Maikki Harjanne: Ilmaiset monot

Kun Maikki Harjanteella tuli kolmekymmentä vuotta täyteen taiteilijana, hän kirjoitti näköisensä omaelämäkerran. Minttu-kirjojen tekijän Ilmaiset monot on hauskaa ja nostalgista luettavaa. Hauskan siitä tekee kirjailijan viljelemä huumori, nostalgisen taas hänen lapsuusvuosiensa ja opiskeluaikojensa ajankuva.

Maikki Harjanne syntyi Maija-Liisa Saksmanina joulukuussa 1944. Isä oli astunut miinaan edellisenä kesänä, vaikka muutaman vuoden ikäisenä Maikki ei ymmärräkään, miten isä sillä lailla kaatui ja miksei Mannerheim auttanut häntä pystyyn. Pienen sotaorvon alkutaival ei ole helppo: isä on kuollut ja äiti joutuu tytön syntymän jälkeen hoitoon, sillä suru miehen kuolemasta, lapsen syntymä ja kahden lapsen yksinhuoltajuus on liikaa. Onneksi on isoisä, jonka kotona Maikki saa kodin, kunnes äiti toipuu ja palaa kotiin.

Lastenkirjojen tekijä tavoittaa hienosti lapsen puheen ja ymmärryksen lapsuusepisodeissa, ja kun tyttö kasvaa, myös hänen tapansa puhua muuttuu. Kun sotaorpo saa koululaisena ilmaiset monot avustuksesta, ne näyttävät köyhyyden häpeän kaikille ja saavat kyytiä. Opiskeluaikana kämppäkaverukset maalaavat koko asunnon mustavalkoiseksi - ja tarjoavat  tupaantulijaisissa lakritsia ja maitoa. Haaveesta tulee totta: hän menee naimisiin parrakkaan taiteilijan kanssa, ensin kirjailija Hannu Mäkelän ja myöhemmin elokuvaohjaaja Mikko Harjanteen kanssa.

Pieniä, eloisia välähdyksiä koko elämän matkalta siihen asti, että kirjoja on kertynyt  kahdeksankymmentä. Maikki Harjanne on tuottelias kirjailija-taiteilija ja on kirjoittanut sekä lapsille että aikuisille. Kirja ei ole pituudella pilattu, siinä on vain 119 sivua, ja melkein jokaisella aukeamalla on ainakin yksi piirroskuva, usein koko sivun kokoisena. 

Pidin kirjasta kovasti. Harjanne on kertonut elämäntarinansa veikeästi, itselleen olennaisiin asioihin ja sattumuksiin keskittyen. Lahjakas taiteilija osaa käyttää taitavasti niin sanaa kuin kynää ja pensseliäkin.

          Maikki Harjanne: Ilmaiset monot, 119 s.
          Kustantaja: Otava 2008
          Kuvitus: Maikki Harjanne

Helmet-haaste: 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa.

Laura Ingalls Wilderin elämäkerta ja esikoiskirja

Nyt olen paikannut yhden aukon sivistyksessäni, kun olen lukenut (tai oikeammin kuunnellut) ensimmäisen Pieni talo -sarjan kirjan. Kas, kaikki alkoi siitä, kun sain Sheferijm-blogin arvonnasta Laura Ingalls Wilderin elämäkerran. Sitä lukiessa alkoi tuntua siltä, että pitäisi lukea jokin tai joitakin kirjailijan kirjoistakin. Niinpä kuuntelin Storytelistä hänen esikoisteoksensa Little House in the Big Woods (1932, suomennettu 1961 nimellä Pieni talo suuressa metsässä).

William Anderson on historioitsija, joka on tutkinut Laura Ingalls Wilderin (1867-1957) elämää ja kirjallista tuotantoa. Hän myös johtaa kirjailijan kotimuseota Missourissa, Yhdysvalloissa. Kirjassaan Laura Ingalls Wilder : A Biography  Anderson kertoo kirjailijan elämäntarinan lapsuudesta kuolemaan, ja paikkansa saavat myös Pieni talo -sarjan kirjojen syntyvaiheet.

Olin yllättynyt siitä, että Laura Ingalls Wilder oli jo 65-vuotias, kun hän julkaisi esikoiskirjansa. Hän oli toki kirjoittanut pitkään, sillä hän avusti useita lehtiä kirjoittaen artikkeleita pioneerinaisten ja -kotien näkökulmasta. Laura ja Almanzo Wilderin tyttärestä Rosesta tuli toimittaja ja myöhemmin myös kirjailija, ja hän rohkaisi äitiään kirjoittamaan lapsuus- ja nuoruusmuistoistaan. Tyttären neuvojen innostamana Laura teki työtä käskettyä, mutta kukaan ei julkaissut hänen omaelämäkerrallista käsikirjoitustaan. Vasta kun hän sai kustannustoimittajakseen lastenkirjallisuudesta vastaavan henkilön ja muokkasi teoksensa lapsille, Harper julkaisi vuonna 1932 esikoisen nimellä Little House in the Big Woods. Siitä ja sarjan muista lastenkirjoista tuli valtavan suosittuja Yhdysvalloissa ja niistä otettiin yhä uusia painoksia.

En ihmettele kirjojen suosiota. Ne kuvaavat pitkän jakson Amerikan historiaa, joka kirjojen julkaisuaikaan kuului jo menneisyyteen, ja Ingalls Wilder osasi kirjooittaa lapsia kiinnostavalla tavalla. Siksi koulut ja kirjastot tarjosivat kirjasarjaa lapsille luettavaksi. Elämässään Laura oli osa Yhdysvaltain lännen asutustoimintaa sekä lapsuusperheessään että aviomiehensä kanssa. Perheet muuttivat aina muutaman vuoden välein seuraavaan osavaltioon, kunnes Ingallsin perhe asettui Etelä-Dakotaan Lauran ollessa kouluiässä ja myöhemmin Wilderit vaelsivat Missouriin, jossa asuivat loppuelämänsä.

Alkuun minua häiritsi elämäkerrassa sen naiivius ja kielellinen yksinkertaisuus. Sitten tajusin, että Andersonin kirja on luokiteltu lasten ja nuorten kirjallisuudeksi eli kirjoitettu Laura Ingalls Wilderin suurimmille faneille. Ehkä se siksi esittää kirjailijan elämän todella positiivisessa valossa, ja hänen kohtaamansa suuret vaikeudet tuntuvat näin suomalaisesta aikuislukijasta jotenkin vaimennetuilta.

Opin kaikenlaista uutta Yhdysvaltojen pioneerihistoriasta. Kesken kirjan täytyi alkaa kuunnella Lauran esikoiskirjaa.

            William Anderson: Laura Ingalls Wilder : A Biography, 240 s.

            Kustantaja:  HarperTrophy 1995 (1. p. 1992)

            Kansi: suunnittelu Charles Kreloff, kuva Wendell Minor

Little House in the Big Woods kertoo Laura Ingallsin lapsuudesta Wisconsinissa. Hän syntyi siellä Pepinin kaupungin lähellä, isän perhe oli aikoinaan muuttanut New Yorkista länteen ja päätynyt suuren metsän laitamille Wisconsinin osavaltioon. Kun Laura oli vielä pieni, hänen vanhempansa muuttivat lapsineen Kansasiin, mutta perhe palasi jo vuoden kuluttua takaisin kotiin suureen metsään. 

