sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouva


Ida Erikssonin tarinan jatko vie mukanaan viihdyttävästi ja mukaansatempaavasti. Syrjässäkatsojan tarinoiden neljännessä osassa Idasta tulee yrittäjä, joka pistää pystyyn täysihoitolan Espoon Albergaan ja muuttaa tyttärensä kanssa sinne. Hänestä rulee ruokarouva.

Enni Mustosen kirjasarjan edellisessä osassa Emännöitsijä Ida muutti Ruotsiin työnantajansa kuoltua ja ehti synnyttää siellä tyttären, Kirstin. Neljännen osan Ruokarouva alussa eletään kevättä 1914 ja Kirsti on jo 8-vuotias. Idan palkannut professori kuolee ja Ida on ilman työtä. Työnantajansa jättämän perinnön turvin Ida päättää muuttaa takaisin Suomeen, hankkia Helsingin seudulta pienen huvilan ja ruveta pitämään siinä täysihoitolaa.

Asiat luonnistuvat hyvin. Ida hankkii rapistuneen huvilan halvalla Albergan kartanon läheisyydestä, ja kun paikalle sattuu hänen äitinsä hyvä ystävä Kuortaneelta, kirvesmies Iisakki Haapaluoma, pian huvila on remontoitu ja valmis vastaanottamaan täysihoitolaisia. Ensimmäinen heistä ilmestyykin oven taakse, ennen kuin lehti-ilmoitusta on ehditty edes julkaista; hän on maisteri Tikkanen, joka lukee korrehtuuria Helsingin Sanomille, ja siksi oli työssään nähnyt ilmoituksen, johon oli pujahtanut ladontavirhe. Nähtävästi tuohon aikaan oli tavallista, että perheettömät, sivistyneistöön kuuluvat, työssä käyvät ihmiset asuivat vuokralla, johon kuului täysihoito. 

Täysihoitolan pito käy työläämmäksi, kun Venäjän liittymisestä sotaan on kulunut aikaa. Hinnat kallistuvat, tulee elintarvikepula, venäläisiä sotilaita tulee sankoin joukoin Albergaan linnoitustöihin, ja levottomuudet lisääntyvät. Ida saa läheltä seurata yhden asukkaansa  paluuta Saksasta sotilaskoulutuksesta ja senjälkeistä jääkäreiden värväystä. Yllättäen Idan entinen sulhanen Eliaskin päätyy asumaan täysihoitolaan Amerikan vuosien jälkeen. Kirsti pääsee Albergan suomalaiseen kouluun ja myöhemmin Helsinkiin yhteiskouluun. Siinä vaiheessa talossa asuu toinenkin pikkutyttö, sillä Kirstin paras ystävä koulussa, Alli, menettää ensin äitinsä tuperkkelille ja sitten isänsä venäläisten linnoitustöissä sattuneessa tapaturmassa. Alli saa uuden kodin Idan ja Kirstin perheessä. Tytöt ovat innokkaita lukijoita ja saavat joululahjoiksi uusia kirjoja, Jules Verneä, Anni Swania ja Louisa M. Alcottia.

Ruokarouvan viimeisessä luvussa eletään vuoden 1917 levottomuuksia ja 1918 sisällissotaa. Täysihoitolakaan ei välty punakaartilaisten tekemältä takavarikolta ja ammuskelulta, mutta vahingot jäävät verrattain vähäisiksi. Sanomia sodasta kuitenkiin seurataan ja läheisten vuoksi pelätään, kunnes saksalaiset joukot ja jääkärit saapuvat, ja sota loppuu ankarien taistelujen jälkeen. Kirja päättyy voitonparaatin päivään, mutta Ida ei osaa iloita. Yksi täysihoitolassa asuneista menehtyy taisteluissa saamiinsa vammoihin, tutun perheen poika on kateissa.

