunis ja intohimoinen rakkaussuhde vuosikymmenten takaa vuorottelevat kerroksittain Tristanin nykyajassa tapahtuvan kiihkeän etsinnän kanssa. 
"Ja silti heidän rakkautensa oli ollut erilaista. yhdessä he olivat olleet enemmän kuin erilliset itsensä, ja heitä yhteen vetäneen voiman vahvuus oli antanut heille lainaksi jotain myyttistä, viikon, joka oli niin hehkuva ja elävä, että se teki heistä yksin osallisia maailman kätkettyihin ihmeisiin." (s. 373)
Kirja on arvoitusromaani, joka tempasi minut mukaansa jännittämään, mitä Tristan Euroopasta löytää, selviääkö hänen syntyperänsä ja saako hän perinnön. Osa kysymyksistä saa vastauksensa, osa jää ihanan kiusallisen avoimeksi. Lukijan mielikuvitukselle jätetään sopivasti tilaa niin menneisyyden tulkinnan kuin Tristanin tulevaisuudenkin osalta. Jäin pohtimaan eri vaihtoehtoja, mikä on aina hyvä merkki kirjan lukemisen jälkeen. 

Paikoin kuvaukset tuntuivat hieman pitkiltä, mutta niiden vastapainona romaanissa on hieno kerroksellinen rakenne, jossa sotakuvauksien lomassa kuvataan Tristanin pitkittyvää etsintää ja ajatuksia. Välillä lukija tietää enemmän kuin kirjan kertoja Tristan, paikoitellen lukija kuulee vasta Tristanin lukemista kirjeistä, mitä oli tapahtunut.

Justin Go on kirjoittanut hienon esikoisen. Mukana romanttisessa juonessa on ensimmäisen maailmansodan historiaa ja islantilaisia saagoja. Jotenkin ne kaikki löytävät oikean paikkansa. Kaiken kruunaa se tunne, joka Ashleyn ja Imogenin välillä kipinöi ja joka sekä liitti heidät toisiinsa että, niin uskon, erotti kaksi itsenäistä ja omansalaista elämää etsinyttä ihmistä toisistaan. Jussi Kaakisen kansi on upea ja sopii kirjan sisältöön valtavan hyvin.


Justin Go: Katoava aika, 558 s.
Kustantaja: Tammi 2015
Alkuperäinen: The Steady Running of the Hour (
2014). 
Suomentaja Anna Lönnroth.
Päällys: Jussi Kaakinen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA: Annelin lukuvinkit kertoo myös kirjailijan elämäkertatietoja, Kaisa Reetta T:n mielestä kirja kuuluu muhkeisiin, täyteläisesti kirjoitettuihin lukuromaaneihin ja on viehättävä lukukokemus, Lumiomenalle kirja ei toiminut ollenkaan, Ullan Luetut kirjat on harvoin lukenut yhtä hyvin kirjoitettua eri aikatasojen kirjaa.

lauantai 22. elokuuta 2015

Outi Pakkanen: Julma kuu (äänikirja)


Tartuin ensimmäisen kerran Outi Pakkasen rikosromaaniin ja yllätyin. Kirjaksi valikoitui Julma kuu, ja kuuntelin sen äänikirjana. Teoksen loppupuolelle asti odotin, milloin joku enemmän tai vähemmän sympaattinen suomalainen rikoskomisario astuu kehiin ja alkaa tutkia rikosta. Sitä ei tapahtunut. Sillä Julma kuu

  • on kirja rikoksesta - tai rikoksista - mutta lukijan itse pääteltäväksi jää, onko se rikosromaani vai ei. Psykologista jännitystä riittää kyllä.
  • on kirja naisista ja naisten keskinäisestä ystävyydestä, välittämisestä ja huolehtimisesta. Naisista, jotka tarvitsevat kuuntelevaa ystävää ja myötäelävää sisaruutta, tuli se sitten hyvältä pitkäaikaiselta ystävältä tai naapurin vanhemmalta, ennestään tuntemattomalta naiselta.
  • on kirja parisuhdeväkivallasta ja sen vaikutuksista.
  • on kirja siitä, miten täysin sivullisenkin välittäminen ja arkirohkeus voi muuttaa tapahtumien kulun ratkaisevasti ja ehkä pelastaa elämän.
  • sisältää hieman kuuhulluutta.

Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla työskentelevä Johanna Lind kohtaa elämänsä miehen, niin ihanan, ettei sellaisia olekaan. Myös vastapäisen naapuritalon ikkunasta elämää ja ihmisiä tarkkaileva nainen ja hänen valtava valkoinen kissansa näkevät, mitä Johannalle tapahtuu, nainen aavistaa pahaa ja päättää toimia. Johannan ystävätär ja uskottu käy omia kipujaan avioliitossaan, kun mies kertoo, että haluaa eron.

Helsingin keskustaan ja sen tuttuihin paikkoihin sijoittuva romaani oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta tämän perusteella en sijoittaisi Pakkasta lempidekkaristieni kirjavaan kastiin. En oikein tiedä, olinko pettynyt vai en, kun sitä rikospoliisia tai vähintään jotain muuta rikosta selvittelevää ei missään vaiheessa ilmestynytkään, mutta sen verran uteliaan olon tämä jätti, että kokeilen varmasti Pakkasta vielä toisenkin kirjan verran.

Elokuvien ystävä löytää tästä monia klassikkoja, sillä vastapäisen talon tarkkailija tuntee hyvin vanhempia elokuvia ja hakee niistä tosielämän vertailukohtia kerran jos toisenkin.

     Outi Pakkanen: Julma kuu, äänikirja
     Kustantaja: CrimeTime 2012 (alkuperäinen paperikirja 2012)
     Lukija: Marja Myllylä, 1 CD-levy (MP3 formaatti), 8 h 5 min

     Kotelon kuvat: Timo Ahola

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA: Dekkaripäivät, KirjavinkitBooking It Some More, Nenä kirjassa

maanantai 17. elokuuta 2015

Kirjankansia ja bingoilua

Kesän ajan olen katsonut kirjankansia tavallista tarkempaan, sillä hyppäsin mukaan Kirjankansibingoon, jonka laittoi liikkeelle Jonna Kirjakaapin kummitus -blogista. Bingoilu on hauskaa, joten kiitos ideasta, Jonna, ja sen puuhaamisesta meidän kesälukijoiden iloksi. 

Bingo päättyi viime lauantaina ja ehti kestää kolme kuukautta (15.5.-15.8.). Lähdin tavoittelemaan kahta bingoriviä, mutta sainkin kolme. En lukenut kirjoja saadakseni bingorivejä, mutta koska useimmat kannet sopivat johonkin ruutuun, ruutuja sai ruksia ihan vain lukemisen lomassa. Vasta viimeisen kirjan kanssa kiirehdin sen tuomista blogiini, jotta saisin vielä viimeisen bingoruudun ennen määräaikaa.

Alla on värikoodattu bingoruudukkoni ja linkit lukemiini kirjoihin.




1. Punaisilla tähdillä merkitty bingorivi blogissa 8.7.
          Punainen - Hätävara
          Siluetti - Huvimaja Monrepoossa
          Kengät - Tiinan uusi ystävä
          Värikäs - Kuolema Niilillä
          Monta henkilöä - Kuinka sydän pysäytetään

2. Turkooseilla tähdillä merkitty bingorivi blogissa 13.8.
          Sininen - Kas, kissa.
          Siluetti - Huvimaja Monrepoossa
          Nainen - Petos peilistä katsoo
          Pariskunta - Varhaista tuskaa
          Kasvokuva - Minä olen Malala

3. Vihreillä tähdillä merkitty bingorivi blogissa 15.8.
          Kaupunki - Yön sydän on jäätä
          Siluetti - Huvimaja Monrepoossa
          Mustavalkoinen - Sibelius
          Piirroskuva - Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
          Maisema - Sara ja Sarri matkustavat

lauantai 15. elokuuta 2015

Hannu-Ilari Lampila: Sibelius


Löysin kuvaelämäkerran, joka sopii mainioksi johdatukseksi ja yleisesittelyksi Jean Sibeliuksen elämään ja musiikkiin. Hannu-Ilari Lampilan teos Sibelius ilmestyi yli 30 vuotta sitten, ja siitä otettiin uusi painos kymmenkunta vuotta myöhemmin, kun Sibeliuksen syntymästä oli kulunut 130 vuotta.

