perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kotimaista kiekkokaupungeista


Kiekkokaupunkien kirjakierros alkoi syyskuussa ja loppuu huomenna. Se on MarikaOksan blogissaan alkama lukuhaaste, jolle hän kutsui muitakin mukaan. 
Ideana on ollut lukea kirjoja, joiden kirjoittajat voidaan jollain kriteerillä katsoa jonkin kiekkokaupungin kirjailijaksi tai joiden tapahtumat sijoittuvat johonkin kiekkokaupungeista. Ja 14 kiekkokaupunkia ovat tietysti jääkiekon SM-liigajoukkueiden kotikaupungit kaudella 2014-2015.

Lähdin kierrokselle ajatellen, että luen sen verran kotimaista, että helpostikin käyn jokaisessa 14 kiekkokaupungissa. Se ei aivan toteutunut, mutta luin kirjan 10 kaupungista. Ne olen luetellut alla.

Kirjojen kaupungeista suuri osa sekä liittyi kirjailijan elämään - synnyin- tai opiskelukaupunkina tai asuinpaikkana - että tarjosi näyttämön kirjan tapahtumille. Parissa kirjassa ei mainita tapahtumien paikkakuntaa, niiden kirjoittajista Kati Hiekkapelto on syntynyt Oulussa ja Mila Teräs Lahdessa. Jyrki Heinon Kello tapahtuu Turussa, mikä on ymmärtääkseni kirjailijan nykyinen kotikaupunki, mutta koska hän on syntynyt Raumalla, merkitsin kirjan Rauman kohdalle, kun Turusta luin jo Pirkko Arhipan dekkarin. Espoosta luin Leena Lehtolaisen rikosnovellin "Valkoinen prinssi", joka ilmestyi pohjoismaisten rikosnovellien kokoelmassa.

Tässä lukusaaliini:

1.  Espoo/Blues --- Joulutarinoita ja kylmiä väreitä (2006)
2.  Helsinki/HIFK --- Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (1956/2006/2007)
3.  Hämeenlinna/HPK --- Sanasinfonia : novelleja Sibeliuksesta (2015)
4.  Tampere/Ilves  ---  Anni Polva: Tiina seikkailee (1963/1991)
5.  Tampere/Tappara --- Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle (2007/2011)
6.  Jyväskylä/JYP
7.  Kuopio/Kalpa  ---  Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998)
8.  Oulu/Kärpät  ---  Kati Hiekkapelto: Suojattomat (2014)
9.  Rauma/Lukko --- Jyrki Heino: Kello (2014)
10. Lahti/Pelicans  ---  Mila Teräs: Harmaat enkelit (2014)
11. Lappeenranta/Saipa
12. Vaasa/Sport
13. Turku/TPS  ---  Pirkko Arhippa: Murha on sydämen asia (1968/1983)
14. Pori/Ässät


Kiitos, Marika, kotimaisen kirjallisuuden haasteesta! Näitä oli kiva listata, vaikken ihan kultaista pelikirjaa saavuttanutkaan. :-)

Kuva on SM-liigan ottelusta Oulun Kärpät v. Espoon Blues Oulussa 20.9.2014. Kuvaaja on Aleksi Ollila. Kuva on julkaistu Wikimediassa CC-BY-SA-4.0 -lisenssillä, ja muokkasin sitä rajaamalla.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Jyrki Heino: Kello


Jyrki Heinon rikoskirjoilla on mainiot nimet, joihin mahtuu koko kirjan esittely. Näin oli jo esikoisdekkarissa Kellari. Viime vuonna ilmestyneen Kellon koko nimi kuuluu: 
Kello
Eli selonteko tapahtumista,
jotka käynnistyivät, kun luutnantti
Carl Wennehielm alkoi tutkia Kustaa III:n
sodassa taistelleen majurin katoamista.

