Viulupoika. Ja Idän pikajuna puksuttaa perille.

Vili on viulunsoittajapoika, joka sai nimensä itsensä Leninin mukaan. Tai niin hänen isänsä ainakin väittää, kun poliisilaitokselta soitetaan kesken päivällisen. Viulukotelo kädessään kotoa lähtenyttä poikaa ei tarvitse odottaa kotiin syömään. Hän on putkassa.

"- Saanko tavata häntä? 

- Ketä? Sitä miestäkö? 

- Ei vaan Viliä, poikaani... 

- Viliä! tuhahti kenraali. Kun antaa lapselleen tuollaisen nimen, niin tässä on tulos... 

- Olen antanut pojalleni nimen Vladimir Iljitšin mukaan, vastasi isä loukkaantuneena. 

- Sääli hyvää nimeä..."

Viulupoika on bulgarialaisen Pavel Vežinovin kirjoittama novelli. Nimihenkilö Vili, Vladimir, ajautuu rikokseen, mutta rikosta enemmän novelli käsittelee ihmissuhteita Vilin perheessä ja ystävien kesken. Käytyään katsomassa poikaansa poliisilaitoksella Vilin isä muistaa erään tapauksen omasta nuoruudestaan ja miten hänen oma isänsä suhtautui hänen vapaudenkaipuuseensa ja haluunsa kulkea omaa tietään.

Viulupoika ilmestyi kokoelmassa Helakukkula : bulgarialaista lyhytproosaa (toim. Kirsti Siraste, Kansankulttuuri 1980) Arja Olkinuoran suomentamana. Yllä oleva ornamenttikuvio on kuvattu kirjan kannesta. Tarkoitukseni on tuoda koko kokoelma blogiini tammikuussa, mutta tällä kertaa vain tämä yksi novelli, sillä ...

Pavel Vežinov (1914-1983) syntyi Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa, mutta kävi oppikoulun Varnassa. Siksi tästä novellistani tulee viimeinen suoritus Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen (Varna). 

Onkin aika tehdä haasteen kooste, aikaa vuoden loppuun ei ole enää kuin rapiat.

Täytyy heti alkuun tunnustaa, että Ainon Sheferijm-blogissaan alkama Idän pikajuna -kirjallisuushaaste on ollut sellainen, että olen sitä varten joutunut etsimään luettavaa ihan tarkoituksella. Heti matkaan lähtiessäni tiesin, että haasteesta tulisi haasteellinen. En ollut lukenut mitään esimerkiksi Romaniasta tai Bulgariasta aikaisemmin. Tässäpä olisi kuitenkin oiva tilaisuus laajentaa lukureviiriä.

Nyt olen kulkenut matkan Pariisista Istanbuliin. En kuitenkaan sivuuttanut asemia järjestyksessä, sillä molemmat Istanbulin kirjat luin "out of order". Sattumoisin Belsassarin tytär tuli lukuun juuri vuoden alussa, ja yllätyksekseni nuorten fantasiaseikkailussa Rob McCool ja Krimin jalokivi seikkailtiin myös Istanbulissa. Muut pysähdykset tein kulkujärjestyksessään ja vieläpä niin, että Pariisissa ja Wienissä viivyin parin kirjan ajan.

Alla on junamatkalla lukemani kirjat maantieteellisessä järjestyksessä. Linkit vievät kirjoista tekemiini blogikirjoituksiin.

Pariisi (Ranska) 

          1. Naëmi Starck: Laulajattaren muistelmia (1928)

          2. Fred Vargas: Kuriton mies nurin (1999/2006)

Strasbourg (Ranska)

          3. Arne Nevanlinna: Marie (2008)

München (Saksa)

          4. Thomas Mann: Varhaista tuskaa (1925/1966)

Wien (Itävalta)

          5. Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat (1930/1980)

          6. Hannu-Ilari Lampila: Sibelius (1984/1995)

Budapest (Unkari) 

          7. Vilmos Kondor: Budapestin varjot (2008/2012)

Bukarest (Romania) 

          8. Herta Müller: Hengityskeinu (2009/2010)

Varna (Bulgaria) 
          9. Pavel Vežinov: Viulupoika (1980)

          

Istanbul (Turkki)

          10.  Barbara Nadel: Belsassarin tytär (1999/2010)

          11.  Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi (2015)

Kiitos, Aino, mukavasta haasteesta! Matka oli antoisa ja avartava. 
(Haasteen koontipostaukset löytyvät TÄÄLTÄ.)