Kirjassa Laura on neljän vanha, ja tapahtumat kerrotaan hänen näkökulmastaan. On vuosi 1871. Sisar Mary on pari vuotta vanhempi ja Carrie vielä vauva. Teoksessa vuorottelevat Lauran kuvaukset arkielämästä hirsimökissä sekä leikeistä Maryn ja serkkujen kanssa ja isän ja isoisän tarinat metsästä ja heidän siellä kohtaamistaan eläimistä kuten susista, karhuista ja puumista. Paikoin Laura kertoo yksityiskohtaisesti kodin erityisistä askareista kuten vaahterasiirapin tekemisestä tai sian eri osien valmistamisesta ruoaksi teurastuksen jälkeen.

Kirja on herttainen lastenkirja, joka on luullakseni kirjoitettu selvästi nuoremmille lapsille kuin esimerkiksi L. M. Montgomeryn tyttökirjat. Storytelin sivustolla ikäsuositus on 6-9 vuotta. Äänikirja on luettu erittäin selkeällä englannilla, vaikka  erilaiset 1800-luvun työnkuvaukset vilisevät sanoja, jotka eivät välttämättä ole tuttuja nykysuomalaiselle englannin oppijalle.

Esikoiskirjansa hyvän vastaanoton rohkaisemana Laura Ingalls Wilder jatkoi lapsille kirjoittamista. Seuraavaksi vuorossa oli kirja hänen aviomiehensä Almanzo Wilderin kasvuvuosista New Yorkissa, Farmer Boy (1933), joka julkaistiin suomeksi 1973 nimellä Farmarin lapset. Kolmas kirja oli Pieni talo preerialla (Little House on the Prairie 1935, suomeksi 1957), ja sitä seurasi vielä viisi muuta teosta. Pitäisiköhän seuraavaksi katsoa Pieni talo preerialla televisiosarjana Yle Areenasta?

          Laura Ingalls Wilder: Little House in the Big Woods, äänikirja
           Kustantaja: Harper Collins 2017 (äänikirja; 1. painettu painos 1932)
           Lukija: Cherry Jones,  3 t 41 min,

KIRJA (elämäkerta) on arvontavoitto - kiitos Aino! - ja ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytelista.

Helmet-haaste: Laura Ingalls Wilder : A Biography kohtaan 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla. Little House in the Big Woods kohtaan 45. Esikoiskirja.

Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteen tarina

Vuosi sitten Kirjaluotsi-blogi julkaisi Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteen, jossa on luettu elämäkertoja, muistelmia ja autofiktiota. Jätin fiktiiviset oikeasti elänneiden henkilöiden elämäkerrat ja heistä kirjoitetut romaanit pois haasteesta.

Kirjoja kertyi täysi tusina. Siinä on mukana viisi perinteistä elämäkertaa - kolme kirjailijan, yksi näyttelijän ja yksi formula-ajajien henkistä hyvinvointia ja suorituskykyä kehittänyt lääkäri. Yksi kirjailijaelämäkerroista on kuvakirja lapsille. Lisäksi luin vielä kirjailijan lapsuuden joulumuistoista. Loput kuusi teosta ovat omaelämäkerrallisia romaaneja. Niistä kaksi on suomalaisten, kaksi unkariilaisen ja kaksi kanadanvietnamilaisen kirjoittamia.

Kirjaluotsi keksi hauskan tavan koostaa haastekirjat eli tehtävänä on kirjoittaa keksityn henkilön tarina luetuista elämäkerroista ja romaaneista. Alla on tarina lukemastani tusinasta. Numerot hakasulkeissa viittaavat luettuun kirjaan, jotka listaan vielä lopuksi, ja kaarisulkeisiin olen laittanut tarinaa kuljettavia lauseita, joita ei kirjoista löydy.

Tästä pääsee haasteen koontipostaukseen, josta löytyy muiden elämäkertoja lukeneiden tarinoita. Kiitos, Kirjaluotsi, kivasta haasteesta ja luovasta koosteohjeistuksesta!


Elämä, kerta kaikkiaan! 

(Minulla on ollut vaiheikas elämä.) Synnyin Kaakkois-Aasiassa Vietnamissa, mutta olin vasta kymmenvuotias, kun perheemme pakeni sieltä ja päätyi monen mutkan kautta Kanadaan. (Tuosta ajasta alkaen olen muuttanut mielelläni paikasta toiseen.) 
"Oikeastaan minusta on aina mukava muuttaa, koska muutto on hyvä tilaisuus vähentää tavaramäärää ja hylätä esineitä. Silloin muistista voi tulla oikeasti valikoiva ja sen sopukoihin jää vain sellaisia kuvia, jotka pysyvät valoisina suljettujenkin silmien takana. Muistelen mieluummin kaikenlaisia sisäisiä kutinoita, huumaavia tuntemuksia, liikutuksen hetkiä, epäröintejä, häilyväisyyttä, hairahduksia." [1]

(Paetessamme) kulkuneuvomme pysäytettiin ja jouduin muiden mukana keskitysleirille. Olot siellä olivat kauhistavat, mutta nälkä ja sairaudet tekivät minusta ihmeen välinpitämättömän. Se kaikki alkoi tuntua suorastaan normaalilta. Sitten meidät vapautettiin. [2] Kanadassa kasvoin aikuiseksi. Sukuni vaati minua kihlautumaan erään vietnamilaisen miehen kanssa, tapailimme hänen kanssaan siihen aikaan, mutta se päättyi tylysti ja ikävästi. [3]

(Niinpä jätin Kanadan ja matkustelin muissa maissa.) Keskitysleiriltä jäi sellainen vaikutus, että en voinut ajatellakaan haluavani lapsia, sillä näin julmaan maailmaan ei pitäisi syntyä lisää ihmisiä. [4] (Sen sijaan syöksyin kaikenlaiseen hullutukseen.) Päätin silkasta päähänpistosta hakeutua opiskelemaan Neuvostoliittoon Leningradiin tullakseni näyttelijäksi. En osannut sanaakaan venäjää, mutta opiskelin ulkoa Pushkinin tekstiä pääsykoetta varten, ja pääsin kummastuksekseni sisään teatterikouluun. [5] 

(Venäjältä kävin kerran) Suomessa joulun aikaan, majoituin vanhassa maalaistalossa. Menin isäntäperheeni kanssa jouluaamuna kirkkoon, jossa jumalanpalvelus tapahtui (vanhan ajan tapaan), ja mekin menimme kirkonkylään reellä pimeässä pakkasaamussa. Se oli mieleen jäävä kokemus. [6] (Yhtä lailla muistelen erästä matkaani Egyptiin, jossa) matkustin junalla Luxorista Assuaniin. [7]