Useita vuosia sodan jälkeen kadonneen majuri Magnus Swanstrålen isä, kenraali Pehr Swanstråle, alkaa tutkia poikansa katoamista. Ehkä majuri ei saanutkaan surmaansa, ehkä hän eli jossain vammaisena ja muistinsa menettäneenä tai hänet oli otettu sotavangiksi. Kun isää ei päästetä Pietariin tekemään tiedusteluja, hän etsii käsiinsä Turussa asuvan luutnantin, Carl Wennehielmin, ja pyytää tältä apua poikansa kohtalon selvittämiseen.

Wennehielm suostuu vastahakoisesti kyselemään asioita ainoastaan Turussa, mutta kun hän saa kutsun liittyä Ruotsin kuninkaan seurueeseen tämän Pietarin matkalla, luutnantilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua.

Mitä oikein tapahtui Mikkelissä kesällä 1789, kun Kustaa III:n sodassa (1788-90) venäläiset hyökkääjät valtasivat kaupungin ja syntyneessä kaaoksessa majuri Swanstråle haavoittui ja katosi? Miten pari muuta haavoittunutta upseeria ja välskäri liittyivät tapahtumiin? Ja mikä oli saanut Kustaa III:n hyökkäämään paljon voimakkaamman vihollisen kimppuun? Mitä tekemistä Magnus Swanstrålella oli sodan syttymisen kanssa?

Wennehielm lähtee matkalle Pietariin liittyäkseen kuninkaan seurueeseen, kun 17-vuotias Ruotsin Kustaa IV Aadolf lähtee kosimaan Venäjän Katariina Suuren pojantytärtä, suuriruhtinatar Aleksandraa. Alkumatkalle luutnantti saa seuraa ystävästään Turun kaupunginviskaalista Appengrenistä, ja yhdessä miehet kyselevät ja selvittävät majurin kohtaloa Hämeenlinnassa ja Mikkelissa. Pietariin päästyään Wennehielm kuulee majuri Magnuksen päiväkirjoista, joihin tämä kirjoitti päivittäin kaikesta tapahtuneesta. Kukaan ei ole löytänyt niitä.

Tutkimukset saavat jatkoa Turussa. Majurin kohtalo selviää, päiväkirjat löytyvät yksi kerrallaan, mutta silti arvoituksia riittää, sillä Pietarin matkan jälkeen Turun seudulla surmataan useita sodan tapahtumiin liittyviä henkilöitä ja jopa Wennehielm välttää kuoleman vain täpärästi. Syyllisen selvittäminen on visaista, sillä motiivi tuntuu varsin hämärältä. Oiva luutnantti ja kaupunginviskaali kuitenkin löytävät murhien motiivit ja niiden tekijät.

Jyrki Heinon ensimmäisessä 1790-luvulle sijoittuvassa dekkarissa minua ihastutti erityisesti eloisa ajankuva. Tässä toisessa ei ollut aivan samanlaista imua, mutta kyllä minua tässäkin kiinnosti kovasti historiallinen ote ja Ruotsin vallan loppupuolen suomalaisten säätyläisten kuvaus. Kirjassa oli aimo annos Kustaan sodan historiaa, joten suosittelen tätä 1700-luvun lopun historiasta kiinnostuneille. En ollut aikaisemmin lukenut suomalaisen kirjailijan kuvausta kullan valmistamisyrityksistä, joten alkemistien työn ja tutkimuksen kuvaus oli mielenkiintoinen kuriositeetti ja aiheutti paljon huomiota ja keskustelua tuon ajan Turussa. Edellisen kirjan kahvinkieltolaki kumotaan tässä kirjassa. Luutnanttimme sydänkin taisi saada vähän askarreltavaa - ja tavalla, joka enteilee tarinalle jatkoa.


Jyrki Heino: Kello : Eli selonteko tapahtumista, jotka käynnistyivät, kun luutnantti Carl Wennehielm alkoi tutkia Kustaa III:n sodassa taistelleen majurin katoamista,  298 s.
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2014
Päällisen suunnittelu: Anders Carpelan


KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA: Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjasähkökäyrä, LukuvuosiSinisen linnan kirjasto, Turun Sanomat, ym.

