Wisława Szymborska: Täällä

Ensitutustumiseni puolalaiseen Nobel-palkittuun runoilijaan Wisława Szymborskaan (1923-2012) on miellyttävä, oikeastaan hykerryttävän miellyttävä. Jos mielessä on pelkoja, että Nobelilla palkittu kirjallisuus, semminkin Nobelilla palkittu runous, on käsittämätöntä ja ymmärtämisen tuolla puolen, ne huolet voi heittää menemään Szymborskan kokoelman kanssa. Toki runoilijalla on tasoja, joita en, varmaankaan, ole kaikkia tavoittanut ja jotka saattavat aueta eri tavoin eri lukukerroilla, mutta näin Szymborska-noviisille runot ovat nautittavaa luettavaa.

En tiedä miten muualla,
mutta täällä maan päällä on paljon kaikkea.
Täällä tehdään tuoleja ja murheita.
Saksia, viuluja, hellyyttä ja transistoreja,
patoja, piloja, kuppeja.
Ehkä jossain muualla kaikkea on enemmän,
mutta jostain tuntemattomasta syystä siellä ei ole maalauksia,
kuvaputkia, piirakoita, liinoja kyynelten kuivaamiseen.
                 (Runon "Täällä" alku)

Wisława Szymborska tarkastelee runoissaan elämää moniulotteisesti. Hän huomioi tavalliseen arkeen kuuluvia asioita, ihmisiä jokapäiväisessä elämässään, ja samalla ajatukset lentävät maailmoja ja avaruuksia syleileviin sfääreihin tai mikroskoopin lasin alle mikrokosmokseen.

Täällä on runokokoelma, joka on tässä ja nyt. Kirjailija ei häivytä itseään, hän kohtaa oman teini-ikäisen itsensä runossa "Teini-ikäinen" ja seurustelee muistinsa kanssa runossa "Vaikeaa yhteiselämää muistin kanssa". Runo voi syntyä niistä ajatuksista, joita mielessä risteilee kadulla kävellessä.

Kasvot.
Miljardeja kasvoja maan päällä.
Tiettävästi, jokainen on erilainen,
kuin ne jotka ovat olleet ja ne jotka tulevat olemaan.
Mutta Luonto - kukapa sen tietäisi -
väsyneenä alituiseen työhönsä
saattaa kerrata aiempia päähänpistojaan
ja antaakin meille kasvot,
joita joku on jo kantanut.
                 (Runon "Ajatuksia, jotka vierailevat luonani vilkkailla kaduilla" alku)

Huumoria Szymborska viljelee lempeästi ja hieman ironisesti, elämää ja ihmisiä hämmästelemään tottuneen tarkkailijan huumoria. Lomassa vilahtaa vakavampi maailma, toisen maailmansodan Puolassa elänyt runoilija kirjoittaa sodista, tuhoamisleireistä ja terroristeista yhtä hyvin kuin rakkaudesta ja sen loppumisesta. 

Asento! - ihmiset ovat pahoja.
Lepo! - ihmiset ovat hyviä.
Asennon aikana luodaan autiomaita.
Levon aikana koteja rakennetaan otsa hiessä
ja ne asutetaan pian.
                 (Katkelma runosta "Täällä")

Moni bloggaaja on kirjoittanut pitävänsä paljon Wisława Szymborskan runoista. Liityn mielelläni siihen joukkoon. Runot ovat raikkaita, oivaltavia - ja jotenkin niin arkisen tavallisia, että ne tavoittavat jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja yhteiselämästä.

Wisława Szymborska sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1996 neljäntenä puolalaisena kirjailijana. Suomennettuun runokokoelmaan Täällä sisältyy samanniminen kokoelma, joka julkaistiin puolaksi vuonna 2009, sekä kuusi runoa edellisestä runokokoelmasta Kaksoispiste vuodelta 2005. Lisäksi suomentaja Martti Puukko on kirjoittanut teokseen Alkusanat ja Jälkisanat.

