Seppo Jokinen: Hukan enkelit

Tauon jälkeen luin jälleen yhden Seppo Jokisen aikaisemmista poliisiromaaneista ja huomasin ajattelevani, miten suomalaisenoloisia hänen kirjansa ja henkilönsä ovat. Rikoskomisarioksi edennyt Sakari Koskinen tekee pitkää päivää, pyöräilee töihin Hervannan lähiöstä Tampereen keskustaan, hölkkää vapaa-ajallaan hullun lailla, ja jos juoksulenkki venyy yömyöhään, huolestuu, häiriintyvätkö kerrostalonaapurit suihkun äänistä. Kuulostaa ihan normaalilta suomalaiselta kaupunkiarjelta. Murhatutkinnan ollessa työn alla poliisilaitoksella työtoverit naljailevat hyväntahtoisesti toisilleen purkaakseen paineita. 

Hukan enkelit on Koskinen-sarjan kuudes kirja. Hukantupa-nimisessä palvelutalossa asunut halvaantunut mies löydetään kuolleena, ja suusta löytyneet höyhenet kertovat surmatyöstä ja -tavasta. Talon asukkaita ja työntekijöitä kuulustellaan, mutta se ei tuo valoa tapaukseen. Tilanne pahenee, kun toinenkin liikunta- ja puolustuskyvytön asukas surmataan. 

Väkivaltayksikön poliisit ovat ymmällään, koska kahta surmattua ei näytä yhdistävän mikään muu kuin heidän asuinpaikkansa ja vaikea vammansa. Ehkä siitä löytyykin syy henkirikoksiin? Joku on päättänyt päästää kärsivät lähimmäiset tuskistaan ja sietämättömästä elämästään? Armomurha vaikuttaa olleen ajankohtainen puheenaihe jo vuosituhannen alussa.

Kaikkia mahdollisia puhutetaan, sukulaisia, ystäviä ja kummin kaimoja. Tutkinnan keskellä järjestyspuolen poliisit haastavat Koskisen hölkkämaratonille, ja siellä, metsässä, tasaisen juoksurytmin tahdittaessa askelia ja liikuttaessa aivoja, Koskinen oivaltaa ratkaisun rikosvyyhteen. Esimiestyössään hän tarttuu myös työpaikkakiusaamiseen, joka nakertaa yhden hänen alaisensa itsetuntoa.

Yksityiselämässä Koskinen on eronnut pari vuotta aikaisemmin. Hän tapaa poikaansa Anttia, jonka siviilipalvelus päiväkodissa kohottaa kulmia poliisilaitoksella, mutta jälleen kerran isän työkiireet aiheuttavat isän ja pojan yhteisen kalareissun peruuntumisen. Yksi jos toinenkin tarjoutuu järjestämään Koskiselle sokkotreffit tai ainakin kutsumaan hänet kylään samaan aikaan jonkun mukavan naisen kanssa. 

Hukan enkelit on laadukas ja koukuttava rikosromaani. Se sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2002.

Aikaisemmin lukemiani Seppo Jokisen dekkareita: Koskinen ja siimamies, Koskinen ja raadonsyöjä, Koskinen ja pudotuspeli, Koskinen ja taikashow, Koskinen ja kreikkalainen kolmio.


          Seppo Jokinen: Hukan enkelit, 356 s.
          Kustantaja: Karisto 2001
          Muualla: Ritva Sorvali/Kouvolan Dekkaripäivät, Lukemisen ilo

KIRJA on kirjastosta.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (20. Kirjassa on vammainen henkilö), 100 suomalaista kirjaa (no 29)

Timo Saarto: Kuoleman kuukausi

Olipas paikoin vauhtia Timo Saarron rikosromaanissa Kuoleman kuukausi! Vauhtia määritellessä pitää ottaa huomioon, että vuonna 1917 vauhti syntyi, kun Helsingissä Sörnäisten loskaisilla kaduilla ja pitkin puutalojen pihoja ajettiin takaa ja juostiin karkuun. Tai Eirassa ajettiin pika-ajurilla reessä, kun issikan ajamat rattaat kiihdyttivät rinnalle, ja sieltä ammuttiin kohti, niin että reen laidoista puusäleet lentelivät.

