Regina Rask: Tänään kotona

Olen kuluneen talven ja kevään aikana lukenut kirjoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän kuljettaneet muihin maailmoihin. Tarkoitan lukemiani historiallisia romaaneja eri vuosisadoilta ja toisaalta dekkarien juonikuvioita. Niitä vasten nyt lukemani Regina Raskin Tänään kotona on jämäkästi tässä ja nyt, nimeään myöten. Tai sellaisen mielikuvan siitä ainakin saa, kirjahan on ilmestynyt jo 10 vuotta sitten.

Regina Rask: Tänään kotona, 220 s. 

Kustantaja: Otava 2003.

Romaani alkaa siitä, kun Hertan mies ottaa matkalaukut ja kävelee Hertan ja lasten elämästä pois. Hertta pyörittää yksinhuoltajan arkea, tekee työnsä tavaratalon pukeutumisneuvojana ja kasvattaa murrosikään tulevia Sakaria ja Saskiaa. Uudelle miehelle ei Hertalla ole tilaa eikä tarvetta, ei ainakaan pitkäaikaiselle suhteelle.

Sitten tulee Tero, joka tarvitsee neuvoa puvun ostamiseen. Eipä aikaakaan, kun he ostavat yhdessä talon Keravalta ja sinne muuttaa Hertta lapsineen sekä Tero murrosikää lähestyvän Aavan kanssa. Sekä yksi kissa kummastakin huushollista.  Ei auta, että pihalla kasvaa omenapuu. Kissat tappelevat, kunnes toinen pitää viedä eläinlääkärille, nuoret piikittelevät toisiaan ja aikuisia. Hertta ja Tero olivat vannoneet, etteivät lankea sinun-lapset-minun-lapset-potaskaan, vaan kuinka käykään. 

Regina Rask kirjoittaa rehellisesti ja oivaltavasti, uusperheen arkea ei siloitella, ja paljaina näkyvät niin raadolliset sanat kuin ajatuksetkin. Hertta 

"mietti mikä heidät pitäisi koossa, epävireisen orkesterin, jossa kesken kaiken oli vaihdettu kappaletta ja instrumentteja." (s. 87)

"Miksi hän oli alkanut ajatella heitä orkesterina? Sakari soitti koskettimia, harvoin sooloja, jossain taustalla näppärine sormineen. Saskialla oli huilu, yleensä kaunis ja ja tyyni. Tero soitti bassoa, joka kuului vain jos oikein tarkkaan kuunteli, mutta silti se antoi melodialle ryhdin. Aava odotti oikeaa hetkeä lautaset kädessään, rysäytti aina välillä. Hertta käveli nopeasti, heilutteli käsiään, sormia paleli. Hän ei keksinyt omaa soitintaan. Avatessaan ulko-ovea hän ajatteli, ettei hänellä ehkä soitinta ollutkaan, ehkä hän oli pelkkä roudari, joka asetteli kaikki paikalleen, korjasi pois." (s. 149)

Uusperheen arjen ja ihmissuhteiden lisäksi Hertta miettii omaa naiseuttaan ("perussukupuoli"), lapsuuttaan, suhdettaan ikääntyvään äitiinsä. Kaiken hän tekee huumorilla, ja useamman kerran hymähtelin itsekseni kirjan sattuville oivalluksille ja hupaiselle kielenkäytölle. 

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.