(Venäjällä) kiinnostuin jääkiekosta ja halusin oppia pelaamaan sitä ammattilaisena. Siitä ei tullut mitään, mutta oleskellessani Etiopiassa ymmärsin jotain tärkeää urheilusta ja urheilijoista ja kehitin valmennusmenetelmän, jota voittoisimmat formula-ajajat käyttävät vieläkin. [8]

(Kaiken tämän jälkeen ei ole ihme, että minusta tuli kirjailija. Kirjoittaessani ensimmäistä runokokoelmaani) sain tiedon, että isäni oli yllättäen kuollut. Se herätti minussa valtavan kuolemanpelon [9], ja runoissani laitoin paperille tuntojani sairaudesta ja kuolemasta, joskin myös keväällä heräävästä luonnosta. [10] (Ymmärsin kuitenkin pian, että runot eivät ole vahvinta aluettani, vaan) olen proosan kirjoittaja ja varsin tomera ja määrätietoinen olenkin. Olen kirjoittanut paljon naisten asemasta, sillä minulle on ollut hyvin tärkeää, että tytöillä on samat mahdollisuudet koulunkäyntiin kuin pojilla. [11] Olen ollut yllättynyt, että eräs kirjasarjani on nostanut minut painosten kuningattareksi, ja kyllä se on yllättänyt muutkin. [12]

1. Kim Thúy: Ru
2. Imre Kertész: Kohtalottomuus
3. Kim Thúy: Vi
4. Imre Kertész: Kaddish syntymättömälle lapselle
5. Ville Haapasalo & Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
6. Anni Polva: Joulumuisto
7. Ranya ElRamly: Auringon asema
8. Oskari Saari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
9. Petri Tamminen: Musta vyö

10. Ritva Ylönen: Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913-1937

11.Virtanen & Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

12. Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto

Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto

Olen ajatellut tänä vuonna viimein tutustua Eeva Joenpellon tuotantoon, se on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Hän on jäänyt kummallisen vieraaksi ja lukemattomaksi. Koulussa luimme aikoinaan Rallin, koiran ja tytön tarinan, joka on koiran elämän miittainen ja jonka aikana kuusivuotias tyttö kasvaa aikuiseksi. Ennen kirjailijan muita kirjoja tartun hänen elämäkertaansa Elämän kirjailija Eeva Joenpelto.

Helena Ruuska kirjoittaa teoksessa, että 70- ja 80-luvuilla kaikki, naiset ja miehet, lukivat Eeva Joenpeltoa. Kyllä en lukenut! Se ei ollut mitenkään Joenpellon syytä, siihen aikaan en vain lukenut kotimaista kirjallisuutta, siitä pitivät  opiskeluihin kuuluva englanninkielinen kaunokirjallisuus ja tenttikirjat huolen, ja myöhemmin elämä.

Eeva Joenpellon (1921-2004) elämäkerta on erittäin kiinnostavaa luettavaa, sillä kaikki on uutta tietoa minulle. Se ei tietenkään ole mikään ihme, sillä ennen kirjan aloittamista en tiennyt juuri mitään Eeva Joenpellosta. Koostankin tämän kirjoituksen niistä sattumanvaraisista poiminnoista, joiden kohdalla pysähdyn jotain hämmästelemään tai jotka kertovat jotain Joenpellosta kirjailijana.

Helena Ruuska aloittaa kirjoittamisen Eeva Joenpellon isän ja äidin suvuista, ja hyvä niin, sillä myöhemmin elämäkerturi osoittaa, että kummastakin löytyy sukulaisia, jotka ovat antaneet piirteitään tai vaiheitaan useammankin kirjan henkilöille. Oppikoulun  Joenpelto, sammattilaisen kauppiaan tytär, käy Lohjalla ja asuu kouluvuosinaan kortteerissa useassa lohjalaisperheessä, joiden tarinoita ja puheenpartta hän tarkasti kuuntelee. Ylioppilaaksi päästessään hänellä ei ole lainkaan ajatusta siitä, että hänestä tulisi kirjailija, mutta hän hakeutuu opiskelemaan lehtinaiseksi Yhteiskunnalliseen korkeakouluun Helsinkiin, kun ei muutakaan keksi. Siellä hän ei kuitenkaan viihdy, ja jo kevätlukukaudella hän jättää opinnot eikä jatka niitä myöhemminkään.

Eeva Joenpelto pääsee töihin Ajan suunta -lehteen, ja sen toimituksessa pistäytyy myös Jarl Hellemann, Helsingin Sanomien toimittaja, josta myöhemmin tulee Tammen kustannustoimittaja ja sittemmin toimitusjohtaja. Joenpelto ja Hellemann rakastuvat ja avioituvat. Rahasta on pulaa, ja nuoripari päättää ansaita lisätuloja kirjoittamalla kumpikin salanimellä kirjan. Se on haparoiva alku Eeva Joenpellon kirjailijan uralle.

Kustannustoimittaja-aviomiehellä on hyvä vainu merkittävien ulkomaisten kirjailiijoiden suhteen, monet heistä ovat tulevia Nobel-voittajia, ja Hellemann onnistuu saamaan heidän teoksiaan Tammen julkaistavaksi. Niin Eeva Joenpelto saa tuoreeltaan luettavaksi uusien eurooppalaisten ja amerikkalaisten prosaistien teoksia. Kirjojen lukemisesta tulee hänen korkeakoulunsa ja kirjottajakoulutuksensa. Parin ensimmäisen salanimillä kirjoitetun romaanin jälkeen hän alkaa julkaista tyttönimellään, vaikka on virallisesti Hellemann.

Helena Ruuska kuvaa seikkaperäisesti Eeva Joenpellon ja Jarl Hellemannin avioliiton vuodet ja raastavan eron. Kiinnostavampaa on kuitenkin lukea Joenpellon yhteistyöstä WSOY:n kustannustoimittajien ja muiden käsikirjoitusten lukijoiden kanssa. Joidenkin kanssa suorasukaisella ja räväkällä Eevalla välit menevät vuosiksi poikki, toisten kanssa hän käy pitkiä, joskus kiihkeitäkin keskusteluja kirjoistaan niiden muokkausvaiheissa. Erityisen antoisaa on Ruuskan analyysi kunkin romaanin taustatyöstä ja kirjoitusvaiheista sekä Joenpellon työskentelytavoista. Helppoa kirjoittaminen ei painosten kuningattarelle ole ja muuttuu vaikeammaksi kirja kirjalta. Myös oman tyylin löytäminen ja vakiintuminen ottaa aikansa. Joenpellon mukaan elämä on laveaa ja vaatii siksi, että siitä kirjoitetaan laveasti, pitkää proosaa. 70-luvulla julistetaan romaanin kuolemaa tarpeettomana.

Eeva Joenpelto paistattelee julkisuuden valokeilassa ja saa tunnustuksia ja palkintoja, ja hänen kirjansa saavat alun jälkeen ylistäviä arvosteluja. Menestys tuo paitsi ihailijoita, myös häirintää ja uhkauskirjeitä. Yksityiselämässä hänellä on paljon tragediaa, ja hän upottaa surunsa ja vihansa työntekoon, kirjoittamiseen. Aina elegantti ja huoliteltu, näyttävä nainen pelkää myöhempinä vuosinaan vanhenemista.

