Taikatalvi ja Tove 100 -haasteiden koontia

Tove Janssonin Taikatalvi on yksi muumikirjasuosikkejani. Nyt lumihiutaleiden höytäillessä maahan otin sen uusintalukuun, ja taas pysähtelin maistelemaan muumien viisautta ja rohkeutta katsoa maailmaa erilaisesta näkövinkkelistä.

Taikatalvessa Muumipeikko herää kesken talviunien ja ihmettelee, miten erilaiselta maailma näyttää. Edes äiti ei herää, vaikka häntä miten yrittäisi herätellä, joten Muumipeikko kerää rohkeutensa ja lähtee yksin Nuuskamuikkusta vastaan, tämä kun oli lähtenyt talveksi etelään. "Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä. Mutta aivan yksin siitä ei tule mitään." (s. 20)

Taikatalvesta löytyy helmiä niin kuin muumikirjoista tapaa löytyä. Muumipeikon rohkeus lähteä matkalle valloittamaan talvimaailmaa. Omien pelkojen voittaminen. Minulle läheisin kirjan viisauksista on se, minkä jo jaoin Muumikirjat ja minä -haasteen muistelossa: liika kylmältä suojeleminen ei ole hyvästä, koska "Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia." (s. 132)

Kun Tove Janssonin syntymän juhlavuosi Tove 100 alkoi, olin varma, että nyt luen roppakaupalla hänen kirjoittamiaan kirjoja tai kirjoja hänestä. Vuoden vieriessä päätökseen huomaan saaliin jääneen vaatimattomaksi, mutta iloitsen siitä, että se on kuitenkin suurempi kuin viime tai sitä edellisenä vuonna!

Tove 100 -juhlavuosi innoitti kahteenkin haasteeseen blogimaailmassa, ja hyppäsin niihin innoissani mukaan. Opuscolon alkamalle Janssonin kirjakiusaus -matkalle lähdin Homssuna ja aika homssuisesti seilasinkin. Samoilla kirjoilla osallistun Reetan Tove 100 -lukuhaasteeseen. Ja tässä se saaliini:

     Kuvakirja: Muumit ja tuhotulva
     Aikuisproosa: Kuvanveistäjän tytär
     Pidempi Muumikirja: Taikatalvi

Kuvanveistäjän tytärtä lukiessani olin ainakin kuvittelevinani, että kohtasin kirjan sivuilla sukulaisen. Siis ei sukulaissielua, vaan ihan oikean, mutta erinomaisen kaukaisen sukulaisen, jota kirjailija kutsui Cawaniksi. Niin haltioissani olin kuvitelmastani, että kirjoitin siitä pari juttua sukuharrastusblogiini:
     Sukulainen Tove Janssonin kirjassa?
     Alvar Cawénin taidenäyttely vuonna 1910

Vaikka vuosi Toven Janssonin maailmoissa jäi kolmeen kirjaan, Ateneumin hienossa taidenäyttelyssä vierailuun ja lahjaksi saatuun pyyhkeeseen (mukana kuvassa), matka oli antoisa. Erityisen iloinen olin siitä, että luin Muumit ja tuhotulva -kirjan, sillä se tutustutti minut alusta pitäen ensimmäisiin kirjojen hahmoihin. 

Tove Jansson: Taikatalvi. 133 s.
Kustantaja: WSOY 1988. 8. painos. (1. p. 1958)
Suomentaja: Laila Järvinen
Kansi ja kuvitus: Kirjailijan
Alkuteos: Trollvinter 1957

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Huomaan viettäväni lyhyiden kirjojen kuukautta, vaikken mitään sellaista varsinaisesti suunnitellut. Yksi blogielämän ulkopuolinen Projekti vaatii nyt kaiken huomion maaliskuussa, joten en uskalla tarttua paksuihin opuksiin siitä pelosta, että ne imaisevat sisään tarinoihinsa. Mutta lyhyen kirjan voi lukea sivu ja luku kerrallaan, aivoja tuulettaakseen tai junamatkalla.