HAASTE: Olen kerännyt kirjoja MarikaOksan alkamaan Kiekkokaupunkien kirjakierros -lukuhaasteeseen, ja tästä nappaan suorituksen Raumalle (Lukko), jossa Jyrki Heino on syntynyt. Turku olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto, koska iso osa kirjasta tapahtuu siellä, mutta Turusta olen saanut pisteen jo toisesta kirjasta.

Päivitys 3.5. Mari A:n kirjablogin Kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaaste saa tästä pinnan Turkuun!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Luin rikosromaanin, jossa juoksentelee Sibelius Ranskan Alpeilla. Paikkaa voisi pitää ajankohtaisena Germanwingsin onnettomuuden takia, ellei tietäisi, että kirja ilmestyi Ranskassa jo puolitoista vuosikymmentä sitten. Sen päätyminen luettavakseni juuri nyt oli pelkkä sattuma.


Fred Vargasin Kuriton mies nurin -kirjassa Sibelius on suuri susi, joka muun lauman kanssa on jolkotellut Italian puolelta Ranskan Alpeille ja elää siellä luonnonsuojelualueella. Kaikki olisi hyvin, ellei yhden kylän lampaista tapettaisi useita uuhia. Sekin vielä menisi, mutta kun toisessa ja kolmannessa kylässä käy samoin, kylien miehet käyvät sudenajoon. Sitten Suzanne, yksi Saint-Victorin kylän lampaankasvattajista, raadellaan kuoliaaksi. Jälkien perusteella teon tekijäksi pelätään suurta sutta. Tai, kuten huhu kertoo, ihmissutta.

Juuri Saint-Victorissa asustaa Camille Forestier kanadalaisen harmaakarhujen tutkijan kanssa. Komisario Adamsberg näkee Camillen, entisen rakastettunsa, lammassurmista kertovassa uutislähetyksessä yhdessä miehen kanssa, joka näyttää kuin olisi luotu seikkailuihin.

Suzannen kasvattipoika ja lammaspaimen saavat päähänsä, että heidän on etsittävä Suzannen surmaaja, joka heidän mielestään on kylässä erakkona asuva mies, Massart, joka on ihmissusi ja kiertelee surmaamassa lampaita ja sitten ihmisiä. He houkuttelevat Camillen mukaansa vanhan karjankuljetusauton kuljettajaksi. Kun etsinnät päätyvät umpikujaan, Camille päättää ottaa yhteyttä Adamsbergiin, jolle ei ole antanut elonmerkkiä itsestään vuosikausiin.

Tapaus on visainen, mutta omaan omituiseen tapaansa Adamsberg sen ratkaisee. Poliisityöllä, antamalla ajatusten tulla hiljaisessa rauhassaan ja viimein näkemällä irrallisista palasista kootun motiivin ja tapahtumat. Jo ensimmäisessä lukemassani Fred Vargasin dekkarissa ihastuin Adamsbergin intuitiiviseen ja sumeaan logiikkaan perustuvaan tapaan ratkoa rikoksia. 

Tässä sarjan toisessa kirjassa Vargas jälleen marssittaa näyttämölle mainioita henkilöitä. Adamsbergin lisäksi Camille ihastuttaa - putkitöitä kyläläisille tekevä nainen, joka lisäksi säveltää musiikkia ja rentoutuakseen lukee Ammattilaisen työkalukuvastoa
"Camille luki kaiken, jopa yksityiskohtaisimmat kuvaukset tyyliin polttomoottorikäyttöinen pensasleikkuri, 1,1 hv, teräjarru, väliasentoon lukittuva takakahva, tärinänvaimennin, elektoninen sytytys, paino 5,6 kg. Kuvasto oli pullollaan tämänkaltaisia kuvauksia, jotka tuottivat Camillelle suunnattomasti älyllistä tyydytystä. Oli upeaa ymmärtää esine kokonaisuudessaan, sen toiminta ja tehot - ja saada samalla voimakkaita runollisia elämyksiä. Jyrsivä sorvin ja yleiskara olivat laitteita, jotka houkuttivat haaveilemaan maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisesta." (s. 59)
Camille on kirjan päähenkilö, sillä Adamsberg saapuu Alpeille vasta kirjan puolivälissä. Siihen asti hän on seurannut tapahtumia uutisista Pariisissa.

