Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Tyttö, vain viisivuotias, asuu jossain päin Viron maaseutua. Hän on vielä pikkulapsi ja pelkää kodin pimeitä nurkkia joutuessaan jäämään yksin kotiin. Äiti ja isoäiti on komennettu keräämään kuusen havuja kolhoosin lehmille. Mutta tyttö osaa jo kävellä itse kirjastoon. 

   "Oli varminta pelotella itse nurkat ja kaapintakuiset, ennen kuin ne ehtisivät uhkailla minua. 

   Hiivin varpaisillani porstuaan, kuulostelin, ajoin hampaat irveen ja hyökkäsin matalalla äänellä möristen ruokakomeroon keskelle pelottavinta pimeyden pesää."

Tyttö elää maailmojen rajalla. Isoäiti on ennenvanhainen, hänellä on salaisessa kätkössään tsaariperheen kuva ja hän tietää loitsuja. Äiti käy työssä kolhoosissa, isä taas asuu komennuksella meijerissä ja tulee sieltä aina muutamaksi päiväksi kotiin moottoripyörällään. Isä tuo uuden ajan repussaan, radion. Sitä kerääntyvät kaikki kuuntelemaan, musiikkia ja Neuvosto-Viron puheita. 

Vanhan ja uuden ajan rajalla seisovat tyhjentyneet kulakkien talot, vaietaan taloista kadonneista pojista, kuullaan askelten ohittavan talon pimeässä. Tyttö ei ymmärrä, miksei metsässä asuvista miehistä saa puhua.

Viivi Luiken kirjaa Seitsemäs rauhan kevät on sanottu Viron parhaaksi romaaniksi kirjan takakannessa olevan tekstin mukaan. Siinä tyttö, minäkertoja, elää elämäänsä loppukesästä 1950 kevääseen 1951, seitsemänteen kevääseen sodan päättymisen ja uuden aikakauden alun jälkeen. Kirja elää väkevästi 50-luvun alun virolaisen maaseudun arjessa ja isoissa muutoksissa, ja joskus kurkotetaan välähdyksenomaisesti tulevaisuuteen, jo aikuisen tytön aikaan. Kirja ilmestyi vuonna 1985, joten 80-luvun alkua pitemmälle ei sen sivuilla nähdä. 

"Sinä hetkenä meillä oli jo toinen jalka tulevaisuudessa. Äiti saattoi olla varma, etteivät keuhkotauti, reumakuume ja keskikorvantulehdus tapa minua. Hän itse saa kaikki tuontikenkänsä, suomen kielen kurssinsa ja Moskovan-matkansa."

Viivi Luik on tavoittanut lapsen kokemusmaailman tavattoman hyvin, sen miten satujen ja tarinoiden maailmat kietoutuvat yhteen reaalimaailman kanssa. Teoksen kieli on rikasta ja ilmeikästä, myös suomentaja Eva Lille on tehnyt hyvää työtä. 

Viron kirjallisuus on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta tämä kirja kyllä herätti vahvan kiinnostuksen Viivi Luiken muihin kirjoihin ja samalla toisiin virolaisiin kirjailijoihin.

KIRJA on omasta hyllystä.

HAASTE: Tämä jää viimeiseksi Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteeseen lukemakseni kirjaksi, haaste päättyy huomenna. Tämä sopii myös Sadun juuri alkaneeseen minihasteeseen 2/16, jossa aiheena on Kielimatkalle eli siinä luetaan kirja, joka on alun perin kirjoitettu jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

     Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät, 248 s.
     Kustantaja: Tammi 2011 (4. painos; 1. painos 1986)

     Alkuperäinen: Seitsmes rahukevad 1985, suomentanut Eva Lille

     Kansi: Helena Kajander