Hanna Hauru: Jääkansi

Hanna Haurun pienoisromaanin Jääkansi voi lukea nopeasti. Siinä on 117 sivua, luvut ovat lyhyitä ja taitto ilmava. Nopea välipala siis?

Pienestä koostaan huolimatta Jääkansi ei olekaan kevyt luettava. Hauru kirjoittaa nautittavaa, sujuvaa ja tiivistä proosaa, jonka lauseet ovat tarkkaan harkittuja ja - sanovat pakahduttavan paljon vähillä sanoilla. Romaanin taiten rakennettu tunnelma ja tapahtumat tekevät romaanista pureskeltavan, ei millään mene yhdellä istumalla, vaan pitää välillä sulatella, jotta voi jatkaa.

Kirjan kertoja on kymmenvuotias, kun hän odottaa isää tulevaksi sodasta. Asemalaiturilla äiti vasta kertoo, että junalla tuleekin uusi isä ja että entinen tulee myöhemmin lautalaatikossa. Matkalla asemalta mökkiin tyttö antaa uudelle isälle nimen Paha. Ja muistaa, miten oikea isä aina tanssi kotimatkan asemalta heidän luokseen.

Paha on sodassa murtunut ja näkee ryypyksissään vihollisia missä vain. Tyttö kasvaa pelon alla, kunnes kasvettuaan pääsee työhön mielisairaalaan. Jossain vaiheessa Pahakin tuodaan sinne hoitoon. Jääkansi on kirja pahuudesta, kylmyydestä, kaltoinkohtelusta, ankea ja toivoton. Ja niin hienosti kirjoitettu.

Hanna Hauru luo vahvan draaman kaaren ja kertoo täyden, koskettavan ja surullisen tarinan, joka jättää tilaa omille mietinnöille. Ihan samaa olen kirjoittanut aikaisemmin lukemastani Haurun pienoisromaanista Paperinarujumala. Haurua on luettava lisää.

            Hanna Hauru: Jääkansi, 117 s.
            Kustantaja: Like 2017

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Jääkannen ovat lukeneet bleue, Jonna, Laura, Mai, Maija, Maisku, Marika, Pihi nainen, Sirri, Ulla

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (2. Kirjablogissa kehuttu kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 21) 

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Hanna Haurun Paperinarujumala on pieni kirja. Siinä on vain 95 sivua, ja taitto on sen verran väljä, että luin kirjan puolessa tunnissa. Useimmat luvut mahtuvat yhdelle sivulle, ja lyhyimmässä luvussa on vain puolitoista riviä, kaksi lausetta.

Kirjan sisältö on kuitenkin painava, raskas. Oulun kaupungin konekirjoittaja Laina Heinonen saa puhelun Jumalalta. Hänelle tulee kehoitus koota 800 opetuslasta, ja jos näin tapahtuu, Suomen kansa pelastuu kadotukselta.

Vähin sanoin ja eleettömästi Hanna Hauru kertoo uskonnollisen liikkeen synnyn ja laantumisen. Näkökulma on yksityisen ihmisen, liikehdinnän keskushahmon ja  hänen mukaan liittyneen sisarensa, heidän mielensisäisen maailmansa.

Kirjailija itse kertoo alkusanoissaan, että Oulussa 1960-luvulla vaikuttanut heinoslaisuus on romaanin taustalla pilarina, jonka varaan hänen mielikuvituksensa on kutonut tarinan.

Tämä oli taitavasti ja tiiviisti kirjoitettu pienoisromaani, joka jätti paljon tilaa omille ajatuksille ja tulkinnoille. Jäin pohtimaan, mitä Laina Heinosen mielessä tapahtui kaiken keskellä ja mikä merkitys oli sisarusten muistoilla omasta lapsuudenkodistaan, isästä, joka kielsi kaiken uskonnollisen tyttöjen elämästä, ja äidistä, joka silti vei salaa pyhäkouluun. 

Pidin kirjasta, siitä, että se jätti miettimään. Kirjastossa näin useita Haurun varhaisempia pienoisromaaneja. Pitääpä hakea niitä lisää luettavaksi.

Ville Jalovaara kirjoitti romaanista arvion Vartija -lehdessä. Hän valottaa heinoslaisuuden eli Oulun profetian historiallista taustaa, jota hän on käsitellyt väitöskirjassaan. Kirjaa luettu myös näissä blogeissa: Lumiomena, Kirjojen keskellä, Vielä palaa lukulamppu, ja monissa muissa.

Tämä kirjaa sopii Oi maamme Suomi -haasteen suoritukseksi, valloitan sillä Pohjois-Pohjanmaan.

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.


Hanna Hauru: Paperinarujumala, 95 s.
Kustantaja: Like 2013