Helena Ruuska kirjoittaa kiinnostavasti ja innostavasti. Kirjailijan elämäkerran lisäksi hän antaa hyvän kuvan Suomen kirjamaailmasta 50-luvulta alkaen. Kun hän esittelee Eeva Joenpellon tuotantoa kirjojen syntyhistorioineen, jokaiseen teokseen tekisi mieli tarttua. En tiedä, onko kovin järkevää lukea elämäkerta ennen kirjailijan kirjoja, mutta nälkää se ainakin herättää. Ensimmäisenä aionkin pureutua Joenpellon päätyöksi sanotun Lohja-sarjan aloittavaan romaaniin Vetää kaikista ovista. Se sijoittuu vuoden 1918 sodan jälkeiseen aikaan ja sodan jättämään jakaantuneisuuteen, josta ei silloin aikanaan voitu puhua. 

            Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto, 440 s. + liitteet 58 s.
            Kustantaja: WSOY 2015
            Kansi: Martti Ruokonen;  Kannen kuva: Pertti Nisonen

KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos). MUUALLA se on luettu esimerkiksi blogeissa Kirjavinkit, Kulttuuri kukoistaa, Mrs Karlsson lukee..., Tuijata

Helmet-haasteessa teos sopii ainakin kohtiin 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli, 18. Sinulle tuntematonta aihetta kästtelevä kirja (sillä tätä ennen en tiennyt mitään EJ:n elämästä ja miten hänestä tuli kirjailija), 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan, 42. Kirjassa on isovanhempia.
Osallistun kirjalla myös 27.1. päättyvään Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen.

"Et kuitenkaan usko..." Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Automatkoilla olen kuunnellut Ville Haapasalon muistelmia hänen ensimmäiseltä Venäjän vuosikymmeneltään, ja oikein muikeaa seuraa ja kuunneltavaa ne ovatkin. Kirjailija Kauko Röyhkä matkusti vaimonsa Olgan kanssa Moskovaan ja haastatteli Villeä siellä, ja näistä keskusteluista kertyi aineisto kirjaan Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä.

Ville Haapasalon (s. 1972) elämästä ei ole käänteitä puuttunut. Nuori mies hakeutui opiskelemaan - ihan sattuman oikusta - Leningradin Tsekasvovin teatteriakatemiaan vuonna 1991. Siellä ei ollut muita ulkomaalaisia siihen aikaan, eikä Ville puhunut venäjää lainkaan muuttaessaan Neuvostoliittoon. Pian maasta tuli Venäjä, opiskelukaupungista Pietari ja opinahjosta Pietarin valtiollinen teatteritaiteen akatemia. Mies oppi kielen nopeasti, mutta kyllä se työtäkin vaati.

Ville Haapasalolle oli varsinainen onnenkantamoinen, että hän pääsi mukaan näyttelemään pienellä budjetilla toteutettuun elokuvaan Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia, johon tarvittiin suomalainen näyttelijä, ja joku muisti Pietarissa opiskelleen Villen. Elokuva keräsi kaikki huomattavimmat palkinnot Sotshin elokuvajuhlilla vuonna 1995, ja siitä on tullut kaikkien aikojen suosituin komedia Venäjällä. Se avasi naapurimaassa ovet kymmeniin elokuvaosiin ja tv-ohjelmiin.

Samaan aikaan Suomessa ei tiedetty Haapasalosta juuri mitään, mutta viime vuosina hänestä on tullut täälläkin julkisuuden henkilö erityisesti juontamiensa tv-ohjelmien ansiosta: Venäjän halki 30 päivässä, Silkkitie 30 päivässä ja mitä kaikkia sarjoja niitä nyt on ollutkaan.

Kirjailija, rockmuusikko Kauko Röyhkä on tehnyt rennon haastattelukirjan Ville Haapasalon opiskeluvuosista ja uran alkuvaiheista Venäjällä. Röyhkä tunnisti Villessä heti alkuunsa niin hyvän jutunkertojan, että arveli kirjan kirjoittavan itse itsensä. Teoksessa Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä Kauko Röyhkä ja Ville Haapasalo jutustelevat kaikesta, välillä Olga sanoo jotakin, ja tämä on talletettu kirjan sivuille lähes sellaisenaan, tai ainakin sellaisen kuvan saa. Äänikirjana tämä toimii hyvin Ville Tiihosen lukemana, koska Ville Haapasalon tarinat ovat mielenkiintoisia ja hän kertoo ne huumorilla, televisio-ohjelmista tunnistettavalla tyylillä. Hieman minua hämmensi se, että kirja tosiaan on kirjoitettu haastattelukirjaksi, ja äänikirjan lukija mainitsee kaikkien vuorosanojen alussa puhujan nimen, joka ainoa kerta keskustelijan vaihtuessa. Aluksi se tuntui tosi tönköltä, mutta siihen tottui vähitellen, ja kai se äänikirjaformaatissa on välttämätöntäkin, kun käytetään vain yhtä lukijaa kahden keskustelijan äänenä. 

Teatterikoulutuksen ja elokuvien tekemisen lisäksi kirja kertoo Villen elämisestä Venäjällä 1990-luvun alkuvuosina, hänen päätymisestään ryöstetyksi useaan kertaan ja miliisien pieksemäksi, ja moniin muihin uskomattomiin tilanteisiin. Juttuja voi olla kiusaus pitää mielikuvituksen tuotteena, mutta päädyn ajatuksissani siihen, että 90-luvun Pietarissa saattoi tosiaan tapahtua kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Kirjan lopussa keskustellaan enemmän Venäjästä ja vähemmän Villestä tai teatterista. Täytyy sanoa, että Haapasalo on päässyt näkemään ja kokemaan maan sellaisista vinkkeleistä, ettei monikaan suomalainen. Silti kirja saattaa mielestäni vahvistaa monia suomalaisten ennakkoluuloja itänaapurista. Jatkoa on mahdollista lukea / kuunnella teoksesta Et muuten tätäkään usko - Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä.

Painetun kirjan kolmantena tekijänä on palkittu valokuvaaja Juha Metso, mutta äänikirjassa ei valokuvia pääse katsomaan! Jossain vaiheessa etsin kirjastosta käsiini perinteisen kirjan ihan vain katsoakseni Metson ottamat kuvat.

       Ville Haapasalo & Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon
                   varhaisvuodet Venäjällä, äänikirja
       Kustantaja: Docendo 2016 (painettu kirja 2013)
       Lukija: Ville Tiihonen, 3 t 46 min

ÄÄNIKIRJA on laina Ellibs-kirjastosta.
MUUALLA: Kasoittain kirjoja, Kirjasähkökäyrä, Kirjavinkit, Kolahduksia,

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja (koska Röyhkä), 23. Kirjan nimessä on jokin maa, ja 45. Kirjan nimessä on kieltosana. 
Lisäksi: Elämä, kerta kaikkiaan! -haaste

Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937

Sain teini-ikäisenä lahjaksi Saima Harmajan kootut runot. Kyseessä oli Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, jonka runoilijan äiti kokosi ja jonka ensimmäinen painos julkaistiin runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1938. Se oli minulle merkittävä teos. Saiman runoihin oli helppo murrosiän kuohuissa samaistua, ja kirja inspiroi minut kirjoittamaan sekä päiväkirjaa että runoja.

