Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Edellisestä Tove Janssonin Muumi-kirjasta on jo aikaa. Nyt lukuun tuli Muumipappa ja meri, ja jälleen äänikirjana, vaikka Muumipapan urotyöt kuunneltuani tuumin, että seuraavan Muumi-kirjan luen taas ihan painettuna kirjana. Ja täytyy todeta, että olisi se varmaan nytkin ollut antoisampaa. Tove Jansson kuvaa luontoa ja sen yksityiskohtia niin herkullisesti, että sen sävyt tulevat parhaiten esiin ihan paperilta nautiskellen ja makustelemaan pysähdellen. Toisella kertaa sitten. Jos haluaa uppoutua juoneen ja seikkailuihin, siihen Ahti Jokisen tulkitsema äänikirjaversiokin tarjoaa kyllä mainion ja eläytyvän mahdollisuuden.

Muumipappa on tylsistynyt ja apea. Kaikilla muilla perheen jäsenillä on puuhansa ja toimensa, mutta hän kokee itsensä vallan tarpeettomaksi. Siihen vaivaan löytyy oiva lääke, kun Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle majakkasaarelle ja ryhtyä päälliköksi ja sankariksi. Elämä saarella ei kuitenkaan ole niin hohdokasta, kuin se vaikutti Muumipapan kuvitelmissa. Hän ei osaa sytyttää majakkaan valoa eikä tehdä monia muitakaan saaren vaatimia töitä, mutta onneksi mukana on tasainen, taitava ja viisas Muumimamma. Saarella riittää tutkittavaa, eikä niistä vähäisin ole se, miksi majakanvartija sammutti majakkansa jä häipyi pois.

"Mitä jos saari irtoaisi pohjastaan ja äkkiä, jonakin aamuna se liplattelisikin kotilaiturin lähettyvillä. Tai mitä jos se ajelehtisi kauemmas ja purjehtisi vuosikausia, kunnes luiskahtaisi maailman laidan yli kuin kahvikuppi liukkaalta tarjottimelta..." 

"Ja saari tuli yhä levottomammaksi. Puut kuiskailivat ja hytisivät, variksenvarpujen yli kävi pitkiä väristyksiä kuin meren laineita. Rantakaura rapisi ja painautui litteäksi, se yritti riuhtaista juurensa irti päästäkseen pakoon." 

Muumipappa ja meri -kirjassa minua ihastuttaa kovasti Tove Janssonin tapa tehdä meri- ja saaristoluonto eläväksi, jopa inhimilliseksi, kuten sadun maailmassa kuuluukin. Meri ei ole minulle kovinkaan tuttu elementti, mutta Tove Janssonin seurassa siihen on helppo rakastua. Meri ja saari ovat kauniita ja niissä on paljon tutkittavaa, mutta myrskyn puhjetessa leikki on kaukana. Tosin rajuilma voi olla hyödyllinenkin.

Kuten aina, tämäkin Muumi-kirja on täynnä seikkailua ja jännittäviä käänteitä. Samalla se tarjoaa tarkkoja huomioita elämästä ja perheenjäsenten keskinäisistä suhteista, merestä ja saaresta sekä omien pelkojen voittamisesta. Tarkasti sanoitetut ajatushelmet ovat aikuisellekin riemastuttavaa ja oivalluttavaa lukemista.

Ensimmäisen muumikirjan, Muumit ja suuri tuhotulva, julkaisemisesta on tänä vuonna kulunut 75 vuotta. Moomin Charcters ja John Nurmisen säätiö ovat yhteistyössä rakentaneet tämän vuoden kestävän #MEIDÄNMERI-kampanjan, jonka nettisivun kautta voi halutessaan osallistua Itämeren puhdistamiseen ja suojelemiseen.

Aikaisemmin lukemani Muumi-kirjat (ruotsinkielisten kirjojen julkaisujärjestyksessä): Muumit ja suuri tuhotulva (1945/1991), Muumipapan urotyöt (1950/1963), Taikatalvi (1967/1968).

      Tove Jansson: Muumipappa ja meri. Äänikirja.

      Kustantaja: WSOY 2011. (Suomenkielinen painettu kirja 1965.)

      Alkuperäinen: Pappan och havet, 1965. Suom. Laila Järvinen

      Lukija: Ahti Jokinen, 5 t 46 min.
      Kansi: Tove Jansson.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelussa.

Osallistun kirjalla - myöhästyneesti - Kian Luetaanko vielä tämä? -blogin Muumi-kirjojen lukuhaasteeseen, jossa suojellaan Itämerta lukemalla. Haasteen kooste on täällä.

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 25. Kirjassa ollaan saarella, sekä 36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja, sillä se on Tarja Halosen ja Pertti Arajärven yhteinen kirjasuositus.

Kesän 2020 Kirjoja ulapalta -haaste Nannan kirjakimarassa.