perjantai 31. toukokuuta 2013

Regina Rask: Tänään kotona

Olen kuluneen talven ja kevään aikana lukenut kirjoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän kuljettaneet muihin maailmoihin. Tarkoitan lukemiani historiallisia romaaneja eri vuosisadoilta ja toisaalta dekkarien juonikuvioita. Niitä vasten nyt lukemani Regina Raskin Tänään kotona on jämäkästi tässä ja nyt, nimeään myöten. Tai sellaisen mielikuvan siitä ainakin saa, kirjahan on ilmestynyt jo 10 vuotta sitten.


Regina Rask: Tänään kotona, 220 s. 
Kustantaja: Otava 2003.

Romaani alkaa siitä, kun Hertan mies ottaa matkalaukut ja kävelee Hertan ja lasten elämästä pois. Hertta pyörittää yksinhuoltajan arkea, tekee työnsä tavaratalon pukeutumisneuvojana ja kasvattaa murrosikään tulevia Sakaria ja Saskiaa. Uudelle miehelle ei Hertalla ole tilaa eikä tarvetta, ei ainakaan pitkäaikaiselle suhteelle.

Sitten tulee Tero, joka tarvitsee neuvoa puvun ostamiseen. Eipä aikaakaan, kun he ostavat yhdessä talon Keravalta ja sinne muuttaa Hertta lapsineen sekä Tero murrosikää lähestyvän Aavan kanssa. Sekä yksi kissa kummastakin huushollista.  Ei auta, että pihalla kasvaa omenapuu. Kissat tappelevat, kunnes toinen pitää viedä eläinlääkärille, nuoret piikittelevät toisiaan ja aikuisia. Hertta ja Tero olivat vannoneet, etteivät lankea sinun-lapset-minun-lapset-potaskaan, vaan kuinka käykään. 

Regina Rask kirjoittaa rehellisesti ja oivaltavasti, uusperheen arkea ei siloitella, ja paljaina näkyvät niin raadolliset sanat kuin ajatuksetkin. Hertta 
"mietti mikä heidät pitäisi koossa, epävireisen orkesterin, jossa kesken kaiken oli vaihdettu kappaletta ja instrumentteja." (s. 87)
"Miksi hän oli alkanut ajatella heitä orkesterina? Sakari soitti koskettimia, harvoin sooloja, jossain taustalla näppärine sormineen. Saskialla oli huilu, yleensä kaunis ja ja tyyni. Tero soitti bassoa, joka kuului vain jos oikein tarkkaan kuunteli, mutta silti se antoi melodialle ryhdin. Aava odotti oikeaa hetkeä lautaset kädessään, rysäytti aina välillä. Hertta käveli nopeasti, heilutteli käsiään, sormia paleli. Hän ei keksinyt omaa soitintaan. Avatessaan ulko-ovea hän ajatteli, ettei hänellä ehkä soitinta ollutkaan, ehkä hän oli pelkkä roudari, joka asetteli kaikki paikalleen, korjasi pois." (s. 149)
Uusperheen arjen ja ihmissuhteiden lisäksi Hertta miettii omaa naiseuttaan ("perussukupuoli"), lapsuuttaan, suhdettaan ikääntyvään äitiinsä. Kaiken hän tekee huumorilla, ja useamman kerran hymähtelin itsekseni kirjan sattuville oivalluksille ja hupaiselle kielenkäytölle. 


KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Marianne Peltomaa: Ei valoa tunnelissa

Viipyiltyäni usean kirjan ajan historian aikakausilla oli aika nousta takaisin nykyaikaan. Marianne Peltomaan ensimmäinen dekkari Ei valoa tunnelissa heivautti lukijansa kerralla suoraan Helsingin keskustaan poliisien ja rikosten maailmaan.

Nuori tyttö löytyy murhattuna ja raiskattuna Mannerheimintien alitse menevän rautatien tunnelista, ja siitä alkaa poliisitutkinta, jossa ei pitkään aikaan päädytä minnekään. Johtolankaa etsitään niin pääkaupunkiseudulta kuin tytön kotiseudulta Purmosta Pohjanmaalta. Ehtii tulla toinenkin samanlainen kuolema, jolla ei näytä olevan mitään tekemistä ensimmäisen kanssa. Vai onko sittenkin? Sympaattiset helsinkiläiset poliisit Heimo Partanen ja Veera Gröhn omistautuvat työlleen ja kohtaavat asiakkaansa kumpikin omalla persoonallisella tavallaan. Yksityiselämällekin tulisi jättää osansa.

Yhteen kirjaan mahtuu paljon henkilöitä, joilla ei ole juuri lainkaan sosiaalista elämää, toisilla työn, toisilla taas menneisyyden kipujen takia. Minut tarina koukutti ja kirjaa oli vaikea jättää käsistään. Pidin myös siitä, että liikuttiin paljon Helsingin keskustassa, tutuilla kaduilla ja paikoilla. Kirjan tekstiä luki mielellään, ja käännös suomen kieleen oli sujuvaa.