Romaanissa on kaksi päähenkilöä ja kaksi rikostapausta. Lukija osaa arvata, että dekkarikirjallisuuden hengessä tutkijat ja tutkintalinjat jossain vaiheessa risteävät, ja lopussa kaikki selviää. Näin tapahtuu. Kaikki alkaa siitä, kun lähes järjiltään pelästynyt pikkupoika johdattaa miliisi Leo Waaran varastomakasiiniin, josta löytyy kuollut mies. Hänet on surmattu, eikä kukaan tiedä hänen henkilöllisyyttään. Paikalle tulee etsivän osaston miehiä, ja Leo Waara saa jäädä tutkimuksista syrjään.  Hän on ollut miliisinä vasta puoli vuotta, sillä hän sai paikan sen jälkeen, kun Helsingin poliisivoimat lakkautettiin maaliskuussa 1917 tapahtuneen Venäjän vallankumouksen jälkeen ja miliisiin palkattiin miehiä työväenluokasta. Etsivä poliisi pidättää pian miehen syyllisenä surmaan, mutta Leo Waara on varma, ettei tämä ole tehnyt sitä, ja päättää selvittä oikean syyllisen omin päin.

Toisaalla virastaan erotettu etsivän osaston poliisi Anders Autio viettää päivänsä Kaivohuoneella poliisireservin harjoituksissa. Hän ja muut erotetut poliisit haluavat olla valmiina, kun järjestäytynyttä yhteiskuntaa uhkaa kaaos, kuten merkit enteilevät. Aution työtoveri saa surmansa kaasuräjähdyksessä, ja Autio epäilee asiassa olevan jotain hämärää. Hän selvittää, mitä tapausta tämä tutki viimeksi. Jäljet johtavat Nikolajeffin tehtaalle, joka valmistaa sotatarvikkeita, onhan Venäjä keskellä maailmansotaa. Anders Autio kuulee tehtaalla, että heidän kirjanpitäjänsä on hiljattain surmannut itsensä. Onko se sittenkään ollut itsemurha vai ihan jotain muuta? Yleislakon aikana tehdas seisoo, ja johtajalle jää aikaa perehtyä tilikirjoihin.

Yksi kirjan henkilöistä on neiti Mirjam Drifva, joka näyttäytyy melkoisen ristiriitaisena henkilönä. Hän asuu Aution perheen alivuokralaisena Unioninkadun huoneistossa ja vaikuttaa Oosin (Harjun) rukoushuoneessa. Neiti Drifva on hyväntekijä, hän antaa sodan takia nälkää näkeville perheille ruoka-apua ja pelastaa varattomia kadulle ansaitsemaan joutuneita naisia pois siitä elämästä. Samanaikaisesti hän toimii horrossaarnaajana, ennustaa tulevia tapahtumia ja vaikuttaa ajatustenlukijalta. Monesta miehestä hän on lähes hypnoottisen puoleensavetävä, mutta hän osaa tarttua myös aseeseen, ja pelastaa miliisi Waaran pahasta pulasta. Neiti Drifva jää kirjassa mysteeriksi ainakin minulle. Hän tuo kirjaan henkisen ulottuvuuden, minkä voi ymmärtää, kirjailija kun on koulutukseltaan teologi.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat yhden kuukauden ajalle vuoden 1917 lopussa. Teos alkaa siitä, kun 7.11.1917 lippalakkipäiset pojat huutelevat keskustan kaduilla Sähkösanomia! Alfred Kordelin on ammuttu Mommilassa. Samana päivänä Pietarissa tapahtuu bolshevikkien vallankumous, ja Helsingissä aprikoidaan, mitä tapahtuu Suomelle uudessa tilanteessa. Työväen järjestyskaartit kokoontuvat, julistetaan suurlakko. Kirjan viimeisessä luvussa sankka väkijoukko vaeltaa Rautatientorille 6.12.1917, eduskunta oli vähän aikaisemmin julistanut Suomen itsenäiseksi. Ateneumin harjalle nostetaan salkoon kielletty punakeltainen leijonalippu. 

