Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

Kun talo palaa roihuten ja ärjyen perustuksiaan myöten, mitä jää elämästä jäljelle? Aineellisesti ei kovin paljon: pyjama ja sadetakki, jaloissa kaksi vasemman jalan saapasta. Vene rannassa, auto suojassa mantereella. Tuhkaksi muuttuneita vaatteita ja valokuvia, puhelin. Tyttären saareen tuoma asuntovaunu on sentään jäljellä, samoin vaarilta jäänyt vaja.

Liki 70-vuotias Fredrik Welin on eläkkeellä oleva entinen kirurgi, joka elelee saaristossa isovanhemmilta perimässään talossa. Eräänä syysyönä hän herää kirkkaaseen valoon ja ehtii juuri pelastautua palavasta talosta. Se palaa perustuksiaan myöten. Palo on mystinen tapaus. Selviää, että se on syttynyt jokaisesta neljästä nurkasta yhtä aikaa. Onko kysymys vakuutuspetoksesta? 

Kun toinen talo palaa saarilla, Fredrik Welin on Pariisissa, ja silloin vasta hän tietää, ettei häntä epäillä enää. Pariisiin hänet lennätti Louisen, tyttären, avunpyyntö. Louise on pulassa, ja Fredrik Welin lähtee epäröimättä matkaan. Louise tuli hänen elämäänsä 30-vuotiaana, silloin vasta Fredrik kuuli, että hänellä on tytär. Pariisissa selviää, että Louise odottaa vauvaa ja Fredrikistä on tulossa isoisä. 

Kun talo paloi, Louise oli tullut saarelle. Isä ja tytär nukkuivat ahtaassa asuntovaunussa. Se lähensi heitä, tutustutti. He alkoivat suunnitella vaarin talon tilalle samanlaista uutta taloa, tammihirsistä sitä ei kuitenkaan voitaisi enää rakentaa. Palo toi toisenkin naisen saarelle, toimittaja Lisa Modinin. Fredrik Welin toivoo, että voisi vielä kerran tuntea rakkautta. Kun Welin matkustaa Pariisiin tyttärensä avuksi, Lisa Modin liittyy siellä hänen seuraansa. Pariisiin kuuluvat monet vanhenevan miehen nuoruuden muistot, jotka tutut kadut ja kahvilat herättävät eloon. 

Kun kolmas talo palaa, saaristo on peloissaan ja vimmoissaan. Fredrik Welin tietää, että hän on nähnyt jotain, mutta ei saa näkemästään kiinni. Vasta kun hän pääsee tutkimaan asiaa, hänelle selviää syyllinen. Pitäisikö hänen ilmoittaa rannikkovartiostolle. Jaksaako hän, kannattaako se?

Viime aikoina olen lukenut hitaasti ja tauotellen. Henning Mankellin Ruotsalaiset saappaat sopi hyvin verkkaiseen lukemiseen, siinä vanheneva mies miettii elämäänsä ja sen tarkoitusta, vanhenemista, kuolemaa, muistelee tuntemiaan ihmisiä ja menneitä tapahtumia, tuntee iloa Louisesta ja syntyvästä vauvasta. Kirjassa kyllä tapahtuu, saaren ja mantereen välillä on tiheään liikennettä. Tuhopolttoja selvitellään taustalla tarkkaillen.

Kirja jäi lokakuussa kuolleen Henning Mankellin (1948-2015) viimeiseksi hänen elinaikanaan julkaistuksi teokseksi. Pidän Mankellin tavasta kirjoittaa. Lähes kaikki Wallander-sarjan dekkarit olen ahminut ja useita muita romaaneja. 

Ruotsalaiset saappaat on samalla kertaa seesteinen ja surullinen kirja. Seesteinen, koska elämää nähnyt ja yksinäisyyteen vetäytynyt kirurgi löytää jonkinlaisen ihmettelevän rauhan elämän ja kuoleman edessä. Moni naapuri kuolee, mutta siitä huolimatta saarelle nousee uusi talo tytärtä ja tämän perhettä varten. Surumieliseksi kirjan tekee ajatukset kaikesta luopumisesta, vähittäisestä hiipumisesta. Silti uusi talo on merkki toivosta, se on uutta, jatkuvaa elämää.


     Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat, 495 s.
     Kustantaja: Otava 2015
     Alkuperäinen: Svenska gummistövlar, 2015; suomentanut Kari Koski               

KIRJAN lainasin naapurikunnan kirjastosta.

MUUALLA Ulla viihtyi Mankellin seurassa, Annikalle Mankellin pelkistetty kielenkäyttö edustaa taiteenlajia jo itsessään, Marjatta luonnehti kirjaa rikosromaanin muotoon puetuksi pohdinnaksi ihmisenä olemisesta, Tuijatan Mankell yllättää, viimeiseen asti.

HAASTE: Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa, joka päättyy 2.12.2015.