Tarinoiden Helsinki -sivustolta löytyy kartta kirjan tapahtumapaikkoihin.


Haaste: Oi maamme Suomi  (Uudenmaan maakunta, Helsinki ja ympäristö).

Marianne Peltomaa: Ei valoa tunnelissa, 287 s.
Kustantaja: Schildts 2005
Alkuteos: Inget ljus i tunnel 2004, kääntäjä Tarja Teva

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat

Sen verran koukuttava oli tarina Raili Mikkasen nuorten historiallisessa romaanissa Kahdentoista vala, että riensin jo talvella kipin kapin kirjastoon lainaamaan jatkoa. Myrkkypuun marjat -kirjassa sisarusten äitiä Briitta Joosepintytärtä ei enää ole. Vanhin tytär Kirsti on naimisissa ja asuu Kyrön talossa, nuorin tytär Anna on pikkupiikana kodin lähellä Pennalan talossa.


Tyttäristä keskimmäinen, Margareetta Mikontytär, asuu yksin kotimökissä, joka on luhistumaisillaan.Viimeisinä elinvuosinaan Briitta opetti Margareettaa tekemään yrteistä parantavia lääkkeitä ja hoitamaan ihmisten sairauksia. Tytön on tehtävä se varovasti, ettei häntä syytetä noituudesta äidin lailla, mutta monet tulevat etsimään häneltäkin lievitystä vaivoihinsa. Erityisen tehtävän Margareetta saa, kun hän kuulee Kirsti-siskon apen sairastavan. Kyrön taloon päästyään hän huomaa, että miestä yritetään hitaasti tappaa myrkkypuun marjoilla, ja juorut mainitsevat Kirstin syylliseksi.

Kirja kuuluu Noitavainojen aikaan -sarjaan, jonka teoksissa on aivan ihastuttavat Kaarina Kailan taiteilemat kansikuvat.

Haaste: Oi maamme Suomi, Pohjanmaa ja Uudenkaupungin seutu.


Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat, 147 s
Kustantaja: Tammi 2004
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Raili Mikkanen: Kahdentoista vala

Raili Mikkasen historiallisessa nuorten kirjassa Kahdentoista vala oli paljon samaa kuin sitä ennen lukemassani Havasteen Lappiin sijoittuvassa Kymmenen onnen Annassa: parantajaäiti sekä yrtit ja loitsut, kirkon ankara suhtautuminen noituuteen, elämän ankaruus. Erojakin oli.


Kahdentoista vala kertoo äidistä, Briitta Joosepintyttärestä, jonka mies on häipynyt ja jättänyt hänet yksin kolmen tyttären kanssa. Perhe elää  1600-luvun lopulla Pohjanmaalla, Uudenkaupungin seudulla. Briitta ja tytöt säilyvät joten kuten hengissä kerjäämällä lähiseudun taloissa, mutta äiti on myös taitava parantaja, joka kerää luonnonyrttejä ja tekee niistä parantavia rohtoja ja saa elintarpeita maksuksi hoidoistaan. Teräväkielisenä hänellä on paljon vihamiehiä, joista yksi ilmiantaa hänet noituudesta. Sitä seuraavat noitakäräjät on yksi kirjan mielenkiintoisimmista ajankuvista muun 1600-lukuun liittyvän lisäksi. Briittaa odottaa mestauspölkky, elleivät tytöt löydä kolmessa päivässä Briitan lisäksi 11 miestä todistamaan hänen syyttömyyttään. Siitä kirjan nimi.

Kirja oli nopealukuinen ja sujuvaa kieltä. Vaikka se on nuorille kirjoitettu, ainakin tämä aikuinen luki sen mielellään, ja tarina kuljetti mukavasti yli 300 vuoden takaisiin oloihin.

Tällä helmikuussa lukemallani kirjalla jatkan Suomen maakuntien valloittamista, tällä kertaa vuorossa on Pohjanmaa ja Uudenkaupungin seutu.

== PÄIVITYS myöhemmin: Jatkoa kirjan tarinalle: Myrkkypuun marjat, Pähkinäpuinen lipas ja Hopearenkaan taika.


Raili Mikkanen: Kahdentoista vala, 176 s
Kustantaja: Tammi 2003
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Voitin arvonnan!

Harvoin voitan mitään missään, mutta nyt oli onni myötä ja sain arvonnassa kesäteatteriliput Nurmijärven Taaborinvuoren Kivi-juhlille!



Arvonta oli hiljattain Suketuksen Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa, jossa hän arpoi lippupaketin kahdelle Veijo Meren näytelmään Aleksis Kivi. Lämmin kiitos, Suketus!