Kuoleman kuukausi koukutti, oli pakko lukea eteenpäin, tietää miten henkilöiden kävisi. Varsinkin huimat takaa-ajokohtaukset saivat minut täysillä jännittämään kirjan sankarien selviytymistä, vaikkei itse rikosjuoni kovin järisyttävä ollutkaan. Kiehtovinta kirjassa oli ajankuva ja 1910-luvun Helsinki. Saarto on osannut luoda tunnelman, jossa ajan sekasorto, köyhyys ja nälänhätä, jako punaisiin ja lahtareihin sekä ihmisten epätietoisuus tulevasta ovat selvästi aistittavissa. 

Kirjassa liikutaan aivan samoilla kaduilla ja jopa samoissa paikoissakin kuin Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvissa dekkareissa Käärmeitten kesä ja Kuka kuolleista palaa. Kun niissä päähenkilö, sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk, on sivistyneistöä ja kotitaustaltaan hyvintoimeentulevasta perheestä, Timo Saarron miliisi Leo Waara on kotoisin vaatimattomista oloista työväenluokasta. Kirjassa saavat äänen tuon ajan Sörnäisten köyhtynyt väestö, jota sakilaiset piinaavat ja josta monet naiset lähtevät metsäpeuroiksi tai muuten kaduille ja josta monet sortuvat rikoksiin. 

Päivitys 28.2.2018: Kuoleman kuukausi voitti Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon. Onnittelut Timo Saarrolle! Kirjailijan uusi historiallinen dekkari Kevään varjo ilmestyy huhtikuussa, sen tapahtumat sijoittuvat huhtikuun 1918 Helsinkiin.

      Timo Saarto: Kuoleman kuukausi, 310 s
       Kustantaja: Karisto 2017       

KIRJA on kirjastolaina.

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella), 100 suomalaista kirjaa (no 14)

Neljä kertaa Lehtolainen

Olen viime aikoina kuunnellut Leena Lehtolaisen rikosromaaneja työmatkoillani. Neljä kuunneltua teosta on osoittanut, miten hyvin hänen kirjansa sopivat kuunneltaviksi. Yksi syy on hänen sujuva ja konstailematon kielensä ja tekstin juoksutuksensa, jota on helppo seurata, vaikka katse seuraa samaan aikaan tiiviisti liikennettä. Lisäksi kirjoissa on henkilöitä sopivan rajallinen määrä ja heidät esitellään lukijalle, siis kuuntelijalle, vähitellen. Niin paljon kuin pidänkin Agatha Christien dekkareista, niiden kuunteleminen äänikirjoina on melkoisen työlästä, sillä tyypillisesti hän tuo koko epäiltyjen kavalkadin romaaninsa alkulukuihin, ja minusta tuntuu hankalalta pitää henkilöt ja nimet yhdessä kirjan alkupuolella, kun äänikirjan selaaminen ei ole kovin kätevää.

Kuuntelin peräkkäin Lehtolaisen Maria Kallio -sarjan neljä ensimmäistä romaania, en tosin ilmestymisjärjestyksessä, mutta kun päähenkilö on entuudestaan tuttu, järjestyksestä poikkeaminen ei ollut ongelma. Sarjan kirjoissa on kussakin oma itsenäinen rikostapauksensa, mutta Maria Kallion siviilielämä jatkuu ja ihmissuhteet kehittyvät kirjasta toiseen. 

Tässä luonnehdin lyhyesti kuuntelemani dekkarit.

Ensimmäinen murhani alkaa Maria Kallio -sarjan. Heri ensimmäisestä kirjasta lähtien sarjassa on yhteisiä piirteitä, jotka toistuvat kirjasta toiseen, siis visaisten murhatutkimusten lisäksi. Jokaisessa kirjassa on ainakin yksi kissa yhtenä sivuhenkilönä. Ja jokaisessa kirjassa Maria Kallion yksityiselämä ja ihmissuhteet ovat tärkeässä osassa, hän miettii paljon ihmiselämän arkisia kysymyksia, sukulaissuhteita ja naisen elämää.

Ensimmäistä murhatapausta tutkiessaan Maria Kallio on töissä kesälomasijaisena Helsingin rikospoliisissa. Hänet hälytetään Vuosaareen tutkimaan nuoren miehen kuolemaa. Joukko opiskelijoita oli kokoontunut osakunnan kuoron jäsenen huvilalle harjoittelemaan, ja isäntä oli löytynyt aamulla kuolleena merestä.