Kirja ankkuroituu Suomen historiaan senkin kautta, että täysihoitolan elämään liittyvät ajan suomalaiset kulttuurihenkilöt. Naapurihuvilassa asuu kuvanveistäjä Ville Vallgren, meren lahden toisella puolella Tarvaspäässä Axel Gallen-Kallela perheineen, ruokavieraina käyvät Kasimir ja Eino Leino, ja muuttaapa vuokralle viime kuukausiksi Onerva Lehtinen (L. Onerva) ja Leevi Madetoja. Mustonen on taitava henkilökaartinsa kanssa, täysihoitolan päähenkilöt säilyvät samoina ja kuljettavat tarinaa eteenpäin, ja vähän viipyvät sivuhenkilöt tuovat siihen uusia mausteita.

Ruokarouva on sadas tänä vuonna lukemani kotimainen kirja, ja liitän sen 100 suomalaista kirjaa -lukuhaasteeseen, jonka kooste jää huomiseen ja uuden vuoden puolelle.

Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet osat: Paimentyttö, Lapsenpiika ja Emännöitsijä.

        Enni Mustonen: Ruokarouva : Syrjästäkatsojan tarinoita IV, 430 s.
        Kustantaja: Otava 2016
        Kannen suunnittelu: Timo Numminen

KIRJA on kirjastosta.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 100), Haaste 1918, Superlukumaraton s. 79-430 (351 sivua), 
#superlukumaraton

Helmet 2017 on tässä


Sain kuin sainkin luetuksi kirjan Helmet-lukuhaasteen jokaiseen kohtaan. Heti vuoden alussa tiesin listaa silmäillessäni, että nyt on sellainen lukuprojekti, jonka lukuaiheet ovat kaikki kiinnostavia, ihan jokainen. Alkuun suuri osa luetuista tuli ihan luonnostaan, oman lukemiseni tahtiin, moni kirja olisi sopinut useampaankin kohtaan. Myöhemmin piti toisinaan etsiskellä sopivaa kirjaa. 

Koko vuoden olen lukenut ainoastaan kotimaista kirjallisuutta, mutta Helmet-haasteen osalta tein yhden poikkeuksen: oseanilaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan piti olla toiselta puolen maailmaa! Kirjoitan myöhemmin koosteen luetuista 100 suomalaisesta kirjasta, joihin kuuluvat myös Helmet-kirjani.

Otin Helmet-haasteeseen osaa ensimmäistä kertaa, ja tämä oli niin antoisaa, että taidanpa hypätä matkaan tulevanakin vuonna. Helmet-lukuhaaste 2018 julkaistiin perjantaina.


Helmet 2017 -haasteeseen luetut kirjat (50/50):

  1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis  
            Katja Kallio: Yön kantaja (2017)
  2. Kirjablogissa kehuttu kirja  
            Hanna Hauru: Jääkansi (2017)  
  3. Suomalainen klassikkokirja  
            J.L. Runeberg: Hanna (1836)
  4. Kirja lisää hyvinvointiasi  
            Maaria Leinonen: Hoida meitä hiljaisuus (2014)
  5. Kirjassa liikutaan luonnossa  
            Marjaliisa Pitkäranta: Lasten oma metsäkirja (1999)
  6. Kirjassa on monta kertojaa  
            Minna Rytisalo: Lempi (2016)
  7. Taiteilijanimellä kirjoitettu kirja  

