Vihreät niityt päättää norjalaisen Anne B. Radgen kirjoittaman sukutarinan, jonka alkoi Berliinin poppelit ja jota jatkoi Erakkoravut. Tätä kolmatta osaa ennen kannattaa ehdottomasti lukea ainakin sarjan ensimmäinen, muuten ei selviä perheen sukulais- ja muut ihmissuhteet ja niistä johtuvat jännitteet oikealle tolalle. Sitä paitsi Vihreät niityt alkaa kesken niitä taahtumia, joihin Erakkoravut päättyi.
Kaiken keskiössä on Neshovin perintötila, josta Torunnin isä on tehnyt sikatilan. Nyt Torunn, 37-vuotias Oslossa kasvanut nainen, on tilanteen pakosta tilasta ja sioista vastuussa, ja hänen harteillaan on iso päätös siitä, haluaako hän jatkaa tilaa. Asiaa ei tee helpommaksi se, että hänen kaksi setäänsä innolla odottavat hänen asettuvan asumaan Neshoviin ja alkavat tehdä suunnitelmia, miten itsekin pääsevät nauttimaan tilasta. Molemmat heistä ovat pysyneet pois Neshovista vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta nyt jonkin tilan rakennuksen kunnostaminen omaan käyttöön on kuin kotiin tulisi.
"Hän kun oli luullut saavansa vähitellen itselleen eräänlaisen perheen. Erlend ei ollut ainoa, joka oli kuvitellut niin. Että Neshovin tilan katkerat juuret olivat heräämässä eloon, mutta täysin uusin ehdoin. Hyvin ja myönteisin ehdoin. Vasta nyt, täsmälleen tällä hetkellä, hän tajusi että juuri sitä hän oli toivonut."Torunnille taakka on raskas. Hän kamppailee surun ja syyllisyyden kanssa ja tekee viimein ratkaisunsa ja valitsee sellaisen elämän, jonka hän on mielestään ansainnut. "... ja se ihminen, joka hänestä oli tullut, sulautuisi täydellisesti ympäristöönsä."
Kirjassa on kipeyttä ja kepeyttä samaan aikaan. Pohjalla on paljon suvun salaisuuksia, ulos puhumatonta vihaa ja syyllisyyttä, masennusta, ja sitten mainioita, arkisen traagisia ja samalla lämpimiä kuvauksia sikatilallisen työstä ja elämästä. Kuolema on koko ajan läsnä, onhan Torunnin Margido-setä hautausurakoitsija, ja hänen työstään kirjailija kertoo paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti, mutta samalla ymmärtäväisesti. Tässä kirjassa ei kuolemaa vaieta sivuun, vaan se on osa elämää.
Kirjan loputtua huomaan toivovani, että Anne B. Ragde olisi kirjoittanut vielä neljännenkin osan. Torunnin takia olisin toivonut toisenlaista loppua, sellaista, jonka kirjailija hahmotteli hyvinkin mahdolliseksi, mutta johon tarttumiseen Torunn oli liian väsynyt. Neshovin tilan väki jäi vahvasti mieleen. Hyvä trilogia!
Anne B. Ragde: Vihreät niityt, 293 s.
Kustantaja: Tammi 2009
Alkuperäinen: Ligge i grønne enger, 2007, suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen
Kansi: Laura Lyytinen
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA on koko trilogia luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Tarinoiden taikaa,
HAASTEET: Maalaismaisemia-lukuhaaste, jossa tällä kahdeksannella kirjalla saavutan oman tavoitteeni päästä torppariksi, mutta ilman muuta jatkan maatilan isännyyttä kohti; Kirjallinen retki Pohjoismaissa, jossa tämä on kolmas norjalainen kirjani.
En ole lukenut tuota kirjaa. Hankin tuon trilogian kovakantisena. Hmm... ja kauhistelen sen lukemista. Osa kerrallaan lukeminen olisi sujunut paremmin.
VastaaPoistaKyllähän kaikkien kolmen yhteinen sivumäärä on muhkea paketti. Ensimmäinen osa toimi ihan hyvin omana itsenäisenä kokonaisuutenaan, joten suosittelen aloittamaan sillä osalla trilogiaa ja sen jälkeen voi hyvin pitää taukoa ennen seuraavaa, jos siltä tuntuu. Ensimmäinen alkaa joulukuusta, viimeinen kuvaa tapahtumia seuraavan vuoden kesän helteillä, joten ajallisestikin sarjan osien välillä kuluu muutama kuukausi.
VastaaPoistaMinulla on tämä trilogia vielä lukematta. Paljon olen hyvää näistä kirjoista kuullut, joten kyllä houkuttaisi.Yhteisnide olisi ehkä liikaa minullekin...
VastaaPoistaTämän voi hyvin pätkiä osiin. Tosin toinen osa loppuu sen verran yllättävästi ja keskeneräisesti, että jos minulla olisi ollut kolmas osa kotihyllyssä, olisin jatkanut siihen saman tien.
Poista