Maria Kallio huomaa tuntevansa osan kuorolaisista omalta opiskeluajaltaan. Se tekee rikostutkimuksesta vaikeaa, hän joutuu kuulustelemaan ja epäilemään ihmisiä, jotka ovat hänen ystäviään. Tutkinta laajenee pelkästä pikaistuksissa annetusta iskusta huumeisiin ja ihmiskauppaan. Kallio selvittää tapauksen intuitionsa, päättelykykynsä ja ahkeran poliisityön tuloksena. Tapausta tutkiessaan hän myös tutustuu Antti Sarkelaan, yliopistolla työskentelevään matematiikan laitoksen assistenttiin, joka oli surmatun hyvä ystävä ja pitkään häilyi epäiltyjen kirjoissakin.

Päällys: Markko Taina

Harmin paikka -romaaniin pääsee itsensä Agatha Christien luoma Hercule Poirot'n hahmo, kun Maria Kallio tuntee tarvitsevansa belgialaisetsivän harmaita aivosoluja. Itse asiassa hän ratkaisee murhatapauksen mietittyään, miten Poirot menettelisi tilanteessa.

Harmin paikassa Maria Kallio ei työskentele poliisina, vaan vastavalmistuneena asianajajana asianajotoimistossa Espoossa. Kun hänen lähipiirissään tapahtuu murha ja Antin, poikaystävän, siskon miehen veli pidätetään, Maria pyydetään pidätetyn asianajajaksi. Hän on vakuuttunut siitä, ettei Kimmo ole syyllinen, ja poliisi hänessä nousee pintaan, kun hän päättää selvittää, kuka murhan teki. Asia saa lisää kierrettä, kun Maria vakuuttuu siitä, että Kimmon puolitoista vuotta aiemmin kuollut sisko ei tehnytkään itsemurhaa, vaikka kaikki niin uskoivat, vaan hänet surmattiin.

Asiat etenevät myös Maria Kallion yksityiselämässä. Hän muuttaa kesäksi Antin kanssa tämän vanhempien taloon Tapiolaan, ja pari miettii tulevaisuutta yhdessä.

Päällys: Markko Taina

Kolmannessa kirjassa Kuparisydän Maria Kallio palaa työttömyysjaksolta poliisin tehtäviin, tällä kertaa puoleksi vuodeksi kesänimisnaiseksi lapsuudenaikaiseen kotikaupunkiin Arpikylään Pohjois-Karjalaan. Maria Kallion rauhallinen pikkukaupunkielämä saa tylyn lopun, kun hänelle tuttu taiteilija löydetään kuolleena kuparikaivoksen tornin juurelta. Kuten edellisessä kirjassa kaikki epäillyt ovat Marialle tuttuja, heidän joukossaan nuoruuden ihastus Johnny, joka saa sydämen vieläkin pamppailemaan, ja kuolleen taiteilijan veli Jaska, joka oli aikoinaan Marian bändikaveri. Tapaus on kinkkinen, toinenkin tuttu surmataan, ja tehtävä melkein koituu Marian oman pään menoksi. 

Nimisnaisen yksityiselämä on kirjassa varsin runsaasti esillä, mikä rikastuttaa Maria Kallion henkilökuvaa. Poikaystävä Antti on ollut Amerikassa jo muutaman kuukauden. Suhde mietityttää Mariaa. Antti haluaisi perustaa perheen, Mariaa pelottaa sitoutuminen. Arpikylässä asuvat Marian opettajavanhemmat, joiden mökillä saa hyvää ruokaa ja makoisat löylyt. Ja asuinpaikaksi sijaisuuden ajaksi Maria saa Pentti-sedän talon maalla, kun setä itse on sairaalassa toipumassa sydänkohtauksesta. Sedän Mikko-kissa tulee asunnon mukana.

Päällys: Markko Taina

Tähän mennessä jokaisessa sarjan kirjassa Maria Kallio on ollut eri paikassa työssä. Neljäs romaani, Luminainen, ei ole poikkeus, sillä vielä Arpikylässä ollessaan Maria saa työtarjouksen Espoon poliisista. Naispoliisina hän saa kutsun tulla kertomaan poliisin työstä Rosbergin kartanoon Nuuksioon, se toimii naisten terapiakeskuksena, jonne miehiltä on pääsy kielletty. 