Niinpä viime kuussa julkaistu Ritva Ylösen elämäkerta Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937 kertasi osin tuttuja vaiheita runoilijan lyhyestä ja traagisesta elämästä, mutta sisälsi myös monenlaista mielenkiintoista ja uutta tietoa. Jo 9-vuotiaana runoja kirjoittamaan alkaneen tytön suuri kutsumus oli tulla runoilijaksi, ja unelma toteutui, kun WSOY julkaisi hänen ensimmäisen runokokoelmansa Huhtikuu. Silloin oli vuosi 1932, Saima Harmaja täytti 19 vuotta ja pääsi ylioppilaaksi. Sairastaminen varjosti elämää ensimmäisen kerran kouluvuosina, jolloin hän jo vietti viikkoja eri lepokodeissa ja parantoloissa heikkohermoisuuden takia. Silloin hän myös sairastui ensimmäisen kerran tuberkuloosiin, joka uusiutui muutamaa vuotta myöhemmin ja johon hän menehtyi hieman ennen 24. syntymäpäiväänsä.

Ritva Ylönen käy elämäkerrassa kronologisesti läpi Saima Harmajan elämän vaiheet ja sijoittaa kirjoitetut runot, päiväkirjaotteet sekä lainaukset kirjeistä ajallisesti oikeisiin kohtiin. Se on helppo tehdä, sillä nuorella runoiljalla oli tapana päivätä runonsakin. Konteksti avaa runoja. Suuri osa runoista onkin omaelämäkerrallisia. Ylönen on ottanut mukaan myös katkemia julkaisemattomista, päiväkirjoista löytyneistä runoista sekä arkistosta löytämistään luonnoksista. Hän viittaa usein aikaisempaan, Kaarina Helakisan kirjoittamaan, elämäkertaan Saima Harmaja : Legenda jo eläessään (1977), joka on yksi lähteistä, ja Saiman tunteneiden haastatteluihin tai kirjoituksiin.

Tällainen monipuolisten lähteiden ristivalotus antaa rikkaan kuvan suositun runoilijan elämästä, kirjoittamisesta, ihmissuhteista ja sisäisistä kamppailuista. Nyt on tullut tavaksi murtaa aikaisemmin syntyneitä/synnytettyjä, kirjailijoita koskevia myyttejä ja tulkintoja, eikä Ritva Ylönen tee tässä poikkeusta. Hän esittelee Saiman, joka ei ole pelkästään teinitytöille sopiva idoli rakkaudenetsinnässään ja "taivaita tavoittelevassa henkisyydessään". 

Runoilijan kuoleman jälkeen julkaistut päiväkirjat olivat rankasti karsittuja, sillä kokoelman toimittanut äiti Laura Harmaja oli valinnut kirjoista sen, mikä "äidin mielestä kuvasi parhaiten tyttären kehittymistä runoilijaksi", ja jättänyt pois aineistoa, jonka äiti oli kokenut liian henkilökohtaiseksi tai arkaluontoiseksi. Nyt Ylösellä on ollut käytettävissään loputkin päiväkirjat, jotka olivat olleet Saiman sisaren Kirsti Topperin hallussa, sekä Saiman salakihlanneen Jaakko Holman perikunnalta saadut Saiman Jaakolle kirjoittamat kirjeet. Saima Harmaja ei näyttäydykään enää samalla tavalla äidin sensuroiman version luomalta sadunomaisen ja mystisen kiehtovalta, eteeriseltä henkilöltä, jonka lyhyen elämän traagisuus, runoilijan kutsumus, sairaus ja kuolema nousivat etualalle ja jonka maallinen rakkaus oli piilotettu pois näkyvistä.

Ritva Ylönen tuo kirjaan laajasti myös Suomen 20- ja 30-lukujen kirjallisen eliitin. Saima Harmaja liittyi Nuoren Voiman Liiton jäseneksi ja tutustui sen myötä 15-vuotiaana Mika Waltariin, josta tuli Saiman elämän merkkihenkilö ja vaikuttaja, sielunveli. Nuorvoimalaisten kirjallisissa kerhoissa liikkuivat myös sellaiset kirjoittajat kuin Oiva Paloheimo, Olavi Paavolainen, Toivo Pekkanen, Helvi Hämäläinen ja Einari Vuorela, joitakin mainitakseni. Saima opiskeli syyslukukauden 1932 Virossa Tarton yliopistossa ja tapasi sinä aikana muun muassa Aino Kallaksen.

Ennen kuolemaansa Saima Harmaja valmisteli kolme runokokoelmaa julkaistavaksi (Huhtikuu 1932, Sateen jälkeen 1935 ja Hunnutettu 1936) sekä pitkälle myös neljännen, postuumisti ilmestyneen kokoelman (Kaukainen maa 1937). Aikalaisarvostelut näistä olivat kiittäviä, ja niissä mainittiin Harmajan runoilijuuden erityislaatu ja kypsyys. Hänen aiheitaan olivat ennen kaikkea luonto, rakkaus, sairaus ja kuolema.

Ritva Ylönen on kirjoittanut antoisan ja valaisevan elämäkerran yhdestä tunnetuimmista suomalaisista klassikkorunoilijoista. Kirjaan tekee mieli palata vielä uudelleen, sen sivut vilisevät kiinnostavia lukuvinkkejä. Ylönen on tehnyt paljon taustatyötä ja perehtynyt arkistolähteisiin, kirjassa on lähelle 500 viitettä. Arvostan kirjan lopusta löytyvää laajaa lähdeluetteloa ja henkilöhakemistoa.

Luin rinnan elämäkerran kanssa Saima Harmajan esikoiskokoelmaa Huhtikuu. Palaan siihen seuraavassa blogikirjoituksessa.

      Ritva Ylönen: Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937, 298 s.
      Kustantaja: SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) 2019
      Kansi: Mika Tuominen

KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Kirjavinkit, Yle Radio1/Kulttuuriykkönen 21.3.2019

Helmet-haasteessa kirjan voi laittaa kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 32. Kirjan nimessä on ammatti (runoilija) ja 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteessa luetaan elämäkertoja

Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Tänään on kulunut 175 vuotta Minna Canthin syntymästä 19.3.1844. Aloin juhlinnan jo viime viikolla lukemalla hänen novellinsa Kauppa-Lopo vuodelta 1889. Tänään, varsinaisena syntymäpäivänä, jatkan lasten tietokirjalla Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Se kertoo sanoin ja kuvin yhdestä Canthin päivästä Kuopion kotonaan, Kanttilassa, ja sen lomassa kirjailijan elämän vaiheet lapsuudesta aikuisuuden eri toimintakentille. Varsinainen elämäkerta siis, kirjoitettu erityisesti nuorempia lukijoita ajatellen.