Fred Vargasin Komisario Adamsberg -sarjaa:
     Sinisten ympyröiden mies (1997/2007)
     Kuriton mies nurin (1999/2006)


Fred Vargas: Kuriton mies nurin, 376 s.
Kustantaja: Gummerus 2006
Alkuperäinen: L'Homme à l'envers, 1999; suomentaja Marja Luoma

Ulkoasu: M-L. Muukka



KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA on useammassakin kirjoituksessa mainittu kirjan tapahtuvan Pyreneiden vuoristossa, mikä ei siis pidä paikkaansa, koska mainitut paikannimet (Digne, Grenoble) sijaitsevat Ranskan Alpeilla tai lähiympäristössä. Virhe on ymmärrettävä, koska Pyreneitten vuoristo on komisario Adamsbergin synnyinseutua. Blogeissa kirjan ovat lukeneet mm. Lainatädin lukuvinkitMaijastina Kahlos, Tarukirja.

HAASTEET: Idän pikajuna -kirjallisuushaaste (Pariisi) ja Maalaismaisemia-lukuhaaste (elämää maaseudulla, vaikka myös lampaankasvatus elinkeinona on mukana).

torstai 9. huhtikuuta 2015

Aino Kallas: Sudenmorsian


Metsävahti Priidik näkee metsässä Aalon, sievän nuoren tytön, joka paimentaa lampaita. Se on menoa se. Aalo vie Priidikin sydämen, ja pian vietetään häitä. Ei aikaakaan, kun perheeseen syntyy pieni Piret.

Elämä Hiidenmaalla on kovaa 1600-luvulla. Työtä saa tehdä pitääkseen perheen ruokittuna ja vaatetettuna, ja silti nälkä ja taudit vierailevat kutsumatta ja odottamatta. Lisäksi metsän pedot vievät lampaita ja karjaa, ja kun niiden hyökkäykset lisääntyvät, syy pannaan ihmissusien niskoille. Onpa yksi emäntä viety käräjillä tutkittavaksikin syytettynä noituudesta ja ihmissudeksi ryhtymisestä.

Jotain tapahtuu Aalollekin väen kokoontuessa suureen sudenajoon. Hän näkee muita suuremman suden, joka pakenee metsästäjien ansasta, ja kuulee metsän koiran kutsun:
"Aalo, -- Aalo piikaiseni, -- tuletkos suden seuraan suolle?" (s. 24)
Aino Kallaksen Sudenmorsian : Hiidenmaalainen tarina houkuttelee maagisesti mukaansa. Kertomus alkaa kesäisen viehättävästi ja vie suuriin tunteisiin: on paljon rakkautta ja lempeää onnea; kaipausta ja ikävöintiä; intohimoa ja kuuman veren poltetta; pelkoa ja vihaa. Hiidenmaalainen kansantaru kertoo ihmissudesta, ihmisestä, jonka paholainen houkuttelee susien joukkoon ja joka esiintyy milloin ihmisenä, milloin sutena. Kertomus heijastelee myös aikansa ihmisten noituuteen kohdistuvia pelkoja ja noitakäräjiä. Sen voi nähdä symbolisena kuvauksena kielletystä rakkaudesta.

