Tiina ja Juha heräävät Tiinan mummon sohvalla, jonne he ovat tuupertuneet myöhään edellisenä iltana. He olivat polkeneet sata kilometriä pyörillään päästäkseen maalle jatkamaan yhteistä lomaansa, joka oli keskeytynyt Juhan ulkomaan serkun saavuttua vierailulle. Näistä tapahtumista kertoo kaksi edellistä Tiina-kirjaa.
Anni Polvan kirjoittamaan 16. Tiina-kirjaan mahtuu monenlasta alkaen Mari-muorin äkäisestä pässistä, jonka sarvien tähtäimessä on Tiina-paran takamus. Siitä hyvästä elikko saa kuvansa kirjan kanteen! Tiina onnistuu sohaisemaan myös ampiaispesään, ja siitä kimmastuneet hyönteiset hyökkäävät pistimineen suoraan tytön päähän ja antavat nimen koko kirjalle: Tiinan ampiaiskesä. Ampiaisten kanssa ottelemisesta ei selvitäkään ilman, että Juha joutuu juoksemaan lääkärin paikalle. Kahdeksan päähän osuneen ampiaisenpiston kanssa ei ole leikkimistä.
Muuta eläinkuntaa kirjassa edustavat mummon Mirri ja Mansikki sekä kulkukauppiaan koira, joka joutuu koville Mirrin kynsissä. Yöllisen seikkailun tarjoaa koko yön kestävä ravunpyyntiretki.
Kirjassa on sarjan aikaisemmista osista tuttuja elementtejä:
Tiinan paras kaveri Juha ei voi olla lausumatta paria valittua sanaa siitä, mihin tytöistä on ja mihin heistä ei ole.
Kasvatuksellisia katkelmia taitaa löytyä kaikista tiinoista. Tässä osassa pohdiskellaan rehellisyyttä ja onko valehteleminen koskaan oikein, ajatellaan anteliaisuutta ja voiko omastaan antaa joskus liikaa sekä annetaan monta esimerkkiä toisten ihmisten auttamisesta. En tiedä, ovatko aistini herkistyneet, mutta olen huomaavinani enemmän kasvattavia pohdintoja näissä viime kirjoissa kuin sarjan alkupäässä.
1960-luvun (?) ajankuva näkyy. Pyörällä talosta taloon matkaava kulkukauppias tulee mummon mökkiin myymään alusvaatteita ja ompelutarvikkeita. Yhdessä kohtaa viitataan Kaarlo Kangasniemeen, joka voitti painonnostossa kultaa 1968 Meksikon olympialaisissa. Anni Polva on varmaan pitänyt häntä sen verran tunnettuna voimamiehenä, että tiinojen lukijakuntakin hänet tietäisi.
Anni Polvan kirjoittamaan 16. Tiina-kirjaan mahtuu monenlasta alkaen Mari-muorin äkäisestä pässistä, jonka sarvien tähtäimessä on Tiina-paran takamus. Siitä hyvästä elikko saa kuvansa kirjan kanteen! Tiina onnistuu sohaisemaan myös ampiaispesään, ja siitä kimmastuneet hyönteiset hyökkäävät pistimineen suoraan tytön päähän ja antavat nimen koko kirjalle: Tiinan ampiaiskesä. Ampiaisten kanssa ottelemisesta ei selvitäkään ilman, että Juha joutuu juoksemaan lääkärin paikalle. Kahdeksan päähän osuneen ampiaisenpiston kanssa ei ole leikkimistä.
Muuta eläinkuntaa kirjassa edustavat mummon Mirri ja Mansikki sekä kulkukauppiaan koira, joka joutuu koville Mirrin kynsissä. Yöllisen seikkailun tarjoaa koko yön kestävä ravunpyyntiretki.
Kirjassa on sarjan aikaisemmista osista tuttuja elementtejä:
Tiinan paras kaveri Juha ei voi olla lausumatta paria valittua sanaa siitä, mihin tytöistä on ja mihin heistä ei ole.
Kasvatuksellisia katkelmia taitaa löytyä kaikista tiinoista. Tässä osassa pohdiskellaan rehellisyyttä ja onko valehteleminen koskaan oikein, ajatellaan anteliaisuutta ja voiko omastaan antaa joskus liikaa sekä annetaan monta esimerkkiä toisten ihmisten auttamisesta. En tiedä, ovatko aistini herkistyneet, mutta olen huomaavinani enemmän kasvattavia pohdintoja näissä viime kirjoissa kuin sarjan alkupäässä.
1960-luvun (?) ajankuva näkyy. Pyörällä talosta taloon matkaava kulkukauppias tulee mummon mökkiin myymään alusvaatteita ja ompelutarvikkeita. Yhdessä kohtaa viitataan Kaarlo Kangasniemeen, joka voitti painonnostossa kultaa 1968 Meksikon olympialaisissa. Anni Polva on varmaan pitänyt häntä sen verran tunnettuna voimamiehenä, että tiinojen lukijakuntakin hänet tietäisi.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Kaikkea kirjasta -blogissa Tiinan ampiaiskesä luettiin Anni Polvan 100-vuotispäiväksi.
Anni Polva: Tiinan ampiaiskesä, 153 s.
Kustantaja: Karisto 1982, 7. painos (1. painos 1971)
Kansikuva: Pauliina Vihinen
MUUALLA: Kaikkea kirjasta -blogissa Tiinan ampiaiskesä luettiin Anni Polvan 100-vuotispäiväksi.
Anni Polva: Tiinan ampiaiskesä, 153 s.
Kustantaja: Karisto 1982, 7. painos (1. painos 1971)
Kansikuva: Pauliina Vihinen