Minna Canth: Agnes (selkomukautus)

Naistenviikon merkeissä luin Minna Canthin pitkän novellin Agnes - se on naisen kirjoittama ja sen nimessä on naisen nimi, ei kuitenkaan viikon nimipäiväsankarin. Teos on varsinainen klassikko, jonka luin Tuija Takalan tekemänä selkomukautuksena.

Agnes ja Liisi olivat koulukavereita suomalaisessa pikkukaupungissa ja hyviä ystäviä. Koulun jälkeen elämä kuitenkin eroitti ja vei kummankin omaa polkuaan. Liisi meni naimisiin Antin kanssa ja sai kolme lasta, joista nuorin on novellissa vasta vauva. Agnes taas meni maailmalle, ja kerrottiin, että hän olisi Pietarissa asti.

Kotikaupungissa järjestetyissä laulujuhlissa Liisi näkee viehättävästi pukeutuneen ja kauniin naisen, jonka ympärillä pyörii useita miehiä ilmeisen ihastuneita häneen. Liisin yllätykseksi hän tunnistaa naisen, sehän on hänen ystävänsä Agnes. Naiset tervehtivät toisiaan, ja Liisi kutsuu vanhan koulutoverinsa kylään kotiinsa.

Liisi on iloinen saadessaan olla ihailemansa ystävänsä kanssa, mutta huomaa myös pian, että tämä Agnes on eri ihminen kuin kouluaikainen Agnes. Iloon sekoittuu myös muita tunteita, kun Liisi huomaa, miten hyvin Antti viihtyy Agneksen seurassa, miten hänkin lumoutuu pietarilaisesta kaunottaresta. Asiaa ei auta se, että Antti mielellään vie Agnesin retkille kaupungin ympäristöön, kun Liisi jää lasten kanssa kotiin.

Novellissa Minna Canth tuo rinnakkain kaksi erilaista naiskuvaa ja arvomaailmaa. Liisin elämä on sujunut perinteisesti, hän on ollut naimisissa viisi vuotta ja ehtinyt saada kolme lasta ja arvostaa kotia ja perhettä. Agnes on vapaamielinen arvoiltaan ja käyttänyt vapauttaan valitakseen oman elämäntapansa Pietarissa. Canth ei moralisoi, mutta novellin loppu nostaa mieleeni kysymyksen, kumpi naisista on loppujen lopuksi vapaampi valinnoissaan ja onnen ja elämän mielen etsinnässään. 

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin selkomukautuksena. Sellaisena se oli helppolukuinen, juoni,teemat ja tunnemaailma avautuivat hyvin, vaikken ollut Agnesiin aiemmin tutustunutkaan. Selkomukautuksen jälkeen lukaisin myös alkuperäisen Agneksen SKS:n julkaisusta, ja vaikka nautin vanhan suomen kielen ja vanhahtavien ilmaisujen lukemisesta, täytyy myöntää, että (vanhaa kirjallisuutta vähemmän lukeneille) selkomukautus varmasti avaa Canthin novellia helpommin ja paremmin.

Selkomukautus on vapaasti ladattavissa verkosta. Lisää voit lukea mukautuksen tekijän Tuija Takalan blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Kirjoituksessaan hän avaa kiinnostavasti myös selkomukautuksensa periaatteita ja antaa linkin verkkojulkaisuun.

         Minna Canth: Agnes, 65 s, e-kirja (PDF)
         Selkomukautus: Tuija Takala
         Julkaisija: Tuija Takala 2019

         Minna Canth: Agnes, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 53-140
         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1892 kokoelmassa Novelleja 2, Otava)

KIRJAT ovat oman hyllyn aarteita - toinen e-kirjahyllyssä ja toinen painettuna.
MUUALLA Agneksesta: Kirjapöllön huhuiluja, Tuijata, Yöpöydän kirjat

Tämä kirja on haasterohmu.

Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen,
Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen,
Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen sekä 
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkokirjojen haasteeseen.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Nainen". 

Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937

Sain teini-ikäisenä lahjaksi Saima Harmajan kootut runot. Kyseessä oli Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, jonka runoilijan äiti kokosi ja jonka ensimmäinen painos julkaistiin runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1938. Se oli minulle merkittävä teos. Saiman runoihin oli helppo murrosiän kuohuissa samaistua, ja kirja inspiroi minut kirjoittamaan sekä päiväkirjaa että runoja.