            Enni Mustonen: Lapsenpiika (2014)
  8. Suomen historiasta kirjoitettu kirja  
            Petri Tamminen: Suomen historia (2017)
  9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja  
            Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (2017)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis  
            Paula Havaste: Maan vihat (2016)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
            Metropoliitta Panteleimon: Murha kirjapiirissä (2016)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja  
            Raila Kinnunen: Nasima (2017)
13. Kirja "kertoo sinusta"  
            Anni Polva: Tiina etsii juuriaan (1982)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella  
            Timo Saarto: Kuoleman kuukausi (2017)
15. Kirjassa harrastetaan  
            Terttu Autere: Sininen hatturasia (2011)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja  
            Siri Kolu: Me Rosvolat (2010)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista  
            Netta Walldén: Kissa nimeltä Kent (2016)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa  
            Anni Polva: Tiina ei löydä Tinttamaria (1979)
19. Yhdenpäivänromaani  
            Maria Jotuni: Arkielämää (1909)
20. Kirjassa on vammainen henkilö  
            Seppo Jokinen: Hukan enkelit (2001)
21. Sankaritarina  
            Tove Jansson: Muumipapan urotyöt (1950)
22. Kuvitettu kirja  
            Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö (2017)
23. Käännöskirja  
            Tove Jansson: Kesäkirja (1972)
24. Kirjassa selvitetään rikos  
            Kati Hiekkapelto: Tumma (2016)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole  
            Anni Polva: Tiina saa suukon (1980)
26. Sukutarina  
            Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita (2006)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja  
            Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1960)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan   
            Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset (2016)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain mitä haluat oppia 
            Paula Havaste: Lumen armo (2017)
30. Kirjan nimessä on tunne  
            Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus (2010)
31. Fantasiakirja   
            Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta  
            Anni Swan: Iris rukka (1916)
33. Kirja kertoo Intiasta  
            Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle (2016)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt  
            Paula Havaste: Veden vihat (2016)
35. Kirjan nimessä on erisnimi  
            Maritta Lintunen: Mozartin hiukset (2011)
36. Elämäkerta tai muistelmateos  
            Leena Kaartinen: Lastenlääkärin sotapäiväkirja (1996)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta  
            Anni Polva: Tiinalle otetaan pikkusisko (1978)
38. Kirjassa mennään naimisiin  
            Teresa Myllymäki: Karhulehto (2016)
39. Ikääntymisestä kertova kirja  
            Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja (2016)
40. Kirjan kannessa on eläin  
            Riitta Tulusto: Kissa kanssa (2014)
41. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä  
            Nura Farah: Aavikon tyttäret (2014)
42. Esikoisteos   
            Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt (1955)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään   
            F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus (1919)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta  
            Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus (2016)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja  
            Mila Teräs: Jäljet (2017)
46. Oseanilaisen kirjailijan kirjoittama kirja  
            Witi Ihimaera: Valasratsastaja (2003)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit  
            Minna Canth: Köyhää kansaa (1886)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän  
            Aki Ollikainen: Musta satu (2015)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja   
            Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (2017)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja  
            Solveig von Schoultz: Kuka veisi Mariannen tanssiin (1952)

lauantai 30. joulukuuta 2017

Maaria Leinonen: Hoida meitä hiljaisuus


Kovin hiljaisia puut tänään,
Eivät puhu. Laulahda.
Ja tuuli -
            tuulikin vaikenee.
Missä lienevät linnutkin.
Hoida sitten hiljaisuus meitä
                        kaikkia.

Hoida meitä hiljaisuus on runoilija Maaria Leinosen (1933-2013) postuumisti julkaistu runokokoelma. Siinä on paljon tuttua Leinosta, herkkää luonnon kauneutta, joka puuttelee ja koskettaa syvältä, ihmisen elämää, sitä tavallista, sen kipujen ja ahdistusten ymmärrystä, ja aina, kaiken keskellä, iloa ja toivoa.

Haluan muistaa
kaiken sen pienen
            kauniin
joka antoi voimia jaksaa:
vanamon viattomuuden
voikukan rehevän naurun
lumikiteen kyyneleen
hipaisun poskellani
tuntemattoman ohikulkijan hymyn
hiljaisen linnun helähdyksen
pensaan piilosta
vastamäkeni vaikeimmassa mutkassa.

Tässä kokoelmassa on mukana myös vanhenevan, elämää nähneen kirjoittajan seestyneisyyttä sen edessä, ettei kaikki jatku ikuisesti. Muistoja lapsuudesta, kohdatuista ja tapahtuneista nousee mieleen. Hauraudesta löytyy myös voimaa.

Ei vain ilon sylistä
vaan myös kivun askelista
kasvavat vahvat sanat
todeksi eletyt
jaettaviksi lohduksesi.
             Voimaksi.

