Siniristilippu liehuu talvitaivasta vasten, juhlistetaan Runebergin päivää. Minulla siihen kuuluu tänä vuonna kahvin ja runebergintortun seurana kansallisrunoilijan kirjoittama romanttinen runoelma Hanna.
Hannalla on alaotsikkokin, Kolmilauluinen runoelma. Se kertoo pappilan tyttärestä, 17-vuotiaasta Hannasta, jota pitäjän viisikymppinen, vauras nimismies saapuu kosimaan. Iäkäs pastori-isä haluaa turvata tyttärensä tulevaisuuden, kun hänestä itsestään aika jättää, ja vanha Susanna-palvelija suostuttelee tyttöä vastaamaan myöntävästi. Isä pyytää Hannaa miettimään asiaa. Nuoresta, soreasta Johanna-palvelijasta tulee Hannan uskottu.
Päivä on juhannusaatto, pappilaa koristellaan vihrein lehvin ja tuoksuvin kieloin. Heti nimismiehen lähdettyä Hannan ylioppilasveli saapuu kesälomaksi kotiin ja tuo mukanaan ystävänsä. Isä tunnistaa nuoren miehen tämän ulkonäöstä oman nuoruudenystävänsä pojaksi. Teetä tarjoilevan Hannan poski punehtuu somasti. Nuoret lähtevät kolmistaan viettämään iltaa kokkokalliolle ja laskeutuvat sieltä lähteelle.
Lukemani kirja on kaksikielinen. Aukeaman vasemmalla sivulla on alkuperäinen ruotsinkielinen teksti ja oikealla sivulla Teivas Oksalan suomennos vuodelta 1997. Sen kieli on mielestäni nykysuomalaiselle ymmärrettävää, joskin vanhahtavaa, kuten alkuteoksen kirjoittamisen aikaan sopiikin, ja vaatii hieman enemmän vaivaa kuin proosateksti..
Luin kertomuksen suomenkielisenä, tänään vain välillä vilkuilin alkuperäisiä ilmaisuja. Kirjan lopussa on Teivas Oksalan johdanto teokseen, hän avaa siinä sekä antiikin heksametrirunouden että saksalaisen idylliepiikan vaikutusta Runebergin Hannaan. Itselleni tuli kirjasta ja sen pappilamiljööstä mieleen Juhani Ahon Papin tytär, mutta siinä missä Runebergin Hanna on idyllinen ja romanttinen ja pappilan tyttären tulevaisuus näyttää kirjan lopussa ruusuisen onnelliselta ja valoisalta, Ahon Papin tytär on realistinen ja pappilan Ellin ensirakkaus päättyy onnettomasti ja jättää jälkeensä kaipauksen.
KUVITUSKUVAN olen ottanut Runebergin kotimuseossa Porvoossa viime kesänä. Joku taitava käsityöihminen on tehnyt runebergintortut langasta. Kätevää museossa, säilyvät pitkään!
Johan Ludvig Runeberg: Hanna : Kolmilauluinen runoelma, 94 s
Kustantaja: WSOY 1993
Suomennos: Teivas Oksala (alkuteos En dikt i tre sånger, 1836)
Kansi: Kristina Segercrantz
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirja on luettu Amman lukuhetkessä, Kirjojen kamarissa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Nuoren opettajattaren kirjablogissa.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (3. Suomalainen klassikkokirja), 100 suomalaista kirjaa (no 10)
Päivä on juhannusaatto, pappilaa koristellaan vihrein lehvin ja tuoksuvin kieloin. Heti nimismiehen lähdettyä Hannan ylioppilasveli saapuu kesälomaksi kotiin ja tuo mukanaan ystävänsä. Isä tunnistaa nuoren miehen tämän ulkonäöstä oman nuoruudenystävänsä pojaksi. Teetä tarjoilevan Hannan poski punehtuu somasti. Nuoret lähtevät kolmistaan viettämään iltaa kokkokalliolle ja laskeutuvat sieltä lähteelle.
"Lähde kun peilinä on, tytön silmä jo huomasi vieraan / hahmon, huomaamatta hän uskoi vain näkevänsä / piirteet kalliit nuo, yhä katseli niin varomatta, / kunnes äkkiä tuo hymysuin tytön kohtasi katseen."Hanna on runomuotoon kirjoitettu idyllinen kertomus, jota on viehättävä lukea. Papin tyttären ensirakkauden kuvaus on hempeä ja romanttinen. Suomalainen järviluonto, metsät ja pellot näyttäytyvät kauneimmillaan kesäyössä:
"Täällä on vihreys vaihtelevaa. Lukemattomat saaret / nousevat aaltojen alta ja nuojuen kutsuvat puutkin / soutelijaa väsynyttä, ne hälle varjoa tarjoo. / Nientä jos taas lähestyt, joka maahan yhtyvän näyttää, / aukeavat vedet laajemmat, kodikkaat kylät siellä / rantoja reunustaa sekä hohtaa kaukana kirkko."Runeberg toimi kotiopettajana sekä Ruovedellä että Saarijärvellä opiskelurahoja hankkiessaan, joten voi hyvin kuvitella hänen sijoittaneen Hannan niiden inspiroimaan maaseutumaisemaan. Muuten hän asui elämänsä meren rannalla: syntyi Pietarsaaressa, opiskeli Turussa, muutti Turun palon jälkeen Helsinkiin ja 1830-luvun lopussa Porvooseen. Kirjailijan Hannassa käyttämä runomitta, heksametri, oli hänelle antiikin kirjallisuudesta tuttu. Muun muassa Homeroksen eepokset Ilias ja Odysseia on kirjoitettu heksametrillä, ja ne ovat olleet Runebergille tuttuja, kreikan ja latinan kielten opettaja kun oli.