Niinpä viime kuussa julkaistu Ritva Ylösen elämäkerta Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937 kertasi osin tuttuja vaiheita runoilijan lyhyestä ja traagisesta elämästä, mutta sisälsi myös monenlaista mielenkiintoista ja uutta tietoa. Jo 9-vuotiaana runoja kirjoittamaan alkaneen tytön suuri kutsumus oli tulla runoilijaksi, ja unelma toteutui, kun WSOY julkaisi hänen ensimmäisen runokokoelmansa Huhtikuu. Silloin oli vuosi 1932, Saima Harmaja täytti 19 vuotta ja pääsi ylioppilaaksi. Sairastaminen varjosti elämää ensimmäisen kerran kouluvuosina, jolloin hän jo vietti viikkoja eri lepokodeissa ja parantoloissa heikkohermoisuuden takia. Silloin hän myös sairastui ensimmäisen kerran tuberkuloosiin, joka uusiutui muutamaa vuotta myöhemmin ja johon hän menehtyi hieman ennen 24. syntymäpäiväänsä.

Ritva Ylönen käy elämäkerrassa kronologisesti läpi Saima Harmajan elämän vaiheet ja sijoittaa kirjoitetut runot, päiväkirjaotteet sekä lainaukset kirjeistä ajallisesti oikeisiin kohtiin. Se on helppo tehdä, sillä nuorella runoiljalla oli tapana päivätä runonsakin. Konteksti avaa runoja. Suuri osa runoista onkin omaelämäkerrallisia. Ylönen on ottanut mukaan myös katkemia julkaisemattomista, päiväkirjoista löytyneistä runoista sekä arkistosta löytämistään luonnoksista. Hän viittaa usein aikaisempaan, Kaarina Helakisan kirjoittamaan, elämäkertaan Saima Harmaja : Legenda jo eläessään (1977), joka on yksi lähteistä, ja Saiman tunteneiden haastatteluihin tai kirjoituksiin.

Tällainen monipuolisten lähteiden ristivalotus antaa rikkaan kuvan suositun runoilijan elämästä, kirjoittamisesta, ihmissuhteista ja sisäisistä kamppailuista. Nyt on tullut tavaksi murtaa aikaisemmin syntyneitä/synnytettyjä, kirjailijoita koskevia myyttejä ja tulkintoja, eikä Ritva Ylönen tee tässä poikkeusta. Hän esittelee Saiman, joka ei ole pelkästään teinitytöille sopiva idoli rakkaudenetsinnässään ja "taivaita tavoittelevassa henkisyydessään". 

Runoilijan kuoleman jälkeen julkaistut päiväkirjat olivat rankasti karsittuja, sillä kokoelman toimittanut äiti Laura Harmaja oli valinnut kirjoista sen, mikä "äidin mielestä kuvasi parhaiten tyttären kehittymistä runoilijaksi", ja jättänyt pois aineistoa, jonka äiti oli kokenut liian henkilökohtaiseksi tai arkaluontoiseksi. Nyt Ylösellä on ollut käytettävissään loputkin päiväkirjat, jotka olivat olleet Saiman sisaren Kirsti Topperin hallussa, sekä Saiman salakihlanneen Jaakko Holman perikunnalta saadut Saiman Jaakolle kirjoittamat kirjeet. Saima Harmaja ei näyttäydykään enää samalla tavalla äidin sensuroiman version luomalta sadunomaisen ja mystisen kiehtovalta, eteeriseltä henkilöltä, jonka lyhyen elämän traagisuus, runoilijan kutsumus, sairaus ja kuolema nousivat etualalle ja jonka maallinen rakkaus oli piilotettu pois näkyvistä.

Ritva Ylönen tuo kirjaan laajasti myös Suomen 20- ja 30-lukujen kirjallisen eliitin. Saima Harmaja liittyi Nuoren Voiman Liiton jäseneksi ja tutustui sen myötä 15-vuotiaana Mika Waltariin, josta tuli Saiman elämän merkkihenkilö ja vaikuttaja, sielunveli. Nuorvoimalaisten kirjallisissa kerhoissa liikkuivat myös sellaiset kirjoittajat kuin Oiva Paloheimo, Olavi Paavolainen, Toivo Pekkanen, Helvi Hämäläinen ja Einari Vuorela, joitakin mainitakseni. Saima opiskeli syyslukukauden 1932 Virossa Tarton yliopistossa ja tapasi sinä aikana muun muassa Aino Kallaksen.

