torstai 25. syyskuuta 2014

Andreï Makine: Vera


On 70-luvun puoliväli. Vera asuu syrjäisessä vienalaisessa kylässä muutaman vanhan naisen kanssa, opettaa koululapsia järven toisella puolella ja odottaa haaveksiva ilme silmissään omassa siistissä izbassaan. Veran tarinan kertoo nuori runoilija ja kansanperinteen tutkija, joka tulee Vienaan keräämään runoja ja vanhaa perinnettä.

Nuori miesopiskelija näkee Verassa itseään parikymmentä vuotta vanhemman naisen, joka alkaa kiehtoa häntä. Tai tarkemmin: Veran kasvot ja vartalo alkavat kiinnostaa, kiehtoa ja kiihottaa poikaa, eikä hän voi ymmärtää, miten kaunis, rakastamaan luotu nainen on voinut odottaa 30 vuotta keväällä 1945 sotaan lähtenyttä rakastettuaan. Kaikki kylän naisvanhukset menettivät miehiään, isiään ja poikiaan sodalle ja asuvat nyt kylää naisvoimin, mutta Vera oli vain 16-vuotias mielitiettynsä lähtiessä.

Vähitellen perinteenkerääjä saa kuulla Veran tarinan, joka osoittautuukin monisyisemmäksi kuin hän oli osannut odottaa omissa varsin yksioikoisissa kuvitelmissaan. Kertomuksessa Vera odottaa mennyttä palaavaksi, on varma, että sulhanen elää ja vielä kerran ilmestyy izban ikkunasta näkyvälle tielle. Samalla Vera elää nykyhetkeä vahvasti: opettaa päivät ja hoitaa ja hautaa kylän vanhenevat naiset. Se odotettu menneisyyskin välähtää näkyviin, ennen kuin kirja päättyy. 

Andreï Makine on venäläissyntyinen kirjailija, joka kirjoittaa ranskaksi. Hän syntyi Siperiassa vuonna 1957 ja oppi ranskan kielen jo lapsena ranskalaissyntyiseltä isoäidiltään. Hän opiskeli kirjallisuutta ja sai tohtorin arvon Moskovan valtionyliopistossa. Vuonna 1987 vieraillessaan Ranskassa hän anoi sieltä turvapaikkaa, joka hänelle myönnettiin. Vera. La Femme qui attendait on yksi hänen kirjoistaan, sen tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Vienan syrjäiseen kylään ja hieman Leningradin opiskelijamaailmaan. 

Vera on monitahoinen kirja. Kieli soljuu sujuvana ja aistikylläisenä, paikoin runollisen kauniina, varsinkin luonnon ja vuodenaikojen kuvauksissa. Pidin paljon juuri luonnonkuvauksista ja siitä, miten kirjailija käyttää värejä ilmaisemaan tunnelmia vähäeleisesti.
"Historian jäljet olivat häipyneet. Jäljellä olivat pajunlehtien kultaiset liuskeet järven mustalla pinnalla, syyslumet jotka satoivat yleensä öisin, Vienanmeren hiljaisuus jonka saattoi aavistaa piilevän metsien takana. Jäljellä oli sotilasmantteliin pukeutunut nainen, joka kulki pitkin järvenrantaa, pysähtyi tienristeykseen postilaatikolle. Jäljellä oli oleellisin." (s. 46) 
"'Kaikki mitä on jäljellä suurvallan kuoleman jäljiltä', minä mietin usein osuessani kävelyretkelläni jälkiin aikakaudesta, jota me olimme rakastaneet kovin vähän. --- Tiheän kuusikon tumma vihreys, varvikon punerrus ja sitten harmaalle taivaalle puhkeava kirkkaus, häikäisevä sini. Ja välillä lammen ruskea peili syvällä pensaikossa. Mustaa, okraa, sinistä. Sellaista löytyi aikakauden päätyttyä." (s. 145)
Kauneuden rinnalla on rosoa ja jopa rivoutta. Opiskelija muistelee opiskelijaelämää Leningradissa sekä toisinajattelijoiden ja älykköjen salaisia juhlia. Miehet juovat ja puhuvat viinapäissään naisista.

