Reetta Niemensivu: Maalarisiskot

Hyvää lukurauhan päivää tänään sunnuntaina! Harmaa, kostea ja tuulinen sää on ollut omiaan sohvannurkassa oleiluun. Kirjan pauloissa on luettu sarjakuvaa ja aloiteltu ranskalaista dekkaria, josta juttua toisella kertaa.

Suomalaiset naistaiteilijat reilun sadan vuoden takaa eivät aikanaan niittäneet mainetta tai kunniaa, rahasta nyt puhumattakaan. Heidän työnsä jäi pahasti miesten teosten varjoon eikä saanut kriitikoiden ylistystä. Viime aikoina kuvataiteilijanaiset on huomattu: heille on järjestetty nimikko- tai yhteisnäyttelyitä ja heistä on kirjoitettu kiinnostavia elämäkertoja, tietoteoksia ja romaaneja.

Yksi viime vuoden julkaisuista on Reetta Niemensivun sarjakuva-albumi Maalarisiskot, jonka päähenkilöinä ovat taiteilijaystävykset Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik. Helenekin pääsee vain 18-vuotiaana Pariisiin saatuaan Suomen Helsingin Taideyhdistyksen matkastipendin, ja niin nelikko opiskelee maalausta myös naisille avoimessa opinahjossa, joka ei ole yhtä korkeatasoinen kuin miesten taideakatemia ja jossa naiset maksavat opinnoistaan kaksi kertaa sen mitä miehet. He katselevat Pariisin nähtävyyksiä ja taidenäyttelyitä sekä tutustuvat muihin kaupungissa oleskeleviin suomalaisiin ja eurooppalaisiin taiteilijoihin.

Kirjan kymmenestä luvusta osa sijoittuu Pariisiin, osa Helsinkiin, mutta taiteilijattarien seurassa piipahdetaan maalaamassa uuden suunnan mukaisesti ulkoilmassa niin Bretagnessa kuin Brittein saarilla St. Ivesissa. Miehisessä taiteen maailmassa ystävysten siteet lujittuvat, kun he saavat toisiltaan ymmärtämystä, inspiraatiota ja vertaistukea. Romantiikkaakin on ilmassa: Helene Schjerfbeck tapaa englantilaisensa, he kihlautuvat, mutta miehen perhe ei hyväksykään rampaa Heleneä, ja mies purkaa kihlauksen kirjeitse, kun helene on palannut jo Suomeen. 

Olen pitänyt kovasti kaikista lukemistani Reetta Niemensivun sarjakuva-albumeista, niin tästäkin. Taiteilijan pastellisävyinen värimaailma ja piirrokset miellyttävät silmääni, ja tarinallisuus saa sivut kääntymään. Kun aloin lukea Maalarisiskoja, mieleeni tuli sana 'herttainen' sitä kuvaamaan, ja jotain naiivia kirjan suurisilmäisessä ja lapsenkasvoisessa Helene Scherfbeckissä on. Teoksen sivuilta on luettavissa tuttuja asioita päähenkilöiden historiasta, mutta johdannossa Niemensivu sanoo, että "albumi on fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin".
         

         Reetta Niemensivu: Maalarisiskot, 120 s. 

         Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2019

Aikaisemmin blogissa Reetta Niemensivun albumit: Lempi ja rakkaus, Aavepianisti, Saniainen kukkii juhannuksena

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA blogeissa: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä.
Porvoon pääkirjastossa 11.-28.2.20 Reetta Niemensivun näyttely Maalarisiskot

Helmet-haasteessa albumi käy ainakin kohtiin 4. Kirjan kannessa on monta ihmistä, 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö, 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.
Osallistun albumilla myös Sheferijm-blogin Ainon aloittamaan Pariisi-Dakar -kirjaralliin, jossa luetaan rallikisan reitin varrelle sijoittuvia kirjoja: Ranska/Pariisi - Algeria - Niger - Mali - Burkina Faso (Ylä-Volta) - Senegal/Dakar. Aloitan Maalarisiskoilla Pariisista, ja tarkoitukseni on seurata rallin reittiä perille asti. Burkina Faso tuntuu tässä vaiheessa haasteellisimmalta kohteelta, joten katsotaan, löydänkö luettavaa joka maasta.

Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena

                               Hyvää juhannusta blogissani pistäytyville!

Reetta Niemensivu on kertonut ja kuvittanut kotiseutunsa historiaa sarjakuvaromaanissaan Saniainen kukkii juhannuksena. 90 vuotta sitten juhannusaatto Parkanossa oli sellainen kuin aatot siihen aikaan olivat, illalla istuttiin rannassa kokolla ja yöllä tehtiin lemmennostatus- tai ainakin lemmenennustustaikoja. Ken uskoi niihin, teki taikoja, ken ei, ei tehnyt. Nuoret miehet sopivat menevänsä juhannuspäivän kirkkoon rippityttöjä katselemaan.

Juhannuspäivä alkoi tukahduttavan helteisenä. Väki tungeksi juhlaksi koristeltuun kirkkoon, ovelta kääntyi pari miestä pois, kun istumapaikkoja ei enää ollut. Nuori poliisikonstaapeli sai vielä paikan miesten lehteriltä. Hänen morsiamensa istui kuorolaisten penkillä, heidät kuulutettaisiin tänään. Rippikoululaisten käydessä kirkon etuosaan alttarille alkoi sade, ja sisällä kirkossa tuli pimeää. Sitten

"Juhannuspäivänä 1928 salama iski Parkanon kirkkoon, ensin kellotapuliin ja siitä kirkon nurkkaan, miesten lehterille. Tapaus on tiettävästi pahin salaman aiheuttama onnettomuus Suomessa: neljä kuoli ja kymmeniä loukkaantui."

