Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

    "Aika on viekas leikkikaveri, siitä ei koskaan tiedä mille päälle se sattuu. Toisinaan se loikoilee tylsistyneenä kuin laiska kissa auringonlaikussa. Mutta sitten se yhtäkkiä pomppaa ylös ja säntää juoksuun, sen vartalo onkin jäntevä ja solakka eikä sitä saa millään kiinni. Silloin yksi asia johtaa toiseen, ja pian mikään ei ole enää ennallaan."

Tänä vuonna on julkaistu monta hyvää vuoden 1918 sisällissodasta kertovaa teosta, ja niiden joukkoon sopii hyvin myös viimeksi lukemani Pasi Pekkolan romaani Huomenna kevät palaa. Olin etukäteen jotenkin asennoitunut siihen, että Pekkola on kirjoittanut kirjansa lapsen näkökulmasta, joten lukiessa yllätyin, kun lasten kokemusten rinnalle tuodaan vahvasti se, millaisia aikuisia kasvoi vuoden 1918 lapsista ja miten sota näkyi heidän valinnoissaan ja elämässään yli 30 vuotta myöhemmin 1950-luvulla.

Talvi 1918 on pitkä ja kylmä. Villilähteellä torpassa Eeva osaa jo lukea, pikkuveli Eino on vasta muutaman vuoden. Isä painostetaan punaisten puolelle ja taisteluihin mukaan. Läheisen kartanon vanhempi poika on kadonnut, huhuja liikkuu, mutta tuskin kukaan tietää, että Saksassa koulutetaan suomalaisista jääkäreitä. Tilan nuorempi poika, Henrik, on saanut haukkumanimen Kukkakeppi. Hänellä ei ole vanhemman veljensä ylvästä komeutta eikä hienoja käytösätapoja. Harmikseen häntä ei pidetä riittävän vanhana osallistumaan taisteluihin valkoisten puolella.

Näkökulmat sotaan tarjoutuvat lukijalle juuri Eevan, Einon ja Henrikin kokemuksista. Vuoden 1918 tapahtumat kerrotaan jaksoissa, jotka on otsikoitu paikkojen mukaan: Lasten lapsuuden koti ja Villilähteen kylä. Lahti, jonne Eeva, Eino sekä heidän äitinsä vietiin taisteluja pakoon sen jälkeen, kun isä oli saanut surmansa taisteluissa. Hennala ja vankileiri.  Samaan aikaan Kukkakeppi pääsee rintamalle, sillä niin siellä kuin myöhemmin vankileirilläkin tarvitaan niitä, jotka ovat käskettäessä valmiita tekemään ihan mitä tahansa.

Aikuiselämän jaksot taas on otsikoitu kolmen päähenkilön nimen mukaan. Henrik on paennut sodan jälkimaininkeja Amerikkaan ja kouluttautuu ammattiin, jossa hän voi auttaa ihmisiä. Eheytyykö miehen oma sisin nuoruuden teoista? Eeva palaa Lahteen kierrettyään maailmalla maasta toiseen. Pikkuveljeä hän ei ole unohtanut. Saako hän rauhan, jos onnistuu kostossaan? Eino on saavuttanut hyvän yhteiskunnallisen aseman. Muistikuvat lapsuuden tapahtumista ovat hyvin hämäriä, osan hän on päättänyt salata lähimmiltäänkin. Onko nyt aika antaa muistoille tilaa?  

Viime aikojen romaaneissa on käytetty paljon näkökulman vaihdoksia ja aikatasojen siirtymiä. Tässä kirjassa se mielestäni toimii erityisen hyvin, ja kirjan rakenne mahdollistaa sopivan väljyyden, joka antaa lukijan ajatuksille ja tulkinnoille tilaa. Pasi Pekkola kirjoittaa sujuvaa prosaa, ja erityisesti nautiskelin hänen uusista ja osuvista kielikuvistaan, joilla hän sanoitti varsinkin luonnon ja sään ilmiöitä. Kirja on surumielinen, paikoin traaginen, mutta päättyy silti hienoisesti toiveikkaaseen vireeseen.

"Päivät olivat laiskoja haukotuksia, lattialla loikoilua ja ruuan odottelua."

"Huhut kiersivät sakeana ilmassa. Eeva kuunteli niitä hiljaisena. Ei sellaisia voinut ottaa todesta. Maailma oli rikki, se nyt oli selvää, mutta pitikö sitä vielä pahentaa. Kun puheet yltyivät liian hurjiksi, hän nappasi veljensä syliin ja alkoi supattaa satua tämän korvaan." 

Hieno kirja. Nautin. Suosittelen. Aikaisemmin olen lukenut kirjailijan Kiinaan ja Suomeen sijoittuvan romaanin Lohikäärmeen värit.

          Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, 343 s.
          Kustantaja: Otava 2018
          Kansi: Piia Aho

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA se  on luettu esimerkiksi blogeissa Anun ihmeelliset matkat,  Kirjahyllyssä,  Lumiomena, Sivutiellä,