Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas

En malttanut olla jatkamatta Raili Mikkasen historiallista nuortenromaanisarjaa 1600-luvun lopusta, sen verran kiinnosti tietää, mitä sisaruksille jatkossa tapahtui. Sarjan ensimmäisessä osassa Kahdentoista vala etualalla ovat kolmen sisaruksen äiti Briitta Joosepintytär ja esikoinen Kirsti, joka mieltyy lähiseudulle sukulaistaloon töihin tulleeseen Juhoon. Toisessa osassa Myrkkypuun marjat pääosan saa tyttäristä keskimmäinen eli Margareeta, joka muuttaa Kirstin lähelle asumaan omaa torppaa.

Tässä kolmannessa osassa pääsee pikkusisko Anna esiin. Hän on jo hyvin nuorena mennyt pikkupiiaksi naapuriin Pennalan taloon, jossa häntä kohdellaan hyvin. Jopa Annan unelma lukemaan oppimisesta toteutuu, kun emäntä opettaa häntä yhdessä omien lastensa kanssa. Käydessään vanhassa kotimökissä Anna löytää tupasen eläinnurkkauksesta äidin aikoinaan lattiaan kätkemän lippaan. Sen lukkoon sopii avain, jonka äiti oli ennen kuolemaansa Annalle antanut kertomatta sen enempää, minkä avaamiseen se oli tarkoitettu.

Pähkinäpuisen lippaan sisältä löytyy tietoja, jotka kiihdyttävät Annan ja hänen sisartensa mieltä. Anna päättää lähteä Vaasaan selvittämään lippaan salaisuutta,  ja siihen tarjoutuukin sopiva tilaisuus, kun hän pääsee siellä asuvan saksalaissyntyisen leskirouvan seuralaiseksi. Ja mikä mukavinta, Pennalan Vihtorikin käy Vaasassa triviaalikoulua.

Pähkinäpuinen lipas on edellisten osien tapaan nopealukuinen ja viihdyttävä kirja historiallisista romaaneista pitäville. Siinä on arvoitus, seikkailua, ripaus romantiikkaa ja Suomen historian ajankuvaa 1600-luvun lopulta. Toivon, että nuoret löytävät Mikkasen kirjat. Itsekin uppoudun mielelläni hetkeksi niiden maailmaan ja huomaan nauttivani tarinasta ja vanhan elämänmuodon kuvauksesta. Seuraavaksi sitten sarjan neljänteen osaan.

Oi maamme Suomi (Pohjanmaa, Uudenkaupungin lähistö ja Vaasa).


Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas, 2005 s.
Kustantaja: Tammi 2008.
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

Eila Kujala: Valkea kissankello

Kaarle on ollut neljä vuotta Amerikassa tienaamassa talorahoja ostaakseen oman maapaikan. Kotona häntä odottavat vaimo Johanna ja tytär Liina sekä poika Olavi, joka oli vasta syntynyt, kun isä matkusti tammikuussa 1916. Eipä tämä tiennyt silloin Suomen suuriruhtinaskunnasta lähtiessään, että palaisi itsenäiseen maahan.

"Olavi seisoo piirongin edessä kamarissa, huomaa Johanna. Mentyään pojan lähelle hän huomaa kuinka poika pitää isänsä valokuvaa kädessään ja silittää pienillä sormillaan kuvan viiksiä. - Mustat viikset, minun isällä on mustat viikset.- Niin on siinä kuvassa ja äiti luulee, että on isällä ne vieläkin.- Siitä sen sitten tuntee, toteaa poika ja Johanna huomaa mitä nelivuotias on miettinyt: miten tuntea isä!"  (s. 190)

Eira Kujalan kirja Valkoinen kissankello on takakannen tekstin mukaan Kaarlen tarina, ja sitähän se on. Kaarle lähtee ensimmäisen kerran Amerikkaan tienaamaan 1906, koska "keisarin nostoväki ei houkuttele" ja koska "se on meillä kotona elämä niin pientä, että ei siinä ole kaikille elämisen mahdollisuutta". Kotipuoleen jää tyttö odottelemaan, ja sen takia Kaarle palaa Suomeen parin vuoden kuluttua.

Uusi lähtö länteen koittaa talvella 1916, koska Kaarle tietää, että vain niin hänen on mahdollista hankkia oma tila juuri syntynyttä poikaansa varten. Toinen reissu venyy neljän vuoden mittaiseksi. Sieltä palattua ostetaan maapaikka, ja perhe elää onnellista elämää, välillä myötämäessä, toisinaan vastuksia kokien.

