Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

Eeva Joenpelto syntyi tasan sata vuotta sitten 17.6.1921 Sammatissa. Mikä siis sen parempi aika tarttua hänen kirjaansa kuin tämä, ja laajasta tuotannosta löytyy valinnan varaa. Olen joskus poiminut romaanin Elämän rouva, rouva Glad kirjaston kirjanvaihtohyllystä, ja sen olen nyt lukenut juhlavuoden kunniaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut Lohja-sarjan kakkonen, sillä luin toissa talven klassikkohaasteeseen ykkösosan Vetää kaikista ovista. Sen vuoro saa tulla myöhemmin.

Rouva Glad on liikenainen, joka on ollut kolmesti naimisissa ja jäänyt kolmesti leskeksi. Hänen sukunimensä ja varakkuutensa on peräisin keskimmäiseltä mieheltä, rakennusurakoitsija Viljami Gladilta, joka opetti vaimolleen omaisuuden kartuttamisen salat ennen äkillistä kuolemaansa. Nyt rouva omistaa kivitalon, hotellin ja paljon muuta, ja raha ja omistukset ovat hänelle elämän sisältö. Hän kohtaa paikkakunnalle muuttaneen uuden nimismiehen, Veikko Järvisen, joka on joutunut pulaan ja tulee pyytämään apua rouva Gladilta. Rouvan ja Järvisen välille syntyy erikoinen ystävyyssuhde, josta molemmat pyrkivät hyötymään.

Takaumissa rouva Glad muistelee mennyttä elämäänsä. Lapsuuden vaatimattomat olot, työ postikonttorissa ja sitten pankissa. Kolme erilaista avioliittoa, kolme erilaista miestä ja tarinaa. Kiltistä tytöstä kasvoi laskelmoiva ja kova nainen, jolla ei ole läheisiä ihmissuhteita ja joka ei välitä, mitä hänestä puhutaan. Eeva Joenpelto kuorii kerroksia yksi kerrallaan, kertoo Sara Gladin, omaa sukua Saara Heinosen, kehitystarinan, ja lukija alkaa ymmärtää, miksi rouva Gladista on tullut se, mikä hän on.

Kaikista hienointa kirjassa on vahva ja vakuuttava ihmiskuvaus, joka ei tyydy pintailmiöihin, vaan paneutuu syvemmälle, sekä 30-luvun ajankuva, jossa nimismies pitää IKL:n poikakerhoa ja tulevaa sotaa enteillään. 

Mieleen tulee, jälleen, miksi ihmeessä en ole lukenut Joenpeltoa enemmän. Hieno kirjailija!

Helmet-haaste: 5. Kirja liittyy tv-sarjaan (1990 esitetty neliosainen tv-sarja)

          Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad, 378 s.
          Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho 1984 (1. painos WSOY 1982)

          Päällys: Raimo Raatikainen

Osallistun kirjalla Tuijata-blogin Eeva Joenpelto 100 -haasteeseen,
jonka koosteesta löytyy lisää linkkejä kirjailijan teoksiin.
#joenpelto100

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (Klassikkohaaste 10)

Eeva Joenpelto on jäänyt minulle tuntemattomaksi kirjailijaksi huolimatta hänen mittavasta tuotannostaan ja lukuisista tunnustuksista ja palkinnoista. Aion tänä vuonna paikata tätä aukkoa lukemisissani, ja aloitin jo Helena Ruuskan kirjoittamalla elämäkerralla Elämän kirjailija Eeva Joenpelto. Kymmenenteen klassikkohaasteeseen olen nyt lukenut Lohja-sarjan aloitusosan Vetää kaikista ovista. 

Eeva Joenpellon Lohja-sarja alkaa keväästä 1919 ja sijoittuu länsiuusimaalaiseen Lohjan kylään, jossa toivutaan kapinasta. Kirjan keskeisinä henkilöinä on kauppias Hännisen perhe, itse kauppias Oskari Hänninen ja hänen frouvansa Salme sekä heidän kaksi tytärtään. Inkeri on kaksikymmentäviisivuotias ja työssä apteekissa apulaisena, Anja käy lukiota ja pääsee ylioppilaaksi toukokuussa. Oskari Hänniselle on hyvin tärkeää, että kylän isoiset noteeraavat hänet ja pitävät vertaisenaan, mutta hän on muuttanut Savosta liki kolmekymmentä vuotta sitten eikä häntä vieläkään pidetä paikkakuntalaisena, vaikka hän miten tekisi itseään tykö. 