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär sopii erinomaisesti lyhyiden kirjojen kuukauden lukemiseksi. Ensinnäkin, koska se on - lyhyt, vain127 sivua. Toisekseen se koostuu lyhyistä, muutaman sivun mittaisista luvuista, jotka ovat itsenäisiä kertomuksia, eikä haittaa, jos kertomusten väliin jää taukoa muutama minuutti, jokunen tunti tai kokonaisia päiviä. Ja kolmanneksi kertomukset sisältävät mielikuvitusta, viisaita oivalluksia ja huumoria, jotka tehokkaasti tuulettavat niitä harmaita soluja.

Kuvanveistäjän tytär on viehättävä kirja, jonka kertomuksissa näkyy kirjailijan lapsuuden maisemat Helsingin Katajanokalta - Luotsikatu mainitaan useaan kertaan - ja saaristossa vietetyistä kesistä. Henkilöitä ovat isä, äiti, kodissa vierailevat taiteilijat, saareen soutava vaari ja monet muut. Kirjan takakansi kutsuu kertomuksia lapsuuden "muistelmiksi", lainausmerkeissä, ja sellaisia ne ovat. Lukija ei useinkaan tiedä, mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä on lapsen mielikuvituksen värittämää tai satua. Joskus mielikuvitushenkilö häviää, kuten kertomuksessa Merenlahdet, kun kertoja lähtee kävelylle meren lahtiin ennen muiden heräämistä. Hän kohtaa luotsin, joka huomaa hänet ja kuuntelee häntä arvostavasti. Mutta sitten:

"Sitten minä en saanut häntä pysymään. 

Surullista, kun ne alkavat sumentua ja häipyvät. Vaikka sanoo kaiken ihan oikein, ne häipyvät kuitenkin. Eikä silloin kannata jatkaa, siitä syntyy vain jotakin hassua ja sitten tulee niin yksinäinen olo." (s. 45)

Itse asiassa Tove Janssonin lapsuuden muistelukset sopivat ehkä paremminkin hitaaseen lukuun kuin ahmimiseen. Silloin jää aikaa makustella ja mietiskellä löytyviä helmiä. Yksi sellainen oli minulle tämä: Joskus Muumi-kirjat tuntuvat minusta synkiltä ja pelottavilta. Mutta niitä pelottavia voi kuunnella ja lukea pelkäämättä, kun tuntee olevansa täydellisen turvassa. Tove Jansson kirjoittaa kertomuksessa Pimeys:

"Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: oli kerran pieni tyttö joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti... Jokaisen kertomuksen täytyy alkaa samalla tavalla, sitten ei enää ole niin väliä. Lempeä, verkkainen ääni lämpimässä pimeydessä, ja minä tuijotan tuleen eikä mikään ole vaarallista. Kaikki muu on ulkona eikä pääse sisään. Ei nyt eikä milloinkaan." (s. 18) 

"Ja korven synkän pimennossa myrskypilven pauhatessa kulki pieni lapsonen yöllä yksin samoten yö pitkä oli loputon ja korpi kolkko valoton lapsi kulki itkien suruissansa aatellen koskaan en ma kotihin pääse äidin luo vilu nälkä pimeä mulle kuolon tuo. Erittäin mieltätyydyttävää. Tällaista oli kun me telkesimme kaiken vaarallisen ulos." (s. 19-20)

Haasteosallistus: Valkoisen kirahvin Opuscolo-blogin Janssonin kirjakiusaus -lukuhaaste ja Reetan les! lue! -blogin Tove 100 -lukuhaaste.

Minulla on muuten Tove Janssonin kirjojen kanssa kovia luokitteluongelmia. Haluaisin ikiomassa haastelistassani laittaa Tove 100 -vuoden kirjat mukavasti Janssonin kirjakiusauksen mukaisiin lokeroihin. Mutta onko Kuvanveistäjän tytär elämänkerta ja kuuluuko se Hemuleille vai onko se Muumipappojen aikuisproosaa? Samalla tavoin mietin aikaisemmin lukemaani Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaa: onko se kuvakirja ja Nipsu vai hieman paksumpi muumikirja ja Nuuskamuikkunen? Olen ne Homssun lailla asetellut omille hyllyilleen, toistaiseksi, mutta todennäköisesti muutaman ajan - tai kirjan - jälkeen vaihdan niiden paikkaa.