Ennen kuolemaansa Saima Harmaja valmisteli kolme runokokoelmaa julkaistavaksi (Huhtikuu 1932, Sateen jälkeen 1935 ja Hunnutettu 1936) sekä pitkälle myös neljännen, postuumisti ilmestyneen kokoelman (Kaukainen maa 1937). Aikalaisarvostelut näistä olivat kiittäviä, ja niissä mainittiin Harmajan runoilijuuden erityislaatu ja kypsyys. Hänen aiheitaan olivat ennen kaikkea luonto, rakkaus, sairaus ja kuolema.

Ritva Ylönen on kirjoittanut antoisan ja valaisevan elämäkerran yhdestä tunnetuimmista suomalaisista klassikkorunoilijoista. Kirjaan tekee mieli palata vielä uudelleen, sen sivut vilisevät kiinnostavia lukuvinkkejä. Ylönen on tehnyt paljon taustatyötä ja perehtynyt arkistolähteisiin, kirjassa on lähelle 500 viitettä. Arvostan kirjan lopusta löytyvää laajaa lähdeluetteloa ja henkilöhakemistoa.

Luin rinnan elämäkerran kanssa Saima Harmajan esikoiskokoelmaa Huhtikuu. Palaan siihen seuraavassa blogikirjoituksessa.

      Ritva Ylönen: Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937, 298 s.
      Kustantaja: SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) 2019
      Kansi: Mika Tuominen

KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Kirjavinkit, Yle Radio1/Kulttuuriykkönen 21.3.2019

Helmet-haasteessa kirjan voi laittaa kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 32. Kirjan nimessä on ammatti (runoilija) ja 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteessa luetaan elämäkertoja

Minna Canth: Kauppa-Lopo

Kansi: Erkki Tanttu

"Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta. Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt." (Kauppa-Lopo)

Näin alkaa Minna Canthin novelli Kauppa-Lopo, jonka nimihenkilö on kaikkien antisankarittarien äiti. Likaiseen ja rääsyiseen, pahalta haisevaan juoppoon on nykylukijankin vaikea suhtautua, vaikka tämä uudemmassa kirjallisuudessa olisi tottunut kohtaamaan monenlaista elävää ja kulkijaa. Ei siis ihme, että novellin saama kritiikki heti tuoreeltaan tarttui Kauppa-Lopon - ja samalla kirjailijan - henkilöön rajuin sanoin:

"Sen enempää ei tarvitse kertoelman likaisesta sisällyksestä esiin tuoda näytteeksi siitä, kuinka tuiki inhottava Kauppa-Lovon kuva on. Lukija ei tiedä, kumpiko enemmän pöyristyttää, sekö, että on semmoinen kuva eteen maalattu muka oman kansansa riveistä, vai sekö, että on kirjoittajia, jotka rohkenevat sellaista yleisölle syöttää. Ja vielä enemmän hirvittää ja surettaa se tieto, että meillä tuommoisten ilkeäin irvikuvien etevä maalaaja on nainen..." (F. A[hlman], Uusi Suometar 18.9.1889)

Kauppa-Lopo ei kuitenkaan ole pelkkä ilkeä irvikuva. Ennen Jyväskylän vankilasta vapautumistaan hän kuulee leskeksi jääneestä lehtorin rouva Kortmanista, jonka Lopo on tuntenut aikoinaan Kuopiossa tämän ollessa vielä tyttönä. Leskirouva on taloudellisessa ahdingossa miehensä kuoleman jälkeen, ja Kauppa-Lopo yrittää auttaa häntä omia vaivojaan säästämättä, vaikka hänen lähestymisensa on rouvalle pelkästään vastenmielistä. Lesken talosta löytyy kaikenlaista rojua, jonka suustaan taitava Kauppa-Lopo saa myydyksi lesken auttamiseksi, mutta vielä isomman avun rouva Kortman saa, kun Lopo löytää tämän talolle ostajan ja neuvoo rouvaa pyytämään siitä isomman hinnan.

Novelli asettaa rinnakkain ulkoisesti rähjäisen ja epämiellyttävän kaupustelijan, jonka sydän sykkii avuliaana ja kultaisena hätään joutunutta leskeä kohtaan, ja ylpeän, parempaan väkeen kuuluvan naisen, joka saatuaan avun häpeää ja torjuu auttajansa.

