Sain juuri luetuksi Elina Hirvosen uuden romaanin Kun aika loppuu, ja mielessä myllertää. Teemoiltaan teos on nyt ajankohtainen, mutta kirjan nykyhetki on tulevaisuudessa, vuoden 2030 tienoilla. Silloin tapahtuvaa taustoitetaan takaumilla päähenkilöiden lapsuudesta ja perheen aikaisemmista vaiheista. Eri aikatasot ja eri kertojien näkökulmat toimivat hyvin yhdessä.
Päähenkilöitä kirjassa on kolme, ja tapahtumat kerrotaan heidän kauttaan. Perheen äiti, Laura, on 58-vuotias ilmastonmuutoksen asiantuntija. Aava on lapsista vanhempi, kolmekymppinen lääkäri, joka parhaillaan työskentelee Somaliassa avustusjärjesön palveluksessa. Hänen nuorempi veljensä Aslak opiskelee Helsingin yliopistossa filosofiaa eikä ole koskaan löytänyt paikkaansa maailmassa. Isä Eerik jää sivurooliin ja etäiseksi niin kirjassa kuin ehkä perheessäänkin, vaikka juuri hän antaa vakautta, kun Lauran maailma pysähtyy.
Kun aika loppuu. Kirjan henkilöt puhuvat intohimoisesti maailman ja ympäristön pelastamisesta, ennen kuin niiden aika loppuu. Kirjassa aika pysähtyy perheeltä, jonka poika ampuu ihmisiä kaupungin keskustassa.
Vanhemmuus on vaikeaa Lauralle. Mikä on riittävän hyvä äiti, voiko samalla kertaa olla sekä hyvä että huono vanhempi? Näitä Laura on pohtinut siitä alkaen, kun lapset syntyivät, ja nyt hän tietää, että tulee koko loppuelämänsä jokaikinen päivä syyllistämään itsensä ja kysymään, missä kohtaa hän teki väärin.
Jos on vanhemmuus vaikeaa, sitä on lapseuskin. Aava kantaa syyllisyyttä siitä, että hylkäsi rakkaan pikkuveljensä yksinäisyyteen. Lapsena Aslak tukeutui häneen, kun vanhemmat olivat täystyöllistettyjä parantaessaan maailmaa, mutta Aavan tultua kouluikään hän tahtoi olla niin kuin muutkin tytöt. Siihen tavallisuuteen ei kuulunut hiljainen, omituinen veli, joka oli aina yksin koulun pihalla ja jolla ei ollut yhtään kaveria. Aslakin yksinäisyys ja syrjäytyminen tulee iholle. On helppo ymmärtää, miten verkon keskustelupalstasta tulee koti ja valeidentiteetillä kirjoittavasta ystävä, kun on siihen asti ollut useimmille ihmisille lähes näkymätön.
Pidin kirjasta, vaikka sen sisältö ei ollutkaan helppo eikä missään nimessä kevyt. Se kosketti, teki surulliseksi ja sai minut tuntemaan myötätuntoa jokaista päähenkilöä kohtaan. Elina Hirvonen kirjoittaa hienoa kieltä ja tavoittaa henkilöidensä tunteet, ajatukset ja sisäistä maailmaa. Niiden kautta voi alkaa ymmärtää jotain siitä, mikä saattaa ajaa ihmiset äärimmäisiin tekoihin, mutta samalla satunnaisiin ihmisiin kohdistuvan väkivallan synnyssä on jotain, joka jää minulla pimentoon ja käsittämättömäksi.
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, 251 s.
Kustantaja: WSOY, 2015
Kansi: Ville Tietäväinen
KIRJAN lainasin naapurikylän kirjastosta.
MUUALLA mm. blogeissa Hengityskeinu, Kirjakaapin kummitus, Kujerruksia, Reader, why did I marry him?, Luettua elämää, jossa lisää linkkejä.
Hieno arvio. Samasta aiheesta vaikutuin itse enemmän Pärttyli Rinteen Viimeisestä sanasta, mikä ei tarkoita, etteikö Hirvosenkin teoksella olisi painavaa sanottavaa. Minua vaan nuo eri näkökulmat rievotutti vähän liikaa.
VastaaPoistaVai on Rinteen kirja samasta aiheesta, enpä ollutkaan siitä tietoinen. Pitääkin laittaa lukulistalle. Kiitos kommentista.
PoistaHmm mehän luimme samaan aikaan tämän kirjan. Itsekin luin eilen ja laitoin aamulla tekstin blogiini. Kun aika loppuu teki vaikutuksen minuun, laittoi ajattelemaan.
VastaaPoistaTosiaankin, vaikutuimme kirjasta samaan aikaan. Kovasti ajankohtainen ja ajatteluttava kirja.
PoistaPidin tästä kirjasta kovasti. Tämä ja Rinteen kirja täydentävät toisiaan. Rinne kirjoittaa pojan näkökulmasta ja Hirvonen äidin.
VastaaPoistaLisäksi Hirvosella on tärkeä ekologinen näkökulma.
Tuo mitä sanot lopussa, on niin totta. Ei näin mustaa pysty ymmärtämään. Toiset nuorethan tässä luopuivat, vaikka olivat olleet mukana yhteisessä uhossa, mutta se, mikä sai Aslakin menemään loppuun asti, on käsittämätöntä.
Nyt vasta näistä kommenteista tiedostan, että Rinteen kirja on samasta aiheesta. Pojan näkökulma kuulostaakin kiintoisalta, Rinnettä lukematta tuntuu, että äidin asemaan ja tunteisiin osaa helpommin eläytyä.
PoistaTuon käsittämättömän edessä jäin miettimään Aslakin vaiheita, hänen kokemustaan syrjään ja näkymättömäksi jäämisestä. Kun sitten yhteys syntyi Saharaflowerin kanssa, sen elämänlangan säilyttämisestä tuli ehkä elämää suurempi asia, jaetusta päämäärästä tärkeämpi kuin elämä itse, oma tai muiden.