Herta Müller: Hengityskeinu

"Eteisessä, juuri siinä missä kaasumittari oli, isoäiti sanoi: MINÄ TIEDÄN, ETTÄ SINÄ PALAAT TAKAISIN. 

Lause iskostui mieleeni, vaikka se ei ollut tarkoitus. Minä otin sen tietämättäni mukaan leirille. Minulla ei ollut aavistustakaan, että se seuraisi mukanani. Mutta senkaltainen lause on itsenäinen. Se ahkeroi sisälläni enemmän kuin kaikki mukanani olleet kirjat yhteensä. MINÄ TIEDÄN, ETTÄ SINÄ PALAAT TAKAISIN. Siitä tuli sydänlapion liittolainen ja nälkäenkelin vastustaja. Koska minä palasin, voin sanoa: Senkaltainen lause pitää hengissä." (s. 12)

Romaniansaksalainen Leo Augberg on seitsemäntoistavuotias, kun hänet viedään työleirille. On vuosi 1945, edellisenä vuonna Romania oli antautunut puna-armeijalle ja julistanut sodan liittolaiselleen Saksalle. Neuvostoliitto vaati Romanian hallitukselta, että kaikkien Romaniassa asuvien 17-45 -vuotiaiden saksalaisten täytyi osallistua sodassa tuhoutuneen Neuvostoliiton jälleenrakentamiseen. Seurasi kuljetukset itään.

Herta Müller kertoo romaanissaan Hengityskeinu Leon työleirivuosista. Pitkän junakuljetuksen jälkeen elämä leirillä pakkotyössä on rankkaa, nälkä on ainaisena vieraana, työ likaista ja sairastuttavaa. Müllerin teksti on yhtäältä yksityiskohtaista ja realistista fyysisen työn ja nälän kuvausta. Toisaalta hän kirjoittaa runollisesti Leon muistellessa kotia ja tuttuja ihmisiä ja vaipuessa unelmiinsa. Nälkä personoituu nälkäenkeliksi, jonka harhauttamisesta tulee pääasia. Müllerin tiivis teksti on merkityksiä täynnä.

"Kun olimme palaamassa leirille yövuorosta, kellarikumppanini Albert Gion sanoi: Nyt tulee taas lämmin ja jos ei ole syötävää, niin nälkää voi ainakin lämmittää auringossa. Minulla ei ollut mitään syötävää ja menin leiripihalle lämmittämään nälkääni. Ruoho oli vielä ruskeaa, maahan poljettua ja pakkasen puremaa. Maaliskuun auringolla oli kalpea kaulus. Venäläiskylän yllä taivas oli lainehtivaa vettä jossa aurinko ajelehti. Minä ajelehdin nälkäenkelin kanssa ruokalan takana olevien jätteiden luokse. Sieltä saattoi vielä löytää perunankuoria, ellei kukaan ollut käynyt siellä ennen minua, suurin osa leiriläisistä oli sentään vielä töissä." (s. 173)

Hengityskeinu oli varsin mielenkiintoinen luettava, ihan romaanin kielen ja tekstin juoksutuksen takia, vaikka ajoin arkisen raatamisen kuvaus kävi pitkäveteiseksi. Sillä oli kuitenkin sijansa. Viisi vuotta leirillä oli pitkä aika, päivät seurasivat toistensa kaltaisina. 

Herta Müller on itse romaniansaksalainen, joka asuu nykyisin Saksassa. Hänen äitinsä joutui työleirille viideksi vuodeksi, ja Müller itse kertoo kuunnelleensa lapsuudessaan itään kuljetettujen kertomuksia kokemuksistaan. Kirja perustuu paljolti Müllerin ystävän runoilija Oskar Pastiorin kokemuksiin.

Herta Müller sai tuotannostaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2009; Hengityskeinu julkaistiin saksaksi samana vuonna. Jukka-Pekka Pajunen suomensi sen huomattavan hyvin, sillä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto myönsi hänelle kirjasta Mikael Agricola -palkinnon, joka annetaan vuosittain merkittävän kaunokirjalisen teoksen erinomaisesta suomennoksesta.

     Herta Müller: Hengityskeinu, 295 s.
     Kustantaja: Otava 2010 (Otavan kirjasto no 217)
     Alkuperäinen: Atemschaukel, 2009, suomentaja Jukka-Pekka Pajunen


KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos).

MUUALLA kirja on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Kiiltomato, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara

HAASTEET: Osallistun tällä Sheferijm-blogin Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen, jossa käyn Bukarestissa. Kaupunki mainitaan ainakin kolme kertaa: Leo kuuli leirillä uutisen, että Bukarestissa oli maanjäristys; Leo unelmoi siitä, ettei olekaan enää leirillä, vaan menossa Bukarestiin kahvilaan. - Osallistun myös Tahattoman lukijan aloittamaan Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteeseen, sillä kirja kuvaa sosialistisen Neuvostoliiton sodanjälkeistä jälleenrakentamista sekä Romanian saksalaisvähemmistön kohtaloita aikana, jolloin Romaniasta tuli sosialistinen kansantasavalta.