Salmen paras ystävä on hänen serkkunsa, punikin leski Tilta, jonka mies kuoli punavankina leirillä ja jonka poika Vieno pääsee sieltä pois romaanin alussa. Hänninen hankkii pitkin hampain ja salaa hänelle työpaikan turvesuolta, jossa Anja käy häntä katsomassa ja viemässä ruokaa ja vaatteita. Nuori mies kiehtoo tyttöä, olkoonkin hänen pikkuserkkunsa, mutta suoreissuista ja nuorten tapailuista tulee loppu, kun asia kantautuu Hännisen korviin. Suojeluskunnassa toimiva kauppias ei salli vaimonsa tai tyttärensä pitävän yhteyttä punaisiin, edes sukulaisiinsa. Sitä paitsi Anja on kihloissa Julinin pojan kanssa, ja Julinin kanssa Hänninen toivoo tulevansa liikekumppaniksi.

Salmen ja Oskarin avioliitto on kauan sitten väljähtänyt. Oskari ei puhu vaimolleen mitään tekemisistään tai suunnitelmistaan, mutta odottaa kotona kyllä palvelua sillä hetkellä, kun kaupalta tulee. Hän komentelee, moittii ja antaa ymmärtää, miten tyhmä ja arvoton Salme on. Salme palvelee häntä kaikin tavoin ja uskoo olevansa niin mitätön, ettei häntä voi edes aviomies arvostaa. Asiat muuttuvat, kun Salmen korviin kantautuu Oskarin tekoset. Vaimo joutuu koville ja menee itseensä. Hän on vahvempi kuin aviomies on luullut, nousee aallonpohjasta naisena, jolla on oma tahto ja joka ei suostu olemaan enää miehensä kynnysmattona.

Inkeri haluaa mennä naimisiin Mattinsa kanssa, mutta isä-Hänninenpä ei päästä, kun vävyehdokas on vain kauppamatkustaja. Kunnes kiertelevä kauppamies tekee hyviä kauppoja ja vaurastuu. Raha saa Hännisen näkemään Matti Reiman uudessa valossa. Anja taas on kihloissa isälle kovin mieluisen Lauri Julinin kanssa, suojeluskuntalaisen ja ison talon perijän, mutta sisimmässään Anja ei ole varma, haluaako naimisiin Laurin kanssa. 

Tilta on helpottunut, että Vieno on taas hänen luonaan kotona ja kuntoutuu hiljalleen leirin koetuksista. Erityistä kiukkua Tiltassa kuitenkin herättää se, että Vieno on poliittisesti jättänyt aatteen ja pettänyt isänsäkin käymällä työväenyhdistyksessä ja liittymällä sosiaalidemokraatteihin. Tiltan mielestä pitäisi valmistella uutta vallankumousta.

Tällaisista alkuasetelmista Eeva Joenpelto alkaa romaaninsa Vetää kaikista ovista. Tapahtumia seurataan kolmen vuoden ajan vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta. Monenlaista ehtii tapahtua, vietetään häitä ja hautajaisia, taustalla on lamavuodet ja pulaa kaikesta, Lohja kasvaa ja sinne tarvitaan työväkeä maaseudulta. Työväentalolla kokoonnutaan jälleen, ja poliisi vartioi, ettei ulkopuoliset tule häiritsemään iltamia. Suomi on kahtia jakautunut, mutta rauha pyrtään säilyttämään. Kapina ja sen seuraukset ovat vielä tuoreessa muistissa. Tapahtuminen ei ole tärkeintä kirjassa, vaan vahva henkilökuvaus sekä ihmisten ja heidän välistensä suhteiden kehittyminen. Joenpelto kuvaa Suomen sisällissodan jälkeistä historiaa erityisesti naisten näkökulmasta. Ajankohta on minusta mielenkiintoinen, Joenpelto on luonut tarkkaa ajankuvaa ja lähelle päästäviä henkilöhahmoja. Monet henkilöistä käyttävät länsiuusimaalaista murretta puheessaan.