Maaria Leinonen on yksi lempirunoilijoistani, jonka teksteihin palaan yhä uudelleen. Hänen runojaan on ilmestynyt yli 30 kokoelmaa. Pidän paljon hänen runokielestään, sen luomista sanallisista kuvista. Ne puhuttelevat minua, hiljentävät ja hoitavat. Siksi tästä kirjasta tulee viimeinen Helmet-lukuhaasteeseen 2017 lukemani kirja, sen kohtaan "Kirja lisää hyvinvointiasi".

          Maaria Leinonen:  Hoida meitä hiljaisuus, 63 s.
          Kustantaja: Kirjapaja 2014
          Kansi: Katja Kuittinen

KIRJAN lainasin kirjastosta.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (4. Kirja lisää hyvinvointiasi - Haaste saatu päätökseen tämän vuoden puolella, jippii!), 100 suomalaista kirjaa (no 99). Superlukumaraton: 63 sivua.
#superlukumaraton

perjantai 29. joulukuuta 2017

Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita


Savurenkaita : Kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti on sukutarina patruuna Gustav Bogdanoffista, joka sisällissodan jälkeen nuorena miehenä saapui Hämeenlinnaan taskussaan edesmenneen isänsä jättämä perintö. Hän nai tohtori Lagerstedin Birgitta-tyttären ja muutti vaimonsa vanhempien sukukartanooon. Nyt hänellä oli varaa toteuttaa unelmansa, ja niinpä hän perusti tupakkatehtaan Hämeenlinnaan.

Tarinan kertoo Gustavin pojanpoika Gabriel Bogdanoff, joka aikanaan löytää kartanon ullakolta ja komeroista yhtä ja toista, joka paljastaa hänelle asioita isoisän ja tehtaan vaiheista vuosikymmenten aikana. Enemmän hän oppii patruunalta itseltään, sillä tämä viettää mielellään aikaansa Gabrielin kanssa ja kertoilee tälle sukunsa tarinoita. Tupakkatehdas alkaa toimintansa, kukoistaa, joutuu vaikeuksiin ja viimein lopettaa. Vuosien vierimisen huomaa siitä, kun koneet tulevat. Tehtaalla kone korvaa käsin paperosseja ja sikaareja kierittelevät tupakkaenkelit, kartanolla hevosen ja rattaat syrjäyttävää automobiili.

Suvun miehillä on tapana hävitä. Patruunan isä hävisi, vain pää löytyi. Patruuna itse häviää räjähdyksessä jäljettömiin. Patruunan poika muuttuu muuten vain olemattomaksi ja toinen poika lähtee merille. Viimein Gabrielkin kävelee pois, mutta vasta kun hän on tutkinut isoäitinsä salaisen komeron, sillä hän ei halua jättää jälkeensä mitään syytä palata takaisin selvittämään suvun salaisuuksia.

Juha-Pekka Koskinen kirjoittaa fiktiota tavalla, joka saa etsimään romaanin takaa faktaa ja näpyttelemään netistä vaikka mitä. Hämeenlinna löytyy kirjasta aitona, ja vaikka kaupungin historiasta löytyy Bogdanoffeja, minulle ei selvinnyt, perustiko joku heistä tupakkatehtaankin. Ärsyttävää ja koukuttavaa. Samaa faktan ja fiktion liittoa mietin lukiessani toista JP Koskisen historiallista romaania, Kuinka sydän pysäytetään, josta pidin todella paljon.

Koskinen kirjoittaa sujuvasti ja hyvin, mutta muuten en Savurenkaisiin kovasti lämmennyt.  Patruuna Bogdanoffin ja hänen vaimonsa suku on täynnä mitä omituisempia ja varsin epämiellyttäviä hahmoja, joilla on kauheita salaisuuksia. Pojanpoika Gabriel tuntuu tolkun pojalta, kirjan lopussa hän ymmärtää "selvästi, että isoisä oli ollut julma ja paha muille vaikka hän oli ollut hyvä ja hellä minulle." Myös Gabrielin äiti on tavallinen, järkevä nainen, joka uskaltaa kyseenalaistaa suvun erikoisia toimintatapoja.

        Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita : Kun patruuna Bogdanoff tehtaan 
                    perusti, 269 s.
        Kustantaja: Karisto 2006
       
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka tunnistaa kirjasta rippusen maagista realismia
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (26. Sukutarina), 100 suomalaista kirjaa (no 98), Superlukumaraton 128 sivua (s. 142-269)
#superlukumaraton

torstai 28. joulukuuta 2017

Lyhyttä, rouheaa ja rikollista

Välipäivinä luvussa on ollut välipaloina rikoskirjoja. Toinen on uutukainen rikosnovelli, toinen taas pienoisromaaninpituinen esikoisdekkari lähes kolmen vuosikymmenen takaa.


Elisa Kirja tarjosi asiakkailleen joululahjaksi Harri Nykäsen rikosnovellin Raidin joulu, jonka latasin tietokoneelle äänikirjana. Se kuulemma enteilee uutta Raid-kirjaa ensi vuonna.

Raid-dekkarit ovat jääneet minulta lukematta, jonkin osan televisiosarjasta olen tainnut joskus nähdä. Raidin joulu -novellissa sankari palaa vuosien jälkeen kotikyläänsä käydäkseen joulun alla vanhempiensa haudalla. Sattumoisin hän näkee vanhan kaverinsa, jonka kanssa oli tullut rötösteltyä Ruotsissa ja joka oli petkuttanut häneltä miljoonia kruunuja saalisrahoja. Raid ei voi jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Rikoskumppani kokee ikävän yllätyksen, mutta joulu kun on, Raid pitää huolen, että jotkut saavat odottamattoman joululahjan. 

Novelli tarjoilee lopussa jouluisen yllätyksen niin lukijalle kuin Raidillekin. Yleensä rikoksista rikollisten näkökulmasta kirjoitetut dekkarit eivät ole suurinta herkkuani, mutta Raid tuntuu tämän perusteella varsin sympaattiselta tyypiltä. Aikaisemmin olen lukenut Nykäsen rikosromaanin Valhe sekä tykästynyt hänen juutalaistaustaisesta poliisista kertovaan Ariel-sarjaansa, jota en tosin ole tuonut blogiin asti.

      Harri Nykänen: Raidin joulu, rikosnovelli, äänikirja MP3 (myös e-kirjana)

      Kustantaja: CrimeTime 2017
      Lukija: Jukka Pitkänen, 46 min




Markku Ropponen kirjoitti esikoiskirjansa vuonna 1990, ja sen jälkeen rikosromaaneja on putkahdellut maailmaan melkoinen määrä. Esikoinen Pronssijuhlat on ensitutustumiseni Ropposen tuotantoon. Kirja alkaa kuvauksella parista rakennusmiehestä, jotka juhlivat Toivo Hyytiäisen saamaa pronssimitalia Helsingin olympialaisten aikaan heinäkuussa 1952. Keskeneräiseen rakennukseen harhautuu nuori nainen, joka joutuu karmean rikoksen uhriksi.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Tuomainen pitää Kisa-baaria, joka on janoisten laitapuolen kulkijoitten kantapaikka. Yksi hänen satunnaisista asiakkaistaan ammutaan kaupungin puistossa eräänä yönä pian baarista lähtönsä jälkeen. Poliisi kuulustelee Tuomaista ja hänen asiakkaitaan, mutta ei pääse rikoksen tekijän jäljille. Tuomainen itse  kuulee surmatusta asioita, jotka saavat hänet tiedusteluretkille yksityisetsivän malliin. Pian kolkataan Tuomaisen paras kaveri, samassa liikerakennuksessa pilaillupuotia pitävä yrittäjä. Kun Tuomainen vielä saa hulppean ostotarjouksen kulahtaneesta baaristaan, vaikka se sijaitsee kiinteistössä, joka huhujen mukaan aiotaan purkaa lähitulevaisuudessa ostoskeskuksen alta, jutussa on liikaa käsittämättömiä ja jollain hämärällä tapaa toisiinsa liittyviä osia.

