Sarjakuvat ovat minulle pikkupyrähdyksiä kuvallisiin tarinoihin, ja vaikka ne eivät kuulu joka-aikaiseen peruslukemistooni, blogielämä on johdatellut poimimaan kirjastosta uusia mukavia tuttavuuksia. Viimeisimpänä luin kaksi Reetta Niemensivun sarjakuva-albumia.
Niemensivun ensimmäinen täysimittainen albumi kantaa nimessään Lempi ja rakkaus hauskaa sanaleikkiä. Se kertoo tekijän isoäidin, Lempin, rakkaustarinan. Taloon tulee kiertävä suutari, ja tytär Lempi rakastuu Väinöön. Isä ei kuitenkaan anna tytärtään maankiertäjälle. Kuluu vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ja Lempi saa itse päättää kohtalostaan. Siinä välissä on tapahtunut yhtä ja toista niin Lempille kuin Väinöllekin.
Reetta Niemensivun tarinankerronnan innoittajina ovat olleet vanhat valokuvat, kirjeet ja sukutarinat sekä viimeisessä episodissa omat muistot mummosta. Kuvistaan hän itse sanoo kustantajan sivulla: "Tein kuvat itselleni uudella tekniikalla, jossa yhdistän tussiviivaa, vesivärivarjostusta ja kuvankäsittelyä."
Minua Niemensivun kuvamaailma miellyttää kovasti, viivan ja värien liitto loihtii rakkaustarinan tapahtuma-ajankohtaan sopivan nostalgisen tunnelman. Kuvat ja teksti ovat ehyt kokonaisuus kertomuksen episodimaisesta etenemisestä huolimatta. Tykkään. Myös puhekielestä, jossa näkyy taiteilijan mummon ja ehkä Parkanosta kotoisin olevan taiteilijankin oma murre.
Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus, 49 s.
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2010
Toisesta lukemastani albumista, Aavepianisti ja muita kertomuksia, en pitänyt yhtä paljon. Teos sisältää neljä kummitustarinaa, jotka "tiettävästi perustuvat tositapauksiin", kuten kirjan takakannen esittely paljastaa. Kertomusten otsikot ovat "Lentävä kissa", "Kolehti", jossa kiertävä saarnaaja joutuu pappilassa nukkumaan huoneeseen, jossa kummittelee, "Amerikan arkku" on ullakolla ja sen sisältä kuuluu öisin kummaa kolinaa, ja "Aavepianistissa" sekä pappi että hänen tyttärensä heräävät keskellä yötä salista kuuluvaan kauniiseen pianonsoittoon.
Aavepianistin kuvitus on samalla lailla viehättävän nostalgista kuin Lempissäkin, onhan kyseessä vanhaan aikaan sijoittuvat kummitustarinat. Mutta Lempissä draaman kaari kantaa albumin loppuun asti, ja kuvat ja vähäiset tekstit tukevat toisiaan. Aavepianistissa tarinat ovat niin lyhyitä, etteivät ne ehdi saada tuulta - tai tulta! - allensa, ja vaikka pidänkin jokaisen kertomuksen erilaisesta värityksestä ja kuvien tyylistä, kokonaisuus jää jotenkin vaisuksi.
Aavepianisti on kaksikielinen, sillä sivujen tekstit on käännetty englanniksi ja käännökset ovat luettavissa sivujen alalaidassa. Hieno idea! Käännösten fonttikoko olisi tosin saanut olla reilusti isompi.
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksias, 49 s.
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2011
Englanniksi: The ghost pianist and other stories
Käännös: Noora Niemensivu
KIRJAT lainasin kirjaston sarjakuvahyllyistä.
MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Oksan hyllyltä, voima sekä Cats, books and me Lempistä ja Cats, books and me Aavepianistista
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (30. Kirjan nimessä on tunne), 100 suomalaista kirjaa (no 66 ja 67), Naisen tie -lukuhaaste (Lempi ja rakkaus on kirjailijan isoäidin sarjakuvallinen pienoiselämäkerta)
Niemensivun ensimmäinen täysimittainen albumi kantaa nimessään Lempi ja rakkaus hauskaa sanaleikkiä. Se kertoo tekijän isoäidin, Lempin, rakkaustarinan. Taloon tulee kiertävä suutari, ja tytär Lempi rakastuu Väinöön. Isä ei kuitenkaan anna tytärtään maankiertäjälle. Kuluu vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ja Lempi saa itse päättää kohtalostaan. Siinä välissä on tapahtunut yhtä ja toista niin Lempille kuin Väinöllekin.
Minua Niemensivun kuvamaailma miellyttää kovasti, viivan ja värien liitto loihtii rakkaustarinan tapahtuma-ajankohtaan sopivan nostalgisen tunnelman. Kuvat ja teksti ovat ehyt kokonaisuus kertomuksen episodimaisesta etenemisestä huolimatta. Tykkään. Myös puhekielestä, jossa näkyy taiteilijan mummon ja ehkä Parkanosta kotoisin olevan taiteilijankin oma murre.
Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus, 49 s.
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2010
Toisesta lukemastani albumista, Aavepianisti ja muita kertomuksia, en pitänyt yhtä paljon. Teos sisältää neljä kummitustarinaa, jotka "tiettävästi perustuvat tositapauksiin", kuten kirjan takakannen esittely paljastaa. Kertomusten otsikot ovat "Lentävä kissa", "Kolehti", jossa kiertävä saarnaaja joutuu pappilassa nukkumaan huoneeseen, jossa kummittelee, "Amerikan arkku" on ullakolla ja sen sisältä kuuluu öisin kummaa kolinaa, ja "Aavepianistissa" sekä pappi että hänen tyttärensä heräävät keskellä yötä salista kuuluvaan kauniiseen pianonsoittoon.
Aavepianistin kuvitus on samalla lailla viehättävän nostalgista kuin Lempissäkin, onhan kyseessä vanhaan aikaan sijoittuvat kummitustarinat. Mutta Lempissä draaman kaari kantaa albumin loppuun asti, ja kuvat ja vähäiset tekstit tukevat toisiaan. Aavepianistissa tarinat ovat niin lyhyitä, etteivät ne ehdi saada tuulta - tai tulta! - allensa, ja vaikka pidänkin jokaisen kertomuksen erilaisesta värityksestä ja kuvien tyylistä, kokonaisuus jää jotenkin vaisuksi.
Aavepianisti on kaksikielinen, sillä sivujen tekstit on käännetty englanniksi ja käännökset ovat luettavissa sivujen alalaidassa. Hieno idea! Käännösten fonttikoko olisi tosin saanut olla reilusti isompi.
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksias, 49 s.
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2011
Englanniksi: The ghost pianist and other stories
Käännös: Noora Niemensivu
KIRJAT lainasin kirjaston sarjakuvahyllyistä.
MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Oksan hyllyltä, voima sekä Cats, books and me Lempistä ja Cats, books and me Aavepianistista
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (30. Kirjan nimessä on tunne), 100 suomalaista kirjaa (no 66 ja 67), Naisen tie -lukuhaaste (Lempi ja rakkaus on kirjailijan isoäidin sarjakuvallinen pienoiselämäkerta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!