Sibeliuksen elämä kerrotaan kronologisesti viidessä osassa: I Nuoruus, II Suomalainen sävel, III Kalevalan lumoissa, IV Ainola ja kansainvälisyys, V Voimasta hiljaisuuteen. En tiedä, onko kirjassa paljon uutta Sibeliuksen laajemman elämäkerran lukeneille, mutta kaltaiseni noviisi löysi siitä paljon entuudestaan tuntematonta. En esimerkiksi tiennyt, että Janne Sibelius alkoi pianoläksyjen sijaan "fantisoida" omiaan jo pienenä poikana ja kirjoitti paperille ensimmäisen sävellyksensä 10-vuotiaana. Tai että hän johti kapellimestarina useimpien sinfonioidensa kantaesitykset. Tai että hän ei pystynyt säveltämään elämänsä kolmena viimeisenä vuosikymmenenä ja kärsi siitä kovasti.

Kirja toimii myös johdantona Sibeliuksen musiikkiin, sillä se taustoittaa jokaisen suuremman sävellystyön kertomalla säveltäjän innoittajista ja mielialoista niiden luomisvaiheessa. Tekee mieli laittaa soimaan sävelteoksia, joita Lampila kirjassa luonnehtii, ja kuulla itse, miten 
"improvisatorisista, katkelmallisista ajatuksista kasvaa suuri hurmio, jossa on intohimoa, kuolemanmystiikkaa ja hartautta" (s.85, Sinfonia no 4 a-molli op. 64, kantaesitys 1911) 
"vallitsee illan valohämy, mutta joskus myös intohimon myrskyt puhkeavat esiin sen lempeän alakuloisessa, salaperäisesti väreilevässä tunnelmassa" (s. 102, Sinfonia no 6 d-molli op. 104, kantaesitys 1923) 

Kirjassa on paljon kuvia, keskimäärin puolet sivuista on valokuvia säveltäjästä, hänen perheestään, ystävistään ja Ainolasta. Elämäkerrassa on lainauksia Sibeliuksen kirjoittamista kirjeistä ja päiväkirjasta ja Katarina-tyttären päiväkirjasta sekä Erik Tawaststjernan ja Santeri Levaksen Sibelius-elämäkerroista.
Teoksen lopussa on englanninkielinen kooste ja luettelo Sibeliuksen tärkeimmistä sävellyksistä aikajärjestyksessä. Jäin kaipaamaan lisäksi lähdeluetteloa, sillä tekstissä ei varmaankaan mainita kaikkia käytettyjä lähteitä.

Keväällä lukemani suomalaisten kirjailijoiden Sibelius-aiheiset novellit muistuivat hauskasti mieleen tätä lukiessa. Maritta Lintusen Rapallo-novelli on todellisuuspohjainen; elämäkerrassa säveltäjä vetäytyi Italian matkalla Rapalloon säveltämään 2. sinfoniaansa ja jätti vaimon ja lapset Roomaan. Miina Sutisen Kadonnut sinfonia kertoo 8. sinfonian löytymisestä ja kantaesityksestä vuonna 2015. Lampilan kirjan mukaan Sibelius poltti sävellystyönsä itse, koska ei ollut tyytyväinen lopputulokseen.

Nyt hinkuan entistä enemmän tarttua tuoreeseen Aino Sibelius : Ihmeellinen olento -elämäkertaan päästäkseni kurkistamaan Sibeliukselle niin tärkeän ja rakkaan vaimon elämään ja persoonaan. Jo Lampilan kirjasta pääsi näkemään välähdyksiä siitä, ettei elämä tuhlailevaisen ja syvästi tuntevan, mielialasta toiseen syöksyvän taitelijan kodissa ollut välttämättä helppoa.


Hannu-Ilari Lampila: Sibelius. 121 s.
Kustantaja: Gummerus 1995 (3. p., 1. painos 1984)
Kannen suunnittelu: Heikki Kalliomaa

KIRJAN lainasin kirjaston musiikkiosastolta.

HAASTEET:
Kirjankansibingossa tämä menee ruutuun "Mustavalkoinen" ja viimeistelee kolmannen BINGON tänään päättyvässä bingoilussa.