Kirjan tapahtumapaikkoina ovat Lohtajan ja Kälviän seudut Keski-Pohjanmaalla,  ja se kertoo tavallisten suomalaisten elämästä historian mullistusten keskellä. Vaikka kirja on Kaarlen tarina, sen kertomisessa on hänen vaimollaan melkein suurempi osa kuin miehellä itsellään. Kun Kaarle on Amerikassa, hänen elämästään saapuu välähdyksiä kirjeitse, jotka on kirjoitettu kotimaakunnan murteella, vaikka muuten kirja on yleiskieltä. 

"Täälä on nyt kyllä töitä tarijolla joka puolella. Nyt sitte olemma parhaillans siirtynehet lännemmäs taas kolikaivantohon. Mainareiks meitä täälä suomalaisten joukosa sanotahan. Uuelta vuojelta alotamma." (s. 130)

Sen sijaan kotipuolen tapahtumat kerrotaan vaimon näkökulmasta, samoin jatkuvan ikävän tunteet. Hän seuraa sivusta politiikkaa Suomen itsenäistymistä edeltävinä vuosina ja hän kuulee kapinatalven tapahtumista järkyttäviä uutisia, koska Keski-Pohjanmaaltakin on lähdetty taisteluihin Etelä-Suomeen, niin punaisten kuin valkoistenkin joukkoihin. Myös uskonnollisia pohdiskeluja Johannalla on, kun uusi herätysliike leviää paikkakunnalla ja haastaa kirkon perinteisen uskonkäsityksen.

Valkea kissankello oli mielenkiintoinen kirja. Sen kehystarinana oli Kaarlen pojantytär, joka kyseli tuoraltaan, isoisältään, tämän elämästä ja vanhoista ajoista. Kun Kaarlen tarina sijoittui vuosien 1905-1930 välille, kehyskertomuksen poikkeamat 1950-luvulle itse asiassa vähän häiritsivät minua, ja romaani olisi ollut sujuvampi ilman niitä. Mielenkiintoiseksi kirjan teki todentuntuinen kerronta tavallisten keskipohjalaisten maaseudun ihmisten arkisesta perhe-elämästä, ajatuksista ja kokemuksista sata vuotta sitten, Amerikan muuton taustoista ja vuoden 1918 tapahtumista taisteluja kauempaa seuraavien silmin.

Niin, ja kun olen mukana haasteessa, jossa luetaan kirjoja Suomen maakunnista, tämä kirja kuuluu Keski-Pohjanmaalle.
Lukuiloa kukkien keskellä -lukuhaaste.

Eila Kujala: Valkea kissankello, 239 s.
Kustantaja: Länsirannikko 2011
Kansi: Hannele Peltorinne ja Eila Kujala

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä

En voinut olla tarttumatta Murha kirkonkylässä -kirjaan nähdessäni sen kirjaston palautettujen hyllyssä: millainen on piispan kirjoittama rikosromaani? 

Vähän aikaisemmin lukemani dekkarit Ei valoa tunnelissa ja Kadotetut tapahtuivat kaupungeissa 2000-luvulla. Poliisit suhasivat vauhdilla kaupunginosasta toiseen, ja rikoksia tehtiin ryppäinä, ennen kuin ensimmäistäkään oli ehditty selvittää. Metropoliitan rikosromaanissa ollaan sen sijaan sodanjälkeisessä maaseutukylässä, jossa yhdessä murhamysteerissä riittää tutkimista ja jossa ihmiset tuntevat toisensa ja poliisit ehtivät kävellä kylän yhdeltä laidalta toiselle.

Pohjois-savolaisen kylän 1950-luvun verkkainen rauha järkkyy, kun kuivuneen koskenuoman pohjalta löytyy ruumis. Ensin näyttää siltä, että Valde Mikkinen on juovuspäissään pudonnut sillalta, mutta pian alkaakin vaikuttaa, että joku auttoi Valden pois päiviltä. Rikosta ratkaisemassa ovat maalaispoliisi Urhonen ja rikoskomisario Palokoski kaupungista, eikä poliisinrouva Elisabet Urhosella ole selvitystyössä ihan vähäinen rooli hänelläkään. Rikostutkinnan myötä lukija pääsee kurkistamaan kylän ihmissuhdeverkostoon. Valde on Karjalan evakkoja, naisten miehenä tunnettu, ja yhdeksi näkökulmaksi nousee kylän kanta-asukkaiden tulijoihin kohdistama vieroksunta.

Piispan kirja on ihan mukavan leppoisa välipala, ei liian jännittävä eikä liian koukuttava (!), mutta tarpeeksi kiinnostava ja arvoituksellinen tällaiselle perinteisten dekkareiden ja historiallisten romaanien ystävälle. Kustantaja luokittelee kirjan takakannessa  nostalgiseksi rikosromaaniksi. 