          Wisława Szymborska: Täällä, 60 s.

          Kustantaja: Savukeidas, 2012

          Alkuperäinen: Tutaj  2009, suomentanut Martti Puukko

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kokoelmasta on kirjoitettu blogeissa Hyönteisdokumentti, Jokken kirjanurkka, Kirjavarkaan tunnustuksia, Leena Lumi, Luettua elämää, Nannan kirjakimara,
HAASTEET: Helmet-lukuhaasteessa 2018 kuittaan kohdan "9. Kirjan kansi on yksivärinen". Maaliskuussa Kuukauden kieli -lukuhaasteen kielenä on puola. Tästä tulee toinen luettu kokoelma tämän vuoden Runohaasteeseen 2018 - #runo18.

Mark Twain: Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta

Aatami ihmettelee olentoa, joka hänen maailmaansa on yllättäen tupsahtanut.

"Tämä uusi olento pitkine hiuksineen on jatkuvasti tielläni. Tunnista toiseen se piirittää ja seuraa minua. En oikein pidä siitä enkä ole tottunut seuraan. Pysyisipä se muiden eläinten seurassa." (s. 11) 

"Uusi olento syö liikaa hedelmiä. Kohta ne loppuvat meiltä. Aivan niin: me - sitä sanaa se käyttää - nyt minäkin kuultuani sitä liikaa." (s. 21)

Vielä enemmän Aatami ihmettelee, kun kerran hänen palatessaan metsästysreissulta uudella olennolla on pieni tuntematon olio. Sen lajin selvittäminen askarruttaa Aatamia pitkään. Kun se on ollut heidän luonaan jo jonkin aikaa, hän tuumailee:

"Se ei ole kala. En oikein osaa sanoa, mikä se on. Se pitää merkillisiä, pirullisiakin ääniä, kun ei ole tyytyväinen, ja sanoo "guu guu", kun taas on. Se ei ole meidän kaltaisemme, koska ei osaa kävellä; se ei ole lintu, koska ei osaa lentää; se ei ole käärme, koska ei osaa luikerrella; ja olen melko varma, ettei se ole kala, vaikken onnistu saamaan mahdollisuutta selvittää sen uintikykyä. Se makoilee mielellään ympäriinsä, eniten selällään jalat taivasta kohti. En ole nähnyt minkään eläimen tekevän sellaista aiemmin." (s. 55)

Mark Twainin kirjoittama pienoisromaani Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta on hykerryttävän hupaisa ja lämmin kertomus Eedenin tapahtumista, jotka ovat tutut Raamatun alkulehdiltä. Paikka on kuitenkin Pohjois-Amerikassa, sillä eläinten nimeämisen ohessa uusi olento, joka kutsuu itseään nimellä Eeva, nimeää myös Niagaran putouksen. Päiväkirjamerkintöjen muodossa Aatami kertoo tutustumisestaan Eevaan ja mitä sitten seuraa, omaisuuden menetys ja kahden uuden olennon löytyminen.

Savukeidas, kustantaja, on luokitellut kirjan pienoisromaaniksi ja elämäkerraksi. Twainin sanotaan kirjoittaneen sen rakkaudentunnustukseksi edesmenneelle vaimolleen, jonka kanssa solmittu avioliitto kesti 34 vuotta. Twain kirjoitti myös Eevan päiväkirjan, rinnakkaisteoksen Aatamin päiväkirjan irtolehdille.

Suomalaisessa laitoksessa on hauska Ennisofia Salmelan piirroskuvitus, josta olen ottanut kuvan tuohon ylös.


Mark Twain: Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta, 79 s.
Kustantaja: Savukeidas 2008
Alkuperäinen: Extracts from Adam's Diary, 1904; suomentaja Ville Hytönen
Kuvitus: Ennisofia Salmela
Kansi: Lotta Djupsund

KIRJAN lainasin kirjastosta ja luin sen Kesälukumaratonin aikana.

Muualla: Reijo Valta/Agricolan kirja-arvostelut