James Herriot: Elämäni kissat

Eläinten viikolla päästetään kissat vauhtiin. En muista, olenko lukenut aikaisemmin yhtään eläinlääkäri James Herriotin kirjaa, mutta televisiosta hänen eläintarinansa ovat tulleet tutuiksi. Nyt luettavakseni sattui hänen kokoelmansa kissatarinoita, joista monet (elleivät peräti kaikki) ovat ilmestyneet hänen aikaisemmissa kokoelmissaan.

Elämäni kissat on hellyttävä kirja, jossa jokainen luku kertoo yhden tai parin kissan tarinan ja miten he päätyivät eläinlääkäri Herriotin suojateiksi tai potilaiksi. Lääkärimme kohtelee heitä hellyydellä ja asiantuntemuksella ja osaa kirjoittaa kaikesta sydämeen käyvästi ja huumorilla. Kirjan ihmisistä monelle kissa on tärkeä ystävä ja kumppani, joka tuo paljon iloa ja hellyyttä päiviin.

Kirjan kanteen ovat päässeet Olli ja Inkku, puolivillit kissanpoikaset, joista kasvoi eläinlääkärin ja hänen vaimonsa lemmikkejä, joita ruokittiin ulkona. Yksi Herriotin elämän ja uran suurimpia saavutuksia oli voittaa niiden luottamus pitkän ja sinnikkään ponnistelun tuloksena.

Oma suosikkini on Oskari, jonka joku kyläläinen löytää pahoin vammautuneena tien poskesta. Herriot on varma, että se kuolee, joten parasta on olla sille armelias ja säästää se turhilta kivuilta. Kissa kuitenkin henkitoreissaankin kehrää kuin rukki, joten Herriot ja hänen apulaisensa heltyvät yrittämään, pesevät ja ompelevat sen reikäiset suolet ja lääkitsevät kissan. Ihme tapahtuu, kissa selviää. Sen kotia ei kuitenkaan löydy, kukaan ei tunnu tietävän, kenen kissa on. Niinpä se jää Herriotien lemmikiksi, jolle he antavat nimeksi Oskari.

Yhtenä iltana Oskari on kadonnut, ja Herriotit ovat varmoja, että se on karannut. Illalla pastorin rouva kuitenkin palauttaa sen, Oskari oli tullut äitikerhon kokoukseen ja kuunnellut keskusteluja. Sama toistuu muina iltoina, Oskari häipyy, mutta palaa aina kotiin oltuaan tikanheiton mestaruuskisoissa, kotitalouskerhossa, missä milloinkin.

"- Nyt tiedän, sanoin. - Mitä tiedät? - Sen, miksi Oskari lähtee iltaretkilleen. Se ei karkaa - se kyläilee. - Kyläilee? - Niin. Ymmärrätkö? Se haluaa liikkua, se pitää ihmisistä, varsinkin ihmisjoukoista, ja sitä kiinnostaa katsella mitä ihmiset tekevät. Se on luonnostaan seurallinen." (s. 48)

"Saimme loputonta huvia seuratessamme sen uutta harrastusta. Se suoritti vierailukierroksensa säntillisesti osallistuen lähes kaikkeen kaupungissamme tapahtuvaan toimintaan. Siitä tuli tuttu näky visti-illoissa, kirpputoreilla, koululaiskonserteissa ja partiomyyjäisissä." (s. 49)

Lopulta pitkän ajan kuluttua Oskarin alkuperäinen isäntä saapuu Herrioteille poikansa kanssa. Kukaan ei osaa sanoa, mitä kissalle oli tapahtunut ja miten se oli päätynyt pahasti vammautuneena 50 kilometrin päähän omasta hyvästä kodistaan. Oskari pääsee takaisin oman perheensä luo - Herriotien suruksi, sillä he olivat jo ehtineet kiintyä seuralliseen lemmikkiin.

Elämäni kissat on hyvän mielen kirja kaikille vinkeistä ja viisaista karvakeristä pitäville. Luin sitä tarina, pari kerrallaan ennen unen tuloa ja kävin nukkumaan hymyillen. Teos on kuvitettu herkin ja viehättävin maalauksin, jotka antavat tuntumaa Brittein saarten Yorkshireen sijoittuvaan kylään, sen kissoihin ja vähän ihmisiinkin.

     James  Herriot: Elämäni kissat, 175 s.
     Kustantaja: Otava 1995
     Alkuperäinen: Cat Stories, 1994; suom. Aarne T.K. Lahtinen, Heidi Järvenpää
     Kuvittanut: Lesley Holmes

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjan kissat ovat hellyttäneet myös Vauhkon ja Jennin ja Cj:n.

HAASTE: Maalaismaisemia -lukuhaaste.koska kirjan kissat elelevät yorkshireläisellä maaseudulla, jolla eläinten tohtori ammattiaan harjoittaa.