Teoksen sivut ovat isot, niillä on joko isoja tai paljon pieniä kuvia, joiden yksityiskohtia alakouluikäiset voivat tutkia, ja tekstiä on sopivasti jo lukemaan oppineille. Kuvat ja tekstit tukevat toisiaan ja asettavat Minna Canthin ajallisesti sopiviin historiallisiin puitteisiin 1800-luvun lopun sisustuksineen ja vaatemuoteineen. Tekijät kertovat elämäntarinan kronologisesti nostaen sieltä hauskoja näkymiä tai sanontoja. Yhdellä sivulla on seitsemän sänkyä, ja jokaisen vieressä on sillä nukkuvan nimi ja ikä: Anni 22 v, Elli 20 v, Hanna 18 v ... Toisella sivulla Minnan kerrotaan juoneen vähintään yhdeksän kuppia kahvia päivässä ja sanoneen, että "[s]iihen päätökseen olen tullut, että kaikki juominen, yksin vedenkin, on vahingollista. Poikkeuksen tekee vain kahvi."

Ennen kaikkea Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot nostaa esiin henkilönsä monet saavutukset, jotka olivat uskomattomia aikanaan ja vaikuttavia vielä nykyajankin näkökulmasta. Minna Canth aloitti opettajaopinnot Jyväskylän seminaarissa ensimmäisten naisten joukossa, ja vaikka avioliitto tuli esteeksi opintojen jatkamiselle, hän toimi myöhemmin sen eteen, että tytöt pääsevät opiskelemaan siinä missä pojatkin. Ihmistenvälinen tasa-arvo oli jotain sellaista, jonka puolesta hän oli valmis taistelemaan. Sen hän teki ennen kaikkea painetulla sanalla ja näytelmillään. Canth oli yksi ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita kirjailijoita, ja hänen lehtikirjoituksensa, romaaninsa ja näytelmänsä aiheuttivat kohua ja paheksuntaa realismillaan jo Canthin elinaikana. 

Kirjan tekstit ovat Leena Virtasen käsialaa, mukana on lainauksia Canthin teoksista ja kirjeistä, ja kuvitus on Sanna Pelliccionin kynästä. Suosittelen kirjaa tutustuttavaksi alakouluikäisille. Kannessa lukee "Suomen supernaisia 1", joten odotettavissa on jatkoa ja lisää supernaisia. Mainiota!

Kirjablogeissa Minna Canthia (1844-1897) on juhlittu jo viikon verran lukemalla Canthia ja Canthista. Yöpöydän kirjat -blogissa on Minna Canth -haaste ja linkkejä viikon blogikirjoituksiin. Eilen illalla järjestettiin pääjuhla Suomen Kansallisteatterissa, sen taltiointi on katsottavissa Yle Areenasta ainakin tällä hetkellä. Ylen artikkelista löytyy linkki siihen ja muihin Canth-aiheisiin ohjelmiin.

      Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä
                  ja vaikuttavat teot, 40 s.
      Kustantaja: Teos 2018
      Kansi ja kuvitus: Sanna Pelliccioni

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirjaa on luettu esimerkiksi näissä blogeissa: Amman lukuhetki,  Luetaanko tämä? -lastenkirjablogi, Yöpöydän kirjat

Helmet-haasteessa tämän voisi laittaa vaikka kohtiin 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja ja 47. Kirjassa on alle 100 sivua.
Osallistun kirjalla Minna Canth 13.-19.3.2019 sekä Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteisiin.

Aki Hintsa ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin malli

Aki Hintsan nimeen törmäsin ensimmäisen kerran työssä osallistuessani koulutukseen, jonka asiantuntijat toimivat Hintsan nimeä kantavassa yrityksessä Hintsa Performance. Sitten näin hänestä tehdyn tv-dokumentin.

Formula-maailma on jäänyt minulle vieraaksi, mutta minusta on jotain kovasti kiehtovaa siinä, miten  jääkiekkoilijan ammattilaisuralle aikovasta pohjalaisesta miehestä tuli lähetyslääkäri Etiopiaan. Ja miten Etiopiassa työskennellessään sama mies joutui tarkastelemaan ihmisen terveyteen ja suorituskykyyn vaikuttavia asioita ihan uudella tavalla, osin oman uupumisensa takia. Ja miten mies kehitti silloin alkunsa saaneista oivalluksista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin, joka on tukenut useita tunnettuja urheilijoita huippusuorituksiin, mutta jolla on paljon annettavaa ihan tavallisellekin eläjälle.

Oskari Saaren kirjoittama Aki Hintsa - voittamisen anatomia alkaa Hintsan elämäkerralla, mutta se on paljon muutakin kuin tavanomainen elämäntarina. Se kertoo erittäin kiinnostavasti henkilökohtaisen hyvinvoinnin rakentamisen palikoista ja tekee sen tutkimustuloksiin nojaten ja arkijärkeen käyvästi. Siinä sivussa vilahtelee urheilumaailman suuria nimiä: Haile Gebrselassie, moninkertainen kestävyysjuoksun olympiamitalisti Etiopiasta, jonka elämää tarkkailemalla Hintsa kehitti mallinsa perusteet. Mika Häkkinen, jonka kanssa Hintsa hioi mallinsa valmennusohjelmaksi. Sebastian Vettel, Lewis Hamilton, Kimi Räikkönen ... Hintsa työskenteli pitkään formulatähtien lääkärinä ja valmentajana.

Kirjan lukeminen teki minulle hyvää ja sai miettimään joitain elämäni osa-alueita ja omaa motivaatiotani elämäntapamuutoksiin. Aki Hintsa (1958-2016) puhuu tavallisista asioista - unesta, ravinnosta, aktiivisuudesta, henkisestä energiasta - ja tekee sen tavalla, joka kuulostaa tasapainoiselta ja inspiroivalta. Kirjan loppuun on liitetty Hintsa Performance -yritysohjelman esittely sekä selostukset ja kuvat liikesarjoista, joilla voi testata oman biomekaniikkansa toimivuutta.

Sen enemmittä selostuksitta: puhukoon Aki Hintsan ajattelu omasta puolestaan näiden kirjasta otettujen lainausten kautta. 

Menestys on hyvinvoinnin sivutuote.

- Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko omaa elämääsi? Isoja ja vaikeita kysymyksiä, mutta Hintsan mielestä ehdottoman oleellisia hyvinvoinnin kannalta. 

Tutkimukset osoittavat, että pienenkin tottumuksen muuttaminen on pitkä prosessi. [...] Hintsan mallissa käytetään kahden kolmosen nyrkkisääntöä: muutetaan korkeintaan kolmea tapaa kerrallaan, vähintään kolmen kuukauden ajan ennen seuraavia muutoksia.

Vain motivoitunut ihminen pystyy muuttamaan edes pieniä asioita elämässään pysyvästi. Jotta voi motivoitua aidosti, pitää tietää, mitä oikeasti haluaa. Jotta voi tavoitella haluamaansa, pitää itse kontrolloida elämäänsä.

Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset, ja anna heille aikaasi. 

Huolehdi siitä, että saat energiaa myös työstäsi. 