Jonkin ajan kuluttua yksi naisista katoaa ja löytyy metsästä jäätyneenä. Maria Kallio työtovereineen tutkii tapausta, ja selvittelyissä hän törmää niin tunnettuun runoilijaan, lestadiolaisyhteisöön ja heidän elämäntapaansa kuin astroterapeuttiinkin. 

Yksityiselämässä Maria ja Antti vihitään heti kirjan prologissa. Keskustelut eri lailla uskovien ihmisten kanssa laittavat Maria Kallion miettimään, mikä hänen oma suhteensa on uskontoon.

Luminainen palkittiin vuonna 1997 Suomen Dekkariseuran Vuoden Johtolanka -palkinnolla.

Suosittelen Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa kenelle tahansa, joka kaipaa mutkatonta, hyvin kirjoitettua, viihdyttävää poliisiromaania, jossa arvoitusdekkarin hengessä ratkaistaan murhia ja jossa poliisi elää tavallisen työssä käyvän suomalaisen naisen arkea. Onneksi kirjoja on lisääkin äänikirjoina.


ÄÄNIKIRJAT ovat kirjastolainoja.

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2006 (alkuperäinen painettu kirja 1993)
Lukija: Erja Manto, 7 CD-levyä, 7 h 48 min

Leena Lehtolainen: Harmin paikka, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2007 (alkuperäinen painettu kirja 1994)
Lukija: Erja Manto, 7 CD-levyä, 7 h 48 min

Leena Lehtolainen: Kuparisydän, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2007 (alkuperäinen painettu kirja 1995)
Lukija: Erja Manto, 7 CD-levyä, 8 h 19 min

Leena Lehtolainen: Luminainen, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2009 (alkuperäinen painettu kirja 1996)
Lukija: Erja Manto, 1 MP3-CD, 11 h

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Fekete Anna on rikospoliisi pohjoissuomalaisessa kaupungissa, vähemmistöä monestakin syystä. Hän on nainen, hän työskentelee poliisin väkivaltayksikössä ja lapsena hän muutti Suomeen maasta, jota ei enää ole. Koti jäi Jugoslaviaan, aikanaan Anna jäi Suomeen veljensä kanssa, kun äiti palasi kotiseudulle olojen rauhoituttua. Siellä on Annan jäljelle jäänyt suku, Serbian unkarilaisia, ja joskus ikävä pusertaa Annan sydänalassa.

On itsestään selvää, että vanhempi konstaapeli Fekete Anna kutsutaan tutkimaan juttua, kun unkarilainen au pair ajaa vanhuksen kuoliaaksi autiolla tiellä. Samoihin aikoihin koulutytöt löytävät  kotinsa lähimetsiköstä verisen puukon ja paljon verta. Kummallisinta on, että yliajetun vanhuksen kotoa löytyy puukkokokoelma, josta puuttuu yksi. Ja onko vanhuksen kuolemalla yhteyttä hänen kotikerrostalostaan löytyneeseen kuolleesseen huumausaineiden välittäjään ja paikalta löytyneeseen pakistanilaiseen paperittomaan mieheen? Lisäksi poliisi saa Keskusrikospoliisilta tutkimuspyynnön kaupunkiin rantautuneesta rikollisjengistä.

Kati Hiekkapellon toisessa poliisiromaanissa Suojattomat riittää teemoja. Lukijan päätä alkaa melkein huimata, kun kuvaan tulee vielä samasta kerrostalosta kadonnut vanhus, mutta kirjailija pitää langat hyvin käsissään, ja lukijan on pakko seurata kilpaa poliisin kanssa, miten kaikki erilaiset langanpätkät solmitaan yhteen ja mitkä ovat eri rikostutkintojen väliset liittymäpinnat. Monia aavistuksia ja yllätyksiä on luvassa niin poliisille kuin lukijallekin.