Vasta lukemani Eeva Joenpellon elämäkerta valottaa sitä vastaanottoa, jonka Vetää kaikista ovista ilmestyttyään sai. Joenpeltoa verrataan Väinö Linnaan, niin vasemmisto- kuin oikeistolehdet kirjoittavat kiittäviä arvosteluja, ja romaani on syksyn 1974 kirjallinen tapaus. Teos myy valtavia määriä ja siitä otetaan yhä uusia painoksia.

            Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista, 418 s.
            Kustantaja: WSOY 1997 (10. painos; ensipainos 1974)
            
KIRJA on omasta hyllystä, kirjaston poistomyynnistä ostettu.
Helmet-haasteessa kirja käy esimerkiksi kohtiin 12. Kirjasta on tehty näytelmä, 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa ja leivotaan. 
Joka päivä on naistenpäivä -haaste.

Osallistun romaanilla 10. Klassikkohaasteeseen, jota vetää Taikakirjaimet-blogi. Täällä on koonti kaikista osallistuvista blogeista ja luetuista klassikkoteoksista. Klassikkohaaste 11 järjestetään taas puolen vuoden kuluttua, sitä luotsaa Kirjan jos toisenkin -blogi.

Aikaisempiin Klassikkohaasteisiin olen lukenut seuraavat kirjat:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar

Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto

Olen ajatellut tänä vuonna viimein tutustua Eeva Joenpellon tuotantoon, se on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Hän on jäänyt kummallisen vieraaksi ja lukemattomaksi. Koulussa luimme aikoinaan Rallin, koiran ja tytön tarinan, joka on koiran elämän miittainen ja jonka aikana kuusivuotias tyttö kasvaa aikuiseksi. Ennen kirjailijan muita kirjoja tartun hänen elämäkertaansa Elämän kirjailija Eeva Joenpelto.

Helena Ruuska kirjoittaa teoksessa, että 70- ja 80-luvuilla kaikki, naiset ja miehet, lukivat Eeva Joenpeltoa. Kyllä en lukenut! Se ei ollut mitenkään Joenpellon syytä, siihen aikaan en vain lukenut kotimaista kirjallisuutta, siitä pitivät  opiskeluihin kuuluva englanninkielinen kaunokirjallisuus ja tenttikirjat huolen, ja myöhemmin elämä.

Eeva Joenpellon (1921-2004) elämäkerta on erittäin kiinnostavaa luettavaa, sillä kaikki on uutta tietoa minulle. Se ei tietenkään ole mikään ihme, sillä ennen kirjan aloittamista en tiennyt juuri mitään Eeva Joenpellosta. Koostankin tämän kirjoituksen niistä sattumanvaraisista poiminnoista, joiden kohdalla pysähdyn jotain hämmästelemään tai jotka kertovat jotain Joenpellosta kirjailijana.

Helena Ruuska aloittaa kirjoittamisen Eeva Joenpellon isän ja äidin suvuista, ja hyvä niin, sillä myöhemmin elämäkerturi osoittaa, että kummastakin löytyy sukulaisia, jotka ovat antaneet piirteitään tai vaiheitaan useammankin kirjan henkilöille. Oppikoulun  Joenpelto, sammattilaisen kauppiaan tytär, käy Lohjalla ja asuu kouluvuosinaan kortteerissa useassa lohjalaisperheessä, joiden tarinoita ja puheenpartta hän tarkasti kuuntelee. Ylioppilaaksi päästessään hänellä ei ole lainkaan ajatusta siitä, että hänestä tulisi kirjailija, mutta hän hakeutuu opiskelemaan lehtinaiseksi Yhteiskunnalliseen korkeakouluun Helsinkiin, kun ei muutakaan keksi. Siellä hän ei kuitenkaan viihdy, ja jo kevätlukukaudella hän jättää opinnot eikä jatka niitä myöhemminkään.

