Tuula Väisänen: Ida

Tarinat kiehtovat minua. Yksi viimeisimmistä lukemistani kiinnostavista tarinoista kertoo Idan elämästä. Se alkaa Kainuussa vuonna 1866, viedään Norjaan Ruijaan, kasvaa siellä. Tarina päättyy tunturin rinteelle. 

Tuula Väisäsen esikoiskirjan Idan tarina on traaginen alusta alkaen. Tyttö syntyy silloin, kun Suomessa vaelletaan paikkakunnalta toiselle edes pienen leivänmurenan toivossa. Idan ollessa pieni vauva hänen kainuulaiseen kotimökkiinsä poikkeaa norjalainen kauppias. Tämä löytää lumiselta pihalta verijälkiä, riihestä kolme lapsen arkkua ja saunasta kuolleen, jäisen naisen ruumiin. Vain vauva itkee mökissä, ja tuon tyttövauvan kauppias pelastaa rekeensä.

Ida pääsee Norjaan, Ruijaan, minne vaeltaa paljon muitakin suomalaisia nälkävuosia pakoon. Osa vaipuu matkalla tienvarteen, mutta perille päässeitä odottaa veden vilja, kalaa riittää nääntyneille määrättömästi. Onnekkaat saavat töitä kuparikaivoksesta. Ida päätyy kauppiaspariskunnan rakastetuksi tyttäreksi. Kasvatusäiti kuolee kuitenkin pian eikä isän uusi vaimo välitä Idasta. Ennen pitkää tyttö annetaan toiselle paikkakunnalle toiseen lapsettomaan kauppiasperheeseen, jossa hän saa kasvaa aikuiseksi.

Ida tuntee olevansa erilainen kuin muut, vierauden tunnetta ja eristäytymistä on kirjailija kuvannut koskettavasti. Sen syy on kirjassa tytön suomalaisissa juurissa, mutta en voi olla ajattelematta, miten paljon toiseudentunteeseen vaikuttivat tytön kasvatuskodit. Ensimmäinen, rakastava, kasvatusäiti kuoli Idan ollessa parivuotias, toinen syrji häntä ja teetti tytöllä pienestä pitäen kovaa työtä, ja kolmas oli etäinen, tunneköyhä ja ankara. Osa erilaisuudesta nousi ehkä siitä häpeästä, mitä Ida kantoi sisällään kauppiaan rengin sopimattomista lapseen kohdistuneista lähentelyistä. Niin kuin usein käy, Ida piti itseään syyllisenä ja häpesi.

Aikuinen Ida kohtaa suomalaisen pojan, Juhanin, jolla on hänen yksinäiseen mieleensä suuri vaikutus. Kasvatusäidin ankaruus ja meri erottavat nuoret, mutta heidän lyhyellä rakkaustarinallaan on jatkonsa, kuten sellaisilla tapaa olla.

Tuula Väisäsen kirja on toisenlainen kirja maastamuutosta. Ruijaan muutti paljon työteliäitä suomalaisia, kalastajiksi ja kaivostyöläisiksi englantilaisten perustamaan kuparikaivokseen. Kertomus on vaikuttava ja teksti soljuu pääosin sujuvasti, vaikka joitain kömpelyyksiä on siihen vielä jäänyt. 

Tapahtumia taustoitetaan parilla luvulla, jotka kertovat Ruijan suomalaisista. Kirja alkaa luvulla "Vesisaari 1970", jossa Urho Kekkonen paljastaa kveenipatsaan Jäämeren rannalla ja näkee kaksi taitavaa lyijykynäpiirrosta, joissa piirtäjänä on joku Ida. Myöhemmin luku "Kåfjord (Kaavuono)" kertoo paikkakunnan kupariesiintymästä ja sinne rakennetusta kaivoksesta. Jäin miettimään, olisiko tuon kappaleen faktatiedot voinut kertoa osana tarinaa, dialogissa ja tapahtumissa. Kirjan juoni nimittäin on vetävä.

     Tuula Väisänen: Ida, 176 s.
     Kustantaja: Nordbooks 2017)
     Kannen kuva: Hannele Fors; piirrokset Ida Pedersen.

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA:  Aamulehti 
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 52), Muuttoliikkeessä-lukuhaaste