Yasunari Kawabata: Kioto

Nobelisti Yasunari Kawabatan Kioto on rakkaudentunnustus Kioton kaupungille, sitä reunustaville vuorille ja niiden seetrimetsille sekä lukuisille temppeleille ja puutarhoille. Jos olisin menossa Japaniin ja vierailisin Kiotossa, ottaisin ehdottomasti tämän kirjan mukaani. Mutta mikään matkaopas tämä ei ole.

Kioto on kirja Chiekon vuodesta. Chieko on nuori, aikuisuuden kynnyksellä oleva nainen, joka asuu Kioton vanhassa osassa isänsä ja äitinsä kanssa. Isä on kangastukkukauppias, joka myy perinteisiä kangaslaatuja ja myös suunnittelee omia kimono- ja obikankaitten malleja. Äitikin työskentelee perheyrityksessä. Muita lapsia perheessä ei ole. Itse asiassa Chieko on löytölapsi, joka jätettiin vauvana korissa kauppiaan portin taakse.

Chieko on saanut kasvaa rakastavassa kodissa ja hän on varttunut ystävälliseksi, viehättäväksi nuoreksi naiseksi. Päivisin hän auttaa kotona ja kaupassa ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Vuodenkiertoa rytmittävät monet perinteiset Kiotossa vietettävät juhlat. Pehmeän ja ystävällisen nuoren miehen, lapsuudenystävänsä, kanssa Chiekosta on välitöntä jutella ja käydä kävelyllä temppelien puistoissa, pojan vanhempaan liikealalle aikovaan veljeenkin Chieko tutustuu. Isän liikekumppanilla, obien eli kimonovöitten kutojalla, on kolme poikaa, ja heistä vanhin Hideo laittaa kaiken taitonsa ja koko sydämensä Chiekolle kutomaansa obiin, jonka mallin Chiekon isä on suunnitellut. 

Chiekon rauhallinen elämä keikahtaa uuteen asentoon, kun hän ensin näkee ja sitten kohtaa aivan näköisensä tytön, Naekon. Tämä osoittautuu hänen kaksossiskokseen, joka osaa kertoa myös heidän biologisista vanhemmistaan. Entä mitä tapahtuu sitten, kun Chiekoon mieltyneet nuoret miehet luulevat Naekoa häneksi?

Kiotossa on samaa vähäeleistä kauneutta kuin aikaisemmin lukemassani Yasunari Kawabatan romaanissa Lumen maa. Molemmat ovat hyvin japanilaisia kirjoja, joskin Kioto tuntuu helpommalta eikä ole mielestäni ihan niin täynnä piiloon jääviä merkityksiä kuin millaisena Lumen maan muistan. Kiotossa on luonnon kauneutta, erityisesti puita ja kukkia.

- Täältä minä katselen kevään kukkimista kaikkein mieluimmin, sanoi Chieko ja vei Shinichin pylväskäytävän kaarteeseen. Yksi kirsikkapuu oli muita tuuheampi, se vaahtosi kukkia. Shinichi seisi Chiekon vieressä ja katseli puita. 

- Jos katsoo tarkkaan, näkee että ne ovat naispuolisia. Toden totta ne ovat naisia! sanoi Shinichi. - Oksat niin hennot ja silti raskaat, kukat pehmeät ja samalla täyteläiset...

Kioto on Lumen maahan verrattuna yhteiskunnallisempi. Vanhempien ja lasten suhteissa näkyvät perinteiset arvot, joiden mukaan perheen miehillä ja isillä on vahva asema ja vanhemmilla on paljon sanomista siinä, kenen kanssa nuoren on hyvä avioitua, jos kohta nuorten omaakin mielipidettä kysytään. Säätyerot ovat selvät: tukkukauppiaan tytär on auttamatta eri säätyä kuin kutojan poika, miten taitava käsityöläinen tämä sitten onkaan. Japani elää murrosvaihetta. Osa kansasta pukeutuu vielä perinteisesti kimonoihin ja arvostaa perinteisiä materiaaleja ja työtapoja, mutta moni on jo siirtynyt länsimaisiin vaatteisiin ja tehdasvalmisteisiin kankaisiin.

Pidin Kiotosta, vaikkei se tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta kuin Lumen maa muutama vuosi sitten. Kioto julkaistiin suomeksi ensi kerran samana vuonna 1968, jona Yasunari Kawabata sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Suomennoksen teki runoilija Eeva-Liisa Manner saksan kielestä. Kirjailijalta on lisäksi suomennettu ainakin romaanit Tuhat kurkea ja Vuoren jyly.

