Nobelisti Yasunari Kawabatan Kioto on rakkaudentunnustus Kioton kaupungille, sitä reunustaville vuorille ja niiden seetrimetsille sekä lukuisille temppeleille ja puutarhoille. Jos olisin menossa Japaniin ja vierailisin Kiotossa, ottaisin ehdottomasti tämän kirjan mukaani. Mutta mikään matkaopas tämä ei ole.
Kioto on kirja Chiekon vuodesta. Chieko on nuori, aikuisuuden kynnyksellä oleva nainen, joka asuu Kioton vanhassa osassa isänsä ja äitinsä kanssa. Isä on kangastukkukauppias, joka myy perinteisiä kangaslaatuja ja myös suunnittelee omia kimono- ja obikankaitten malleja. Äitikin työskentelee perheyrityksessä. Muita lapsia perheessä ei ole. Itse asiassa Chieko on löytölapsi, joka jätettiin vauvana korissa kauppiaan portin taakse.
Chieko on saanut kasvaa rakastavassa kodissa ja hän on varttunut ystävälliseksi, viehättäväksi nuoreksi naiseksi. Päivisin hän auttaa kotona ja kaupassa ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Vuodenkiertoa rytmittävät monet perinteiset Kiotossa vietettävät juhlat. Pehmeän ja ystävällisen nuoren miehen, lapsuudenystävänsä, kanssa Chiekosta on välitöntä jutella ja käydä kävelyllä temppelien puistoissa, pojan vanhempaan liikealalle aikovaan veljeenkin Chieko tutustuu. Isän liikekumppanilla, obien eli kimonovöitten kutojalla, on kolme poikaa, ja heistä vanhin Hideo laittaa kaiken taitonsa ja koko sydämensä Chiekolle kutomaansa obiin, jonka mallin Chiekon isä on suunnitellut.
Chiekon rauhallinen elämä keikahtaa uuteen asentoon, kun hän ensin näkee ja sitten kohtaa aivan näköisensä tytön, Naekon. Tämä osoittautuu hänen kaksossiskokseen, joka osaa kertoa myös heidän biologisista vanhemmistaan. Entä mitä tapahtuu sitten, kun Chiekoon mieltyneet nuoret miehet luulevat Naekoa häneksi?
Kiotossa on samaa vähäeleistä kauneutta kuin aikaisemmin lukemassani Yasunari Kawabatan romaanissa Lumen maa. Molemmat ovat hyvin japanilaisia kirjoja, joskin Kioto tuntuu helpommalta eikä ole mielestäni ihan niin täynnä piiloon jääviä merkityksiä kuin millaisena Lumen maan muistan. Kiotossa on luonnon kauneutta, erityisesti puita ja kukkia.
- Täältä minä katselen kevään kukkimista kaikkein mieluimmin, sanoi Chieko ja vei Shinichin pylväskäytävän kaarteeseen. Yksi kirsikkapuu oli muita tuuheampi, se vaahtosi kukkia. Shinichi seisi Chiekon vieressä ja katseli puita.
- Jos katsoo tarkkaan, näkee että ne ovat naispuolisia. Toden totta ne ovat naisia! sanoi Shinichi. - Oksat niin hennot ja silti raskaat, kukat pehmeät ja samalla täyteläiset...Kioto on Lumen maahan verrattuna yhteiskunnallisempi. Vanhempien ja lasten suhteissa näkyvät perinteiset arvot, joiden mukaan perheen miehillä ja isillä on vahva asema ja vanhemmilla on paljon sanomista siinä, kenen kanssa nuoren on hyvä avioitua, jos kohta nuorten omaakin mielipidettä kysytään. Säätyerot ovat selvät: tukkukauppiaan tytär on auttamatta eri säätyä kuin kutojan poika, miten taitava käsityöläinen tämä sitten onkaan. Japani elää murrosvaihetta. Osa kansasta pukeutuu vielä perinteisesti kimonoihin ja arvostaa perinteisiä materiaaleja ja työtapoja, mutta moni on jo siirtynyt länsimaisiin vaatteisiin ja tehdasvalmisteisiin kankaisiin.
Pidin Kiotosta, vaikkei se tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta kuin Lumen maa muutama vuosi sitten. Kioto julkaistiin suomeksi ensi kerran samana vuonna 1968, jona Yasunari Kawabata sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Suomennoksen teki runoilija Eeva-Liisa Manner saksan kielestä. Kirjailijalta on lisäksi suomennettu ainakin romaanit Tuhat kurkea ja Vuoren jyly.
Yasunari Kawabata: Kioto, 193 s.
Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho (SSKK), Otava 1972,
1. suomenkielinen painos: Tammi 1968 (Keltainen kirjasto 87)
Alkuperäinen: Koto 1962, suomentanut saksasta Eeva-Liisa Manner
Kuvitus: Osmo Kaipainen - kuvituskuva yllä on kirjasta.KIRJA on omasta hyllystä, jonne sen olen poiminut kirjaston vaihtokirjahyllystä.
MUUALLA se on luettu mm. blogeissa Anun ihmeelliset matkat, Jokken kirjanurkka, Lumiomena, Sheferijm
Helmet-lukuhaasteessa liitän kirjan kohtaan "26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt". Kuukauden kieli -haasteessa helmikuun kieli on japani.
Pitäisi lukea Lumen maa joka arvioiden mukaan on tätä parempi.
VastaaPoistaSuosittelen Lumen maata. Se on Kiotoa arvituksellisempi, ja sen miljöö on erilainen: Kioton kaupungin sijaan syrjäiseillä vuorilla sijaitseva kylpylä, perhetytön vuodenkulun sijaan tokiolaisen miehen ja geishan suhde.
PoistaOlen lukenut tämän kauan sitten, täytyisikin palata siihen uudestaan...
VastaaPoistaKawabatan kirjat kestävät uusintalukuja, aina löytää uutta tasoa.
Poista