KIRJA on omasta hyllystä oma ostos. Sitä on luettu viime aikoina esim. blogeissa Erjan lukupäiväkirja ja Kirjojen keskellä sekä jo aikaisemmin blogeissa Lumiomena ja Lurun luvut, joista löytyy linkkejä muihin blogeihin.


Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, 127 s.
Kustantaja: WSOY 2008. 9. painos. (1. p. 1969.)
Suomentaja. Kristiina Kivivuori
Kansi: J. S. Karjalainen. Kannen kuva: C-G. Hagström
Alkuteos: Bildhuggarens dotter. 1968.

Haasteessa Muumikirjat ja minä

Lähdin alkuvuodesta kirjalliselle matkalle. Paatin nimi on Janssonin kirjakiusaus ja matkaseurana muita Tove Janssonin kirjoista ja 100-vuotisjuhlavuodesta innostuneita purjehtijoita. Matkan varrella turinoimme ja tutustumme, siis lukemisen ja kirjoista bloggaamisen lisäksi.

Viime viikolla Janssonin kirjakiusauksen kippari Valkoinen kirahvi Opuscolo-blogista heitti aatteen matkalaisille, jotta kertoilisimme Muumi-kirjaelämästämme. Otin Muumikirjat ja minä -haasteesta kopin, ja tässä muistoja ajalta ennen tämän vuoden matkaa.

Muumit ovat tulleet elämääni vasta aikuisena eikä minulla ole yhtään mielikuvaa niistä lapsuudesta. Olin ehkä opiskelemassa, kun luin Kuka lohduttaisi Nyytiä? ensimmäisen kerran, ja se oli ihastusta ensisilmäyksellä: Nyyti oli ihana kirja. Silti en koskaan mieltänyt sitä Muumi-kirjaksi, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Siihen aikaan en lukenut lasten kirjoja, joten Muumit jäivät katveeseen.

Sitten jossain vaiheessa ulkomaista elämääni eräs ystäväni lahjoitti minulle joulu- tai syntymäpäivälahjaksi Muumi-kirjan - englanniksi. Jotain supisuomalaista, jonka voisin jakaa kansainvälisten ystävien kanssa. Sain toisenkin kirjan, ja kolmannen, kaikkiaan viisi. En muista, mikä niistä oli ensimmäinen, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki Moominland Midwinter eli Taikatalvi. Siihen liittyy ihan oma tarinansa.

Asuin silloin Pietarissa ja perehdytin työpaikkaamme tulevia ulkomaalaisia työhön, maahan ja kulttuuriin. Kerran oli pieni joukko untuvikkoja koolla, joku kotoisin maasta, missä hän ei ollut koskaan nähnyt lunta tai pohjoista talvea, ja kaikkea muutakin uutta ja yllätyksellistä oli koettu. Jonkin sessiomme alkuun luin pätkän Tove Janssonilta:

"But the Snork Maiden had come across the first brave nose-tip of a crocus. It was pushing through the warm spot under the south window, but wasn't even green yet. 

'Let's put a glass over it,' said the Snork Maiden. 'It'll be better off in the night if there's a frost.' 

'No, don't do that,' said Moomintroll, 'Let it fight it out. I believe it's going to do still better if things aren't so easy.'" (Moominland Midwinter)

Jokainen ryhmässä halusi lainata ja lukea kirjan Moominland Midwinter. Hiljattain löysin netistä arvion Taikatalvesta Kirjavinkeistä. Siinä Joni Sundström mainitsee: "Tietyt kohdat kirjasta voisi poimia vaikka perehdyttämisoppaaseen." Ymmärrän täysin!

Muuten näissä englanninkielisissä Muumeissa minua häiritsi suunnattomasti, kun en tiennyt, kuka kukin on. Onneksi jotkut ovat helppoja: Too-ticky, Moominmamma, Hemulen, Little My. Mutta kuka on Sniff tai Toft tai Mymble? Siksi taidan pitäytyä suomenkielisissä Muumeissa tämän vuoden matkalla, niin saan Muumimaailman kaikkineen järjestykseen päässäni. Ehkä. Taikatalvi jo houkuttelee kovasti uusintalukuun. Nyt kun on vielä vähän lunta ja jäätä jossain.