Olen tosi iloinen arvonnan voitosta, ja on ihan mahtavaa, että pääsen elämäni ensimmäistä kertaa Kivi-juhlille, joille olen monesti aikonut, vaan koskaan ei ole vielä onnistunut. Tänä kesänä kyllä!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

Kun ryhdyin tutustumaan itselleni uusiin suomalaisiin kirjailijoihin lukuhaasteen myötä, mielessäni oli, että todennäköisesti lukisin paljon historiallisia romaaneja ajoista ja paikoista, jotka antaisivat ajankuvaa ja ajatuksen aihetta myös sukuharrastukselleni. Niinpä tartuin tammikuussa kaimani Paula Havasteen esikoiskirjaan, koska minua kiinnosti lukea kansanparantajista.


Kirjoitin teoksesta Facebook-haasteeseen 15.1.: 
"Paula Havasteen kirjoista valitsin esikoisromaanin vuodelta 2003 eli Kymmenen onnen Anna. Se on historiallinen romaani Lapin Annasta, joka äpärälapsesta kasvaa monen vaiheen kautta äidiksi ja isoäidiksi, jonka yrteillä parantamisen taitoja kyläyhteisökin arvostaa. Minua viehätti Annan elämäntarina, Havasteen kieli ja satojen vuosien takaisten työprosessien kuvaukset (mm. kaskeaminen, tervanpoltto, yrttien käsittely ja niillä parantaminen). Luen varmaan lisääkin Havasteelta."

Mainitsemieni asioiden lisäksi kirjassa kiinnosti Annan ihmissuhteet ja elämässä selviytyminen. Hän solmi avioliiton nuorena isäpuolensa järjestämänä ja sai useita lapsia. Perhe asui savupirtissään kaukana naapureista, mutta ihmiset tulivat etsimään Annaa hänen parantamistaitojensa takia. Kristinusko oli vielä uutta Lapissa, siksi Annaakin yrtteineen ja loitsuineen epäiltiin noituudesta, joka kirkossa ankarasti tuomittiin. Avioliitto antoi Annalle iloa kumppanuudesta, mutta myös syvää surua. Annan elämä kulkee 10 onnen kautta, niin kuin Ämmi ennusti hänelle jo nuoruudessa.

Haasteet: Oi maamme Suomi (tapahtumien maakuntana Lappi, ei tarkempaa paikkakuntaa); Avioliittojuonia.

Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna, 395 sivua
Kustantaja: Gummerus, 2003
Kansi: Heli Penttinen

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kaarina Sakala: Kylä järven kainalossa

Kun olin 13 kotimaisen kokemuksen myötä päässyt kirjahaasteiden kanssa tutuksi, päätin liittyä myös haasteeseen, jossa tavoitteena on lukea kirjoja Suomen 19 maakunnasta tämän vuoden aikana. Tai itse asiassa itsenäisyyspäivään mennessä. Monen kirjan kanssa olen lyönyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun ne ovat sopineet kumpaankin haasteeseeni.



Aivan ensimmäiseksi talvella luin Kaarina Sakalan kirjan Kylä järven kainalossa. Se sattui hyvään saumaan sukuharrastukseni kanssa, joten kirjoitin siitä esittelyn Oton ja Iidan sukua -blogissani helmikuussa.

Vaikka kirjassa tapahtumapaikkakuntaa ei sanota suoraan, olin paikallistavani sen Tyrväntöön (nykyisin Hattulaa) Kanta-Hämeeseen, mistä kirjailija on syntyisin ja minkä seudun murretta osa kirjan henkilöistä puhuu. 

Valloitan tällä kirjalla Kanta-Hämeen (Tyrväntö/Hattula) Oi maamme Suomi -haasteessa.

KIRJAN ostin itse kirjakaupasta.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Oma kirjablogi

Ensin oli sukuharrastus.

Sitten tuli harrastukseen liittyvä blogi, Oton ja Iidan sukua, johon aloin tallentaa tekemiäni löytöjä ja askarruttavia asioita. Joskus kerroin lukemistani kirjoistakin.

Sitten avautui blogimaailma, ja löysin kirjablogit. Niistä löysin kirjahaasteet, ja liityin niistä yhteen, joka pyörii edelleen Facebookissa. Siinä haasteena on lukea tämän vuoden aikana teos 13 kotimaiselta kirjailijalta, jolta ei ole aikaisemmin lukenut mitään. Haaste tuntui sopivan minulle, joka en kirjoita kirjablogia.

Nyt on tullut aika alkaa oma kirjoihin ja lukemiseen - enimmäkseen - keskittyvä blogi. Ensimmäisen haasteen lisäksi olen mukana parissa muussakin lukuhaasteessa, ja tänne kirjaan ajatuksiani lukemastani. 

Tervetuloa kanssani kirjojen ja tarinoiden maailmaan!