Metropoliitta Panteleimon on keväällä julkaissut toisen dekkarinsa, Murha näyttämöllä, mutta sitä en ole vielä lukenut. Se jääkin hänen viimeiseksi piispana julkaisemaksi rikosromaanikseen, sillä hän on juuri kesäkuun alussa jäänyt eläkkeelle tehtävästään.

Murha kirkonkylässä tapahtuu kuvitteellisessa Koskenkylässä. Kirjailija on kuitenkin kertonut haastattelussaan Iisalmen Sanomissa, että kirjan maisemana on Salahmin kylä Vieremällä Pohjois-Savossa. Niinpä osallistun tällä Suomen maakuntien valloitukseen lukuhaasteessa.

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä, 214 s.
Kustantaja: Myllylahti 2011

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

Kesällä luulen lukevani

On mukava suunnitella lukemisiaan ja erityisen mukavaa se on, kun kirjablogeista saa vihjeitä hyvistä luettavista. Silti lukemisen hetkellä inspiraatio useimmiten  sanelee, mihin kirjaan kulloinkin tartun.

Näin kesän alussa tuntuu siltä, että kesällä saattaisin lukea ainakin tällaisen tusinan:

1. Yllätyksekseni kirjaston uutuushyllyllä oli Ulla-Lena Lundbergin Jää. Eikö sillä olekaan enää kymmenien varausjonoa? Se tarttui heti mukaan, ja varmaan tulee luetuksi lähiaikoina, kun laina-aika on vain kaksi viikkoa.

2. Samalla käynnillä hain varaamani Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, jota blogistit ovat kovasti kiittäneet.

3. Olen menossa katsomaan kesäteatteriin Veijo Meren näytelmää "Aleksis Kivi" ja ajattelin teemaan sopivasti lukea Metsän poika tahdon olla, joka on Maijaliisa Dieckmannin tämän kevään lastenromaani Kiven lapsuudesta.

4. Dekkareita pitää kesällä olla. Jyrki Heinon Kellari sopii, sillä minulla on edelleen iso hinku Suomen historiaan sijoittuviin romaaneihin.

5. Suomen historiasta puheen ollen, jatkan varmaan Antti Tuurin Äitini suku - sarjaa, josta on vuorossa kolmas osa, Muukalaiset.

6.-8.  Sukuharrastukseni myötä kiinnostuin keväällä vuoden 1918 tapahtumista, ja niinpä suunnitelmissani on kevyen viihteen osastossa Enni Mustosen Koskivuori-sarjaa. Tuon ajan historia ei tietenkään ole kevyt, mutta silti odotan näidenkin Mustosen kirjojen olevan nopeasti ahmittavaa kesälukemista. Ainakin kolme sarjan viidestä teoksesta voisi kesän aikana mennä: Verenpisara ikkunalla aloittaa tarinan Suomen itsenäistymisen ajalta, Ruiskukkaseppele ajoittuu kymmenen vuotta myöhemmäksi, Kielon jäähyväiset taas sota-aikaan.

9. Blogeissa on kovasti kehuttu Vera Valan dekkareita, joten aikomukseni on tutustua ainakin toiseen niistä. Sarjoissa on useimmiten kiva alkaa ensimmäisestä, niin tulee päähenkilö tutuksi alusta alkaen. Valalla ensimmäinen on Kuolema sypressin varjossa.

10. Hyvän mielen lukemisena laitan pinoon Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nro 1.

11. Haluan lukea myös jonkin Khaled Hosseinin kirjoista. Pitäisikö aloittaa omasta hyllystä löytyvästä Tuhat loistavaa aurinkoa vai uudesta Ja vuoret kaikuivat?

12. Johonkin täysin uuteen, blogeissa esillä olleeseen ulkomaiseen kirjailijaan voisi tutustua. Ian McEwan vai John Irving? Susan Fletcher vai Anne Tyler? Margaret Atwood? Skandinaavinen dekkaristi? Jollain eksoottisemmalla kielellä kirjoittava uudempi kirjailija?

Elokuun lopulla tiedän itsekin, millaiseksi tusina lopulta muodostuu!

Marko Kilpi: Kadotetut äänikirjana

Jossain vaiheessa keksin, että työmatkoilla voi radion sijasta kuunnella äänikirjoja, ja sen jälkeen olen vietättynyt useimpina arkipäivinä 20 min aamuin ja toisen mokoman iltapäivisin kirjallisissa maailmoissa. Useimmiten kuunneltavaksi valikoituu jotain juonellista, jonka perässä pysyy, vaikka välillä seuraisi tovin muuta liikennettä, ja jota ei ole liian vaikea jättää kesken työpaikalle tai vastaavasti kotiin ennätettyä.