Kirjan päähenkilö on Vera, joka askarruttaa nuorta perinteenkerääjää ja josta tulee hänen unelmiensa kohde. Opiskelija yrittää päästä naisen elämään sisälle ja ymmärtää, mutta kirja kertoo ehkä enemmän nuoresta miehestä ja hänen päänsisäisestä maailmastaan kuin Verasta, joka jää pohjimmiltaan mysteeriksi niin pojalle kuin lukijallekin. Ehkä uusintaluku avaisi Veran salaperäisyyttä ja toisi uutta näkökulmaa. Näinkin - tai ehkä juuri näin! - kirja on hieno ja kiehtova lukukokemus.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sota on läsnä ihmisten muistoissa ja puheissa, joten osallistun sillä Ihminen sodassa -haasteeseen. Perinteentutkijalla osallistun Mikä minusta tulee isona? -lukuhaasteeseen. Ja kirjaan pisteen myös Vive la France -haasteessa, vaikka minusta onkin vaikea määritellä Andreï Makine   yksiselitteisesti ranskalaiseksi kirjailijaksi, sen verran venäläinen tai paremminkin neuvostoliittolainen juuri lukemani Vera teemoiltaan ja tapahtumiltaan on. Toisaalta Makine on nyt ranskalainen ja kirjoittanut kaikki romaaninsa ranskaksi, joten ei häntä voi olla pitämättä ranskalaisenakaan kirjailijana. Wikipedia listaa hänet sekä ranskalaisten että venäläisten kirjailijoitten sivulla.

Veraa on luettu muualla:
HS
Kirjanurkkaus
Satun luetut 
TS

Andreï Makine: Vera. 180 s.
Kustantaja: WSOY 2005
Alkuperäinen: La Femme qui attendait, 2004, suomentaja Annikki Suni
Kansi: Martti Ruokonen

12 kommenttia:

  1. Makine on yksi suosikkikirjailijoistani ja tule aina iloiseksi, kun joku muukin tykkää hänen kirjoistaan. Tämän Veran lukemisesta on jo aikaa, mutta aika hyvin kirja palautui mieleeni tekstisi myötä. Vera on kiinnostava sikälikin, kun olen perinteentutkija ja olen kerran päässyt Vienaan kenttämatkalle.

    Oletko lukenut Makinelta muuta? Kannattaa kyllä, vaikka eivät kaikki teokset olekaan huippuhyviä, mutta sitä jotain kaikissa hänen kirjoissaan on. Ainakin minä ole aika myyty. Mielestäni Makine yhdistää kirjoissaan hienosti kauniita ja tunnelmallisia kuvauksia ja rumuutta ja rosoisuutta. Ja, kuten totesitkin, luonnon ja vuodenaikojen kuvaukset ovat hienoja. Makinella on taito kirjoittaa niin, että kuvaukset elävät, tuoksuvat ja maistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makine on minulle uusi löytö, Vera ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Mieli tekee kyllä lukea lisää, ja varmasti palaan hänen seuraansa toisenkin kerran. Huomaan, että hänellä on monta ystävää blogimaailmassa. Mikä on sinun suosikkisi hänen tuotannostaan?

      Voin kuvitella, että Vera on ollut kiintoisaa luettavaa Vienassa käyneelle perinteentutkijalle! Itse kuuntelin sattumoisin jokin aika sitten Laila Hirvisaaren Vienan punaisen kuun, ja sen Viena-kuva tuli ajoittain mieleen Veraa lukiessa.

      Poista
  2. Löysitpä hienon ammatti mimitui-haasteeseen. Ja kirjakin vaikuttaa kiinnostavalta. Olen lukenut Makinelta vain Ranskalaisen testamentin, ja se oli kaunis kirja. Suosittelen, jos et ole vielä sitä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin melkein innostuin, kun vasta kirjoitusta viimeistellessä huomasin, että hei, tästähän saan uuden ammatin haasteeseen.

      Ranskalainen testamentti on lukulistallani, vaikka aloitinkin Makineen tutustumisen Verasta. Kiva kuulla, että se on kaunis kirja. juuri tuohon kielen ja kuvauksen kauneuteen ihastuin eniten Verassa.

      Poista
  3. Makinet olleet samaan aikaan yöpöydillä ;) Hirmu mielenkiintoisen ja haikean kuuloinen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera oli kieltämättä melkoisen surumielinen tarina, ja samalla kauniisti kerrottu. -- On aina jännä, kun huomaa, että toisessa blogissa on luettu samaa kirjaa ja/tai kirjailijaa, vaikka sitten maailman toisella laidalla. Laaja lukupiiri...

      Poista
  4. Voi! Minä pidin tästä valtavasti! Pitäisikin taas lukea Makinea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, että monet pitävät Makinesta. Vera oli kyllä hyvä. Onneksi viimein löysin kirjailijan.

      Poista
  5. En ole lukenut yhtään Makinen kirjaa, mutta postauksestasi päätellen kirja on slaavilaisen melankolinen. Kiinnostava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava tämä oli. Slaavilaista melankoliaa, neuvostoajan kritiikkiä, nuoren miehen kasvua. Ja Vienan luonto, mutta se ehkä kuuluukin siihen slaavilaisuuteen.

      Poista
  6. Hei, haastoin sinut runohaasteeseen täällä: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2014/09/l-niin-kuin-limerikki-blogihaaste.html

    Tulen lukemaan kirja-arviosi vähän paremmalla ajalla ja rauhassa ...

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos limerikki-haasteesta. Vastaan siihen viikonlopun aikana.

      Poista

Kiitos kommentistasi!