        Yasunari Kawabata: Kioto, 193 s.

        Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho (SSKK), Otava 1972,

        1. suomenkielinen painos: Tammi 1968 (Keltainen kirjasto 87)

        Alkuperäinen: Koto 1962, suomentanut saksasta Eeva-Liisa Manner

        Kuvitus: Osmo Kaipainen - kuvituskuva yllä on kirjasta.

KIRJA on omasta hyllystä, jonne sen olen poiminut kirjaston vaihtokirjahyllystä.
MUUALLA se on luettu mm. blogeissa Anun ihmeelliset matkat, Jokken kirjanurkka, Lumiomena, Sheferijm
Helmet-lukuhaasteessa liitän kirjan kohtaan "26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt".  Kuukauden kieli -haasteessa helmikuun kieli on japani.

Yasunari Kawabata: Lumen maa

"Juna kiipesi rajavuoriston pohjoisrinnettä, pujahti pitkään tunneliin ja sitten laskeutui laaksoon. Illan tuntu oli painumassa huippujen välisiin rotkoihin. Talvisen iltapäivän himmeä kirkkaus näytti imeytyvän maan sisään..." (s. 77)

Lumen maa on upea, hieno, monivivahteinen kirja, jonka luen vielä monta kertaa uudelleen. Lukukokemus oli yllättävän intensiivinen, kun ottaa huomioon, miten vähän kirjassa tapahtuu - ulkoisesti.

Tokiolainen mies, Shimamura, matkustaa talvella Lumen maahan, Japanin vuoristoseudulle. Junassa hänen huomionsa kiinnittyy samassa vaunussa matkustavaan tyttöön, jonka ääni ja silmät lumoavat hänet. Yhtä lumoavia ovat junan ikkunasta näkyvät vuoret.

Shimamura on matkalla kylpylähotelliin, jossa hän oli ollut keväällä samoilemassa vuorilla ja jossa hän oli kohdannut sattumalta nuoren naisen, Komakon, joka kiireaikoina kävi kylästä hotellissa auttamassa. Nyt talven ja lumen tultua Komako on hotellissa työssä geishana. Vielä kolmannen kerran mies palaa kylpylään, silloin on syksy ja vaahteranlehdet hehkuvan punaisia.

Mies kuljeskelee vuorilla, metsissä, riisipellon laidalla, usein yksin, joskus Komakon kanssa, käy kylvyssä. Töistä ehtiessään Komako poikkeaa hänen huoneessaan ja jää joskus yöksi. Shimamuran ja Komakon kohtaamisten ja keskustelujen taustalla elää Lumen maan luonto, sen värit ja voimat. 

Vaikka tapahtumisia on vähän, Yasunari Kawabatan teksti piti minut otteessaan. Kieli on huikaisevaa, tiheää ja täynnä merkityksiä, joista sain hitusen kiinni, mutta samalla tiedän, että paljon jäi ymmärrykseltä piiloon. Punainen väri. Lumen kylmyys ja kirkkaus. Polttava tuli.

Lumen maa on rakkausromaani. Se on myös hyvin japanilainen kirja. Suomentaja Yrjö Kivimies kehoittaa lukijaa, joka on ymmällään, lukemaan kirjan uudelleen ja vähemmän eurooppalaisittain. Hän sanoo, että  kirjan ilmaisun pohjana on japanilaisen haikal-runouden menetelmä, jossa suoraan sanotaan vain se, mikä on aivan välttämätöntä ja kaiken muun annetaan syntyä lukijan mielessä. Ehkä juuri tästä syystä kirjasta jää ehyt vaikutelma samalla, kun se kutsuu syvempään ymmärtämiseen.

Lumen maa on ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani - se on käännetty englannin- ja saksankielisistä laitoksista. Kirjailija Yusunari Kawabata sai tuotannostaan Nobel-palkinnon 1968.

     Yasunari Kawabata: Lumen maa, 161 s.

     Kustantaja: Tammi 2012 (1.painos 1958, Keltainen kirjasto 16)

     Alkuperäinen: Yuki guni 1947, suomentaja Yrjö Kivimies

     Kansi: Markko Taina

KIRJA on oma ostos kirjakaupasta. Sitä on luettu paljon blogeissa, tänä talvena mm. näissä: Eniten minua kiinnostaa tie, Kaisa Reetta, ja Kirjakaapin kummitus.

Osallistun tällä Talven lukuhaasteeseen ja Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.