Pronssijuhlien miljöö ja hahmot ovat vähän liian rouheita dekkarimakuuni, mutta voi pojat ja tytöt!, kylläpä Ropponen osaa punoa yllätyksen pienoisromaaninsa loppuun. Koko kirjan ajan olin tyytyväisenä siinä luulossa, että lukijana tiedän enemmän kuin Tuomainen tai poliisit - ja niin tiesinkin! - ja osaan sanoa, miten kirja päättyy, mutta rikoksen ratkaisu osoittautuu aivan joksikin muuksi. Ja yllätetyksi tulemisestahan dekkarinystävä pitää.

          Markku Ropponen: Pronssijuhlat, 141 s.
          Kustantaja: Tammi  2002 (2. painos; 1. p. 1990)
          
KIRJOISTA Nykäsen novelli on lahja, Ropposen romaani taas kirjastolaina.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 96-97), Novellihaaste 2 (1 novelli).
Superlukumaraton: 1 ääninovelli (46 min), 1 kirja (141 s).

#superlukumaraton

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulusatuja sekä Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

Joulun aikaan luin lasten joulukirjoja, Marjatta Kurenniemen joulusatukokoelman ja ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjani ikinä.



Joulun ikkuna -kokoelmaan (1984) on koottu joulusatuja Marjatta Kurenniemen useasta aikaisemmasta satukirjasta, jotka on julkaistu vuosina 1948, 1957 ja 1964, ja mukaan on lisätty uusina kolme satua ja yksi runo. Tarinoissa esiintyvät joulun tutut kotimaiset satuhahmot joulupukki ja -muori tonttuineen, mutta myös linnut ja muurahaiset sekä eloon heränneet puun lehti, leikkikalut ja vaikkapa vanha joululaulu.

Satujen tunnelma on taianomainen, mitä vain voi tapahtua. "Unisukset" kertoo hauskasti Heikin joululahjasta, suksista, joita tämä ei pääse käyttämään, koska jouluna ei ole maassa lunta. Unessa sukset houkuttelevat Heikin vinhaan hiihtoon ilmojen halki ensin lumimyllärin tykö hämmästelemään, miksi myllyn siivet eivät pyöri, ja sitten hakemaan pohjoisnavalta öljyä sateisenä kesänä ruostuneitten siipien voitelemiseen. Ja millaisella lopputuloksella: 
Ja suuret myllynkivet lähtivät kolisten liikkeelle. Lumimylläri kaatoi kivensilmään lumijyviä ja lumijauhot alkoivat tupruta myllyn tuutista ja ryöpytä kohti maata, niin että pian oli kaikki valkeana.
Eikä ollutkaan ihme, että Heikin herätessä ilma oli ulkona sakeana lumihiutaleista, ja poika pääsi kokeilemaan uusia suksiaan. Kaikki sadut päättyvät hyvin, niissä korostuvat vanhan hyvän joulun auttavaisuuden ja hyväsydämisyyden arvot, ja ne ovat täynnä joulun salaperäisyyttä. Omaa aikaansa ne kyllä heijastavat. Moniko lapsi on kuullutkaan, että entisaikaan kaukopuhelut tilattiin keskuksen kautta, kuten lapset joutuvat tekemään pyytäessään joulun jälkeen pukkia Korvatunturilta sovittelemaan riitaa heidän ja leikkikalujen välillä sadussa "Leikkikalujen kapina"?

          Marjatta Kurenniemi:  Joulun ikkuna, 72 s.
          Kustantaja: Weilin+Göös 1984
          Kuvitus ja kannen kuva: Jukka Lemmetty
       



Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä on ensimmäinen Nopolan sisarusten kirja, johon olen tarttunut sen kokonaan lukeakseni. Sen verran olen nähnyt kirjan sankareita televisiossa tai lukenut katkelmia kirjojen arvioista, että tuntui helpolta päästä sisälle henkilöhahmojen ja tapahtumien pyörteeseen. Vain Isonapa tuotti hieman vaikeuksia, mutta paljastui pian poliisiksi.