Lukemani kirja on kaksikielinen. Aukeaman vasemmalla sivulla on alkuperäinen ruotsinkielinen teksti ja oikealla sivulla Teivas Oksalan suomennos vuodelta 1997. Sen kieli on mielestäni nykysuomalaiselle ymmärrettävää, joskin vanhahtavaa, kuten alkuteoksen kirjoittamisen aikaan sopiikin, ja vaatii hieman enemmän vaivaa kuin proosateksti..
Luin kertomuksen suomenkielisenä, tänään vain välillä vilkuilin alkuperäisiä ilmaisuja. Kirjan lopussa on Teivas Oksalan johdanto teokseen, hän avaa siinä sekä antiikin heksametrirunouden että saksalaisen idylliepiikan vaikutusta Runebergin Hannaan. Itselleni tuli kirjasta ja sen pappilamiljööstä mieleen Juhani Ahon Papin tytär, mutta siinä missä Runebergin Hanna on idyllinen ja romanttinen ja pappilan tyttären tulevaisuus näyttää kirjan lopussa ruusuisen onnelliselta ja valoisalta, Ahon Papin tytär on realistinen ja pappilan Ellin ensirakkaus päättyy onnettomasti ja jättää jälkeensä kaipauksen.
KUVITUSKUVAN olen ottanut Runebergin kotimuseossa Porvoossa viime kesänä. Joku taitava käsityöihminen on tehnyt runebergintortut langasta. Kätevää museossa, säilyvät pitkään!
Johan Ludvig Runeberg: Hanna : Kolmilauluinen runoelma, 94 s
Kustantaja: WSOY 1993
Suomennos: Teivas Oksala (alkuteos En dikt i tre sånger, 1836)
Kansi: Kristina Segercrantz
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirja on luettu Amman lukuhetkessä, Kirjojen kamarissa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Nuoren opettajattaren kirjablogissa.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (3. Suomalainen klassikkokirja), 100 suomalaista kirjaa (no 10)
Hanna kuuluu kouluajan lukemistoon. Olisi pitänyt vierailla Runebergin museossa, kun kävin Porvoossa.
VastaaPoistaMeillä ei luettu Hannaa vaan Vänrikki Stoolin tarinat. Runebergin kotimuseo on mukava kohde. Kesällä voi istuskella vaikka pihapuutarhassa, jossa on kuulemma Fredrikan istuttamia kasveja.
PoistaHanna on tosiaan viehättävä, idyllinen kertomus - romantikko-Runebergiä parhaimmillaan :) Pidin tästä kovasti, kun tämän pari vuotta sitten juurikin tuo Ahon teoksen innoittamana lopulta luin. Runebergin lukeminen ruotsiksi on kyllä sekin yksi tavoite, jonka vielä joskus koetan toteuttaa :)
VastaaPoistaTuon kaksikielisen version avulla ruotsinkielinenkin on helpompaa. Aina voi tarkistaa jonkin vanhan sanan merkityksen viereiseltä sivulta.
PoistaRunebergin kotimuseo on ihan hieno nähtävyys. Ja nuo kuvasi runebergin tortut hauskaa paneutumista hypetykseen kansallisrunoilijan ympärillä. Minusta oli kiva siellä kotimuseossa se katupeili, josta Runeberg oli kuulemma katsellut kotinsa ohi kulkevia ihailijoita ja joskus tervehtinytkin heitä.
VastaaPoistaTämän Hannan luin Otto Mannisen suomentamana muutama vuosi sitten. Olen joskus miettinyt sitä Hannan nimittämistä idylliksi ja muistellut varsinkin niitä toukkia tuomenlehtien takana, jotka runoelmassa mainitaan kuolemaan viitaten. Kai se sitten on uskottava, että niin imellettyä onnen kuvausta ei pystytä tekemään, etteikö siinä kuolema tai joku muu paha pilkistelisi valmiina nappaamaan?
Kotimuseo oli tosiaan kiva kohde. Katupeilin lisäksi minä ihastelin keittiön huonekasveja, joiden alkuperä on itsensä Fredrikan hoitamissa kasveissa.
PoistaNiin, kyllähän Hannassa oli elämän päättyminenkin mukana. Isä halusi varmistaa Hannan hyvinvoinnin oman kuolemansa varalta, kesävieraan isä oli kuollut. Ehkä kesäisen romanssin valoisuus tarvitsi taustakseen elämän toista puolta, vakavuutta ja pimeyttä, hehkuakseen valoaan.
Tuo Mannisenkin käännös pitäisi joskus lukea.