Suojattomat on hyvä dekkari. Luin alkuvuodesta kirjailijan esikoisen, Kolibrin, ja pidin siitä, mutta jokin silti tökki Annan henkilöhahmossa. Nyt ei tökkinyt, ja pidinkin Suojattomista Kolibria enemmän. Suorastaan ahmin kirjan, koska juoni koukutti täysillä etsimään ratkaisua usean samanaikaisen tapauksen mysteeriin. 

Antoisinta kirjassa oli kuitenkin sen vakavampi puoli, sillä Hiekkapelto kutoo dekkariinsa taitavasti asiaa maahanmuuttajista, Suomen ja suomalaisten asenteista, viranomaispäätöksistä, ja niiden yksinäisyydestä ja toivottomuudesta, joilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä, joiden halu elää on voimakkaampi kuin pelko pakomatkan vaaraa ja tuntematonta tulevaisuutta kohtaan.

Toivottavasti Kati Hiekkapelto kirjoittaa jatkoa sarjaan. Annan henkilökohtainen elämä jää sen verran keskeneräiseen ja mielenkiintoiseen vaiheeseen, että seuraavaan kirjaan tulee varmasti tartutuksi.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Kati Hiekkapelto on Oulusta kotoisin, joten kirja sopii MarikaOksan alkamaan kiekkokaupunkien haasteeseen edustamaan Oulua (Kärpät). 

Päivitys helmikuussa 2015: Kati Hiekkapelto sai Suojattomat-dekkaristaan Suomen dekkariseuran myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon 2015.


Kati Hiekkapelto: Suojattomat, 298 s.
Kustantaja: Otava 2014
Kannen suunnittelu: Timo Tervoja
Kannen kuva: Corbis/Skoy
Muualla: Amman lukuhetki,  Elämä on ihanaa, Kirsin kirjanurkka, Lukuneuvoja, Tarukirja ja Anna minun lukea enemmän, josta löytyy lisää linkkejä arvioihin. 

Jännitystä Pohjolassa - Parantaja Suomesta

Antti Tuomaisen Parantaja on "piinkova rikosromaani ja runollinen rakkauskertomus" kirjan takakansitekstin mukaan. Lisäisin niiden seuraksi dystopian.

Jännitysromaani: Taneli Lehtisen toimittajavaimo katoaa jäljettömiin tutkiessaan murhien sarjaa. Kun Taneli ja Johanna tekstailevat toisilleen useita kertoja tavallisina päivinä, Tapani tietää, että jotain on tapahtunut, kun hän ei saa vaimoonsa yhteyttä. Hän lähtee etsimään, mutta kukaan ei tiedä mitään, ei Johannan esimies lehdessä, ei Johannan hyvä ystävä. Sen Taneli saa selville, että Johanna on tehnyt taustatöitä kirjoittaakseen Parantajasta, jonka arvellaan liittyvän Helsingin seuduilla tapahtuneisiin surmatöihin. Poliisilta Tapani ei apua saa, sillä

Dystopia: Ilmastonmuutos on saavuttanut Helsingin. Merenrantaan rakennetuista hienoista taloista ovat asukkaat muuttaneet pois, kun meri on tulvinut alakertaan, ja kaikki on joko ruostunut tai homehtunut. Monet ovat lähteneet pohjoiseen, ja tilalle on tullut pakolaisia etelästä ja idästä. Poliisivoimatkin kutistuvat, kun yhä useampi vie perheensä turvaan pois yhä sotkuisemmaksi ja kaaosmaisemmaksi muuttuvasta kaupungista. Rikoskomisario Jaatinen antaa Tanelille kuitenkin arvokkaita tietoja ja ottaa hänet mukaan tutkimuksiin, epävirallisesti, niin runoilija kuin tämä onkin. Sillä Taneli on päättänyt löytää vaimonsa, koska

Rakkaustarina: Taneli ja Johanna ovat olleet naimisissa kymmenen vuotta ja rakastavat toisiaan. Kadonnutta vaimoaan ajatellessaan Taneli kuvaa kauniisti niin häntä kuin heidän suhdettaankin. Silti etsinnän kuluessa Taneli kuulee paljon yllättävää vaimostaan, asioita, joita hän ei lainkaan tiennyt.