Eeva Joenpelto pääsee töihin Ajan suunta -lehteen, ja sen toimituksessa pistäytyy myös Jarl Hellemann, Helsingin Sanomien toimittaja, josta myöhemmin tulee Tammen kustannustoimittaja ja sittemmin toimitusjohtaja. Joenpelto ja Hellemann rakastuvat ja avioituvat. Rahasta on pulaa, ja nuoripari päättää ansaita lisätuloja kirjoittamalla kumpikin salanimellä kirjan. Se on haparoiva alku Eeva Joenpellon kirjailijan uralle.

Kustannustoimittaja-aviomiehellä on hyvä vainu merkittävien ulkomaisten kirjailiijoiden suhteen, monet heistä ovat tulevia Nobel-voittajia, ja Hellemann onnistuu saamaan heidän teoksiaan Tammen julkaistavaksi. Niin Eeva Joenpelto saa tuoreeltaan luettavaksi uusien eurooppalaisten ja amerikkalaisten prosaistien teoksia. Kirjojen lukemisesta tulee hänen korkeakoulunsa ja kirjottajakoulutuksensa. Parin ensimmäisen salanimillä kirjoitetun romaanin jälkeen hän alkaa julkaista tyttönimellään, vaikka on virallisesti Hellemann.

Helena Ruuska kuvaa seikkaperäisesti Eeva Joenpellon ja Jarl Hellemannin avioliiton vuodet ja raastavan eron. Kiinnostavampaa on kuitenkin lukea Joenpellon yhteistyöstä WSOY:n kustannustoimittajien ja muiden käsikirjoitusten lukijoiden kanssa. Joidenkin kanssa suorasukaisella ja räväkällä Eevalla välit menevät vuosiksi poikki, toisten kanssa hän käy pitkiä, joskus kiihkeitäkin keskusteluja kirjoistaan niiden muokkausvaiheissa. Erityisen antoisaa on Ruuskan analyysi kunkin romaanin taustatyöstä ja kirjoitusvaiheista sekä Joenpellon työskentelytavoista. Helppoa kirjoittaminen ei painosten kuningattarelle ole ja muuttuu vaikeammaksi kirja kirjalta. Myös oman tyylin löytäminen ja vakiintuminen ottaa aikansa. Joenpellon mukaan elämä on laveaa ja vaatii siksi, että siitä kirjoitetaan laveasti, pitkää proosaa. 70-luvulla julistetaan romaanin kuolemaa tarpeettomana.

Eeva Joenpelto paistattelee julkisuuden valokeilassa ja saa tunnustuksia ja palkintoja, ja hänen kirjansa saavat alun jälkeen ylistäviä arvosteluja. Menestys tuo paitsi ihailijoita, myös häirintää ja uhkauskirjeitä. Yksityiselämässä hänellä on paljon tragediaa, ja hän upottaa surunsa ja vihansa työntekoon, kirjoittamiseen. Aina elegantti ja huoliteltu, näyttävä nainen pelkää myöhempinä vuosinaan vanhenemista.

Helena Ruuska kirjoittaa kiinnostavasti ja innostavasti. Kirjailijan elämäkerran lisäksi hän antaa hyvän kuvan Suomen kirjamaailmasta 50-luvulta alkaen. Kun hän esittelee Eeva Joenpellon tuotantoa kirjojen syntyhistorioineen, jokaiseen teokseen tekisi mieli tarttua. En tiedä, onko kovin järkevää lukea elämäkerta ennen kirjailijan kirjoja, mutta nälkää se ainakin herättää. Ensimmäisenä aionkin pureutua Joenpellon päätyöksi sanotun Lohja-sarjan aloittavaan romaaniin Vetää kaikista ovista. Se sijoittuu vuoden 1918 sodan jälkeiseen aikaan ja sodan jättämään jakaantuneisuuteen, josta ei silloin aikanaan voitu puhua. 

            Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto, 440 s. + liitteet 58 s.
            Kustantaja: WSOY 2015
            Kansi: Martti Ruokonen;  Kannen kuva: Pertti Nisonen

KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos). MUUALLA se on luettu esimerkiksi blogeissa Kirjavinkit, Kulttuuri kukoistaa, Mrs Karlsson lukee..., Tuijata

Helmet-haasteessa teos sopii ainakin kohtiin 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli, 18. Sinulle tuntematonta aihetta kästtelevä kirja (sillä tätä ennen en tiennyt mitään EJ:n elämästä ja miten hänestä tuli kirjailija), 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan, 42. Kirjassa on isovanhempia.
Osallistun kirjalla myös 27.1. päättyvään Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen.

Eeva Joenpelto: Ralli

Ralli on mainio kirja. Se on yhden koiran elämän mittainen, ja sen elämän aikana ehtii Mirjakin varttua pikkutytöstä nuoreksi naiseksi.

"Koko koiran elinikä oli tarvittu, että pellonojasta onkivasta punatakkisesta tytöstä oli tullut täysikasvuinen neito."

Ralli on sekarotuinen koira, joka menettää emänsä ollessaan vain muutaman päivän ikäinen. Mirjan vanhemmat hoitavat sitä, kunnes se selviää. Mirja on silloin alle kouluikäinen, ja hän nukuttaa Rallia nukensägyssään. Vasta sitten Rallista oikeastaan tulee Mirjan koira, kun pimeää ja mörköä säikkyvä tyttö komennetaan takaisin sänkyynsä eikä tämä millään uskaltaisi. Tilanteen pelastaa Ralli, joka hyppää nukensängystä Mirjan viereen, ujuttautuu peiton alle ja painaa päänsä tyynylle. Sen jälkeen tyttö ei herää enää pelkoonsa.

Olen lukenut Eeva Joenpellon Rallin joskus kauan sitten, mutta en oikeastaan muistanut kirjan sisältöä. Nyt uusintaluvussa Rallin elämän loppuvaiheet koskettivat jotain kohtaa sisikunnassa, ja mieleen nousi se sama tunne, joka oli jättänyt jälkensä ensimmäiselläkin lukukerralla.

Eeva Joenpelto on jäänyt minulle melkoisen tuntemattomaksi kirjailijaksi, en ole lukenut häneltä muuta kuin tämän yhden kirjan, mutta  pidin kovasti Rallista tällä kerralla - varmaan edelliselläkin, en vain muista sitä. Parasta kirjassa ovat Joenpellon sujuva teksti ja romaanin henkilöt Ralli mukaan lukien, kirjailija kuvaa heidät vähäeleisesti, mutta psykologisen tarkasti, ja melkein yllättäen pysähdyin monta kertaa ihmettelemään: tuolta Mirjasta tai äidistä tai Rallista varmaan tuntui. Kai se on Joenpellon taituruutta vangita tunnetiloja ja ajatuksia vähin sanoin. 

Sama vähäeleisyys ja taituruus näkyi kirjan huumorissa. Perheessä ja erityisesti Mirjalle ja Rallille tapahtui kaikenmoista, ja jotkut perheenjäsenten väliset sananvaihdot naurattivat minua, vaikka olivat epäilemättä sanottu kaikella totisuudella. Kuten silloin kun Ralli istui kuorma-auton etupenkille isäntänsä viereen ajamaan linjaa kauppalaan: 

"-- Se pyrkii mukaan, katsokaas. 

Aiti hymyili happamesti. 

-- Kun isä sanoo katsokaas, niin se on mielissään. Että osaakin olla noin mielissään. Toinen ei kelpaa mihinkään. Kohta kai kanatkin tahtovat kauppalaan. Sinä päivänä tämä ihminen pakkaa tavaransa."

Kyllä heräsi kova kiinnostus lukea lisää Joenpeltoa.

KIRJA on omasta hyllystä.

Eeva Joenpelto syntyi 17.6.1921. Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi haastoi lukemaan jotain kirjailijalta ja postaamaan luetusta blogissa syntymäpäivänä. Tuijatan koosteesta löytyy linkkejä luettuihin Joenpellon kirjoihin. Reader, why didi I marry him? -blogissa luettin laillani Ralli.

Eeva Joenpelto: Ralli, 187 s. 
Kustantaja: WSOY 1965 (5. painos; 1. painos 1959)