***

Muumikirjat ja minä -haasteessa heitän kapulan edelleen kolmelle seuraavalle:
         MarikaOksa Oksan hyllyltä
         sannabanana Pinon päällimmäinen
         Kaisa Reetta Kaisa Reetta T

Haasteen säännöt kopioin suoraan Opuscolo-blogista:

- Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
- Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
- Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä. Blogistaniassa vuotta vieteään monin lukutempauksin, ja kannanpa korteni kekoon ja juhlistan vuotta lukemalla sankarin kirjoja ja osallistumalla lukuhaasteisiin.

Kuva juhlavuoden Tove 100 -sivustolta.

Ensimmäiseksi tänä vuonna lukemakseni Tove Janssonin kirjaksi valitsin kuvakirjan Muumit ja suuri tuhotulva. Muumit eivät millään lailla kuuluneet lapsuuteeni, ja muumibuumin aikaan joskus 80-90-luvuilla (?) olin ulkomailla, missä muumeista ei mitään tiedetty. Valkoisen kirahvin ja Elinan blogeista luin, että Muumit ja suuri tuhotulva oli ensimmäinen Tove Janssonin muumikirja, joten päätin aloittaa lukemiseni juuri siitä. Kirja julkaistiin jo vuonna 1945, vaikka se ilmestyi suomenkielisenä käännöksenä vasta 1991.

Muumit ja suuri tuhotulva sopi Tove 100 -vuoden aloitukseksi erinomaisesti. Muumikirjoja silmäillessäni minua on aina vähän hämännyt Nipsut, Hemulit, Hattivatit ja muut olennot, enkä ole koskaan ollut varma, pysynkö heidän perässään vai sekoitanko heidät keskenään. Tässä ensimmäisessä kirjassa ei ollut ollenkaan sitä ongelmaa. Ensinnäkin henkilöt, siis peikot ja muut olennot, esitellään rauhallista tahtia ja taustoittaen. Toiseksi kirjailija on itse kuvittanut kirjan, joten jokainen uusi henkilö näytetään lukijoille niin sanoin kuin kuvinkin. Lisäksi tutustuttavia on varsin maltillinen määrä, ja mukana pysyy uudempikin muumimaailmaan kurkistaja.

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva.
WSOY 1991. Suom. Jaakko Anhava
Alkuperäinen: Småtrollen och den stora
översvämningen. 1945.

Ensimmäinen muumikirja toi mieleeni Pikku Prinssin, sillä molemmissa matkataan paikasta toiseen ja etsitään jotain ja kysellään matkalla kohdatuilta erilaisilta hahmoilta apua. 

Muumipeikon isä on lähtenyt hattivattien, pikku vaeltajien, matkaan, koska "hän halusi aina muuttaa, kaakeliuunista toiseen. Hän ei viihtynyt missään." Muumipeikko ja hänen äitinsä Muumimamma etsivät aurinkoista paikkaa, jonne rakentaa talo. Lisäksi he etsivät isää, Muumipappaa. Nipsu liittyy heidän seuraansa kaikesta epäröinnistään ja varovaisuudestaan huolimatta. 

Muumit ja suuri tuhotulva on viehättävä satu, jossa muumiperhe esittäytyy ja lähtee etsintämatkalle. Matkalla joudutaan monenmoisiin vaaroihin ja jännittäviin seikkailuihin, joissa aina kuitenkin päästään pälkähästä yllättävin tavoin, kohdataan enemmän ja vähemmän ystävällisiä kanssamatkaajia. Sekaan on ripoteltu opetuksia käytöstapojen oppimisen tärkeydestä erilaisuuden arvostamiseen.

KIRJAN lainasin kirjaston lasten- ja nuortenkirjojen osastolta.

Kirjablogimaailmassa on alkanut kaksikin lukuhaastetta Tove 100 -vuoden innoittamana. Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogissa on oma Vuosi Toven matkassa -teemasivusto. Lisäksi siellä emännöidään Janssonin kirjakiusaus -lukuhaastetta, joka kestää aina Toven nimipäivään 12.12.2014 asti. Osallistun siihen Homssuna eli keräilen vuoden vaikutelmia sieltä sun täältä alkaen tästä ensimmäisestä kuvakirjasta. Vaikutelmat luetteloin Haasteet 2014 -välilehdelle.

Toisen haasteen aloitti Reeta les! lue! -blogissaan. Siinäkin olen mukana.