Antti Tuomaisen romaani koukutti. Löytäisikö Taneli Johannansa ennen kuin olisi liian myöhäistä? Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivä tulevaisuuden Helsinki oli kirjalle poikkeava ja lukemaan houkuttava ympäristö, vaikka en olekaan dystopioiden suurkuluttaja, ja harvassa rikosromaanissa on näin herkkää rakkauden kuvausta. 

Parantaja sai vuoden 2011 Vuoden johtolanka -palkinnon. Se on kolmas kirja huhtikuun teemalukemistani, jossa luen yhden (sala)poliisiromaanin jokaisesta Pohjoismaasta. Tuomaisen kirjaa on luettu viimeisen vuoden aikana ainakin seuraavissa blogeissa: Luettua elämää, Anna minun lukea enemmän ja Yöpöydän kirjat, joista löytyy linkkejä muihin arvioihin.

KIRJA oli omasta hyllystä.

Jännitystä Pohjolassa huhtikuussa 2014 Kirjan pauloissa:
      Arnaldur Indriðason: Räme - Islanti
      Maria Lang: Pimeä elokuun yö - Ruotsi
      Antti Tuomainen: Parantaja - Suomi

Antti Tuomainen: Parantaja, 223 s.
Kustantaja: Helsinki-kirjat 2011 (2. painos, alkuperäinen 2010)
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Timo Sandberg: Mustamäki

Mustamäki on jännitysromaani 1920-luvun Lahdesta. On kieltolain aika, ja poliisit yrittävät paljastaa pirtun salakuljettajia, joille Lahti on tärkeä maanteiden, rautatien ja vesiliikenteen solmukohta. Virkavalta on lähes mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään hevosvoimin saada kiinni autoilla ja moottoriveneillä liikkuvia rikollisia.

Kesken kaiken Mustamäeltä löytyy ammutun miehen ruumis. Kyse on pirturemmien välienselvittelyistä, näin ajattelevat Lahden poliisit lukuun ottamatta Otso Kekkiä. Hän epäilee, että asiassa on muita motiiveja, ja alkaa suorittaa omia tutkimuksiaan.

Eletään sisällissodan jälkeistä vuosikymmentä. Reunanpalstalla asuvat työläiset ja käsityöläiset yrittävät saada jälleen otteen elämästä sotatapahtumien, teloitusten ja vankileirien jälkeen. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeinen kahtiajako punaisiin ja valkoisiin näkyy työpaikoilla, rikollisten ja myös poliisin toiminnassa. Otso Kekki miettii, voiko ja haluaako hän jatkaa poliisin palveluksessa. Hän on yksinäinen susi, jota Reunanpalstalle muuttanut venäläinen Vera alkaa kiehtoa.

Mustamäki on ensimmäinen Timo Sandbergin dekkari, jonka olen lukenut, joten en osaa arvioida, miten tyypillinen se on hänelle. Minua viehätti eniten kirjan sijoittuminen 1920-luvulle ja sen sisältämä ajankuva. Luen mielelläni dekkareita,  ja joskus on mukava, kun kirja on täynnä jännitystä ja vaihtelevia käänteitä. Sitten on mukava palata rauhallisempaan tahtiin kuten tämän romaanin kanssa. Juonen ja toiminnan on soljuttava verkkaisemmin, kun poliisi menee rikospaikalle vossikalla! Mustamäessä tarina kulkee, ja paikoin dialogien päijäthämäläinen murre saa hyvälle tuulelle.

Kirjasta on kirjoitettu muissakin blogeissa: Kirsin kirjanurkassa kirjasta pidettiin historiallisen ajankuvan vuoksi,  Kaiken voi lukea -blogissa kirja oli kiinnostava, Harmaapartaisen miehen lukutarinoita piti sitä onnistuneena ja kiittelee ajan, paikan ja miljöön kuvausta, Uusi Kuu jäi lukiessaan miettimään kieltolakia.

Kirjalla osallistun maakuntahaasteeseen Päijät-Hämeen osalta.

KIRJAN olen löytänyt kotikaupungin kirjaston palautettujen dekkareiden hyllystä. 

PÄIVITYS helmikuussa 2014: Mustamäki sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2014.


Timo Sandberg: Mustamäki, 295 s.
Kustantaja: Karisto, 2013