lauantai 9. huhtikuuta 2016

Sielun hymyjä


On pilvipoutainen lauantaipäivä, olohuoneen ikkunasta näkyy tuulessa liikehtivä Suomen lippu. Mikael Agricolan päivä ja suomen kielen päivä. Parvekkeen ovi on raollaan, kissa ulkona haistelemassa kevätilmaa, ja pikkunarsissit kukkivat laatikossaan vierellään talven vielä napakat kuusenoksat. Viikonloppu.

Tällaisena päivänä sieluni hymyilee, koska

  • on kevät. Uusi elämä työntyy mullasta, ruohosipuli nostaa vihreää. Linnut visertävät.
  • on vuodenajat. Kevät on ihanaa aikaa, mutta minut saa hymyilemään myös talven sininen hämärä ja pakkaslumi, kesän vehreys ja elämän vimma sekä syksyjen tuomat uudet alut ja ruskan värit.
  • on läheiset. Viime viikkoina on suvun kesken pääsiäiskyläilty, syöty rakettikakkua 2-vuotissynttäreillä, juotu tupaantuliaiskahvit. Ystävien kesken tehtiin retki Tampereelle teatteriin katsomaan Taivaslaulua.
  • on suomen kieli ja oli Mikael Agricola. Miten etuoikeutettua, että monta sataa vuotta sitten vaikutti mies, joka näki tärkeäksi luoda piskuisen kansan piskuisesta kielestä kirjakielen. Vieläkin se on etuoikeutettua, monella miljoonakansallakaan ei samaa etuoikeutta ole, vaan heidän lapsensa oppivat lukemaan kielellä, jota eivät kotona puhu.
  • on Suomen maa. Oma ja rakas. Sen historia ja nykypäivä, sen ihmiset ja kulttuuri. Maailman mittakaavassa ajatellen Suomi on valtavan hyvä paikka elää.
  • on luonto. Järvien rannat ja metsäpolut, pellonpientareet, luonnonpuistot, pitkospuut ja soitten suopursun tuoksu, talitiaisen kevätlaulu, joutsenpari työmatkan varrella. 
  • on kirjat. Lukemattomien tarinoiden vetovoima, hengähdyspaikat ajatuksille, kaiut tunteille.
  • on kirjastot. Ihanat hiljaiset paikat, aarresaaret, löytöretket.
  • on musiikki, 6-vuotiaana uutta kotia etsinyt ja nyt sohvalla köllöttelevä kissaystävä, sukuharrastus ...
  • on viikonloppu. Aikaa puuhastella kotona, lukea ja ulkoilla.


Blogeissa on kiertänyt Sielun hymyt -haaste. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta ja Jonna/Kirjaston kummitus.

Haaste on lähtenyt liikkeelle Pearl Cloverin Iltatähden syttyessä -blogista:
"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen.Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa – ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen – ja laita vaikka huoneesi seinälle. :)"

Haastan mukaan kertomaan omista sielunne hymyistä
   Ainon (Sheferijm -Ajatuksia kirjoista!)
   Leilan (Pihin naisen elämää)
   Marilen (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
   Satun (Satun luetut)

16 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Täytyy alkaa meittiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun otit haasteen vastaan. Kävin jo lukemassa sinun sielusi hymyistä.

      Poista
  2. Kiitos paljon haasteesta, ilahdutit lauantai-iltaani. :) Tänään juuri ihastelin komeasti lentävää joutenparia, nautin luontopolusta ja sukulaisten seurasta. Samaistuin vahvasti listaasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että ilahduit! Minusta o ollut kiva lukea toisten onnen aiheista.

      Poista
  3. Onpa kiva, kun tartuit haasteeseen. Totean samaa kuin Pihi nainen: löysin listastasi paljon asioita, jotka tuottavat minullekin onnea.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihania asioita listassasi. Kevät ja luonto <3 ja suloinen on kissasikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alkaa ulkona ilmestyä päivittäin uusia onnellistuttajia. Kisu on minustakin ihana...
      3

      Poista
  5. Paula, mukavaa että ehdit vastata tähän ja paneutua!<3
    On ilo lukea postaustasi, tästä tuli hyvä mieli!

    Kiitos <3 <3 <3

    VastaaPoista
  6. Kauniita sielun hymyjä, jotka saavat lukijankin hymyilemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. On ollut mukava lukea toisten sielun hymyjä, niistä on tosiaan tullut hyvä mieli.

      Poista
  7. Voi kun kauniisti kirjoitat pienistä arkipäivän onnenmurusista :)
    Onnea sinulle, sillä voitit arvonnastani kirjapalkinnon :)
    Laita osoitteesi sähköpostiini
    maimalaak@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ja kiitos arvontavoitosta. Eilen jo laitoin osoitteeni sähköpostiisi, nyt uudelleen. Toivottavasti tuli perille.

      Poista
  8. Ihana haaste, tähän haluan tarttua ennemmin tai myöhemmin. Kiitos haastamisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Odottelen, millaisia hymyn aiheita sinulla on. Ei mitään kiirettä, sitten kun on hyvä aika tälle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!