Tero Seppänen: Suruttomat urut

Mikko ja Joonas ovat alakoululaisia, kun heidän perheensä muuttavat samaan naapurustoon ja pojat päätyvät koulussa samalle luokalle. Siitä alkaa heidän ystävyytensä, jossa jaetaan markan nallekarkit ja perheen vaietut salaisuudet. Mikko suhtautuu suojelevasti Joonakseen, jota kiusataan koulussa, vaikka Mikko ei uskalla asettua puolustamaan häntä toisten poikien nähden. 

Poikien ystävyys päättyy lyhyeen, kun Mikon perhe muuttaa pois reilun vuoden kuluttua. Seuraavan kerran pojat kohtaavat nuorina aikuisina oikeudenistunnossa, jossa Joonas on syytettynä murhasta ja Mikko seuraamassa oikeudenkäyntiä oikeustieteen opiskelijana.

Tero Seppänen kirjoittaa romaanissa Suruttomat urut Joonaksen ja Mikon tarinaa vuorottaen kahta aikatasoa. Oikeusprosessi etenee omaa tahtiaan, ja välillä palataan poikien ystävyyden vuoteen. Senaikaiset tapahtumat selittävät, miten aikuiseksi varttunut, kiltti ja rehellinen Joonas päätyy tekemään murhan. Seppänen ei kirjoita mustavalkoisesti, hänellä ei ole läpeensä pahoja eikä läpeensä hyviä henkilöitä. Hän katsoo rikoksesta syytettyä inhimillisellä katseella ja tutkii syitä ja seurauksia.

Kirjassa on kolmaskin taso, jonka kirjailija on sijoittanut kirjan toiseen, lyhyehköön osaan. Siinä Mikko ja Joonas kohtaavat jälleen, nyt he ovat keski-ikäisiä miehiä, ja oikeudenkäynnistä on kulunut (lähelle?) parikymmentä vuotta. Elämä on kiepsauttanut osat uuteen asentoon, ja sama ymmärtävä katse tarkastelee nyt aikuista hairahtunutta. Hämmennyn kuitenkin vähän toisesta osasta. On kieltämättä kiintoisaa saada päivitys Mikon ja Joonaksen elämästä oikeudenkäynnin jälkeen, ja Seppäsellä on vielä sanottavaa ihmisen luonnosta, siitä miten jokaisesta löytyy pahaa ja hyvää, miten jokainen voi sopivissa olosuhteissa sortua tekemään väärin. Jännite, joka kantaa koko ensimmäisen osan, ei kuitenkaan ole enää yhtä vahva kirjan lopussa.

Tero Seppänen on tavoittanut lapsen kielen ja kokemusmaailman hyvin ja maalaa hyvää ajankuvaa. Niin poikien ulkoleikit kuin pojan käynti vankilassa - viemässä vartijana työskentelevälle isälle eväitä - tuntuvat aidoilta kokemuksilta. Oikeudenkäynti on samoin kirjoitettu kiinnostavasti ja todentuntuisesti. Lukiessani mietin, kuinka paljon romaanissa on omakohtaista. Siksi oli hauska löytää netistä Kirkonseutu-lehden haastattelu, jossa Seppänen kertoo isänsä työskennelleen vanginvartijana. Myös lapsuuden kodin hengellisyys sekä työkokemus syyttäjänä ja poliisina on antanut aineksia teokseen.

Olen aikaisemmin lukenut Seppäsen kokoelman Syöksyvirtauksia, jossa on paljon pakinanomaista lyhytproosaa. Sama huumori vilahtelee paikoin Suruttomissa uruissakin, mutta yleissävyltään romaani on vakavampi ja vivahteikkaampi tapahtumissaan ja teemoissaan. Kypsempi. Seuraavaa kirjaa odotellen.

            Tero Seppänen: Suruttomat urut, 159 s.
            Kustantaja: Stresa 2019
            Kansi: Amelia Nyman

KIRJA on omasta hyllystä, kiitos kirjailijalle lukukappaleesta.
MUUALLA: Kirja vieköön!, Kirjavinkit/hikkaj, Pieni suuri piiri
Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia. 

Tero Seppänen: Syöksyvirtauksia

Ylikonstaapeli Tauno Kähtävä vaikuttaa Lovetunperän poliisilaitoksella, keinuttelee joutoaikoina kiikkustuolissa ja keittelee kahvia. Toki hän lähtee virkatehtäviin, kun tulee hälytys, mutta niitä ei tule turhan usein. Joskus asiakkaita käy kamarilla. Maalaispoliisi ehtii miettiä maailman menoa ja haastella työtoverinsa ja aika ajoin harjoittelijan kanssa.

Tauno Kähtävä on päähahmo useimmissa Tero Seppäsen esikoiskokoelman novelleissa. Vanhan ajan poliisi tuumailee rauhallisenoloisesti elämää ja päivän politiikkaa, ja minulle mieleen nousee maltillisempi versio Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijaa sekoitettuna ripauksella Tuomas Kyrön mielensäpahoittajaa. Jälkimmäisestä on tosin todettava, että Kähtävä ei ole ollenkaan kärttyinen, mutta jotain samaa jäärää Kähtävässä on ja Seppäsellä humoristisen oivaltavaa sanailua, joka hetkittäin naurattaa. Huumoriosastoon en Syöksyvirtauksia silti lukisi.

"Kello on 16.15 ja automatiikka rapsaisee oven sähkölukkoon. Muu henkilökunta oli edellisenä viikonloppuna TYKY-matkalla Tallinnassa. Kähtävä ei lähtenyt. On aikanaan reissannut loppuelämän tarpeiksi ja viimeisellä reissulla Tukholmassa jäänyt hyttiin, oikaissut selkänsä ja lukenut ruotsalaisen naisdekkaristin uusimman. Kyllä tapahtuu pienessä kaupungissa paljon murhia. Lovetun nopeimmin kasvava lähiö täyttyisi tuolla menolla nopeasti. Hautuumaalle pannaan jo muutenkin kolmeen kerrokseen." (Novelli Päivystys)

Tero Seppänen kirjoittaa sujuvasti ja poliisina hän tuntee poliisin työn. Jokunen novelli onnistuu yllättämään loppukäänteellään, mutta useimmista tulee minulle mieleen pakinat. Ja olisi noista Kähtävä-novelleista saattanut alkaa rakentua episodiromaanikin Lovetun poliisipiirin ja sen leppoisan isännän sattumuksista. Tällaisena kirja tarjosi hahmonsa kaltaisia leppoisia lukuhetkiä, joita oli mukava maistella pitempien kirjojen lomassa.

Kirjan on kustantanut Stresa, uusi osuuskuntamuotoinen kustantamo. Kotisivullaan se kertoo liikkeelle lähdöstään. Isojen kustantamojen julkaisuohjelmaan pääseminen on tunnetusti erittäin vaikeaa, joten tervehdin ilolla Stresan kaltaista pienempää toimijaa ja toivon sille ja sen kirjailijoille hyvää jatkoa.

          Tero Seppänen: Syöksyvirtauksia, 70 s.
          Kustantaja: Stresa 2017
          Kansi: Amelia Nyman; kannen kuva Tero Seppänen

KIRJA on arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
MUUALLA: Hikatusta -hikkaj päätyi tykkäämään kirjasta, Pieni suuri piiri piti sitä tutustumisen arvoisena. Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kirjailija kertoi kirjoittamisestaan ja poliisin työstään
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 84), Novellihaaste 2 (20 novellia)