Kirjan tapahtumat alkavat itsenäisyyspäivästä ja huipentuvat jouluaattoon. Siinä välissä Heinähatun ja Vilttitossun äiti häärää ja puuhaa lakkaamatta, siivoaa, leipoo ja kokkaa, lajittelee vanhoja vaatteita Pelastusarmeijan joulukeräykseen ja kirjoittelee joulukortteja. Heinähattu ja Vilttitossu saavat vihiä, että heidän vajassaan saattaisi olla tonttu. Loppuvuodeksi heille tullut vaari kertoo, että tonttuja hyvitellään ja lepytellään viemällä niille ruokaa, ja Vilttitossu päättää ryhtyä toimeen salaa siskoltaankin. 

Kellarista alkaa mystisesti kadota ruokaa, ja paikalle hälytetään virkavalta eli Isonapa ja Rillirousku. Kuulusteluista ja tutkimuksista huolimatta he eivät pääse varkaan jäljille. Vilttitossu tietää, että vajassa tosiaan asuu tonttu, sillä hänen sinne viemänsä ruuat häviävät joka kerta.

Monenlaisesta ovat Heinähatun ja Vilttitossun joulunaluspäivät tehty. Lastenkirjojen tapaan lopussa kaikki on hyvin, varkaudet ovat selvinneet, ruokaa ahmiva tonttu on tunnistettu ja tytöt vanhempineen ja naapurin Alibullenin neitien kanssa syöneet jouluaattona mahansa täyteen ruokaa ja herkkuja.

Kirjassa on Markus Majaluoman mainio kuvitus ja Sinikka Nopolan & Tiina Nopolan sujuva ja humoristinen teksti, joka sai minut hyvälle tuulelle ja nauratti pari kertaa makeasti ihan ääneen.

          Sinikka Nopola - Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, 127 s.
          Kustantaja: Tammi 2010 (12.painos; 1. p. 1993)
          Kuvitus ja kannen kuva: Markus Majaluoma

KIRJAT ovat kirjastosta.
100 suomalaista kirjaa (no 94-95)



Osallistun myös joulukuun superlukumaratonille, joka kestää viikon 25.-31.12.2018 ja jota emännöi Lotta Tylypahkan kirjasto -blogista. Lueskelen omaan tahtiini, mutta tavallisista maratonrupeamista poiketen en aio kirjoittaa päivittyvää raporttia, vaan kirjaan lukemani sivut ihan tavallisiin postauksiin ja loput sitten koosteeseen maratonin päätteeksi. Maratonin aikana luin näistä kahdesta kirjasta
Joulun ikkuna s. 31-72 eli 42 sivua 
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä 127 sivua

#superlukumaraton

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt


Muumipappa on selvästi sankariainesta: nuoruutensa päivinä hän karkasi hemulin pitämästä löytölasten kodista ja seilasi kavereittensa Hosulin ja Juksun sekä laivanomistaja Fredrikssonin kanssa pitkin meriä. He joutuivat moniin seikkailuihin yhdessä ja kohtasivat kaikenlaista väkeä.

Muumipapan urotyöt on Tove Janssonin neljänneksi kirjoittama muumikirja, mutta tapahtumiltaan se on edeltäjiään varhaisempi, teoksen tapahtuma-aikaan ei Muumipeikko ollut vielä edes syntynyt. Kirjassa Muumipappa muistelee hurjaa nuoruuttaan ja kirjoittaa muistelmia, joissa hän kertoo elämänsä vaiheet Muumipeikolle ja hänen jälkeläisilleen. Välillä hän lukee ääneen pojalleen ja tämän ystäville, mitä hän on kirjoittanut, ja sitten jatkaa kirjoittamistaan.

Seikkailuihin nuoria miehiä vei Fredrikssonin Merenhuiske-laiva, jossa oli talo - mikä ihana laivan nimi! Kirjasta selviää, että Muumipapan kavereista Hosuli on Nipsun ja Juksu Nuuskamuikkusen isä. 