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta ja läheistensä hyvinvonnista ja elämänlaadusta. Minua puhuttelivat kirjassa muun muassa Aki Hintsan ajattelu siitä, että ihmisen ytimen on oltava tasapainossa - itsetuntemus, omien tavoitteiden tiedostaminen ja oma elämänhallinta - jotta hän motivoituu antamaan parhaansa, oli se sitten huipppu-urheilussa, työelämässä tai jollain muulla elämän alueella. Hintsa ei vanno ihmedieettien ja -reseptien nimeen ("Kunnioita unentarvettasi." tai "Älä ryhdy kuureille."), vaan korostaa yksilön henkilökohtaisen elämän ja ominaisuuksien ottamista lähtökohdaksi terveydenhoidossa, valmennuksessa ja vähäistenkin muutosten käynnistämisessä. 

Tervejärkinen ja tervehenkinen ohjelma ja inspiroiva kirja. Moni muukin on mitä ilmeisimmin kokenut samoin, sillä kustantaja uutisoi viime viikolla, että kirjaa on sen eri formaateissa myyty yli 100 000 kappaletta, siitä 64 000 vime vuonna. Aki Hintsa menehtyi sairauteen vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen, mutta kirjan kautta hän vaikuttaa edelleen. Kirja on käännetty englanniksi ja saanut hienosti sisältöä kuvaavan nimen The Core - Better Life, Better Performance.

               Oskari Saari: Aki Hintsa - voittamisen anatomia, 348 s.
               Kustantaja: WSOY 2015 
               Kansi: Mika Tuominen

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Kestävyysurheilu, Tuulin viemää, Jussi Virtanen

Helmet-haasteessa tämä sopii kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue (urheilukirjat), 19. Et pidä kirjan nimestä ("voittamisen anatomia" kirjan nimessä sai minut melkein sivuuttamaan teoksen).
Samalla liityn uuteen, juuri alkaneeseen Kirjaluotsin Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen, jossa luetaan - yllätys yllätys! - elämäkertoja.

Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista

"Elämäkerta on tapa muistaa ja tapa tutkia elämää. Se on samaan aikaan valhetta ja totta, totuudellista ja vääristynyttä. Elämäkertaan kietoutuu vankasti totuuden vaade. Yhden ihmisen elämän voi kirjoittaa yhä uudestaan, kuten historiankin, eikä se koskaan kuitenkaan ole sama."

Maarit Leskelä-Kärjen teos Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista on kiinnostavaa luettavaa elämäkerroista pitävälle. Kirjoittajan ote on tutkijan, joten mitään kesäisen kevyttä viihdettä ei ole luvassa, mutta käsitellessään eri elämäkertureita ja heidän teoksiaan Leskelä-Kärki antaa tavallisellekin kirjankuluttajalle runsaasti niin tietoa kuin lukuvinkkejä viime vuosilta ja vuosikymmenten ja joissain tapauksissa vuosisatojen takaa.

Kirjassaan Leskelä-Kärki luotaa elämäkertakirjoittamisen historiaa hieman kansainvälisesti, mutta erityisesti Suomessa. Hän keskittyy enimmäkseen naisten naisista kirjoittamiin elämäkertoihin. Helsingin Sanomat nosti viime elokuussa esiin sen, miten syksyn 2017 aikana oli ilmestymässä poikkeuksellisen paljon elämäkertoja, kaikkiaan 62, mutta vain  kuusi niistä naisista. Leskelä-Kärjen teoksessa hämmentää havaita, miten vähän naisista on koskaan kirjoitettu elämäkertoja ja miten uusi asia se on historian pitkässä juoksussa. Sen tekee toki ymmärrettäväksi se, että aikaisemmin elämäkertoja kirjoitettiin yleensä yhteiskunnallisesti merkittävistä, jollain alalla esikuvallisista henkilöistä, ja heistä useimmat olivat miehiä. Naisten vaikutuspiiri oli pitkään lähinnä oma koti ja perhe. Toisaalta tilanne osoittaa asenteellisuutta: ansioistaan tunnetuksikaan tulleita naisia ei pidetty riittävän merkityksellisinä ja esikuvallisina elämäkertojen aiheiksi.

Tarkemmin kirjailija käsittelee suomalaisia varhempia elämäkertojen kirjoittajanaisia ja heidän merkitystään lajityypin kehityksessä. Eniten ovat esillä Helena Westermarck (1857-1938) ja Helmi Krohn (myöhemmin Setälä, 1871-1967) sekä Aino Kallas (1878-1956) ja Tyyni Tuulio (1892-1991). Westermarckin tunnen paremmin taidemaalarina, mutta myöhempinä vuosina hän keskittyi kirjoittamiseen ja varsinkin kirjoittamaan elämäkertoja. Hänen kielensä oli ruotsi ja hän kirjoitti muiden muassa George Eliotin elämäkerran sekä yhteiselämäkerran Tre konstnärinnor kolmesta naistaiteilijasta, Maria Wiikistä, Sigfrid af Forsellesistä ja Fanny Churbergista. Westermarckia motivoi kirjoittamaan naisasia. Fiktiivisessä romaanissaan Jäljet  Mila Teräs antaa Helene Schjerfbeckin käydä sisäisiä keskusteluja jo kuolleen ystävänsä Helena Westermarckn kanssa.

Helmi Krohn-Setälän motivaatio oli kasvatuksellinen, hän kirjoitti useita kokoomaelämäkertoja sekä lapsille että aikuisille ja kirjojen lisäksi runsaasti biografisia lehtiartikkeleita. Hän julkaisi elämäkerrat esimerkiksi ruotsalaisesta kirjailijasta Viktoria Benedictssonista (Siipirikko) ja suomalaisen teatterin toisesta perustajasta Emilia Bergbomista. Westermarck ja Krohn kirjoittivat suurelle yleisölle, eivät siis tehneet elämäkertatutkimusta, mutta pitivät tärkeänä käyttää kirjoittamiensa henkilöiden omaa ääntä ja autenttisia lähteitä, kirjeitä ja päiväkirjoja arkistolähteiden lisäksi. He esittivät henkilönsä esikuvallisessa valossa. Sen sijaan Aino Kallakselta ilmestyi 1915 erilainen elämäkerta virolaisesta Lydia Koidulasta. Tähdenlento : Virolaisen runoilijattaren Lydia Koidulan elämä oli yksi ensimmäisiä psykologisia elämäkertoja. 

Tyyni Tuulio oli edellisiä myöhäisempi, mutta varsin tuottelias elämäkerturi (esimerkiksi Vapaaherratar Sophie Mannerheim, Maila Talvion vuosikymmenet I-II ja Fredrikan Suomi) sekä lisäksi kääntäjä, lehtikirjoittaja, pakinoiden ja matkakertomusten kirjoittaja. Hiljattain ilmestyneistä elämäkerroista Leskelä-Kärki viittaa useasti Agneta Rahikaisen Edith Södergran -elämäkertaan Edith - runoilijan myytti ja elämä ja Minna Maijalan teokseen Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, jotka kumpikin pyrkivät pureutumaan aiemmissa elämäkerroissa esitettyihin myytteihin ja niiden taustoihin.