Minna Canth oli rohkea nainen, joka uskalsi kirjoittamisellaan tarttua aikansa epäkohtiin ja tehdä näkyväksi yhteiskunnan epätasa-arvoa. Kauppa-Lopossa hän tekee sen kärjistämällä hahmojensa vastakohtaisuuksia. Novellin kieli tuntuu vielä tänäänkin terävältä ja luettavalta, vain paikoin tyylikkäästi vanhentuneelta, ja valitettavasti 130 vuotta novellin julkaisemisen jälkeen tasa-arvopuheelle on yhä tarvetta.

Olen vasta alkutaipaleella Minna Canthiin tutustumisessa. Aikaisemmin olen kirjoittanut pienoisromaanista Köyhää kansaa. Kauppa-Lopoa lukiessa oli hieman hämmentävää huomata, että näin mielikuvituksessani Jyväskylän kadut ja torin ja rakennukset sellaisina kuin ne Minna Rytisalon viimevuotista romaania Rouva C. lukiessa mieleeni muodostuivat!

Luin novellin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamasta yhteisteoksesta Kauppa-Lopo & Agnes. Jälkimmäiseen palaan joskus myöhemmin. Kirja sisältää myös Päivi Lappalaisen esseen, jossa hän pohtii näitä kahta naiskuvaa, sekä valikoiman aikalaisarvosteluja. 

Kuvituskuvana on Kauppa-Lopon kansi Otavan vuonna 1964 julkaisemasta laitoksesta, kannen on taiteillut Erkki Tanttu.

         Minna Canth: Kauppa-Lopo, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 1-51
         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1889 kokoelmassa Lain mukaan, Kauppa-Lopo)

KIRJA on oman hyllyn aarre, Kirjamessujen alelaarista poimittu.
MUUALLA: Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara

HAASTE: Minna Canth -lukuhaaste 13.-19.3.2019 ja Joka päivä on naistenpäivä ja Kirjahyllyn aarteet.

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki

Aino Kallaksen Sudenmorsian oli minulle melkein maaginen lukukokemus, jonka jälkitunnelmaan vieläkin palaan helposti. Millaisia ovat suomalais-virolaisen kirjailjattaren novellit? Luettavanani on nyt ollut kokoelma Lähtevien laivojen kaupunki.

Novelleja kokoelmassa on kuusi ja lisäksi jonkinlainen sikermä tunnelmapaloja nimellä "Saarenmaalainen intermezzo". Se koostuu kymmenestä erillisestä sivun, parin kirjoitelmasta, joita ehkä voi pitää pienoisnovelleina. Yhdessä ne ovat rakkaudentunnustus Saarenmaalle. Yksi niistä on antanut kokoelmalle nimen.

Kirjan esipuheessa "Omaa ääntä etsimässä" Lea Rojola esittelee kokoelman, jossa näkyy hyvin Aino Kallaksen oman kirjallisen tyylin etsintä. Kirjailija kirjoitti siitä päiväkirjaansa: "Realistinen tekniikka, jonka niin suurella työllä olin jossain määrin omaksunut, ei tyydytä minua enää. Koko kehitykseni on kääntynyt ulkoa sisäänpäin."

Kaksi ensimmäistä novellia muistuttaa vielä Kallaksen aikaisemmasta tuotannosta, ne ovat historiallisia ja realistisia. 

"Bernhard Riives" kertoo talollisesta, joka yhdessä toisten kaltaistensa kanssa ryhtyy kapinaan aatelisia vastaan. Hänet vangitaan, mutta hän kieltäytyy lievemmästä rangaistuksesta, koska sillä tavoin rangaistaan orjia, ei vapaita miehiä. 

"Vanhan Orgin kuolema" on kiihkeä kertomus iäkkäästä, jo palveluksen jättäneestä paimenesta, joka ei malta pysyä poissa moision lehmien luota ja joka unohtaa itsensä pelastaakseen ne tuholta.

"Saarenmaalainen intermezzo" on kirjailijan etsintää, hän on kokeillut eri aiheita ja tyylejä, ja kaikkia sikermän osasia yhdistää Saarenmaa, sen maisemat ja ihmiset. Osa näistä pienoisnovelleista taipuu jo sisäisen maailman puoleen, ja osassa "Tuiskuhiekka" kirjailija pohtii omaa identiteettiään kahden kotimaan välillä:

"Ja niinkuin ajohiekka rauhattomalla retkellään värisee auringossa, niin värisee joskus minunkin maantieteellisesti sitomaton sieluni kaikkeuden kauneudesta, vaikka sen ei koskaan enää ole sallittu tajuta, kuinka autuaallista on rakastaa yhtä maanrahtua yli kaikkien muitten ja yli kaiken ymmärryksen!"

