Lyhyttä, rouheaa ja rikollista

Välipäivinä luvussa on ollut välipaloina rikoskirjoja. Toinen on uutukainen rikosnovelli, toinen taas pienoisromaaninpituinen esikoisdekkari lähes kolmen vuosikymmenen takaa.

Elisa Kirja tarjosi asiakkailleen joululahjaksi Harri Nykäsen rikosnovellin Raidin joulu, jonka latasin tietokoneelle äänikirjana. Se kuulemma enteilee uutta Raid-kirjaa ensi vuonna.

Raid-dekkarit ovat jääneet minulta lukematta, jonkin osan televisiosarjasta olen tainnut joskus nähdä. Raidin joulu -novellissa sankari palaa vuosien jälkeen kotikyläänsä käydäkseen joulun alla vanhempiensa haudalla. Sattumoisin hän näkee vanhan kaverinsa, jonka kanssa oli tullut rötösteltyä Ruotsissa ja joka oli petkuttanut häneltä miljoonia kruunuja saalisrahoja. Raid ei voi jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Rikoskumppani kokee ikävän yllätyksen, mutta joulu kun on, Raid pitää huolen, että jotkut saavat odottamattoman joululahjan. 

Novelli tarjoilee lopussa jouluisen yllätyksen niin lukijalle kuin Raidillekin. Yleensä rikoksista rikollisten näkökulmasta kirjoitetut dekkarit eivät ole suurinta herkkuani, mutta Raid tuntuu tämän perusteella varsin sympaattiselta tyypiltä. Aikaisemmin olen lukenut Nykäsen rikosromaanin Valhe sekä tykästynyt hänen juutalaistaustaisesta poliisista kertovaan Ariel-sarjaansa, jota en tosin ole tuonut blogiin asti.

      Harri Nykänen: Raidin joulu, rikosnovelli, äänikirja MP3 (myös e-kirjana)
      Kustantaja: CrimeTime 2017
      Lukija: Jukka Pitkänen, 46 min

Markku Ropponen kirjoitti esikoiskirjansa vuonna 1990, ja sen jälkeen rikosromaaneja on putkahdellut maailmaan melkoinen määrä. Esikoinen Pronssijuhlat on ensitutustumiseni Ropposen tuotantoon. Kirja alkaa kuvauksella parista rakennusmiehestä, jotka juhlivat Toivo Hyytiäisen saamaa pronssimitalia Helsingin olympialaisten aikaan heinäkuussa 1952. Keskeneräiseen rakennukseen harhautuu nuori nainen, joka joutuu karmean rikoksen uhriksi.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Tuomainen pitää Kisa-baaria, joka on janoisten laitapuolen kulkijoitten kantapaikka. Yksi hänen satunnaisista asiakkaistaan ammutaan kaupungin puistossa eräänä yönä pian baarista lähtönsä jälkeen. Poliisi kuulustelee Tuomaista ja hänen asiakkaitaan, mutta ei pääse rikoksen tekijän jäljille. Tuomainen itse  kuulee surmatusta asioita, jotka saavat hänet tiedusteluretkille yksityisetsivän malliin. Pian kolkataan Tuomaisen paras kaveri, samassa liikerakennuksessa pilaillupuotia pitävä yrittäjä. Kun Tuomainen vielä saa hulppean ostotarjouksen kulahtaneesta baaristaan, vaikka se sijaitsee kiinteistössä, joka huhujen mukaan aiotaan purkaa lähitulevaisuudessa ostoskeskuksen alta, jutussa on liikaa käsittämättömiä ja jollain hämärällä tapaa toisiinsa liittyviä osia.

Pronssijuhlien miljöö ja hahmot ovat vähän liian rouheita dekkarimakuuni, mutta voi pojat ja tytöt!, kylläpä Ropponen osaa punoa yllätyksen pienoisromaaninsa loppuun. Koko kirjan ajan olin tyytyväisenä siinä luulossa, että lukijana tiedän enemmän kuin Tuomainen tai poliisit - ja niin tiesinkin! - ja osaan sanoa, miten kirja päättyy, mutta rikoksen ratkaisu osoittautuu aivan joksikin muuksi. Ja yllätetyksi tulemisestahan dekkarinystävä pitää.

          Markku Ropponen: Pronssijuhlat, 141 s.
          Kustantaja: Tammi  2002 (2. painos; 1. p. 1990)
          
KIRJOISTA Nykäsen novelli on lahja, Ropposen romaani taas kirjastolaina.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 96-97), Novellihaaste 2 (1 novelli).
Superlukumaraton: 1 ääninovelli (46 min), 1 kirja (141 s).

#superlukumaraton

Maistiaisina Harri Nykänen: Jahti sekä Valhe

Minulla on jonkinsorttinen kynnys uusiin jännityskirjailijoihin tutustumisessa. Dekkareita en yleensä pelkää, jos ajattelen niiden sisältävän rikoksen ratkaisua enemmän aivoilla kuin lihaksilla tai aseilla, mutta mainokset trillerimäisistä toimintapaketeista ja hyytävästä jännityksestä melko varmasti karkottavat minut. Mitä sitten kartan jännäreissä? Ehkä raakuutta ja väkivallalla mässäilyä, paikasta toiseen koheltamista, ronskia kielenkäyttöä. Silti on tunnustettava, että luettavan valikointi ja hylkiminen toimivat aikalailla mutu-tuntumalla, jostain tulleen käsityksen perusteella. Joskus kustantamojen mainostekstien perusteella. Joskus kirjablogit onnistuvat karsimaan turhia luuloja, kun pääsen tutustumaan kirjojen sisältöihin niiden lukijoiden kautta.