Yksi kevään aikana kuuntelemistani äänikirjoista oli Marko Kilven poliisiromaani Kadotetut. Kirjailija oli minulle uusi tuttavuus, vaikka dekkareiden maailmassa viihdynkin. Teoksen koukuttavuudesta kertonee sekin jotain, että pari kertaa oli jäätävä useaksi minuutiksi autoon kuuntelemaan, kun olin ajanut sen talliin työpäivän päätteeksi, niin jännittävässä kohdassa kirja oli.

Marko Kilpi: Kadotetut, äänikirja
Kustantaja: Gummerus 2010
Lukija: Niko Saarela (11 CDtä, 12t 7min)

Kirjan päähenkilö poliisimies Olli Repo tutkii työtovereineen useita rikoksia samaan aikaan. Alun kohtaus kerrostalon autotallissa oli sen verran vastenmielinen, että harkitsin äänikirjan jättämistä sikseen! Onneksi en jättänyt. Kirjan mittaan poliisien eteen tulee henkilöiden katoamisia, pahoinpitely, poliisin yli ajo, pommiuhkaus. Poliisityön kuvaus tuntuu varsin tietävältä, mikä ei ole ihme, sillä kirjailija itse on ammatiltaan poliisi. Välillä konstaapeli Repo miettii kirjassa omaa yksityiselämäänsä, vaimon lähtöä heidän pienen poikansa kanssa ja avioeroa.

Kirjasta ei puutu yllättäviä juonenkäänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sen kaiken keskellä Repo pysähtyy ihmettelemään suomalaista yhteiskuntaa ja miettimään vakavampia. Pidin teoksesta näiden takia - että kaiken viihdyttävyyden keskellä katsotaan rikosten taakse ja rikollisten omasta henkilöhistoriasta nouseviin motiiveihin. Kuuntelusta jäi erityisesti mieleen kohdat, joissa Repo pohti kuolemaa ja kuolemanpelkoa, oikeaa ja väärää sekä rajoja ja rajattomuutta. 

Kadotetut-kirjan ovat kuunnelleet äänikirjana myös mm. Kirsi ja Salla sekä lukeneet Amma ja Jori.

Kirjassa ei mainita tapahtumien kaupungin nimeä kertaakaan, mutta kaupunginosa mainitaan, ja samanniminen löytyy Kuopiosta, jossa myös Marko Kilpi asuu ja työskentelee poliisina. Siksi uskaltaudun valloittamaan tällä kirjalla Pohjois-Savon Oi maamme Suomi -haasteessa.

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

TaoLin: Suomen taivaan alla

Suomen taivaan alla on kiinalaisen Lingin ja suomalaisen Tapion tarina. Kirja alkaa siitä, kun Ling on yksin matkalla Suomeen, ensimmäistä kertaa, vaikka hän on naimisissa suomalaisen miehen kanssa. He olivat tavanneet toisensa Kiinassa, kun Tapio oli siellä matkalla ja tuli vielä uudelleenkin, kosimaan. Häitten jälkeen Tapio palasi elämäänsä Suomessa, ja Ling jäi järjestämään asioitaan muuttoa varten.

Ling saapuu Suomeen kesän kynnyksellä ja asettuu Tapion kotiin Jyväskylään. Alussa riittää ihmeteltävää puhtaassa, hiljaisessa maassa, jonka ihmisetkin ovat kovin hiljaisia. Ling nauttii luonnosta ja varsinkin metsistä, vapauden tunteesta, ja hän on tyytyväinen avioliittoonsa ison ja vakaan miehensä kanssa. Samalla kun Ling huomioi Suomea ja sen ihmisiä ja tapoja, hän tutustuu Tapioon paremmin ja miettii avioliittoaan tämän kanssa ja vertaa sitä aikaisempaan liittoonsa Kiinassa. 

Kun pitkä ja pimeä talvi tulee, valkoinen, kylmä ja hiljainen maa on melkein liikaa Lingille. Hän tekee matkan kotimaahansa kiinalaisen uuden vuoden aikoihin, mutta palaa takaisin aikomuksenaan tuoda Kiinaan jäänyt tyttärensäkin myöhemmin Suomeen. 

Kirja päättyy yllättävästi. Sitä lukiessaan saa kurkistaa vähän aikaa  suomalaiseen elämään ja asenteisiin uusin silmin ja ulkoapäin. Se on terveellistä, vaikka Lingin kokemukset ovat sen verran positiivisia, ettei kokemus ravistele mitenkään rajusti. Sitä jaksoin ihmetellä, miten kiinaa äidinkielenään puhuva kirjailija TaoLin on oppinut suomea niin hyvin, että on kyennyt kirjoittamaan romaaninsa  kauniilla, sujuvalla suomen kielellä.

Haaste: Oi maamme Suomi (Keski-Suomi, Jyväskylä)

TaoLin: Suomen taivaan alla, 184 s.
Kustantaja: Enostone 2008
Kansi: Katri Niinikangas

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.