Laulajattaren muistelmia

Viime päivinä olen lukenut muistelmia. Teini-iässä minua kiinnosti kovasti, miten ihmiset ennen minua olivat eläneet ja mitä he olivat ajatelleet, ja käsissäni kuluikin paljon elämäkertoja ja muistelmia. Sittemmin ne ovat jääneet syrjään. Ihan suotta. Reetan aloittama Elämäkertahaaste tulikin sopivaan saumaan, herättelemään vanhaa kiinnostusta.

Naëmi Starck (1855-1932) kirjoitti Laulajattaren muistelmia elämänsä loppupuolella, kirja julkaistiin vuonna 1928, kun hän oli jo yli 70-vuotias. Hän kertoo siinä elämänsä kolmesta ensimmäisestä vuosikymmenestä, jolloin hän oli vielä Naëmi Ingman; kerronta seuraa elämänvaiheita kronologisesti, hauskoja sattumuksia ja kuvauksia riittää monesta maasta ja paikasta. Padasjoen kirkkoherran pappilassa vietetyn lapsuuden lisäksi kirjoittaja viipyy kirjassaan pisimpään lauluopinnoissa Pariisin konservatoriossa, Suomalaisen oopperan laulajattarena sekä laulua opiskelemassa Pietarissa.

Koskettavimmin Naëmi Starck kertoo lapsuudestaan, johon kuuluu paljon iloa ja valoa, mutta joka päättyy suunnattoman surullisesti. Apupapin perhe Ristiinassa on varsin vähissä varoissa, mutta elämä muuttuu paremmaksi, kun isä nimitetään Padasjoen kirkkoherraksi. Naëmi kuvaa lapsuuttaan aurinkoisena ja onnellisena isossa maalaispappilassa ja sen laajassa pihapiirissä ja puutarhassa. Kerrontaan sisältyy hienoa ajankuvaa 1860-luvulta: pappilassa valetaan syksyisin kynttilät lampaan talista koko vuoden valaistustarpeiksi, säätyläisten kesken on vilkasta seuraelämää.

Naëmin ollessa 11-vuotias kaikki kuitenkin muuttuu: suurten nälkävuosien lavantautiepidemiat vievät äidin hautaan vain 35-vuotiaana ja uudelleen avioitunut isä kohtaa saman kohtalon vain pari vuotta myöhemmin. Näin jälkeenpäin lukijan on helppo ajatella, että suuresta surusta alkoi syntyä taiteilija, kun Naëmin elämä sai uuden suunnan. Hän muutti asumaan sukulaisten luo, pääsi Kuopioon tyttökouluun ja opiskeli pianonsoittoa ja laulua.

Lienee ollut aika tavatonta 1870-luvulla, että suomalaisen maalaispapin naimaton tytär muutti Pariisiin opiskelemaan laulua? Puhumattakaan siitä, että tyttö oli menettänyt molemmat vanhempansa ja oli orpo. Naëmin tie laulajaksi tuntuu sadulta. Hän pääsi opettajansa mukana ensin Helsingistä Tukholmaan jatkamaan lauluopintojaan, ja sitten sama opettaja vei hänet Pariisiin, jossa hän pyrki ja pääsi konservatorioon opiskelemaan. Muistelmissaan Naëmi Ingman muistelee Pariisissa viettämiään kolmea vuotta työteliäänä, mutta myös hilpeänä aikana, jolloin hän vietti aikaa muiden laulajiksi tai muiksi taiteilijoiksi opiskelevien kanssa ja tutustui moniin Pariisin nähtävyyksiin.

Opintojen jälkeen Naëmi Ingman lauloi Helsingissä Suomalaisessa oopperassa. Vaikka hän oli itse ruotsinkielinen, hän oli kielikiistassa ilman muuta fennomaanien puolella ja näinä Helsingin vuosina päätti opetella suomea sen verran hyvin, että pystyisi seurustelemaan sillä kielellä suomenkielisten kanssa. Oopperan vuosien jälkeen seurasi vielä toinen jakso lauluopintoja ulkomailla, tällä kertaa Pietarissa. Sieltä palattuaan laulajatar ryhtyi itse laulunopettajaksi.

Naëmi Ingmanin muistelmat olivat kiinnostavaa luettavaa ajankuvauksensa tähden. Itse en ole musiikin taitaja missään mielessä, mutta musiikin ja laulun historiasta kiinnostuneelle kirjan sivuilla vilisee paljon niin laulajien kuin laulunopettajien ja oopperoiden ja yksittäisten aarioiden nimiä. Samalla kirja asettuu Suomen historian merkittävään vaiheeseen, seuraa fennomaanien taistelua suomen kielen puolesta ja kertoo suomalaisten taiteilijoiksi opiskelevien elämästä Euroopan metropoleissa. Kirja on nopealukuinen, vaikka suomenkielisen käännöksen kieli onkin vanhahtavaa ja paikoin kömpelöhköä. Monista kirjassa mainituista henkilöistä on sivuilla mustavalkoinen valokuva.

*** *** *** *** *** *** ***

Etsin Laulajattaren muistelmia luettavakseni Naëmi Ingmanin äitipuolen tarinan takia. Sukuharrastukseni myötä olin törmännyt Padasjoen kirkkoherraan Magnus Ingmaniin, joka jäi leskeksi ison lapsikatraan kanssa - lapsista toiseksi vanhin oli Naëmi. Isä avioitui uudelleen nuoren papintyttären Amalian kanssa, josta siis puolestaan tuli leski vajaan vuoden avioliiton jälkeen. Amalian tarinan olen kertonut sukuharrastusblogissani, vaikkei kyseessä olekaan sukulainen, ja se tarina johdatti minut puolestaan Naëmin muistelmiin.


Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia, 158 s.
Kustantaja: WSOY 1928
Suomentaja Eliel Vartiainen

KIRJAN etsin kirjaston varastosta.

HAASTEET: Reetan les! lue! -blogin Elämäkertahaasteen 1. minihaasteeseen tämä sopii taiteilijan elämäkerraksi. Neljännes kirjasta kertoo kirjoittajan lauluopinnoista Pariisissa, joten osallistun tällä sheferijm-blogin Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen (Pariisi).