torstai 1. tammikuuta 2015

Patrick Modiano: Kehäbulevardit ja nobelisteja koosteessa

Hyvää uutta vuotta 2015! Illalla sain luetuksi menneen vuoden viimeisen kirjan, tuoreen nobelistin Patrick Modianon pienoisromaanin Kehäbulevardit, jonka olin napannut lukupinoon kirjaston esittelyhyllyltä.



Rakenteeltaan kirja on yksi pitkä kertojaminän yksinpuhelu, jota ei ole jaettu lukuihin, vaan se on jaksotettu ajan tai paikan siirtymissä tyhjillä riveillä. Dialogia kirjassa toki on. Modianon romaanin sivumäärä jää alle sadan, sillä kirjassa on Tuukka Kangasluoman kirjoittama esipuhe, joka avaa laajemminkin Modianoa kirjailijana.

Kehäbulevardien kertojamies etsii isäänsä. Kun mies on 17-vuotias, isä ilmestyy hänen elämäänsä ja etsii pojan käsiinsä lukiosta, jota poika tuolloin kävi. Sen jälkeen isä häviää taas. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin poika itse etsii isän ja löytääkin, seurailee tätä paikkoihin, joissa isä viettää aikaansa hämäräperäisten liikemiesten kanssa, istuu ravintolan viereisessä pöydässä ja hakeutuu majatalossa miesten tuttavuuteen väärällä nimellä. Isä ei tunnista poikaansa, ja ajottain en ollut varma, tapahtuivatko nämä kohtaamiset oikeasti vai etsikö poika isäänsä vain aikuiseksi kasvaneen pojan mielen sisällä.
"Hän vilkaisi minua vaivihkaa. Tunnistiko hän minut? Halusin kysyä sitä häneltä mutta muistin kuinka helposti hän vältti kiusalliset kysymykset." (s. 47)
"Kun hän avasi portin, minut valtasi huimaava ajatus: taputtaa häntä olkapäälle ja kertoa hänelle yksityiskohtaisesti kaikki vaiva jonka olin nähnyt löytääkseni hänet. Mitä se olisi auttanut? Hän kulki hitaasti pitkin puutarhakujaa uupuneen miehen askelin. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa porrastasanteelle. Kaukaa nähtynä hänen silhuettinsa vaikutti muodottomalta. Kuuluiko se ihmiselle vai yhdelle niistä hirviömäisistä olennoista joita ilmestyy kuumeöiden uniin."" (s. 49)
Isän ja samalla oman identiteetin etsinnästä tulee yksi kirjan vahvoja teemoja. Poika on ranskalainen, isällä ei ole muita henkilöllisyyspapereita kuin Nansenin passi, kansainliiton myöntämä pakolaispassi, joka luotiin niille Venäjältä vallankumouksen jälkeen paenneille, joilla ei ollut minkään maan passia osoittamaan henkilöllisyyttään. Pojan etsinnän taustalla sykkii Pariisi ja koko Ranska "näinä epävarmoina aikoina", kirjan sanoja käyttääkseni, jossa isä ja poika elävät keinottelulla ja jossa ihmiset huvittelevat kilpailemalla, kuinka monta juutalaista he tunnistavat kadulla kulkiessaan. 

Nansenin passilla kulkeva juutalainen ei ole turvassa, jos hänet tunnistetaan. Koskettavaa onkin, kun poika tunnustaa isänsä tämän kiinni ottaville oman kiinni jäämisensä uhallakin. Jo aiemmin hän on ollut valmis paljoon isäänsä puolustaakseen.
"Minä olen hallin perällä, hissin lähellä, eivätkä he ole huomanneet minua. Voisin painaa nappia. Nousta ylempiin kerroksiin. Odottaa. Mutta menen heitä kohti ja lähestyn gabardiinitakkista tyyppiä. 
-- HÄN ON ISÄNI." (s. 116)
Kehäbulevardit ei ole mikään helposti aukeava kirja. Se muistutti minua aika tavalla toisesta ranskalaisnobelistin kirjasta, jonka luin viime vuonna, J. M. G. Le Clézion Alkusoitosta, jossa tapahtuma-aika oli sama ja teemana selviäminen toisen maailmansodan Ranskassa.

