torstai 31. lokakuuta 2019

Satu Heinola: Mirkka ja meri. Ja muut merelliset kirjat.

Mirkka on neljäsluokkalainen tyttö, joka asuu kahden äitinsä kanssa jossain nimeämättömässä merenrantakaupungissa. Tai itse asiassa heitä on viime aikoina ollut kolme, sillä äidin miesystävä Seppo-Esko on muuttanut heille. Äiti on rehtori koulussa ja harrastaa kaikkea kultturellia, kirjoja, kirjoittamista ja konsertteja. 



"Minun nimeni on Mirkka ja minun lempiasiani on meri. Jos saisin toivoa yhtä asiaa, toivoisin, että minulla olisi oma vene. Sillä voisin soutaa niin kauas kuin jaksaisin, eikä kukaan tietäisi, minne menen."
Mirkka rakastaa merta yli kaiken, ja sitäkös äidin on vaikea ymmärtää: äidin mielestä Mirkan tulisi kuulua näytelmäkerhoon tai kirjoittajakerhoon, koska äiti itse on kiinnostunut sellaisista asioista. Se ei kiinnosta tyttöä yhtään, ja äidin mielestä tämä on kiittämätön, kun ei pidä samoista asioista kuin hän. Onneksi on paras ystävä Peksi, jonka kanssa Mirkka voi jakaa meri-innostustaan.

Koulun jälkeen Mirkka menee usein meren rantaan. Erään kerran hän näkee pienen puisen soutuveneen venesatamassa kaikkien isojen moottori- ja purjeveneiden välissä, ja hänen sydämensä sykähtää, kun hän huomaa, että vene on myytävänä. Se maksaa 200 euroa ja sen Mirkka haluaa, vaikkei hänellä ole mitään tietoa, mistä saisi sellaisen rahasumman. Äidille hän ei uskalla hiiskua asiasta, ennen kuin rahat ovat koossa, sillä äidin kanssa on ilmankin hankalaa. Peksi ja hänen isoisänsä ovat heti juonessa mukana. Isoisältä löytyy pesämuna veneen ostoon, ja kekseliäät nuoret hankkivat loput erilaisilla pikkuansioilla kuten sirkustempuilla ja antikvariaattiapulaisena. Äidin suostuttelu onkin sitten oma lukunsa, johon tarvitaan Peksin isoisää ja antikvariaatin pitäjää avuksi.

Satu Heinolan lastenkirja Mirkka ja meri on kirja unelmista ja niiden saavuttamisesta. Toinen näkökulma on äidin ja tytön suhde: Mirkka on tavallinen, reipas koululainen, jolla on ystävä ja joka pärjää koulussa. Äiti on arvaamaton ja oikukas, jopa ilkeä suuttuessaan, ja Mirkka on varuillaan hänen lähellään, sillä koskaan ei voi tietää, millä tuulella äiti on. Kodin ulkopuolella äiti on viehättävä ja pidetty, kotona hän moittii Mirkkaa kaikesta. Mirkka saa tarvitsemaansa tukea Peksiltä ja tämän isoisältä. Mirkan yllätykseksi Seppo-Eskokin ymmärtää Mirkan unelman ja asettuu puolustamaan häntä äidin edessä.

Kirjailija Satu Heinola on myös psykologi. Mirkka ja meri on hänen esikoisteoksensa. Uskon kirjan toimivan samaistumispintana lapselle, jolla on hankalaa vanhempien kanssa, ja kannustuksena omien unelmien tavoittelemiseen. Ehkä meressä voi nähdä symboliikkaa: äidin lähellä on pelottavaa, mutta Mirkan haaveissa hän soutaa omalla veneellään meren yli saareen saadakseen olla yksin turvassa - tai Peksin kanssa. Kirjassa on teemoja, jotka puhuttelevat myös aikuista, vaikka kohderyhmä lienee alakoulun 3-4 -luokkalaiset.

               Satu Heinola: Mirkka ja meri, 95 s
                 Kustantaja: Enostone Kustannus 2019
                 Kansi ja mustavalkokuvitus: Mira Mallius


KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Lastenkirjahylly, Vene-lehti


Tänään päättyy Nannan kirjakimaran merellinen lukuhaaste Kirjoja ulapalta, ja ehdin kuin ehdinkin lukea siihen vielä tämän Satu Heinolan tänä vuonna julkaistun lastenkirjan Mirkka ja meri. Meri on siinä tärkeä ja läsnä, näkyy teoksen nimestäkin, mutta varsinaisesti siinä ei olla vesillä, vaan merenranta on tärkeä pakopaikka ja oma vene, jolla soutaa merellä, on unelmien täyttymys.

Kaksi muuta lukemaani merellistä kirjaa ovat:

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Ruth Galloway -sarjan kolmas osa tapahtuu Pohjanmeren rannalla. Kirjoitin siitä "... meri on kirjassa läsnä kaiken aikaa: luut löytyvät rantakivikosta, jota vuorovesi huuhtelee, merestä löytyy kiinnostavaa, on tutkintaa majakkasaarella."

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Kirjoitin: "... hieno, tiivistunnelmainen ja arvoituksellinen kirja." "... merellinen kirja."

Kiitos haasteesta, Nanna. Viimevuotiseen merelliseen haasteeseen luin peräti kahdeksan kirjaa.
PÄIVITYS 4.11.: Täältä löytyvät kaikki tänä vuonna haasteeseen luetut kirjat.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että olit mukana merikirjahaasteessa näin monella kirjalla! Minäkin luin Bargumin Syyspurjehduksen haastetta varten ja viehätyin. Bargumia täytyy lukea lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Bargum oli uusi hieno kirjailijalöytö, jolle tuli sopiva "tilaus" haasteen myötä, kun kirja kerran löytyi omasta hyllystä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!