Ensimmäisen sankaritekonsa Muumipappa teki, kun hän urheasti hyppäsi Merenhuiskeesta veteen nähdessään Mörön ajavan jotakuta takaa. Hän pelasti onnettoman vedestä kattilaan, ja huomasi vasta laivan kannella pelastaneensa hemulin. Matkoillaan Muumipappa ja kaverukset joutuivat myrskyyn, ryhtyivät siirtolaisiksi ja perustivat saarelle siirtokunnan sekä pelkäsivät kummitusta, tutustuivat tahmatassuihin ja hattivatteihin. Kaikkein ihanimman ja ikimuistoisimman sankariteon Muumipappa teki, kun hän pelasti ihanan neidon merihädästä:
Voi, se oli toista kuin hemulin tädin pelastaminen! Hiekalla lepäsi muumipeikko, samanlainen kuin minä itse, mutta vielä paljon kauniimpi, pieni naisellinen muumipeikko, jonka  m i n ä  olin pelastanut.
Muumipapan urotyöt oli mukavaa, taattua muumilaatua kuunneltunakin, mutta luulen, että monia herkullisia yksiyiskohtia meni ohitse. Uskon palaavani tarinan pariin uudelleen jonkin ajan kuluttua ja silloin ihan luettuna kirjana.


      Tove Jansson: Muumipapan urotyöt. Äänikirja MP3.
      Kustantaja: WSOY 2004. (Suomenkielinen paperikirja 1963.)
      Alkuperäinen: Muminpappans bravader, 1950. Suom. Laila Järvinen
      Lukija: Ahti Jokinen. 3 t 47 min.
      Kansi ja kuvitus: Tove Jansson.

ÄÄNIKIRJAN lainasin Ellibs-verkkokirjastosta.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (21. Sankaritarina), 100 suomalaista kirjaa (no 93), Ajattomia satuja ja tarinoita 2

lauantai 23. joulukuuta 2017

Matka joulun salaisuuteen



"Matka joulun salaisuuteen
alkaa hiljalleen.
On kuin joku koskettaisi
syvään kaipaukseen,"
Näin alkaa Anna-Mari Kaskisen runokirja Matka joulun salaisuuteen. Se kuljettaa lukijansa ensimmäisen adventtisunnuntain kynttilästä kohti lisääntyvää valoa ja juhla-aikaa. "Ihmeellinen odotus mielen valtaa nyt." Matkalla kosketellaan elämän varjoisempia puoliakin. Ollaan ajauduttu "kotoa kauas" eikä tiedetä, "Missä lämpö ja joulun valo? Tunnen viiltävän kaipauksen." Tai ollaan väsytty perin juurin, "En jaksaisi matkaa jatkaa, en etsiä tähteä."

Varjoista huolimatta Kaskisen kirja on valoisa ja joulun odotus ja sen sanoma iloa ja toivoa täynnä. "Valtamerten ja vuorten yli laulu enkelten kajahtaa. Tänään avoin on Jumalan syli. Kiitoslaulua soittaa maa." Runot ovat loppusoinnullisia, sanoitus perinteistä ja silti raikasta. Ei ihme, että runoilijan lukemattomista lauluista on tullut suosittuja ja tuttuja. Ulla Vaajakallion kaunis talvinen kuvitus lisää kirjan perinteisen joulun tunnelmaa.

Matka joulun salaisuuteen on kirja jouluun laskeutumiseen ja rauhoittumiseen, yksi runo ja kuva kerrallaan. Se haastaa matkalle etsimään joulun sisintä.

Kirjan yhdellä kuvalla ja viimeisen runon katkelmalla toivotan kaikille 
blogini lukijoille leppoisaa ja iloista joulua.

                                                  Lähde!

                                                  Lähde, etsi seimen lasta,
                                                  jätä kaikki muu.
                                                  Hämäryyden keskelle
                                                  jo ihme avautuu.

                                                 Seimen lapsi katseessansa
                                                 kantaa valoa.
                                                 Lapsen katse hipaista 
                                                 voi joka taloa.

                                                 ---



          Anna-Mari Kaskinen & Ulla Vaajakallio:  Matka joulun salaisuuteen, 46 s.
          Kustantaja: Kirjapaja 2008
          Kuvitus ja kannen kuva: Ulla Vaajakallio
          Taitto: Maija Sohlman 


KIRJA on kirjastolaina.
100 suomalaista kirjaa (no 92).