Vihreillä tähdillä merkitty bingorivi on:
   Kaupunki - Yön sydän on jäätä
   Siluetti - Huvimaja Monrepoossa
   Mustavalkoinen - Sibelius
   Piirroskuva - Vish Puri & kadonneen 
           palvelijattaren tapaus
   Maisema - Sara ja Sarri matkustavat

Elämäkertahaasteessa tämä menee toiseen minihaasteeseen kirjaksi, jossa luin elämäkerran suomalaisesta, jo kuolleesta miestaiteilijasta. Minihaasteessa sen parina olen jo lukenut ulkomaalaisesta vielä elävästä naisesta, joka ei ole taiteilija.

Ja laitanpa kirjan vielä Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen, jossa olen jäänyt seisomaan Wienin asemalle. Kirjassa nimittäin kerrotaan myös Sibeliuksen Wienissä viettämästä opintovuodesta ja sen merkityksestä hänen musiikilleen: "Wienin-vuodella oli ratkaiseva merkitys Sibeliuksen säveltäjäkehitykselle, hän löysi 'suomalaisen sävelen'." (s. 46)

torstai 13. elokuuta 2015

Ninni Aalto & Tuuli Hypén: Kas, kissa.


Löysin kirjastosta sarjakuva-albumin, joka takakannessaan sanoo olevansa "iloinen teos hassujen kissojen ja kissan hassuuttamien ihmisten yhteiselosta".


Kahden piirtäjän, Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin, yhteistyönä syntynyt albumi Kas, kissa. pohjautuu heidän omiin sekä ystävien ja tuttavien kissakokemuksiin. Esipuheen mukaan kirjan kissojen ja heidän palvelijoidensa ulkonäkö on syntynyt tekijöiden mielikuvituksessa, jos kohta joukossa on paljastavan kissajournalismin nimissä sensuroimattomiakin kasvoja.

Kirjan tarinat nousevat kissakotien tilannehuumorista, raivostuttavista ja hellyttävistä hetkistä. Kissat ja niiden omistajat ovat erinäköisiä, erikokoisia ja eriluontoisia, mutta monet tilanteista ovat tulleet tutuiksi myös omassa kodissa. Tarinat ovat yhden sivun tai aukeaman pituisia, mutta kirjasta löytyy muutama vähän pidempikin. 

(Piirrosten väritys on näissä ottamissani valokuvissa utuisempi kuin kirjassa.)


Kirjan kuvat ovat selkeitä ja väritys maanläheistä, kissojen riehahetkiin on saatu liike ja vauhti mukaan ja lepohetkiin kissamainen rentous. Tekstiä on sopivan vähän, ja kissojen äänet on puettu mainiosti kirjaimiin meitä ihmisiä varten.

Oikea hyvän mielen teos kaikille kissojen ja ystäville.  

Ninni Aalto & Tuuli Hypén: Kas, kissa., 80 s.
Kustantaja: Arktinen Banaani 2013


MUUALLA kirjaan ovat tutustuneet mm. Jenni sekä Kirjavinkkien Irja.


HAASTE:
Tällä kirjalla ruksaan ruudun "Sininen" Kirjakaapin kummituksen aloittamassa Kirjankansibingossa ja saan toisen BINGON kisassa, joka päättyy 15.8.

Turkooseilla tähdillä merkitty bingorivi on:
   Sininen - Kas, kissa.
   Siluetti - Huvimaja Monrepoossa
   Nainen - Petos peilistä katsoo
   Pariskunta - Varhaista tuskaa
   Kasvokuva - Minä olen Malala

tiistai 11. elokuuta 2015

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä


Käärmeitten kesä alkaa siitä, mihin Yön sydän on jäätä oli pari kuukautta aikaisemmin päättynyt. Karl Axel Björk työskentelee sisäasiainministeriön virkamiehenä, mutta tapaa vapaa-ajallaan harrastaa rikosten tutkimista - vai pitäisikö sanoa sivutoimenaan, sillä hän saa siitä ainakin toisinaan rahallista korvausta? Tällä kertaa apua pyytää Idan, Björkin hyvän ystävän siskon, ystävä.

Lintulan sisarten täti on kuollut sairaskohtaukseen ja on jo haudattukin. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, mutta toista sisaruksista oudoksuttaa terveen tädin äkillinen kuolema ja siihen liittyen tämän kummallinen testamentti. Miksi täti olisi halunnut antaa yhtään mitään pienelle Hebron-seurakunnalle tai antroposofeista eronneelle Uuden Verson Liitolle, joiden kummankaan kanssa tädillä ei tiedetty olleen mitään tekemistä? Kalle Björk saa toimeksiannon.