Suomalainen Aino Kallas (o.s. Krohn, 1878-1956) meni naimisiin virolaisen kansanrunouden tutkijan, myöhemmin diplomaatin, Oskar Kallaksen kanssa ja muutti Viroon. Hänestä tuli runoilija ja kirjailija, jota sekä suomalaiset että virolaiset pitävät omanaan. Sudenmorsiamen kieli on runollisen vanhahtavaa, melkein taianomaista, ja luin sitä ihaillen. Se sopii hyvin tarinan juoksutukseen ja tunnelman sekä aikakauden luomiseen. Luen melko vähän fantasiaa, mutta tämä oli kyllä lukunautinto tekstinsä, kansanperinteen ja symboliikkansa takia. Tässä vielä näyte kirjan seesteisemmästä osasta:
"Niin ehtoo joutui aikanansa, ja mettiäiset lepäsivät mesipuissa, kussa heidän kullainen kuormansakin. Ja kaikki nukkui niinkuin unessa, apuvaimo vuoteellansa, lapsi kehdossa, ja paimenpoika uunin pankolla, niin myös käsikivi, kangaspuut ja kalaverkot seipäissänsä, eikä edes avonaisesta kesäkodasta enää sauhua kohonnut." (s.30) 

Aino Kallas: Sudenmorsian : Hiidenmaalainen tarina. 96 s.
Kustantaja: Seven 2014, pokkari (alkuperäinen 1928)
Graafinen suunnittelu: 

KIRJAn lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjaa on luettu mm. täällä: Kirjojen kamari, Kujerruksia, Maailman ääreen, Yöpöydän kirjat, jossa lisää linkkejä aiempiin arvioihin.

HAASTE: Maalaismaisemia -lukuhaaste, koska keskeisen henkilön ammatti on metsänvahti ja kirjassa kuvataan lampaidenhoitoa ja muita maaseudun töitä.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Laulajattaren muistelmia

Viime päivinä olen lukenut muistelmia. Teini-iässä minua kiinnosti kovasti, miten ihmiset ennen minua olivat eläneet ja mitä he olivat ajatelleet, ja käsissäni kuluikin paljon elämäkertoja ja muistelmia. Sittemmin ne ovat jääneet syrjään. Ihan suotta. Reetan aloittama Elämäkertahaaste tulikin sopivaan saumaan, herättelemään vanhaa kiinnostusta.



Naëmi Starck (1855-1932) kirjoitti Laulajattaren muistelmia elämänsä loppupuolella, kirja julkaistiin vuonna 1928, kun hän oli jo yli 70-vuotias. Hän kertoo siinä elämänsä kolmesta ensimmäisestä vuosikymmenestä, jolloin hän oli vielä Naëmi Ingman; kerronta seuraa elämänvaiheita kronologisesti, hauskoja sattumuksia ja kuvauksia riittää monesta maasta ja paikasta. Padasjoen kirkkoherran pappilassa vietetyn lapsuuden lisäksi kirjoittaja viipyy kirjassaan pisimpään lauluopinnoissa Pariisin konservatoriossa, Suomalaisen oopperan laulajattarena sekä laulua opiskelemassa Pietarissa.

Koskettavimmin Naëmi Starck kertoo lapsuudestaan, johon kuuluu paljon iloa ja valoa, mutta joka päättyy suunnattoman surullisesti. Apupapin perhe Ristiinassa on varsin vähissä varoissa, mutta elämä muuttuu paremmaksi, kun isä nimitetään Padasjoen kirkkoherraksi. Naëmi kuvaa lapsuuttaan aurinkoisena ja onnellisena isossa maalaispappilassa ja sen laajassa pihapiirissä ja puutarhassa. Kerrontaan sisältyy hienoa ajankuvaa 1860-luvulta: pappilassa valetaan syksyisin kynttilät lampaan talista koko vuoden valaistustarpeiksi, säätyläisten kesken on vilkasta seuraelämää.

