Luin Aki Ollikaisen romaanin Musta satu jo jokin aika sitten, mutta kynnys siitä kirjoittamiseen on ollut korkea. Kirjoittamisen kynnystä nostaa epäilemättä se, että ihastuin ikihyviksi Aki Ollikaisen esikoisromaaniin Nälkävuosi. Sen lukeminen kosketti erityisellä tavalla jotain kohtaa sisälläni, olin sukuharrastuksessani kohdannut juuri vähän aikaisemmin perheen, jonka äiti kuoli, isä katosi ja kolme tyttöä jäivät orvoiksi nälkävuonna. Mustan sadun historiallinen tausta ei koskettanut samalla lailla henkilökohtaisesti.
Musta satu kertoo sekin historiallisesta tapauksesta. Tattarisuon lammesta silloisen Helsingin pitäjän Malmilta löytyi kesällä 1931 ihmisruumiin osia, 9 jalkaa, 8 kättä, sormia, pää. Arvoitus ei ottanut ratketakseen. Syyllisiksi epäiltiin milloin pirtutrokareita, elettiinhän kieltolain aikaa, milloin noitamenoja, milloin varkautta anatomian laitokselta. Vuotta myöhemmin poliisit selvittivät tapauksen.
Eniten bloggaamisen kynnystä nostaa se, että luin kirjan ihan väärin. Kyllä vain, niinkin voi käydä. Jostain syystä luin Mustaa satua vähän kerrallaan, useassa osassa, ja tämä kirja olisi kannattanut lukea yhtenä rauhallisena päivänä, lukematta välillä muuta. Katkonaisella lukutavalla minun oli vaikea pysyä perässä kirjan eri aikatasoilla, eri kertojissa.
Musta satu on Tattarisuon tapauksen ympärille kutoutuva sukutarina. Nykyajassa mies kuljeskelee lammen liepeillä, kiikaroi lintuja, autossa on kirjan keskeneräinen käsikirjoitus. Hänen isoisänsä (vai isoisoisänsäkö se oli?) eli siihen aikaan, kun Tattarisuon tapaus herätti kohua ulkomaita myöten. Synkeän suon laitamilla mies miettii sukunsa miehiä, heidän synkeitä salaisuuksiaan ja väkivallan ketjua. Siihen ketjuun yhtenä renkaana kuului Joona, miehen koulukaveri.
Tässäkin kirjassa Aki Ollikainen kirjoittaa kauniisti ja kuvaavia kielikuvia käyttäen. Teoksella on sisältöön hyvin sopiva nimi ja upea kansi, se on Elina Warstan käsialaa samoin kuin Nälkävuodenkin kansi.
Bloggaamisen kynnyksestä huolimatta jään odottamaan kiinnostuksella Aki Ollikaisen seuraavaa kirjaa. Jännittävää nähdä, millaiseen aiheeseen hän siinä tarttuu ja millaisen tarinan aiheestaan rakentaa.
Aki Ollikainen: Musta satu, 157 s.
Kustantaja: Siltala 2015
Kansi: Elina Warsta
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirjan on lukenut P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara, joka listaa muita blogiarvioita.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän), 100 suomalaista kirjaa (no 32)
Bloggasin tästä joku aika sitten, eikä jotenkin uponnut yhtään. Se tuhanteen kertaan kerrottu suomalaisen miehen kärsimystarina jätti aika kylmäksi ja alkoi saada mielessäni tahattoman koomisiakin sävyjä. Aikatasot ja vaihtuvat näkökulmat olivat puolestaan niin "muodikkaita" keinoja, etteivät nekään tuoneet kaivattua persoonallisuutta.
VastaaPoistaPitäisi kaiketi Mustan sadun haaleudesta huolimatta lukea vielä Nälkävuosi, se tuntuu saavan varauksetonta ylistystä.
Nälkävuosi pysyi hyvin kasassa ja oli tosi kaunista kieltä. Suosittelen.
PoistaMinä luin ensin Mustan sadun ja ihmettelin, kun se ei liikuttanut minua ollenkaan ja olin lukenut kuitenkin Nälkävuodesta hienoja arvioita. Niin ne voivat kirjat olla erilaisia. Tuli sitten aika lukea Nälkävuosi ja olin täysin myyty. Täydellinen kirja.
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin pidit Nälkävuodesta. Se ei turhaan saanut palkintoja ja Finlandia-ehdokkuutta.
PoistaTämä ei ollut yhtään minulle. Nälkävuosi täytynee silti lukea, koska mies oli hyvä sanojen kanssa, ja kuten Lukijatar tuossa kommentoi: Nälkävuosi tuntuu olleen pidetty, vaikka tämä ei niin suurta ylistystä ole saanut.
VastaaPoistaNälkävuosi on lyhyt, mutta painava, välillä pakahduttavan kaunis, välillä raadollinen kirja. Suositukset.
Poista