Neljässä muussa novellissa Aino Kallas kuvaa taiten henkilöidensä mielenliikkeitä ja ajatusten aukeamista johonkin uuteen suuntaan. Novellissa "Vieras" vanha nainen ja mies surevat nuorena menehtynyttä tytärtään, kun heidän mökkiinsä osuu vieras, joka on tuntenut tyttären Pietarissa. 

Novellin "Yksi kaikkien edestä" pääosassa on kalastaja Soorun Andres, jonka kyläläiset sanovat sairastuneen pitaaliin. Kylän miesten on päätettävä, miten he suojelevat muita kyläläisiä tartunnalta.

"Lasnamäen valkea laiva" on kokoelman pisin ja perustuu tositapahtumiin. Se kertoo isosta joukosta talonpoikia, jotka myyvät omaisuutensa ja vaeltavat meren rantaan Lasnamäkeen odottamaan profeetan lupaamaa valkeaa laivaa, joka veisi heidät, valitut, autuaammille asuinsijoille. Mukaan tempautuu taikinatiinunsa äärestä kauppiaan vaimo.

Vahvimmin minuun vaikutti novelli "Pimeys" ja sen intensiivinen kuvaus keuhkotautiparantolassa sairastavan henkilön sisäisestä maailmasta. Kallas ei esittele henkilöään juuri muuten, ei kerro nimeä, ikää tai sukupuolta, mutta selvää on, että tämä sairastaa. Potilas tarkkailee lievän kuumeensa muutoksia paperilla, jolle mittauskäyrän pisteitten tanssi kirjataan, ja tunnustelee vointiaan eri päivinä. Jossain sairauden vaiheessa kaikki aistit herkistyvät ja tarjoavat uskomattomia nautintoja. 

Valkoisen talon valkoisessa huoneessa potilas alkaa ajatella kuolemaa: "Kun olemme kaiken muun maailmassa kokeneet, alkaako silloin kuolemanuteliaisuutemme?" Kuumeen hieman noustessa sairaus ja kuolema näyttäytyvät äärettömän kauniina ja aistivoimaisena.

"Jasmiinin tuoksu tekisi kuolemani hiljaiseksi sammumiseksi, ja minun elämäni eroaisi minusta yhtä arvoituksellisesti kuin tuoksu, tämä ääretön joukko äärettömän pieniä ainehitusia, eroaa kukasta yöhön."

Kun kuume laskee, edellisen päivän hurmaavana koettu tauti ja kuolema ovatkin ihan jotain muuta, ja tilalle astuu rumuus,  pimeys ja pelko. Aino Kallas kuvaa sairaan sisäisen kokemuksen ja aistihavaintojen vaihtumista mestarillisesti.

Peukutan novellia "Pimeys" sen näkökulmasta, jonka vaihtumista kirjailija kuvaa sairaan sanoin: "Ja minä tiesin yhtäkkiä, etten mitään tiennyt. En tiennyt vielä mitään taudista enkä kuolemasta."

      Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki, 99 s.

      Kustantaja: SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1995 (1. painos 1913)

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA Kirjojen kamarin Katja luki samasta kokoelmasta novellin "Lasnamäen valkea laiva".
Helmet-lukuhaasteesta kuittaan suorituksen kohtaan "39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama" (Aino Kallas muutti Suomesta miehensä kotimaahan Viroon) sekä osallistun Novellihaaste 2:een, johon saan 7 novellia lisää, kun lasken Intermezzon yhdeksi novelliksi. Rakas Viro -haasteessa tulee tästä lisäpanos naapurimaan 100-vuotisonnitteluihin. #rakasviro

Tietokirjaviikko: 1918 Minä olin siellä : Elämää sodan aikana

Kirjastoreissulla silmiin sattui tietoteos, joka kantaa mieltä kutittelevaa nimeä 1918 Minä olin siellä : Elämää sodan aikana, kutittelevaa ainakin kaikille vuoden 1918 tapahtumista kiinnostuneille. Tarkempi tutustuminen osoitti kirjan olevan kouluille tarkoitettua materiaalia 1918 sisällissodan käsittelyyn, sopivaa peruskouluihin ja lukioihin niin historian kuin äidinkielen ja toisen kotimaisen kielenkin tunneille. Itse en työskentele opettajana, joten luin kirjan ihan omaksi hyödyksi ja johdatuksena Suomen sisällissotaan.