Harri Nykäsen tuotantoon tutustuin - no, kylkiäisenä. Rekisteröidyin ilmaiseksi Elisa Kirjan asiakkaaksi ja liittymislahjana sain Nykäsen rikosnovellin Jahti äänikirjana. Latasin sen puhelimeeni, pistin napin korvaan ja ei kun menoksi lenkille. (Tämä ei ole maksettu tai pyydetty mainos, kunhan kerron, miten kirja käsiini, ei kun puhelimeeni, tuli.)

Jahti teki vaikutuksen. Tosiasiassa siinä oli kyllä runsain mitoin "pelkäämääni" paikasta toiseen kaahaamista, mutta kirjailija oli rakentanut sen varaan alusta loppuun kantavan jännitteen, joka sai minut jatkamaan lenkkiä, kunnes tietäisin, miten jahdissa kävisi. Nimensä mukaisesti novellissa jahdattiin kahta vankikarkuria, joiden pakomatka alkoi, kun he saivat käsiinsä Tykin, Lahti 35 -sotilaspistoolin. Ase singottiin vankilan muurien yli ja päätyi monien käsien kautta heille, joille se oli tarkoitettu, ja koko Suomi seurasi takaa-ajoa, aina yllättävään loppuun asti.

Jahti on ensimmäinen luku Tykki-nimistä rikosnovellikokoelmaa, jonka jokaisessa itsenäisessä osassa esiintyy mainittu sotilaspistooli. Kokoelman novellit on kirjoitettu suoraan sähköiseksi kirjaksi, ja kirjoittajina on 12 tunnettua suomalaista rikoskirjailijaa. Olen sittemmin hankkinut koko kokoelman, joten maistiaisia muiltakin dekkaristeilta riittää jatkossa.

Jahti sai aikaan sen, että hiljattain kirjaston hyllyltä tarttui mukaan Harri Nykäsen äänikirja Valhe. Se osoittautui oikein sopivaksi valinnaksi dekkarikuuntelun nälkään, vaikkei varsinainen poliisiromaani ollutkaan. Kuolemantapausta siinä kuitenkin selviteltiin. Kustantajan sivulta luin kirjailijasta, että tässä kirjassa "konnamaailman kuvaaja siirtyy keskiluokan pariin".

Valheen päähenkilö on keski-ikäinen asianajaja Kai Manner, joka äitinsä kuoltua palaa lapsuudenkotiinsa Helsingin keskustassa. Äidin makuuhuoneesta löytyy laatikollinen papereita ja valokuvia, joista selviää, että tämän veli oli tehnyt nuorena itsemurhan, josta oli visusti vaiettu perheen ulkopuolella, olihan Kaikin aina uskonut, että eno oli kuollut johonkin hävettävään sairauteen. Äidin ja enon jo edesmennyt isä, Kain isoisä, oli aikanaan huomattavassa poliittisessa asemassa sodanjälkeisessä Suomessa, oikeusministeri ja Kekkosen luottomies. Kai Manner löytää myös äitinsä sängyn viereen pudonneen vanhan valokuvan nuoresta naisesta - äidistään - ja jostain tuntemattomasta nuoresta miehestä. Isästäkö? Häntä asianajaja Manner ei ole koskaan nähnyt, sillä isä oli häipynyt tietymättömiin jo ennen poikansa syntymää, samoihin aikoihin enon kuoleman kanssa.

Äiti on jättänyt jälkeensä vihjeitä, joita Kai Manner alkaa seurata, ja hänelle paljastuu monia asioita hänen perheestään, niin isoisästä kuin enosta ja isästäkin. Enon itsemurhasta löytyy kummallisia yksityiskohtia nyt 50 vuotta myöhemmin. Kaikki tapaukseen liittyvät asiapaperit on siirretty suojelupoliisin arkistoihin. Kun Kai haluaa jututtaa tapauksen aikaan naapurissa asunutta naista, tämä surmataan. Manner törmää myös Petsamon vakoiluskandaaliin, joka tapahtui ennen sotia, jolloin hänen isoisänsä oli Petsamon Nikkelin lakimiehenä. Asioihin perehtyminen asettaa Kain vaaraan, sillä hän joutuu parin hyökkäyksen ja asuntomurron kohteeksi.

Valhe oli varsin koukuttavaa kuunneltavaa, jossa Mannerin perheen sukuhistoria ja -salaisuudet sekä sotaa edeltävä ja sodanjälkeinen politiikka kietoutuivat toisiinsa tarinaksi, joka imaisi mukaansa. Lopussa kaikki langat solmittiin yhteen ja perheenjäsenten mysteerit saivat selityksensä. Kirja aiheutti myös uteliasta pohdintaa siitä, mikä historiallisista seikoista oli totta ja mikä fiktiota. Netissä etsiydyin sivuille, joissa kerrottiin Petsamon vakoilujutusta 1939. Kirja onnistui mainiosti viihdyttämään ja houkutti kuuntelemaan toiseen kertaan heti perään.

Jahti oli liittymislahja Elisa Kirjalta. Valhe löytyi kirjaston äänikirjahyllystä. Haasteosallistus (Jahti): Elegian Hei, me lusitaan!, jossa voi lukea itsensä ulos vankilasta vankila-aiheisilla kirjoilla. Tällä ensimmäisellä haasteen kirjalla pääsen jo eristyssellistä tavalliseen selliin.


Harri Nykänen: Jahti, rikosnovelli, äänikirja MP3 (myös e-kirjana)
1. luku rikosnovellikokoelmasta Tykki
Kustantaja: CrimeTime 2011
Lukija: Petteri Kaukoranta, 59 min

Harri Nykänen: Valhe, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2007 (paperiversio 2007)
Lukija: Lars Svedberg (8 CDtä)
Päällyksen kuva: Rikosmuseon arkisto
Päällyksen suunnittelu: Kai Toivonen