Kirjassaan Maarit Leskelä-Kärki pohtii myös omaelämäkerrallisuutta sekä elämäkerrallista fiktiota, jossa aineksena on historiallisen ihmisen elämä. Näitä elämäkerrallisia romaaneja hän kutsuu biofiktioksi, ja herättää kysymyksen, missä määrin niiden pitää olla totuudellisia. Ihan erityislajinsa hänen mielestään on kirjailijoiden kirjoittamat elämäkerrat. Viime vuosina biofiktiota on kirjoitettu aiempaa enemmän, mikä kertoo elämäntarinallisuuden kasvusta.

"Kirjailijan toisesta kirjailijasta kirjoittama elämäkerta on erityinen lajinsa. Kun kirjailija valitsee tehtäväkseen elämäkerran kirjoittamisen, valikoituu kirjoittamisen muodoksi usein fiktiivinen biografia, biofiktio, ennemmin kuin tutkimuksellinen elämäkerta." 

"Totuudellisuuden vaade ja fiktiivisyyden lumo tekevät biofiktiosta kuitenkin haastavan, ehkä jopa vaarallisen lajin, johon ainakin kriitikoiden on äärimmäisen helppo puuttua."

Yllättävästi kirjailija laajentaa elämäkerrat kirjallisuudesta muihin taidelajeihin kuten elokuvaan, teatteriin ja ja musiikkiin. Elokuva-alalta hän nostaa erityisesti esiin saksalaisen ohjaajan ja käsikirjoittajan Margarethe von Trottan ja hänen pitkät historiallisia henkilöitä kuvaavat elokuvansa, "Rosa Luxemburg" niistä  tunnetuimpana. Musiikissa erityisesti 1960-70-luvuilla noussut lauluntekijä-laulajaperinne pohjautuu vahvasti tarinallisuuteen, jossa elämäntarinat ovat tärkeitä (Leonard Cohen, Bob Dylan, Bruce Springsteen).

Maarit Leskelä-Kärjen kirja on yleistajuinen, mutta silti sen lukeminen vaati minulta aikaa ja sulattelua. Sen viisi lukua pohjautuvat aikaisemmin julkaistuihin artikkeleihin, ja teoksessa näkyy kirjoittajan asiantuntemus kulttuurihistorian yliopistolehtorina, joka on väitellyt Krohnin sisarusten Helmin (Krohn-Setälä), Ainon (Kallas) ja Aunen (Krohn) kirjallisesta toiminnasta ja kirjoittamisen henkilökohtaisista merkityksistä. Kirjaa oli ehkä kiirehditty, sillä varsinkin sen loppupuolella oli turhan paljon kirjoitus- ja sijamuotovirheitä.

Kirjaa lukiessa minulle vahvistui jälleen se, mikä elämäkerroissa minua viehättää: henkilön persoonan lisäksi koko aikakauden kulttuurihistoriallinen konteksti, tapojen ja ajattelun kuvaus. Tämä teos antoi siihen sopivasti annosteltua ruokaa ja herätti isomman elämäkertanälän.

      Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista, 272 s.

      Kustantaja: Avain 2017

KIRJA on kirjastosta. Siitä on kirjoitettu ainakin blogeissa Katveita, Kiiltomato, Sinisen linnan kirjasto

Osallistun kirjalla kirjablogien Naistenviikon tempaukseen, jota emännöi Tuijata-blogi. Tänään 20.7. on kirjailija Maarit Leskelä-Kärjen nimipäivä - onnea hänelle ja muille nimipäivää viettäville.

Lisäksi Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä", sillä Toisten elämät kertoo myös biografisten elokuvien tekemisestä, esimerkiksi Margarethe von Trottan elokuvasta "Rosa Luxemburg". 

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "nostalgia" - kannen nostalginen kuva on otettu vuonna 1918 Mary Pickfordista kirjoittamassa kimonossaan.

Naisen tie - elämäkertoja ja muistelmia

MarikaOksan Naisen tie -haasteessa on luettu naisista kertovia elämäkertoja ja muistelmia pitkin syksyä, talvea ja kevättä. Haaste päättyy tänään.

Minulla on kaksijakoinen suhde elämäkertoihin ja muistelmiin. Ajattelen - ja sen olen blogikommenteissakin kirjoittanut useampaan otteeseen - että pidän elämäkerroista kovasti. Huomaan kuitenkin, että niitä tulee harvoin luetuksi, joten en oikein tiedä, mitä se pitäminen sitten on. Pitämisen tunteeseen varmasti vaikuttaa se, että nuoruudessa ahmin elämäkertoja, ja osa niistä teki suuren vaikutuksen ja antoi aineksia ajatteluuni ja jopa elämänkulkuuni.

Naisen tie -lukuhaasteeseen luin neljä kirjaa, ja jokainen niistä on omanlaisensa ja eri lailla luokiteltavissa:

Raila Kinnusen Nasima on peruselämäkerta, suomalaisen maahanmuuttajanaisen ja kansanedustajan elämäntarina. Oli kiinnostavaa lukea Suomeen perheensä kanssa paenneen hyvästä sopeutumisesta täkäläiseen yhteiskuntaan. Silti aktiivipoliitikkojen elämäkertoja lukiessa ei voi välttyä ajattelemasta, miten paljon kirjan julkaisemisella halutaan vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen seuraavissa vaaleissa...

Reetta Niemensivun Lempi ja rakkaus on sympaattinen sarjakuva kirjoittajan isoäidin elämänvaiheista. 

Leena Kaartisen Lastenlääkärin sotapäiväkirja edustaa haasteessa muistelmia, kirjailija kertoo päiväkirjassaan yhdestä työjaksosta sotaisessa Afganistanissa. Silmiä avaavia näkökulmia yhden maailman köyhimmän maan naisten ja lasten elämään.

Eeva Kilven Talvisodan aika on muistelma kirjailijan lapsuudesta, mutta kirjoitustavan vuoksi pidän sitä autofiktiivisenä kaunokirjana, jossa lapsen paikoin selvät, paikoin hatarat muistot kudotaan yhdessä arkistoista löytyvien ajan dokumenttien kanssa yhtenäiseksi kertomukseksi talvisodan ajasta.

Luen parhallaan Maarit Leskelä-Kärjen kirjaa Toisten elämät - Kirjoituksia elämäkerroista. Se on tietokirja elämäkertakirjoittamisesta ja erityisesti niin naisten elämäkerroista kuin naisten kirjoittamista elämäkerroistakin. Se olisi niin hyvin sopinut tämän haasteen aihepiiriin, mutta en halua nyt kiirehtiä kirjan kanssa. Sisältö on painavaa ja siinä riittää pureskeltavaa, joten kirjan postaus odottakoon aikaa parempaa. Haluan sen kuitenkin mainita tässä yhteydessä toisenlaisena lukuvinkkinä elämäkertojen maailmaan.

Kiitos, Marika, antoisasta haasteesta! Odottelen kiinnostuneena koostetta (linkitän tänne), josta löytynee kiehtovia lukuvinkkejä.