Pidän kovasti Reetta Niemensivun sarjakuvista. Hän kertoo tarinaa erittäin kiinnostavasti, ja tarinassa kuvat, värit ja puhe toimivat hienosti yhdessä. Hänen värinsä miellyttävät silmääni suuresti ja ne rakentavat osaltaan tunnelman lisäksi juontakin. Kannen juhannusyön taiat ovat siniharmaata ja roosaa, myrskyinen taivas sinisen musta ja juhannuspäivän ukkospilvi ja salaman halkoma taivas kirkon yllä tiilenpunaisia. Upeaa!

Albumissa on runsaasti sivuja, joissa ei ole henkilöitten vuorosanoja lainkaan. Milloin niitä on, puheessa kuuluu hienoisesti paikallinen murre. Sivujen alalaidassa on lauseiden käännökset englanniksi. 

Olen lukenut myös Niemensivun kaksi aiempaa sarjakuva-albumia Lempi ja rakkaus sekä Aavepianisti ja muita kertomuksia. Nekin  ovat historiallisia ja sijoittuvat tekijän suvun kotikonnuille Parkanon seudulle.

         Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena, 96 s. 
         Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2013
         Englanniksi: The Fern Blooms on Midsummer
         Käännös: Noora Varjonen

SARJAKUVA-ALBUMI on kirjastolaina. MUUALLA sen ovat lukeneet ainakin Jonna,  Katri ja Mari 

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Hieno fontti". Osallistun albumilla myös Sarjakuvahaasteeseen.

Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus sekä Aavepianisti

Sarjakuvat ovat minulle pikkupyrähdyksiä kuvallisiin tarinoihin, ja vaikka ne eivät kuulu joka-aikaiseen peruslukemistooni, blogielämä on johdatellut poimimaan kirjastosta uusia mukavia tuttavuuksia. Viimeisimpänä luin kaksi Reetta Niemensivun sarjakuva-albumia.

Niemensivun ensimmäinen täysimittainen albumi kantaa nimessään Lempi ja rakkaus hauskaa sanaleikkiä. Se kertoo tekijän isoäidin, Lempin, rakkaustarinan. Taloon tulee kiertävä suutari, ja tytär Lempi rakastuu Väinöön. Isä ei kuitenkaan anna tytärtään maankiertäjälle. Kuluu vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ja Lempi saa itse päättää kohtalostaan. Siinä välissä on tapahtunut yhtä ja toista niin Lempille kuin Väinöllekin.

Reetta Niemensivun tarinankerronnan innoittajina ovat olleet vanhat valokuvat, kirjeet ja sukutarinat sekä viimeisessä episodissa omat muistot mummosta. Kuvistaan hän itse sanoo kustantajan sivulla: "Tein kuvat itselleni uudella tekniikalla, jossa yhdistän tussiviivaa, vesivärivarjostusta ja kuvankäsittelyä." 

Minua Niemensivun kuvamaailma miellyttää kovasti, viivan ja värien liitto loihtii rakkaustarinan tapahtuma-ajankohtaan sopivan nostalgisen tunnelman. Kuvat ja teksti ovat ehyt kokonaisuus kertomuksen episodimaisesta etenemisestä huolimatta. Tykkään. Myös puhekielestä, jossa näkyy taiteilijan mummon ja ehkä Parkanosta kotoisin olevan taiteilijankin oma murre.


      Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus, 49 s. 
      Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2010

Toisesta lukemastani albumista, Aavepianisti ja muita kertomuksia, en pitänyt yhtä paljon. Teos sisältää neljä kummitustarinaa, jotka "tiettävästi perustuvat tositapauksiin", kuten kirjan takakannen esittely paljastaa. Kertomusten otsikot ovat "Lentävä kissa", "Kolehti", jossa kiertävä saarnaaja joutuu pappilassa nukkumaan huoneeseen, jossa kummittelee, "Amerikan arkku" on ullakolla ja sen sisältä kuuluu öisin kummaa kolinaa, ja "Aavepianistissa" sekä pappi että hänen tyttärensä heräävät keskellä yötä salista kuuluvaan kauniiseen pianonsoittoon.

Aavepianistin kuvitus on samalla lailla viehättävän nostalgista kuin Lempissäkin, onhan kyseessä vanhaan aikaan sijoittuvat kummitustarinat. Mutta Lempissä draaman kaari kantaa albumin loppuun asti, ja kuvat ja vähäiset tekstit tukevat toisiaan. Aavepianistissa tarinat ovat niin lyhyitä, etteivät ne ehdi saada tuulta - tai tulta! - allensa, ja vaikka pidänkin jokaisen kertomuksen erilaisesta värityksestä ja kuvien tyylistä, kokonaisuus jää jotenkin vaisuksi. 

Aavepianisti on kaksikielinen, sillä sivujen tekstit on käännetty englanniksi ja käännökset ovat luettavissa sivujen alalaidassa. Hieno idea! Käännösten fonttikoko olisi tosin saanut olla reilusti isompi.

      Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksias, 49 s. 
      Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2011
      Englanniksi: The ghost pianist and other stories
      Käännös: Noora Niemensivu

KIRJAT lainasin kirjaston sarjakuvahyllyistä.
MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Oksan hyllyltä, voima sekä Cats, books and me Lempistä ja Cats, books and me Aavepianistista

HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (30. Kirjan nimessä on tunne), 100 suomalaista kirjaa (no 66 ja 67), Naisen tie -lukuhaaste (Lempi ja rakkaus on kirjailijan isoäidin sarjakuvallinen pienoiselämäkerta)