Naëmin ollessa 11-vuotias kaikki kuitenkin muuttuu: suurten nälkävuosien lavantautiepidemiat vievät äidin hautaan vain 35-vuotiaana ja uudelleen avioitunut isä kohtaa saman kohtalon vain pari vuotta myöhemmin. Näin jälkeenpäin lukijan on helppo ajatella, että suuresta surusta alkoi syntyä taiteilija, kun Naëmin elämä sai uuden suunnan. Hän muutti asumaan sukulaisten luo, pääsi Kuopioon tyttökouluun ja opiskeli pianonsoittoa ja laulua.


Lienee ollut aika tavatonta 1870-luvulla, että suomalaisen maalaispapin naimaton tytär muutti Pariisiin opiskelemaan laulua? Puhumattakaan siitä, että tyttö oli menettänyt molemmat vanhempansa ja oli orpo. Naëmin tie laulajaksi tuntuu sadulta. Hän pääsi opettajansa mukana ensin Helsingistä Tukholmaan jatkamaan lauluopintojaan, ja sitten sama opettaja vei hänet Pariisiin, jossa hän pyrki ja pääsi konservatorioon opiskelemaan. Muistelmissaan Naëmi Ingman muistelee Pariisissa viettämiään kolmea vuotta työteliäänä, mutta myös hilpeänä aikana, jolloin hän vietti aikaa muiden laulajiksi tai muiksi taiteilijoiksi opiskelevien kanssa ja tutustui moniin Pariisin nähtävyyksiin.

Opintojen jälkeen Naëmi Ingman lauloi Helsingissä Suomalaisessa oopperassa. Vaikka hän oli itse ruotsinkielinen, hän oli kielikiistassa ilman muuta fennomaanien puolella ja näinä Helsingin vuosina päätti opetella suomea sen verran hyvin, että pystyisi seurustelemaan sillä kielellä suomenkielisten kanssa. Oopperan vuosien jälkeen seurasi vielä toinen jakso lauluopintoja ulkomailla, tällä kertaa Pietarissa. Sieltä palattuaan laulajatar ryhtyi itse laulunopettajaksi.

Naëmi Ingmanin muistelmat olivat kiinnostavaa luettavaa ajankuvauksensa tähden. Itse en ole musiikin taitaja missään mielessä, mutta musiikin ja laulun historiasta kiinnostuneelle kirjan sivuilla vilisee paljon niin laulajien kuin laulunopettajien ja oopperoiden ja yksittäisten aarioiden nimiä. Samalla kirja asettuu Suomen historian merkittävään vaiheeseen, seuraa fennomaanien taistelua suomen kielen puolesta ja kertoo suomalaisten taiteilijoiksi opiskelevien elämästä Euroopan metropoleissa. Kirja on nopealukuinen, vaikka suomenkielisen käännöksen kieli onkin vanhahtavaa ja paikoin kömpelöhköä. Monista kirjassa mainituista henkilöistä on sivuilla mustavalkoinen valokuva.

*** *** *** *** *** *** ***

Etsin Laulajattaren muistelmia luettavakseni Naëmi Ingmanin äitipuolen tarinan takia. Sukuharrastukseni myötä olin törmännyt Padasjoen kirkkoherraan Magnus Ingmaniin, joka jäi leskeksi ison lapsikatraan kanssa - lapsista toiseksi vanhin oli Naëmi. Isä avioitui uudelleen nuoren papintyttären Amalian kanssa, josta siis puolestaan tuli leski vajaan vuoden avioliiton jälkeen. Amalian tarinan olen kertonut sukuharrastusblogissani, vaikkei kyseessä olekaan sukulainen, ja se tarina johdatti minut puolestaan Naëmin muistelmiin.


Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia, 158 s.
Kustantaja: WSOY 1928
Suomentaja Eliel Vartiainen


KIRJAN etsin kirjaston varastosta.

HAASTEET: Reetan les! lue! -blogin Elämäkertahaasteen 1. minihaasteeseen tämä sopii taiteilijan elämäkerraksi. Neljännes kirjasta kertoo kirjoittajan lauluopinnoista Pariisissa, joten osallistun tällä sheferijm-blogin Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen (Pariisi).