J.M.G. Le Clézio: Alkusoitto

Mökkipäivinä luin vihdoin loppuun ranskalaisen J.M.G. Le Clézion kirjoittaman Alkusoiton. Kiinnostuin kirjasta Suketuksen blogista, ja nyt toivon, että olisin kirjoittanut siitä vaikutelmiani tänne blogiin heti. Lomasen jälkeen työkuviot ovat vieneet muihin maailmoihin intensiteetillä, jonka jälkeen on vaikea palauttaa kirjaa mieleen. Tässä tapauksessa unohtaminen ei tarkoita sitä, että kirja olisi ollut huono tai mitään sanomaton; elämään on vain tullut sen verran intensiivinen työvaihe, että muut asiat ovat jääneet unohduksiin.

Alkusoitto on Ethel Brunin kasvukertomus. Hän oli pariisilaistyttö, joka kehittyi lapsesta nuoreksi naiseksi 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikaan. Kirja on fiktiota, mutta se pohjautuu kirjailijan äidin tarinaan. Siitä sainkin syyn ruksata vasta päättyneessä kirjabingossa ruudun "Tositarinaan perustuva".

Aikuiseksi kasvaminen merkitsee pettymyksiä ja sopeutumista siihen, että ne kuuluvat elämään, yhtä lailla kuin ystävyys, kiintymys, suru, kaikenlainen elämän arvaamattomuus. Ethel kohtaa poikkeuksellisen isoja pettymyksiä hänen rakastamansa isosedän kuoltua ja tämän alaikäiselle Ethelille jättämän perinnön tultua hävitetyksi. Isosedän kanssa Ethel oli oppinut unelmoimaan, mutta perinnön mentyä malvanvärinen talo ja puutarha eivät toteudu koskaan. Voiko unelman mentyä selvitä, voiko unelman keinottelemalla vienyttä vielä rakastaa ja hänen heikkouttaan ymmärtää? Siinä on teini-ikää lähestyvälle lapselle kehitystehtävää yllin kyllin.

Kirjan ranskankielinen nimi on Ritournelle de la faim, oma versioni siitä Laulu nälästä - ranskan taitoni on varsin vaatimaton, joten parempia käännöksiä voi mielellään ehdottaa kommenteissa. Nälän tarina kiihtyy kirjassa verkkaisesta alusta Ravelin Boleron lailla. Jälkisanoissaan kirjailija liittää sen äitinsä tarinaan näin:

"Äiti kertoi minulle Boleron ensi-illasta, hän puhui liikutuksestaan, huudoista, bravoista ja vihellyksistä, tunnekuohusta.--- 

Nyt ymmärrän miksi. Tiedän mitä hänen sukupolvelleen merkitsi tuo rytmin ja crescendon pakottama toistettu, takova säe. Bolero ei ole tavanomaista musiikkia. Se on ennustus. Se kertoo raivon ja nälän historian. Sen päätöksen väkivaltaisuutta seuraa hiljaisuus, joka on taintuneille henkiinjääneille kauhea."

Ethelin lapsuuden varakkaasta kodista ja vanhemmista tulee rutiköyhiä, he pakenevat sotaa ja Saksan armeijaa Etelä-Ranskaan ja piiloutuvat vuoristoon, jossa nälkä on heille tuttu vieras. Kuka olisi uskonut? Kun Pariisin kodin salonkikeskusteluissa kuunneltiin Hitlerin puheita 30-luvulla, keskustelijat kauhistelivat tai puolustivat Saksan valtakunnankansleria. Ethel kuunteli aikuisten puheita ja englantilaisen juutalaisystävänsä arvioita, tätä ei Hitler pystynyt lumoamaan, sillä ystävä oli kuullut kaikuja Euroopan juutalaisten kohtaloista.

Kirjan Ethel kasvaa nälän maailmassa: eripuran nälän, rahan nälän, voitontahdon ja keinottelun nälän, sodan nälän, vallan nälän. Ja viimein fyysisen ruuan nälän. Onneksi hänen aikuisuutensa alkaa sodan jälkeen vahvemmin ja onnellisemmin, vaikka alkua pidemmälle siitä ei kerrotakaan.

Minulle Alkusoitto ei ollut kovin helppolukuinen. Siinä oli hienoja kohtia ja oivaltavaa kieltä, kasvavan Ethelin ajatuksia ja tunteita oli kuvattu hyvin, mutta tasoja oli niin monta, että teos epäilemättä ansaitsee uusintaluvun jonkin ajan päästä. Aivan uusi näkökulma lähestyvään toiseen maailmansotaan tuli tavallisen ranskalaistytön ja hänen perhepiirinsä elämän kautta. Tähän asti olen lähinnä lukenut suomalaisten talvi- ja jatkosotaan liittyviä romaaneja. Kirjailija sai tuotannostaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2008.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Paitsi kirjabingoon, osallistun sillä seuraaviin lukuhaasteisiin: Ihminen sodassa, Vive la France ja 14 nobelistin haaste. Taidanpa kirjan innostamana laatia oman sivunkin lukemilleni nobelisteille.


J.M.G. Le Clézio: Alkusoitto, 179 s.
Kustantaja: Otava 2009
Alkuperäinen: Ritournelle de la faim, 2008; suomentaja Annikki Suni