keskiviikko 24. elokuuta 2016

Naisten aakkoset: G

Tarukirjan aloittamassa naisten aakkosten haastessa on vuorossa G-kirjain. "Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

G-kirjain on taas vuorostaan yllättävän vaikea. Blogiaikana olen lukenut yhden kirjan naiskirjailijalta, jonka etunimi alkaa G:llä, eikä hänestä tullut suosikkiani. Sukunimien kanssa tulos on vielä kehnompi: ei yhtään osumaa. Pitääkin kurkottaa muistojen sopukoihin, ennen kuin jotain löytyy: yhdysvaltalainen Gwen Bristow. Lapsuudenkodin kirjahyllystä luin aikoinaan hänen kirjoittamansa kirjan Tammikuja, joka oli kiinnostava ja josta pidin. En ole (vielä) lukenut Margaret Mitchellin Tuulen viemää, mutta mielessäni olen aina rinnastanut nuo kaksi Yhdysvaltain sisällissodan aikaan sijoittuvaa kirjaa.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Tähän valikoituu ilman muuta Greta Garbo, ruotsalaissyntyinen Hollywood-tähti, joka sai elokuvarooleistaan lisänimen "Jumalainen".

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Vaikka suosikkeja on vaikea löytää, tutustua haluaisin moniin. Nostan heistä esille yhden. Kirjailija Satu Grönroosin Lumen syli on pitkään ollut lukulistallani.

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     
        B  Bit It     
        C  Cut It     
        D  Dealt It
        E  Eat It
        F  Fought for It

13 kommenttia:

  1. Minä mietin pitkään, valitako 2. kysymykseen Greta Garbo vai Grace Kelly. Päädyin jälkimmäiseen, mutta kiva kun Garbo nousi sinun listallesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas aivan unohdin Grace Kellyn, vaikka hänen tarinansa onkin satumainen.

      Poista
  2. Jännä, että Greta Garbo kiinnostaa ja Grace Kelly, molemmat ovat (olivat) hienoja näyttelijöitä, itselle tulisi mieleen heidän lisäkseen Gwyneth Paltrow, joka näyttelee Rakastuneessa Shakespearessa. Elokuva on tosiaan ikuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greta Garbon nimi ja maine on kai sellainen, että tulee helposti mieleen, kun etsii muististaan suosikkeja. Monista uudemmista en aina muista nimeä. Kuten Gwyneth Paltrow, piti kuuklata hänen kuvansa, ja tuttu oli.

      Poista
  3. G oli minulle melko helppo kirjain, josta olen tehnyt postausluonnoksen. Kunhan ehdin täydentämään, niin ...
    Gwen Briswtowin Tammikuja kuulostaa kiinnostavalta, mitä olen sivusilmällä teoksesta jotain nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan sivupalkistani, että olet tänään ehtinyt postata oman kirjaimesi. Käynkin lukemassa valinnoistasi.

      Poista
  4. Minulla on G valmiina julkaistavaksi ensi kuussa. Minustakin se oli yllättävän vaikea kirjain. Kumpaakaan esille nostamaasi kirjailijaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava lukea sinun G-valinnoistasi. Olen viime vuosina lukenut enemmän kotimaista, joten siinä on varmaan yksi syy omaan vaikeuteeni löytää kirjailijoita, joiden jompi kumpi nimi alkaa g:llä.

      Poista
  5. 1.Kirjailijoista olen lukenut John Greenin kaikki suomennetut teokset.
    2. Whoopi Goldberg. Miehistä lempinäyttelijöitäni ovat mm. George Clooney ja Hugh Grant.
    3. Leevi and the Leevingsin laulaja Gösta Sundqvist, joka sävelsi , sanoitti ja sovitti kaikki yhtyeen laulut.Valitettavasti hän on jo kuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Vaihdan Lisa Genovan kirjoihin Edelleen Alice on suosikkini, myös elokuva oli hieno. En huomannut tuota naisvaatimusta.
      3. Vaihdan samasta syystä taidemesenaattiin Maire Gullichseniin. Toiveissa olisi vierailla hänelle suunnitellussa Villa Maireassa.

      Poista
    2. Tosiaankin, Lisa Genova. Hänetkin olisin voinut laittaa tuohon kohtaan 3, sillä Edelleen Alice on keikkunut lukulistallani melkoisen tovin.

      Poista
    3. Edelleen Alice on aivan ihana kirja. Varaa nenäliinoja, kun luet kirjaa tai katsot elokuvaa.

      Poista
    4. Kuulostaa kirjalta, johon on mukava uppoutua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!