Pirkko Arola: Tuuliköynnös

- Sinä taidat osata lukea tyttö, mummu toisti ja huokasi. Taas mummulla oli se ilme, jossa oli verho kasvoilla ja mummu katsoi jonnekin. 

- Olet ollut liikaa yksin, hän sanoi. 

Esteri ampaisi sireenimajaan, yksinpaikkaan. Hän vaihtoi oloa kahden penkin välillä ja nojasi pöytään. Tuuli kahisutti sireenin oksia ja lehtiä. Sireenin kukkiessa oli kuin tuoksupussissa.

Esteri syntyy Tampereen Nekalassa joskus 40-luvun lopussa. Kolmivuotiaana tyttö ihmettelee, minne äiti on mennyt heidän luotaan ja miksi hänen laukkunsa ja vaatteensa ovat kuitenkin vintillä. Esteri asuu mummunsa ja isänsä kanssa, ja äidin mentyä heillä käy vain Sylvia-täti. Täti se viimein kertoo pienelle tytölle, ettei äiti ole lähtenyt, hän on ollut niin sairas, että on kuollut. Sunnuntaisin Esteri haluaa Tuomiokirkkoon, vaikka Viinikan kirkko olisi lähempänä, sillä Tuomiokirkossa ovat kuvat, se haavoittunut enkelikin, jota pojat kantavat.

Yksinäinen tyttö piirtää kaikkea, mitä näkee, ja saa taidoistaan tunnustusta koulussa. Isompana hän haaveilee taideopinnoista, mutta päätyy opiskelemaan proosallisempaa sosiaalialaa Helsingin yliopistoon. Vähän ennen valmistumistaan Esteri tapaa Tuuren, lentäjän, ja naimisiin mennään pikavauhtia, vaikka Esteri muistelee vielä Skotlannissa kielikurssilla tapaamaansa ensirakkauttaan.

Yhteinen koti perustetaan Suomenlinnaan Tuuren lapsuudenkotiin, josta hänen vanhempansa muuttavat eläkeasuntoon Katajanokalle. Pian syntyy Aarne, jonka hoitamiseen Esteri keskittyy. Vuodet vierivät, Esteri ja Tuure vieraantuvat toisistaan, eivät kai koskaan ole oppineet puhumaan avoimesti. Sitten Esterille paljastuu yksi Tuuren salaisuuksista. Kun jo viisikymppinen Esteri jää vuorotteluvapaallle työstään, hän muuttaa kesäksi lapsuudenkotiinsa Tampereelle ja alkaa remontoida sitä jo aikuisen Aarnen kanssa. Onko pojan vanhempien avioliitto tullut matkansa päähän?

Kotimatkalla Erätielle Esterin mieleen tuli Haavoittunut enkeli. Sehän oli heidän avioliittonsa. He kantoivat sitä vielä, mutta katseet kärsivinä, yksin kumpikin. Enkeli nuokkui maata kohti. Unohtunut kukkakimppu pysyi vaivoin sen kädessä. Taivas oli ohentunut olemattomaksi, eikä kukaan sitä katsonutkaan.

Tuuliköynnös on Pirkko Arolan ensimmäinen julkaistu romaani, mutta esikoiskirja se ei ole, sillä Arola on aikaisemmin kirjoittanut useita runo-, laulu- ja aforismikokoelmia sekä näytelmiä. Runoilijan kädenjälki näkyy Tuuliköynnöksessä, kirjassa on kolme tekijän runoa. Muutenkin teksti on paikoin hyvin kaunista arkisesta sisällöstään huolimatta. Se soljuu rauhallisesti, sen mukana on helppo solahtaa Esterin elämään, hänen mietteisiiinsä itsestään, miehestään, kummankin perhetaustasta ja heidän avioliitostaan. Kirjassa ei hötkyillä ja rimpuilla, vaan kasvetaan Esterin kanssa lapsuudesta keski-ikään, etsitään apua kipeitten muistojen ja solmujen purkamiseen, kypsytään.

Pidin kirjasta kovin, se on kevyt lukea, mutta syvällinen kaikissa Esterin oivalluksissa ja ajatuksissa, niin kuin aforistin romaanille sopiikin. Kirjailija on sisällyttänyt kirjaan myös Esterin äidin sota-ajan päiväkirjan, jonka Esteri löytää lapsuudenkotinsa kirjahyllystä. Kirjan lähdetietojen mukaan päiväkirja perustuu todelliseen päiväkirjaan. Kirjailijan äidinkö?  Tuuliköynnöksen jälkeen Pirkko Arola on kirjoittanut kaksi muutakin romaania, Kuun päivä ja Ruusa, jotka ovat nyt lukulistallani.

             Pirkko Arola: Tuuliköynnös, 153 s.
            Kustantaja: Hai 2018

KIRJA on kirjastolaina.
Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 25. Kirjassa ollaan saarella, 34. nimessä on luontoon liittyvä sana, 39. lennetään ja 42. on isovanhempia.