Pian rikkaan Alina-tädin kuolema osoittautuu myrkytykseksi, ja Björk saa poliisiystävänsä Martin Ekmanin vakuuttumaan asiasta. Rikostutkinta 1920-luvun Helsingissä on kiehtovaa puuhaa ainakin kirjallisesti. Poliisi jahtaa kieltolain rikkojia, salapoliisimme Björk taas myrkytysmurhaajaa, ja uhreja tulee useampia. Vakoilulla ja vastavakoilulla on osansa juonessa, samoin rotuopilla, jota Uuden Verson Liitto opettaa. Valepukuja ja taitavaa naamioitumista harrastaa muutkin kuin Björk ja hänen 13-vuotias apurinsa, ja Björk menee päästään pyörälle miettiessään, kuka kukin on ja kuka asustaa missäkin asunnossa. Kaiken taustalla on Suomen poliittinen kriisitilanne; hallitus, suojeluskuntajärjestö ja armeija joutuvat törmäyskurssille, ja levottomuuksien pelätään kutsuvan joukkoja rajan takaa muka rauhoittelemaan hiljattain itsenäistynyttä maata.

Luin tämän Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan sarjan kakkososan aika pian ensimmäisen osan jälkeen. Sen olin kuunnellut äänikirjana, ja muun muassa siitä syystä kirjaelämys oli erilainen. Painetussa kirjassa oli Helsingin 20-luvun aikainen kartta ja artikkelit vakoilusta ja rotuopista, mikä oli plussaa. Pidin tästä kakkosesta enemmän, rikosjuoni oli kiinteämpi. Toisaalta tämän kirjan kanssa menin Björkin lailla päästäni pyörälle eri rikoskuvioiden ja valehenkilöllisyyksien verkossa, ja mielestäni kirjan henkilöjoukkoa ja juonirönsyjä olisi kannattanut karsia. Sen verran viihdyttävä kirja kuitenkin oli, että jään innolla odottelemaan muun muassa sitä, miten Björkin poliisiystävä Martti Ekman reagoi ehdotukseen yhteisen etsivätoimiston perustamisesta.


Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 351 s.
Kustantaja: Otava 2015

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA sitä on luettu aika monessa blogissa, mm. Kirjakaapin kummitus, jossa linkkejä muihin arvioihin, Elämä on ihanaa, Nuoren opettajattaren kirjablogi 

Kadonnutta 20-lukua etsimässä on kirjailijan blogi 20-luvusta, se taustoittaa romaaneja mukavasti.

torstai 6. elokuuta 2015

Kuukauden Tiina - Tiina saa ehdot

Jatkan Tiinojen lukemista ilmestymisjärjestyksessä, nyt on vuorossa 11. kirja, Tiina saa ehdot,  jossa Tiina kohtaa tukun uusia asioita:
Tiina ei tule toimeen ruotsin opettajan kanssa eikä onnistu parantamaan opettajan käsitystä itsestään. Tavallisesti Tiina selvittää asiat tinkimättömällä rehellisyydellään, mutta nyt ei mikään auta. Lukijana en pitänyt opettajaa kovin oikeudenmukaisena, mutta varmaan tunnen Tiinan ruotsinopettajaa paremmin! Lopputulos on, että  
Tiina saa ruotsin ehdot, mikä tuntuu olleen hävettävää ja lisäksi ehdottoman harmillista, koska se tiesi koulutöitä kesäloman aikana.  
Tiina sairastaa tuhkarokon, jonka hän saa luokkakaveriltaan Matilta. Tauti on ilmeisen huolestuttava, sen verran vakavaksi äiti menee, kun kuulee, että joku Tiinan luokkalaisista on sairastunut.  
Tiina pääsee konserttiin, elämänsä ensimmäiseen melukonserttiin, kuten äiti sitä luonnehtii, ja Tiina kuvaa elämystään isälle:  
"Minä en tiedä mitä varten minun oikein täytyi huutaa siellä, mutta kun kaikki toisetkin huusivat, niin minun vain täytyi. Ja sitten minä huomasin että huutaminen olikin kauhean kivaa ja että ihmisen täytyy saada joskus huutaa, ainakin minun ikäiseni ihmisen. Muuten sisälle jää jotain aivankuin puristamaan." (s. 59)
Tiina ja pihan muut lapset pääsevät Jallun, Ollen ja Ninan perheen kesämökille keskellä talvea. Siellä koetellaan jokaisen selviytymistaitoja, mutta vaikka Tiinan varustautuminen herättää hilpeyttä, perillä se osoittautuu erinomaisen järkeväksi ja lämpimäksi asuksi. 
"Kun Tiina oli vetänyt seitsenpenikulmaiset huopatossut jalkaansa, pujottanut Veljen loppuunkuluneen villapaidan päälleen ja painanut isän karvalakin korvilleen, hän oli sellainen näky, että isältä valuivat naurunkyyneleet pitkin poskia, Elvi kikatti tikahtuakseen ja äiti etsi tuolin alleen." (s. 87-88)  
Tiina on reipas ja pirtsakka, ja Anni Polva on kirjoittanut sarjaansa paljon huumoria. Jokaiseen kirjaan mahtuu muutama erityisempi tapahtuma, ja niiden välissä on siteenä tuttua elämää kotona, koulussa ja pihalla muiden lasten kanssa.