Patrick Modiano: Kehäbulevardit, 117 s.
Kustantaja: WSOY 2014 (1. p. 1976)
Alkuperäinen: Les Boulevards de Ceinture, 1972; suomentaja Jorma Kapari


*** *** *** *** ***


Viime vuonna Jokken kirjanurkka lanseerasi kiinnostavan 14 haasteen, jossa luettiin Nobelin palkinnon saaneiden kirjoittajien kirjoja. Haaste päättyi eilen, mutta halusin oikein kovasti, että tämäkin nobelistin kirja päätyisi siihen, vaikke sitten kooste tulee alkaneen vuoden puolella.

Haasteessa tavoittelin satunnaisen nobelisti-bloggarin arvoa ja sen saavutinkin neljällä teoksella. En ole kovin paljon lukenut nobelisteja, joten olen tyytyväinen saavutukseen.

Ja olen oikein tyytyväinen haasteeseen, kiitokset Jokkelle, sillä tämä antoi kipinän jatkaa nobelistien teosten lukemista tänäkin vuonna. Tarttunen niihin edelleen satunnaisen lukijan otteella. Tässä lukemani neljä nobelistin kirjaa:



1. F. E. Sillanpää: Hiltu ja Ragnar (1923/1981)
2. J.M.G. Le Clézio: Alkusoitto (2009) (Ritournelle de la faim 2008)
3. John Steinbeck: Helmi (1949/1996) (The Pearl 1947)
4. Patrick Modiano: Kehäbulevardit (1976/2014) (Les Boulevards de Ceinture 1972)

11 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirja ja laitanpa sen lukulistalle. Sillanpäältä luin saman kirjan. Ajattelin jatkaa Sillanpään parissa paremmalla ajalla. Kiehtovaa ajankuvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillanpäätä olen minäkin ajatellut jatkaa, jo Hiltua ja Ragnaria lukiessa tuli kiinnostus lukea Hurskas kurjuus, joka kertoo Hiltun kotiväen vaiheista. Vielä odottaa lukuaan...

      Poista
  2. Hyvä bloggaus

    Totta Clesiota ja Modianoa vertailtiin tosiaan toisiinsa jo paljon ennen kun kumpaakaan oli palkittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä vuodesta tuli minulle osin ranskalainen vuosi, sillä näiden kahden nobelistin lisäksi luin pari muutakin alun perin ranskaksi kirjoitettua kirjaa. Ei tapahdu joka vuosi.

      Poista
  3. Mielenkiintoista lukea mielipiteesi Modianon kirjasta. Luin juuri häneltä Villa Tristen. Vaikuttavat samantapaisilta kirjoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut 4 modiaanoa myös Villa Tristen. Siinä on enemmän konkretiaa kuin tässä. Paula on oivaltanut, että osa voi olla pojan kuvitelmaa. Isä on tehnyt pojalle ikävät temput, joten voi olla että isän taktiikkana on olla tuntematta poikaa, toinen tulkinta on, että tämä tapahtuu pojan fantasiamaailmassa.

      Poista
    2. Tuo Villa Triste ja sen konkretia kävi nyt kiinnostamaan. Ehkä sisällytän sen seuraaviin nobelistikirjoihini.

      Poista
  4. Kun viime vuoden Nobelin voittaja julistettiin, olin ihan ymmälläni: Kuka ihmeen Modiano? Hänen tuotantonsa on minulle vielä täysin tuntematonta. Tänä vuonna asiaan täytyy ehdottomasti tehdä korjaus. Kiitos hienosta arviostasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Modiano oli myös ihan uusi nimi ja ehken olisi hänestä kuullutkaan, ellei hän olisi saanut Nobelia, sillä ilman sitä ei ehkä olisi tullut näitä uusintapainoksia kirjoista eikä kirjasto olisi laittanut hänen teoksiaan näytille. Mutta hyvä oli, että tutustuin edes tämän kirjan verran, näin alkuun.

      Poista
  5. Oliko isä olemassa vai oliko isä Alexandren keksintöä? Tätä jäin miettimään Kehäbulevardeja lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli sama ajatus ainakin aikuisen Alexandren isän etsinnästä, mikä tapahtui reaalimaailmassa ja mikä vain A:n mielessä.

      Kiitos kommentista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!