tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kai Aareleid: Korttitalo

"2013. Tämä tarina liikkuu jossain tietoisuuteni rajoilla, niin että saatan melkein koskettaa sitä. Se väreilee muistini viileissä nurkissa, hämärä kaiku onnellisimmista päivistä, hymyistä, eräästä äänestä."
Näin alkaa Tiina kertoa lapselleen omasta lapsuudestaan ja kasvuvuosistaan Tartossa virolaisen Kai Aareleidin kirjassa Korttitalo. Aikuinen Tiina on saanut lahjaksi nahkakantisen muistikirjan ja alkaa täyttää sitä sivu sivulta. Muistot tulevat eri ajoilta, satunnaisessa järjestyksessä, välillä ollaan lähempänä nykyaikaa, mutta yhdessä niistä kaikista piirtyy Tiinan ja hänen vanhempiensa tarina.

Tiina on syntynyt vuonna 1946, sodan jälkeen, kun Viron aika on jo mennyttä. Äiti Liisi on jäänyt sotaleskeksi ja päätyy töihin varastoon, jossa Tiinan isä Peeter Unger työskentelee vastaavana. Ei mene kauan, kun Liisi ja Peeter vihitään ja heille syntyy Tiina. Hänestä tulee vanhempiensa silmäterä, isänsäkin, joka odotti kovasti poikaa, Reiniä.

Sodan jälkeen elämä on monilla puutteenalaista, mutta Tiinan perheellä asiat ovat hyvin. Varastosta Peeter Ungerilla on mahdollista saada tavaroita, joita muiden on hankala hankkia, ja isä ansaitsee rahaa myös muuten kuin varastotyössään. Tiinan lapsuus ja erityisesti suhde isään näyttäytyy lämpimänä, vaikka Tiinä myöhemmin saakin todeta, ettei isä halua avautua omasta menneisyydestään. Kun hieman kylmäkiskoinen Liisi jättää miehensä ja Tiinan ja muuttaa yhteen ensimmäisen miehensä veljen kanssa, on jotenkin itsestään selvää, että Tiina jää asumaan kotiin isän kanssa. Parin vuoden kuluttua äiti palaa irtiotoltaan, jonka piti olla uusi elämä, mutta koti, perhe ja vanhempien suhde on jo liiaksi säröillä palautuakseen ennalleen.

Häilyviä muistoja tulee Tiinan mieleen lapsuus- ja kouluvuosilta. Välillä ollaan nykyajassa ränsistyneellä mökillä, josta isästä maalattu muotokuva on varastettu. Taustalla kulkevat Viron vaiheet, ihmiset puhuvat Viron ajasta viitatessaan itsenäisyyteen ennen sotaa, ja taalinin aikaan, jolloin on syytä varoa puheitaan. Naapureita ja varaston työntekijöitä viedään Siperiaan. Murrosikää lähestyvä Tiina ystävystyy venäläisen pojan kanssa, tämän perhe on muuttanut Tarttoon Pietarista. Isä on armeijan palveluksessa. Tiina tuntee suuren surun, kun Vladimirin perhe yllättäen muuttaa pois, koska tämän isä siirretään armeijan yksikköön jonnekin valtavan valtakunnan tuntemattomaan kolkkaan, jonka nimeäkään ei saa sanoa.
"Pois lähteminen on kuin kuolema. Onko jotain, mikä on pahempaa kuin kuolema? Vovasta ei ole jääänyt mitään osoitetta. Häneltä ei tule ainuttakaan kirjettä. Epätietoisuus on pahempaa kuin kuolema."
Vladimirin, Vovan, lähtö pimentää Tiinan taivaan, mutta se on harjoittelua toista lähtöä ja vielä syvempää surua varten. Isä kuolee, kun Tiina on juuri täyttänyt kuusitoista vuotta.
"Vova. Tarvitsisin sinua. On vain yksi lohdutus: tunnen tämän pimeän paikan, kiitos sinun, olen ollut täällä ennenkin. Sinä opetit minulle, mitä on tulla jätetyksi. Sellainen tunne tämä onkin. Ei ole mitään pelättävää, on vain mentävä läpi. Sydän lukkoon ja läpi vain."
Kai Aareleidin kirja Korttitalo tavoittaa hyvin Tiinan elämän valon ja varjon. Vaikka pidin kirjasta ja siinä on paljon lämpöä, päällimmäiseksi tunteeksi jää surumielisyys. Kirjailija kuvaa hienosti lapsen muistojen tarkkanäköisyyden ja toisaalta haperuuden, kaikkea ei Tiina-lapsi voi ymmärtää, ja lukijan tehtäväksi jää muodostaa tapahtumista kokonaiskuva. Kirjan suomalainen nimi Korttitalo kantaa monenlaista symboliikkaa, joka ympäröi Tiinan perhettä ja heidän asumaansa kotia. Kirjan kuvaama aika ja lapsuusmuistot Neuvosto-Virosta tuovat mieleen aikaisemmin lukemani Viivi Luiken kirjan Seitsemäs rauhan kevät. Kirjat ovat erilaisia, mutta samaa niissä on pienen lapsen kasvu Viron 50-luvun ilmapiirissä.

Kirja on hyvä. Jotenkin näiden kaunokirjallisten teosten kautta pääsee aistimaan sitä, mitä oli elää sodanjälkeisessä, itsenäisyytensä menettäneessä Virossa. Sitä Kai Aareleid kuvaa lapsen ja teini-ikäiseksi varttuneen silmin, aikuisten maailmaa havainnoiden, herkästi ja kiinnostavasti. 

Kirjailija Kai Aareleid on vieraana toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumassa.

     Kai Aareleid: Korttitalo, 333 s
     Kustantaja: S&S 2018
     Alkuperäinen: 
Linnade põletamine, 2016; suomentaja Outi Hytönen
     Kansi: Inari Savola

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Kirjaluotsi, josta löytyy lisää linkkejä, Kirjapiisku, Kirjareppu

Helmet-haasteessa tämä kävisi vaikka kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Tartto), 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema, 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.
Kirja on lisäpanos Rakas Viro 100 -haasteeseen. Kuukauden kieli -haasteessa viron kieli on vuorossa vasta elokuussa, mutta kirjaan tämän jo ennakkoon, jos vaikka ei silloin tule luettua virolaista kirjallisuutta.

6 kommenttia:

  1. Herkkä ja koskettava teos! Korttitalo on erinomainen symbolinen nimi tälle teokselle, jonka sisältö - kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Huomasin, että alkuperäisen vironkielisen teoksen nimi on jotain muuta kuin suomenkielisen, mutta ilmeisesti Korttitalolla on kirjailijan siunaus, sillä kirjassa on teksti, että käännös on hänen auktorisoimansa. Ehkä suomalainen nimi on hänen käsialaansa...

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Olen lukenut ihan liian vähän virolaista kirjallisuutta, joten siksikin voisin lukea tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voi kyllä suositella. Minulla on sama juttu, virolaista olen lukenut vähän, ja ehkä sitä on ollut aika vähän tarjollakin. Onneksi viime vuonna julkaistiin useita uusia kirjoja suomeks Viron 100 v juhlan kunniaksi.

      Poista
  3. Minä en muista, olenko lukenut ollenkaan virolaista kirjallisuutta. Noloa kyllä! Nyt lukulistalla olisi jo tämä Korttitalo, tuo Seitsemäs rauhan kevät (kiitos vinkistä, siitä en ollut kuullutkaan!) ja se yksi Pobeda-romaani, jonka tarkempaa nimeä ja kirjoittajaa en juuri nyt muista... Kunhan vain joskus ehtisin nämäkin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virolainen kirjallisuus ei ole tainnut olla kovin paljon esillä Suomessa, verrattuna englanninkieliseen ja pohjoismaiseen, mutta onneksi viime vuosi oli poikkeus. Toivottavasti jatkossakin käännetään uudempia kirjoja Virosta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!