maanantai 5. huhtikuuta 2021

Laura Lehtola: Takapenkki

Otin pääsiäisen alla luettavaksi kirjan, joka sai nauramaan ääneen monta kertaa. En muista koska viimeksi olisi sellaista tapahtunut. Taidan lukea enimmäkseen joko rikollisen synkkiä dekkareita, asiallisia muistelmia tai muuten vain romaaneja, joista on nauru kaukana. Laura Lehtolan Takapenkissä on lisäksi ominaisuus, että vaikka se naurattaa kovasti, se koskettelee varsin vakavia teemoja.


Takapenkki kuuluu autoon, jolla epätavallinen kolmikko tekee melkoisen automatkan kirjan loppupuolella. He ovat kirjan kolme kertojaa, jotka joutuvat samaan kyytiin pikkupaniikin seurauksena. 

On Tuula, keski-ikäinen työvoimatoimiston virkailija, jota ahdistaa ainoan pojan muutto pois kotoa opiskelija-asuntoon ja harmittaa aviomiehen juuttuminen rutiineihin. Hän kaipaa säpinää elämäänsä tai ainakin tasaiseen avioliittoonsa, mutta virkatyössään noudattaa pykäliä sääntökirjan mukaan.

On Aleksi, joka on Tuulan asiakas, alle parikymppinen nuori mies, joka on älykäs, mutta ei liiemmin viihtynyt yläkoulussa eikä ole peruskoulun jälkeen sietänyt viikkoa, paria kauempaa kokin opintoja tai työkokeilupaikkoja, joita Tuula tai joku muu virkailija on hänelle järjestänyt. Aleksi on mummonsa kasvattama eikä ole koskaan saanut vastausta siihen, mihin hänen äitinsä kuoli ja missä hänen isänsä on. Aleksi ei ota vastuuta omasta elämästään eikä tiedä, mitä elämässään haluaa. 

On Elina, joka on ollut Aleksin ystävä peruskouluajoilta ja käy nyt lukiota. Hän asuu tällä hetkellä yksikseen hulppeassa omakotitalossa, koska vanhemmat ovat matkustaneet kuukausiksi Brasiliaan kirurgi-isän työn takia. Tyttö huomaa yllätyksekseen odottavansa vauvaa, mutta ei halua kertoa siitä kellekään, joten hän lopettaa koulunkäynnin, linnoittautuu lamaantuneena kotiin eikä käynnistä kameraa, kun äiti skypettelee toiselta puolelta maapalloa.

Se, miten Tuula päätyy Aleksin auton takapenkille kädet kengännauhoilla yhteen sidottuina, kun Aleksi on menossa pyöreävatsaisen Elinan kanssa neuvolaan, on lukemisen arvoinen tarina. Matkan päätös yllättää niin kirjan henkilöt kuin lukijankin. Ja jos jää epäselväksi, miten kaikki oikein tilanteesta selviävät, muutaman vuoden päähän sijoittuva epilogi on toiveikas ja onnellinen.

Entä ne vakavat teemat? Tuula tekee parhaansa, mutta mitkä ovat työvoimatoimiston mahdollisuudet auttaa kaveria, jonka mielestä hänellä tarjotun kurssin opettaja on jotain imbesillin ja idiootin välillä? Ja mikä voi katkaista syrjäytymässä olevan nuoren luisun, jos häntä ei kiinnosta mikään muu kuin työvoimatuen jatkuminen? Mikä avuksi teiniäidille, jonka neuvolatäti miettii ilmoitusta lastensuojeluun, kun ei ole varmuutta siitä, onko tytöllä ollenkaan tukiverkkoja?

Laura Lehtola kirjoittaa sujuvasti ja nautittavasti ja tavoittaa hyvin niin nykynuorten kuin itäisestä Suomesta tulleen mummon puheen. Hän irrottelee henkilöidensä kielellä ja toiminnalla. Stereotypioita ei voi välttää, mutta se taitaa kuulua asiaan humoristisessa kirjallisuudessa.

Suosittelen lämpimästi!

                  Laura Lehtola: Takapenkki, 270 s.
                  Kustantaja: Otava 2017
                  Kansi: Päivi Puustinen

KIRJA on oma aleostos. Muualla: Kirja vieköön, KuiskeTuijata

Helmet-haaste: 9. Kirjailijan etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella.

1 kommentti:

  1. Olipa kivan kuuloinen kirja. Nauru kuuluu elämään. Laitan kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!