Kirja on kaksikielinen, sen ovat jukaisseet Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS). Jokaisen luvun johdanto on kirjoitettu kummallakin kotimaisella, samoin kaikki kuvien tekstit. Kirjalliset arkistoaineistot sen sijaan ovat mukana vain alkuperäisellä kielellä, niin kirjeiden ja päiväkirjojen katkelmat kuin sodan jälkeen kirjoitetut muistelmatkin. Lukemaan ryhtyessäni ajattelin lukevani vain suomen kielellä kirjoitetut osiot, mutta autenttiset sodan kokeneiden kertomukset olivat niin koskettavia ja kiinnostavia, että kouluruotsilla kahlasin ruotsinkielisetkin pätkät läpi.

Kirjassa on viisi lukua
     1, Sisällissodan taustaa - Bakgrunden till inbördeskriget
     2. Sodan arki - Krigets vardag
     3. Rintamalla - Vid Fronten
     4. Terrori ja vankileirit - Terror och fångläger
     5. Sodan jälkeen - Efter kriget
ja joka luvussa lyhyen johdannon jälkeen runsaasti mustavalkoisia kuvia sekä maalauksia ja piirroksia, valokuvattuja kirjeitä, päiväkirjan pätkiä ja muuta aineistoa kuten ruokakortteja, punakaartin jäsenkortti, omistajalle annettu todistus hevosen pakko-otosta ja niin edelleen.

1918 Minä olin siellä : Elämää sodan aikana antaa äänen niin punaisille kuin valkoisillekin. Kummankin puolen lehdistä on katkelmia, jotka valottavat sodan syttymisen syitä. Kummankin puolen taisteluista on kirjeitä kotiväelle ja vuosikymmenien jälkeen kirjoitettuja muistelmia. Vankileiriajoista kertoo sekä Tammisaaressa työskennellyt valkoinen sairaanhoitaja että eri leireillä olleet punavangit. Osa näistä kertomuksista avaa sodan aikana koettua tavattoman koskettavasti ja raadollisesti ja samalla myötätuntoisesti. Jossain kohden tosin mietin, onko kerrottu liian raakaa 13-vuotiaille luettavaksi.

En ole historioitsija, joten en osaa arvioida kirjaa asiantuntijana. Minusta se vaikuttaa kohtalaisen tasapuoliselta, joskaan en voi välttyä kauhistelemasta punavankien kohtelua ja kohtaloa. Hienoa teoksessa on arkistomateriaalin avaaminen helpossa muodossa kaikkien saataville. Samalla kirja opastaa arkistomateriaalin kriittiseen tarkasteluun ja tulkintojen tekemiseen siitä sekä historialliseen empatiaan. Joka aukeamalla on koulukäyttöön oppimistehtäviä.

Kaiken kaikkiaan nopealukuinen, mielenkiintoinen ja upea-asuinen kirja. Sen myötä tulevat arkistojemme sisältämät muistiaineistot laajemminkin tutuiksi. Erityisen hienoa on, että kirja ja myöhemmin muutakin sisällissodan aineistoa on netissä vapaasti ladattavissa osoitteessa: 1918.finlit.fi  

Julkaisijat ovat lahjoittaneet paperikirjaa jokaiseen peruskouluun (7.-9. lk) ja lukioon 25 kappaletta ja jokaiseeen kunnalliseen kirjastoon yhden kappaleen. Jälkimmäisestä kirja minunkin luettavakseni löytyi.

KIRJA on poiminta kirjaston uutuushyllystä. Itse asiassa tällä kerralla kävin naapurin kirjastossa maalaiskunnan puolella hakemassa ihan jotain muuta varaamaani teosta. Nämä seutukirjastot kun ovat siitä käteviä, että uutuuksia voi varata toisestakin paikasta, jos jono omassa kaupungissa on odottavalle liian pitkä.

HAASTEET:  
Osallistun kirjalla Tietokirjaviikon 28.8.- 3.9.2017 Tietokirjallisuushaasteeseen. Haasteen tarjoaa Klassikkojen lumoissa -blogi.

100 suomalaista kirjaa (no 63)
1918-haaste


      1918. Minä olin siellä : Elämää sodan aikana, 86 s. 
      Kustantajat: SKS & SLS, 2017
      Ulkoasu: Antti Pokela (SLS)
      Kannen kuva: Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen
             jälkeen. Kuvaaja Oscar Sundberg. Tampereen museot.