Heinäkuun Tiina laahustaa tuhkarokkoisena blogiin vasta elokuussa! Edellinen kirja oli Tiinan uusi ystävä.


KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA se on luettu Oksan hyllyltä ja Saran kirjat -blogeissa. 

Anni Polva: Tiina saa ehdot, 154 s.
Kustantaja: Karisto 1987, 9. painos (1. painos 1966)
Kansikuva: Maija Karma

maanantai 3. elokuuta 2015

Jos lukisin kolme kirjaa uudelleen...


Kirjasähkökäyrän Mai haastoi minut nimeämään kolme kirjaa, jotka haluan lukea uudelleen. Mieleeni tuli heti muutama, mutta useimmat niistä olen lukenut ennen blogiaikaa, joten niistä en ole kirjoittanut täällä. Siispä suurimmat suosikkini loistavat poissaolollaan, mutta nämä kolme kirjaa haluan lukea jossain vaiheessa uudelleen:

1) Juhani Aho: Papin tytär.
Luin juuri klassikkohaasteeseen Juhani Ahon Papin rouvan, ja mieleeni tuli, että haluan jossain vaiheessa lukea uudelleen  Papin tyttären ja heti perään Papin rouvan. Nythän kirjojen välillä ehti kulua puolitoista vuotta.

2) Aino Kallas: Sudenmorsian.
Aino Kallaksen Sudenmorsian viehätti minua kovasti.

3) Aki Ollikainen: Nälkävuosi.
Kolmannen kohdalla piti vähän miettiä, tähän voisin laittaa useammankin kirjan, mutta sanottakoon vaikka Ollikaisen Nälkävuosi. Siitä kirjoitin sukuharrastusblogissa ennen kirjablogia, silloin luin kirjaston kirjan, mutta hiljattain ostin omankin kappaleen.

Kaikille näille on yhteistä, että ihastuin kovasti niiden kieleen ja haluan saman nautinnon uudelleen. Papin tyttäressä Aho kirjoittaa sointuvaa ja ilmeikästä suomea, "elävää ja rikasta, soljuvaa ja aistivoimaista", kuten siitä kirjoitin. Luonnonkuvaukset vievät lukijan muassaan tunteesta ja tunnelmasta toiseen. Myös ihmismielen kuvaus on vahvaa. Aino Kallaksen kielellään luoma Sudenmorsiamen maailma on maaginen, "kieli on runollisen vanhahtavaa, melkein taianomaista". Ollikaisen Nälkävuodessa oli joitain huikaisevan kauniita kohtia, "kieli on paikoin lumoavaa ja kauneinta suomalaista tekstiä, mitä olen vähään aikaan lukenut".

Huomaan, että tällä hetkellä minua kiehtoo uusintalukuun esteettinen nautinto enemmän kuin älyllinen pohdinta tai kiihdyttävä, monipolvinen juonikuvio. Tämä on uusi havainto. Kiitos sen esiin houkuttelusta, Mai!

Tämä on kiertänyt aika lailla, mutta haastanpa vielä seuraavat blogistit kertomaan kolmesta kirjasta, joista ovat bloganneet ja jotka haluavat lukea uudelleen, sekä halutessaan haastamaan edelleen 3 blogia mukaan.

     Jonna Kirjakaapin avain -blogissa

     Reeta les! lue! -blogissa

     Suketus Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa